Kuten jotkut teistä ehkä muistavat, lopetin pari vuotta sitten hiusteni jatkuvan vaalentamisen ja annoin oman värin kasvaa esiin. Vaalennetut latvat tumman tyven kanssa loivat liukuvärjätyn surffilookin, josta kirjoitinkin silloin paljon toivotun jutun. Halusin pois värjäyskierteestä ja siinä totisesti onnistuin, sillä olen tainnut sen jälkeen käydä Dandyssa vain muutaman hassun kerran. Sen on välillä kyllä hapsottavasta habituksestani huomannutkin, että reuhkani viimeisimmistä treffeistä Markon kanssa on kulunut aivan liian kauan – niinpä sovin pitkästä aikaa tärskyt Viiskulmaan. Sanon vaan, että AAH! Olin melkein unohtanut miten ihana koko peilikuvaa kirkastava vaikutus kampaajakäynnillä on.

Oli alkanut viime aikoina tuntua, että johan sitä enemmän tummaa kuin vaaleaa tukkaa on tullut tässä tovin katseltua. Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta vaihtelu virkistää, teki taas mieli olla pitkästä aikaa vähän vaaleampi. Sävy on tehty tuttuun tapaan rennoilla raidoilla, tyvi on tuttuun tapaan yhä tumma ja omaa väriä löytyy yhä runsaasti sieltä vaalennettujen suortuvien joukosta. Pituuttakin lähti kymmenisen senttiä.

Mitä, ettekö huomaa hiuksissani mitään eroa entiseen?! No, ette ole ainoita. Olisi pitänyt ehkä napata nämä kuvat heti kampaajakäynnin jälkeen kun ne oli suoristettu sileiksi ja taivutettu sen jälkeen lyyrisille laineille – voi että ne olivat ihanat, näyttivät hetken ihan fiktiivisen henkilön hiuksilta. Ehkä sellaisen Stellan, joka silittää vaatteensa, petaa sänkynsä, meikkaa joka päivä ja huomaa, jos villapaitaan on tullut reikä. Silloin jokaikinen vastaan talsinut tuttu kiljaisi OOH KÄVIT MARKOLLA! (Kyllä, he kaikki tuntevat Markon nimeltä, koska suurin osa tuttavapiiristäni käy Markolla myös.)

Mutta uudet ne jokatapauksessa ovat, vaaleammat ja freesimmät kuin pitkään aikaan! Parasta piristystä talveen, kun tuntuu että harmaata naamaa ei kohta enää erota seinästä. Ja tiedän, tiedän – olemme olleet puolet talvesta ihan muilla mailla, mutta räntä raapii rusketuksen naamasta alle viikossa (Mikolle kiitos tästä kovin kuvaavasta ilmaisusta). Koko Meksiko tuntuu jo ihan unelta, mutta onneksi on kuvat muistuttamassa, että siellä me olimme, ihan hetki sitten.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA