Hei nälkäiset, seuraa lounassuositus. Merimiehenkadun ja Albertinkadun kulmassa keskellä kauneinta Punavuorta löytyy ravintola, jonka lounaaseen en vaan väsy. Havaijilainen Hoku on postimerkin kokoinen ravintola, joka onnistuu tarjoilemaan viikosta toiseen samaa lounaslistaa täpötäydelle salille kenenkään kitisemättä, sillä jokainen annos on täydellinen. Värit hivelevät silmää, maut suuta ja kokonaisuudet sielua – eivätkä annokset maksa sen enempää kuin mikä tahansa kohtalaisen kelpo lounas tässä kaupungissa, edullisimmat ovat kympin ja kalleimmat kolmetoista euroa.
Suosikkini vajaan vuoden empirian perusteella ovat teriayki-lohi raflan omalla perunasalaatilla sekä salaatti, jonka päälle on pinottu rapsakka leivitetty lohi – molemmat löytyvät kuvista. Missään en ole tässä kaupungissa saanut niin raikkaita, maukkaita vihanneksia ja niiden kaverina kastikkeita, joissa on hapot niin kohdallaan.
Aasialaisten makujen ystäville Hoku on varmasti mieleen. Tekevät ruokaa kuulemma havaijilaisella twistillä, mitä se ikinä tarkoittaakaan. En ole ehtinyt kysellä, koska on ollut liian kiire syödä. (Ja naputtaa. Hoku toimii silloin tällöin myös toimistonani.)
Jos pitäisi valita ravintola, jossa söisin lounaan joka päivä elämäni loppuun asti, tässä se olisi. Se on paljon sanottu se. Vielä on testaamatta ravintolan iltalista, onko kokemusta?
Ravintola Hoku
Merimiehenkatu 18, Helsinki
Lounasaikaan en ole Hokuun ehtinyt, mutta viime kesän synnyinmaanvierailulla taisimme syödä iltalistan läpi. Minä, mieheni ja mieheni perhe olemme kaikki poispilattuja länsirannikkolaisia mitä ravintoloihin tulee, mutta niin vain me kaikki olemme vuorollamme ja joskus yhdessäkin tuumin ahtaneet itsemme tainnoksiin Hokun patojen äärellä. Viinilistakin oli sangen kohdallaan. Oma suosikkini ilta-annoksista oli kala rapukastikkeella… tai jotain sinnepäin. Havaijilainen tvisti taisi jäädä minultakin kätköksiin, siinä vaiheessa kun annoksen tuoksu tulvahtaa nenään ei todellakaan käy mielessä alkaa utelemaan moisia! :D
Ensimmäisellä lounaallani Hokussa nauroin ilosta, nimenomaan teriyaki lohen äärellä ja ansiosta. Huikein Hoku!
Sulla on aina ihanat ruokakuvat! Hoku on mieletön paikka, kiva kuulla että muutkin tykkää <3
Hei jee, kiitos!
Iltalista on yhtä ihana, ehkä jopa ihanampi! <3
OOH, tuli nälkä. Ehkä testaan heti huomenna.
Saakohan sieltä mukaan? :)
Saa kyllä! Testattu on monesti.
No nyt on hyvännäköistä settiä! Pitää ehdottomasti käydä kokeilemassa joku päivä.
Suosittelen!