Dots-muija muistelee

Kaupallinen kampanja Dotsin kanssa, sisältää alennuskoodin

Hei kaunokaiset! Kuten monet teistä tietävät, löysin lifestyleliike Dotsin kaksi vuotta sitten – vai onkohan siitä jo kolme? En olekaan tainnut kertoa teille kuinka siinä kävi. Olin kulkenut Fredalla sijaitsevan putiikin ohi vaikka kuinka montaa kertaa ehtimättä koskaan piipahtaa sisään, kunnes yhtenä päivänä näin näyteikkunassa kovin näköiseni mallinuken haalistuneissa mustissa pillifarkuissa, buutseissa ja harmaassa neuletakissa. Pysähdyin: kappas, aika kivassa harmaassa neuletakissa. Työnsin nenäni kiinni ikkunalasiin: siis todella kauniissa harmaassa neuletakissa! Kävelin siltä seisomalta sisään, vaikka olin varmasti jo myöhässä jostain. Oli arki-iltapäivä, putiikissa oli rauhallista. Pöytien välissä seisoi kaunis tumma nainen viikkaamassa vaatteita. Hän katsahti minuun ja sanoi kuin olisi osannut odottaa minua: Stella! Sä tulit.

Emme olleet koskaan aiemmin tavanneet enkä vielä tiennyt kuka Ira oli, mutta hän tiesi minut: oli lukenut blogiani ja suunnitellut jo kauan ottavansa sopivalla hetkellä yhteyttä, sillä hänellä oli olo, että pitäisin Dotsin valikoimista. Ei sitä soittoa sitten tarvittukaan, sillä Iran stailaama näyteikkuna riitti houkuttelemaan minut paikalle. Hän oli ajatellut minua sitä tehdessään, se naurattaa meitä joskus vieläkin.

Meistä tuli pian hyvät ystävät ja olemme sitä yhä, vaikka Iraan ei valitettavasti törmää enää Dotsissa kuin hyvällä tuurilla. Onneksi siellä on yhä liuta muita mahtavia tyyppejä, puhumattakaan putiikin taustavoimista, jotka ovat samanlaisia lannistumattomia yrittäjäsieluja kuin meikä. Olen tehnyt sittemmin heidän kanssaan töitä niin viestinnän suunnittelijana aiemman yritykseni leivissä kuin bloggaajana. Ja onpa heidänkin kanssaan istuttu iltaa jos toistakin, pohdittu muodin ohella maailmanmenoa, matkailua, naisen elämää, yrittäjän elämän iloja ja kiroja ja monia muita aiheita, joita on tärkeää (ja terapeuttista) puida viinin äärellä.

Dotsin väen kanssa on syntynyt myös yleiseen käyttöön lanseerattu käsite Dots-muija. Dots-muija on nainen, joka rakastaa kauniita kenkiä ja täydellisiä villatakkeja, mutta tärkein asuste on silti rento asenne. Maailmaa katsotaan uteliaasti, ihmisiin suhtaudutaan lempeydellä ja asiat otetaan huumorilla. Töitä ei pelätä eikä periksi anneta. Hommat hoidetaan ja niitä Dots-muija hoitelee pillifarkuissa ja kahdentoista sentin koroissa, jos huvittaa. Dots-muija voi myös huidella kesän kemut läpi matalissa sandaaleissa, jos sille päälle sattuu, koska tyylissä tärkeintä on, että se tuntuu omalta ja sitä kantaa ilolla. Dots-muija näyttää aina hiton hyvältä, koska häntä ympäröi huoleton aura. Samanlainen kuin ranskalaisia naisia, mutta ei tähän mitään Pariisia tarvita – Dots-muija tekee elämästään sellaisen, jota hän haluaa elää, oli se sitten Punavuoressa, Pihlajanmäellä tai Parikkalassa.

Dots-muijia ovat putiikin perustajien ja siellä työskentelevien lisäksi kaikki asiakkaat, joita tämä kuvaus yhtään puhuttelee. Kuten minä.

Dotsin valikoimista poimittuja vaatteita on yhteistyömme tiimoilta näkynyt viime vuosina usein täällä blogissa ja sen myötä teistä moni on viestienne ja kommenttienne perusteella päätynyt putiikkiin ostoksille. Myös myymälän naiset ovat raportoineet uusista ihanista asiakkaista joilla on kuulemma kaikilla aivan pettämätön maku – tietysti on!

Muutamia soraääniäkin on kuultu vuosien varrella, nimittäin siitä, että kaikki eivät maantieteellisten rajoitustensa vuoksi putiikkiin asti pääse ja valikoima verkkokaupassa on ollut välillä harmillisen pieni ja tuotetiedot vähissä. Jos kuulostaa yhtään tutulta, kannattaa höristää korvat nyt!

Ajattelin nimittäin, että teitä saattaisi kiinnostaa tieto, että Dotsin uudistettu verkkokauppa on nyt auennut ja sieltä löytyy nyt ihan kaikkea mitä nainen voi suinkin kevääseen kaivata. Kuvissa vilahtavat kengät, korut ja vaatekappaleet (repaleisia farkkujani lukuunottamatta) ovat putiikin valikoimista viimetalvisia kuvauksia varten poimimiani suosikkeja. Myymälästä löytyy tälläkin hetkellä samanlaista kamaa ja paljon, paljon enemmän – on kotimaisen Gauharin pehmeät villahuivit, kimaltavat asusteet ja hohtavat kivikorut, italialaisen Campomaggin nahkalaukut, Mos Moshin kauniisti leikatut farkut, Edbladin skandinaavista selkeyttä huokuvat sisustustavarat, Stylesnobin superlaadukkaat kengät ja Second Femalen täydelliset neuleet. Kyllä, se harmaa neuletakki joka veti minut Dotsin ovista läpi oli juuri tanskalaisen Second Femalen – ja on muuten yhä käytössä.

Vaikka uusi verkkokauppa on auki, suosittelen silti piipahdusta myös Helsingin tai Turun kivijalkakaupassa, jos siihen on mahdollisuus, sillä aivan kaikki tuotteet eivät löydy verkosta. Niitä on vaan niin paljon ja joitakin on vain muutama kappale, sillä valikoimissa on eurooppalaisten merkkien lisäksi myös ihan pieniä suunnittelijoita, joiden tuotteet ovat käsintehtyjä.

Jos inspiroiduit, pysy vielä hetki langoilla! Koska kevät, uusi verkkokauppa ja yleinen riehakkuus, Dotsin koko valikoimasta on luvassa 20% alennus koodilla dotsmuija torstaihin 4. toukokuuta saakka. Koodi toimii sekä verkkokaupan kassalla että myymälässä ostosten yhteydessä. Iloa, kimallusta ja kashmiria kevääseen!

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

16 thoughts on “Dots-muija muistelee

  1. Pakko kommentoida tänne, että käytin kampanjakoodiasi Dots-vekkokaupassa. Verkkokauppa toimi mahtavasti! Tuotteet tuli kotiovelle kiikutettuina. Valkoinen kuljetusmuovipussi oli hieman nuhjuinen kuljetuksen jäljiltä, mutta pussin sisältä löytyivät äitienpäivälahjaksi itselle hankitut ihanuudet kauniisti silkkipaperiin käärittyinä. Niitä availlessa tuli tunne, että oli käynyt putiikissa verkko-ostosten sijaan. Asioin jatkossakin Helsingissä käydessäni ihan liikkeessä, mutta aina ei pääse Helsinkiin, joten putiikkitunnelman saa näköjään myös kotiin.

  2. Pingback: Saammeko esitellä: Diana Orving |

  3. No Dotsissahan mekin Dots-muijat nähtiin – oli kiva vaihtaa sananen ja saada koiraterapiaa, kiitos Stella ja Jarno! Ja samaa mieltä kaikesta, dotsilaiset ovai ihan huippuporukkaa. Ja Ira❤️
    Second Femalen neuletakit ovat jo käsite. Sen parempia ei vain ole. Ja Mos Moshin farkut – simply the best!

    • Äläpä – sehän on Dots-muijien ilmeisin kokoontumispaikka, aina on paikalla useampi! Oli hauska tavata, törmäillään varmasti taas xxx

  4. Kuulostipa hauskalta juttu ensikäynnistä putiikissa. Pistäydyn varmaan ensi käynnillä kaupungissa.

    • EIKÖ! Mulla on melkein samanlaiset kevätkengät Stylesnobilta, ihan lempparit.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.