Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran syksyllä 2007 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. Moni asia on sittemmin muuttunut, yllättävän moni ei. Tänä vuonna on tullut kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun perustin blogin. Arkistojen aarteet -tunnisteen alta löydät muita vanhoja juttuja.
Istuvia rintaliivejä on vaikea löytää ja mukavat kengät saattavat olla etsimisen takana, mutta farkkujen ostaminen on oikeasti helvetistä. Siinä vaiheessa kun huomaa käyttäneensä viisi kuukautta pelkkiä hameita ja mekkoja vain siksi ettei farkkuhyllyltä löydy enää mitään päällepantavaa joka ei pussittaisi ja roikkuisi tai olisi hajalla haaroista, hinku löytää Täydelliset Farkut voittaa taas hetkeksi sovitusahdistuksen ja nainen löytää itsensä farkkuostoksilta.
Jos on kesä, sovituskopissa on tukalan kuuma, iho on nihkeä hiestä ja sovitettavat farkut saa nykiä ylleen sentti kerrallaan kasvot punaisena raivosta ja ponnistuksesta. Jos on talvi, päällä on ihan liikaa vaatteita jotka on ensin riisuttava ahtaassa kopissa. Ähellyksen tuloksena on täsmälleen sama nihkeä hiki ja kitkainen nykiminen. Käytännössä farkkuja voi sovittaa ainoastaan keväisin ja syksyisin – paitsi lauantaisin, jolloin koko kaupunki tungeksii ostoksille, eikä myöskään arki-iltapäivisin jolloin kikattavat teinit valloittavat vaatekaupat ja levittävät tahmeaa huulikiillontuoksua kymmenen metrin säteelle ympärilleen.
Kun on osunut kauppaan vilpoisana arkipäivän alkuiltana, liikkeen käsittämättömästä valikoimasta pitää ensin löytää malli, jossa ei ole neonvärisiä koristeompeleita, kirjailtuja perhosia, paljetteja, glitteriä, strassinappeja tai räikeitä kulutuksia. Kun sattuu olemaan perfektionisti, farkuissa ei saa myöskään olla liian leveää vyötärönauhaa, liikaa strechiä, väriltään farkkujen sävystä poikkeavia tikkauksia, erikoisia taskuja, värikkäitä nappeja, liian symmetriset kulutukset, efektivärjättyä kangasta tai yleensäkään mitään, mikä ei sovi nirsoon käsitykseeni täydellisistä farkuista. Tämä on yllättävän haastavaa kun sattuu elämään maailmassa jossa vaatesuunnittelijat kuvittelevat, että nainen kuin nainen ikää katsomatta haluaa näyttää teiniltä ja koristaa peppunsa glittersydämillä. Sallittua: luonnolliset kulutukset, haalistuneet siniharmaat, harmaat ja mustat sävyt, ehkä hillittyä mustaa kirjailua mustissa farkuissa jossain tarkoin valitussa paikassa. Mallina ainoa oikea on melko matalavyötäröinen melkein-pilli, joka on kuitenkin lahkeista tarpeeksi väljä muodokkaille pohkeilleni. Kapeiden lahkeiden tulee jäädä rennosti ryttyyn nilkan ympärille, muutoin farkut saavat olla kauttaaltaan istuvat.
Jos käy tuuri ja löytää mallin, jota haluaa sovittaa, saa poikkeuksetta avukseen myyjän, jonka todellisuudentaju on denimkatkujen hämärtämä.
“Mikä sun koko on?”
“Riippuu merkistä, mutta yleensä 29 tai 30.”
Arvioiva katse, jota seuraa vastaus:
“Kyllä sulle menee 28. Tai jopa 27.”
“Enpä usko.”
Vastaväitteistä huolimatta myyjä kantaa koppiin sen 28- tai 27-tuumaisen parin ja odottaa ulkopuolella, kunnes nöyryytettynä kurkistan kopista ja kysyn voisinko nyt mitenkään saada sen oman kokoni, kun nämä pienemmät takertuvat kiinni jo reisien kohdalle. Pahimmillaan myyjä ei usko vaan haluaa nähdä omin silmin: “No näytä nyt.” ENKÄ NÄYTÄ! Jumalauta.
Jos ja kun on kaiken tämän taistelun tuloksena löytänyt vihdoin hyvännäköisen ja sopivankokoisen yksilön, käynyt kauppaa itsensä kanssa ja päätynyt lopulta siihen että 120 euroa on ihan kohtuullinen hinta kaikesta tästä laadusta ja etenkin jalkoja pidentävästä leikkauksesta, pääsee kotiin kassissaan uudet farkut, jotka yllään aikoo vähintäänkin valloittaa maailman.
Kun farkkuja on käytetty viikon, ne alkavat lököttää pepusta. Kun ne on pesty kahdesti, lökötys leviää reisiin ja polviin. Pian 120 euron hintaisesta napakkuudesta ei ole enää tietoakaan. Maailmanvalloitus jää puolitiehen. Sama tuskailu ja kitinä, jonka tuloksena sinne farkkuostoksille alunperin päädyttiin, alkaa taas alusta.
Tämän tekstin kirjoittamista seuranneen kymmenen vuoden aikana olen huomannut, että myyjällä saattoi sittenkin olla pointti: kun lopulta ostin ne pari kokoa pienemmät housut, ne eivät alkaneetkaan edellisten lailla lököttää, vaan venyivät sopiviksi muutamassa viikossa. Toiset asiat muuttuvat.
Seuraavalla Tampereen käynnillä kannattaa käydä Inch”-farkkukaupassa: siellä ei tarvitse koskaan tuskailla farkkujen kanssa mielettömän osaavien myyjien ansiosta eikä ainakaan itselleni ollut tullut vikaostoksia, sillä yhdetkään sieltä ostetut eivät ala roikkua. Nykyään käyn aina kys. liikkeestä ostamassa tarpeen vaatiessa farkut. Ja tämä ei ole ostettu mainos tms :-D
Hei käyn varmasti, olen kuullut Inchista niin paljon hyvää!
Zaran bodycurve farkut ei kyllä vaan lähde löystymään, pysyvät oikeasti vuosia timmeinä mutta parhaimmat olen kuitenkin löytänyt kirppiksiltä. En meinaa löytää sellaisia jotka on pillit, pitkät ja sopivat sellaiselle jolla ei ole mitään jaloissa mutta on iso lantio, Zaran mallit on kivat kesällä mutta talvella paleltaa kun ovat lyhyet nilkoista.
Hei stella etkös sä joskus juoksenut talvisin? Miten pukeuduit silloin?
Mulla on tuo sama sovitusahdistus kirppikselläkin, ei millään jaksaisi kiikuttaa lupaavia farkkuja koppiin asti :D
Juoksin joskus joo, en enää. Talvijuoksua varten on olemassa lämmittävällä fleece-kerroksella varustettuja juoksuvaatteita, omani olivat Adidaksen, toimivat kyllä!
Minä kerran uskoin sitä myyjää ja tungin itseni niihin kaksi numeroa luultua kokoani pienempiin farkkuihin. Sittemmin kävi selväksi se aiempien farkkujen löpsähdyksen syy: olen ostanut vuositolkulla liian isoja housuja. Alkuun tukala muuttuu käytössä sopivaksi.
Jä täytyy sanoa että tuntuihan se pienempään tuumakokoon mahtuminen mukavalta, vaikka en mikään painonkyttääjä olekaan. ;)
Joo, olen itseasiassa tehnyt sittemmin saman havainnon ja nykyisin tosiaan käytän pari numeroa pienempiä farkkuja juuri siitä syystä, että sitten ne eivät enää löysty käyttökelvottomiksi. Ehkä ne tiesivät mistä puhuivat!
Hahaa!! Siis niin mageet noi sun kuvat!!
On hiukka tekstin ääriviivat saaneet uutta ulottuvuutta! Iihana!
No, nythän noi ns täydellidet Farkut tuppaa tulemaan eteen jo ihan ilman “tilaustakin”
Hahah noi kuvat oli KAUHEET! Mutta se oli sitä aikaa, ne olivat silloin aivan riittävät. Hmm joo, on mullekin sattunut muutamat täydelliset parit eteen tuon kirjoittamisen jälkeen. Jotkut asiat muuttuvat helpommiksi!
Tää kaikki on kyllä NIIN TOTTA!
EIKÖ!
Mä olen omalla (kirppishullulla) kohdallani ratkaissut tämän ongelman hankkimalla kaikki farkkuni kirpparilta. Kun farkkuja on tarjolla lähestulkoon joka ikisessä myyntipöydässä, ja ne maksavat maksimissaan 5€, on samantekevää vaikka ne lököttäisivät viikon kuluttua (koska sitten voi aina mennä bongaamaan uudet, eri merkkiset). Olen tällä systeemillä löytänyt itselleni parhaiten sopivat merkit & mallit, jotka voin tarvittaessa hankkia myös kaupasta kun tiedän etukäteen miten ne käyttäytyvät (en tosin hanki, koska olen tähän saakka löytänyt ne joka ikinen kerta sieltä kirppikseltä!). Omat lempparini löytyvät Dieseliltä ja Never Denimiltä, joista jälkimmäinen on muistaakseni joku Lindexin merkki (voin muistaa väärinkin). Myös Zaralla ja Onlylla on mieleisiä.
Nojoo, tuo on kyllä niin totta! Vaatii vaan viitseliäisyyttä ja sen sovituskoppikauhun kohtaamista siellä kirppiksellä :D Paitsi tietysti jos ostaa sovittamatta!
Dieselin farkut ovat minunkin ikisuosikkini, sieltä on monet parhaat löytyneet. Muita hyviä on Mos Mosh (Dots myy) ja Nudie (Carlingsista ostelen omani).
Ihan mahtava nimimerkillä farkkuostokset yhä helvetistä eikä se pääty
KYL-LÄ.