Muistiinpanoja kesäkauneudesta

Sisältää Peili Hiussalin sponsoroiman arvonnan

Piti tulla vain pikaisesti korkkaamaan pieni kesäarvonta, mutta aloinkin sitten pohtia tarkemmin helteisen heinäkuun kaunistautumisriittejä, jotka ovat hyvin minimalistisia. Just nyt (tai oikeastaan aina) nimittäin kiinnostaa selkeys, vaivattomuus ja simppelit rutiinit. Kesällä ei jaksa mitään monimutkaista, ei varsinkaan tälläisellä helteellä kun kahvin keittäminen on suurin uroteko, johon kykenee aamuisin.

En ole jaksanut kuukauteen tehdä tukalle mitään muuta kuin pestä, enkä aina sitäkään kovin usein. Mutta sitäpä suuremmalla syyllä olo onkin hiustenpesun jälkeen aina superfresh! Puhdas tukka on ihanin kesäasuste, eikä sen todellakaan tarvitse olla lyyrisillä rantalaineilla. Takussa? Vähän lyttyynnukuttu? Pörröinen? Aivan sama, se on täydellinen juuri sellaisenaan. Suosittelen samaa lähestymistapaa ihan kaikille: anna kesätukan olla sellainen kuin se tahtoo ja kanna se ylpeydellä. Loma se on tukallakin.

Meikkaamisessa tällä helteellä ei ole mitään järkeä, sehän sulaa naamasta ennen kuin ehtii ovesta ulos. Käytän tällä hetkellä pelkästään Mádaran aurinkovoidetta, jossa on suojakertoimen lisäksi ihoa tasoittava ja sävyttävä vaikutus. Suosittelen myös kulmien microbladingia ja ripsien kestotaivutusta, johon ihastuin viime kesänä – aion mennä uudestaan heti kun ennätän. Omat ripseni ovat olemattomat ja katseessa on voimaa ihan eri tavalla, kun ripsistä tulee tummat ja taipuisat.

Ihonhoito juuri nyt: käytän öljyputsaria, öljyseerumia ja silmänympärysseerumia, joka sekin on öljy. Lisäksi suihkin kasvovettä seerumin alle ja muutenkin pitkin päivää. Siinä se. Välillä harkitsen, että laittaisin jonkun naamion, mutta sitten en kuitenkaan jaksa. Iho kuitenkin näyttää paremmalta kuin aikoihin, ehkä sillekin tekee hyvää saada hiukan lepoa ja lomaa.

Kauniisti lakatut kynnet on helpoin tapa näyttää huolettoman huolitellulta ranskalaiseen tapaan: siltä, että ei ole vilkaissutkaan peiliin, mutta sattuu vain näyttämään superhyvältä. Median ja somekanavien tarjoileman muovisen kauneuden keskellä inspiroi just nyt eniten lähes meikittömät kasvot, laittamattomat hiukset ja siistit, lakatut kynnet. Muut saan aikaan ihan itse, mutta kynnet olen ulkoistanut ammattilaiselle: kestolakkaus kolmen viikon välein takaa, ettei tarvitse tuskailla lohkeilevan lakan saati sen itse lakkaamisen kanssa. Kaikessa ei voi eikä onneksi tarvitsekaan olla hyvä.

Pidän kynnet tosi lyhyinä, koska elämä on tällä hetkellä yhtä roudausta ja remonttia. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta ei oikeastaan haittaa. Lyhyet kynnet ovat chic, sitäpaitsi nautin kauneudesta eniten silloin kun se on myös käytännöllistä.

Musta on ikisuosikkini ja pidän kynnet mustina melkein ympäri vuoden, mutta heinäkuuksi valitsin vanhan kesäsuosikin, punaoranssin. Se sopii täydellisesti rusketukseen, mutta mikä tärkeintä, tulen siitä aina tosi hvyälle tuulelle, koska se tuo mieleen veriappelsiinit, 60-luvun lomakuvat, haalistuneet froteepyyhkeet, Aperol Spritzin ja Italian.

Nyt sen kesäskaban vuoro! Fredantorilla sijaitseva vakkarikynsipaikkani Peili Hiussali tarjoaa palkinnon, joka on yksivärinen geelilakkaus sormiin ja varpaisiin (arvo 109€). Kynnet tekee Jenni eli sama ihana nainen, joka blogiyhteistyön puitteissa pitää minunkin sormeni ja varpaani salonkikelpoisina. Palkinto on lunastettava elokuun loppuun mennessä. Olet mukana kertomalla kommenttilootan puolella miksi haluaisit voittaa skaban! Muista sähköpostiosoitteesi, sen näkee vain onnetar. Arvonta-aikaa on viikon loppuun eli sunnuntaihin 22.7. klo 24.

Kiitos kaikille osallistuneille! Skaba on ohi ja voittajaksi valikoitui Johanna T.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

142 thoughts on “Muistiinpanoja kesäkauneudesta

  1. Tämähän olisi hauska voittaa, sillä en ole ikinä käynyt edes käsi- tai jalkahoidossa saati sitten kynsien lakkauksessa.

    Tuo ranta näyttää upealta, pakko päästä! Mieheni on kotoisin tuolta seudulta, joten taidan ehdottaa kesälomareissua tuonne.

    • Niin siis rannalla tarkoitan tuota seuraavan postauksen rantaa Torniossa. :) Luin useamman postauksen peräkanaan.

  2. Kesäloma lähestyy ja olisi ihana näyttää huolettomalta, mutta samalla freesiltä Enspanjan auringossa!

  3. Siis pakkohan mun on tää voittaa! Olen juuri etsinyt geelilakkaajaa itselleni, en vain ole vielä saanut mihinkään aikaa varattua laiskuuspäissäni Työni on sen laatuista että kynsilakkaukseni ovat koko ajan pilalla, mutta haluaisin silti näyttää huolitellulta 24/7

  4. Valitettava fakta omassa työssä on, että vaivallakin laitettu kynsilakka kuluu (alus- ja päällyslakoista ym. pitkistä kuivatteluajoista huolimatta) käytännössä välittömästi pois. Tuollainen kestolakkaus voisi ratkaista asian!

  5. Geelilakkaus on ollut pitkään mielessä, joten nyt olisi loistava sauma testata sopiiko ne itselle vakikäyttöön :)

  6. Tämä kuuluu vakiorutiineihini ja koska kesällä rahaa menee kaikkeen muuhun, olisi ihana saada yksi ns. ilmaiskerta

  7. Osaan vedellä maalia telalla seinään, mutta pikkutarkemmat maalaushommat jättäisin mielelläni ammattilaiselle…

  8. Lomafiilikseen pääsisi ihan erityisellä tavalla kun näyttäisi ranskattarelta huolitelluine kynsineen! Minäkin valitsisin punaoranssin, nimenomaan italian etelärannikon ja aperolin takia. Ah.

  9. Hei!!
    Kun tekee duunia aamusta yöhön viikon ympäri ei kerkeä laittaa kynsiä, ja sen kerran kun laitat, on ne seuraavana päivänä jo rempallaan. Jos ja kun paasee vapaalle jalat pitäisi saada sekunnissa hikisista tyokengista sandaalikuntoon ja geelikynnet ois taykky!

  10. Saisin ihastella lakattuja varpaankynsiä vielä vikalla lomaviikolla rantahiekkan ympäröimänä.

  11. En työni puolesta voi käyttää kynsilakkaa tai pitää pitkiä kynsiä. Tämä sairaanhoitaja jää kuitenkin lomalle elokuussa ja mikäs olisikaan parempi keino saada lomafiilis aikaan kun käydä laittamassa kynnet kuntoon!

  12. Olis mahtavaa ihan vaan siksi, etten ole koskaan ollut moisessa ja kauneudenhoito tuntuu muutenkin olevan nyt hiukka heikkoilla kantimilla

  13. Ooh aah niin haluaisin, että ulkonäössäni olisi joku huoliteltu yksityiskohta! Nyt kolmen pojan (4v, 2v ja 7 vk, jep, how did I end up here?) äitinä niin ei todellakaan ole. Ja olen ihan käsi lakkaamaan sormien kynnet.

  14. Töiden takia en jaksa lakata kynsiä koska se ei kestä päivää pitempää siistinä ja muutenkin ne tulee pitää mahdollisimman lyhyinä. Geelilakkaus varmasti pysyisi!

  15. Olispa ihanaa nauttia hetki huolettomista, mutta siisteistä kynsistä tämän kiireisen arjen keskellä! Pieni, mutta silti niiiiin suuri asia

  16. Voiii, pakko osallistua, vaikka pitäisikin reissata Helsinkiin laittamaan kynnet! :D (No, Flow’hun tulee matkattua joka tapauksessa…) Mulla oli varmaan vuoden verran kestolakkaus sormien kynsissä. Lääkkeet ovat tuhonneet mun kynnet ihan täysin – eikö oo hullua, mihin kaikkeen yhden pienet napit voivatkin vaikuttaa?! Kestolakkaus saisi ne pidettyä edes jotenkin siisteinä ilman, että ne repeäisivät kahtia jokaisesta pienestä osumasta. Tällä hetkellä vaan aika ja raha ovat sen verran kortilla, etten ole priorisoinut kestolakkausta, vaikka se hyvää kynsille tekisikin.

  17. Olen niin huono tekemään lakkausta niin, että se pysyy kynnellä ja on siisti. Lisäksi kynteni liuskottuvat, joten geelilakkaus mahdollistaisi niiden hyvinvoinnin.

  18. Olisi ihanaa saada ammattilaisen laittamat kynnet, koska häpeäkseni suurimman osan ajasta kynsissä on juuri mainitsemasi lohkeillut kynsilakka, joka ei ole niin chic. Kun kynnet on kunnossa, tuntuu kuin elämäkin olisi jotenkin esteettisempää. Jännä, miten pienellä asialla on niin iso vaikutus!

  19. En ole moisia päässyt koskaan kokeilemaan. Olisihan se ihanaa antaa itsellekin joskus vähän luksusta <3

  20. Mä en lakkaa kynsiä juuri koskaan, koska en jaksa/osaa eikä näillä keleillä jaksa tehdä ulkonäen eteen paljon muutakaan. Näillä mennään, mutta oispa makeeta, jos edes kynnet ois tip top. Peace and love! <3

  21. Vietän tämänkin kesän töissä, mikä tarkoittaa valitettavasti kohdallani paljon kynsienpureskelua. Ehkä geelilakkaus olisi ratkaisu!

  22. Olisi hauska saada siistit ja kauniit kynnet. Ikinä en ole kestolakkauksia kokeillut ja tässä olisi vielä häät ja synttärit edessä ennen lomien loppumista!

  23. Viikon veneilyn jälkeen habitus kaipaa jotain merkkejä sopeutumisesta sivilisatioon. Varpaista olisi hyvä aloittaa.

  24. Viimeks tänään katsoin sormieni kynsiä ja totesin, että ei helvetti… Eli tänne kaivataan helppoja kesäkynsiä :-D

  25. Haluaisin testata kestolakkausta, sillä minulla on tiedossa häät syyskuussa ja olen pohtinut pitkään kestolakkauksen ja erilaisten geelauksien välillä. Tämä olisi mahtava mahdollisuus päästä kokeilemaan ennen varsinaista h-hetkeä.

  26. Elokuussa on tärkeitä tapaamisia ja juhlia, joten olisi mukava saada edustavat kynnet. Olisi myös kiva kokeilla geelilakkausta ensimmäistä kertaa!

  27. Koska olen ajatellut etsiä uuden laittajan. Helppoutta rakastavan ihmisenä olis täydellistä, jos se kävisikin näin helposti. Sinun kyntesi vakuuttavat täysin uskomaan, että pieleen ei voi mennä.

  28. Tarpeeni kiteytyy hyvin laiskuuteen. Varpaitani on helteilläkin tullut piiloteltua, koska en ole jaksanut käydä lakkausrumbaa läpi. Toisaalta myös tiedän, että Peilissä on aivan ihana palvelu ja ei haittaisi päästä nauttimaan pienestä paussista Jennin seurassa.

  29. Olisi ihanaa päästä kokeilemaan geelilakkausta. Kauniit kynnet piristävät arkea ja sopivat hyvin yhteen muuten huolettoman kesätyylin kanssa. Meikkaaminen ja hiustenlaitto kuulostaa jo ajatuksena liian vaivalloiselta tällä hetkellä, mutta kynsien on pakko olla lakattuina ja siisteinä.

  30. Ihana arvonta! Olisi mahtavaa saada omatkin remonttihommissa hieman kärsineet kynnet kuntoon!

  31. Näin kesällä olis kiva pitää kynnet kuosissa, mutta liian usein käy niin, että kynsissä on hirveä, lohkeillut lakka ja tietty just siinä vaiheessa kun sen huomaa, pitäisi jo olla menossa jonnekin.

    Eli oman kesäelämän helpottamiseksi olis kiva voittaa :)

  32. haluaisin yllättää parhaan ystäväni muuten vaan kesän kunniaksi ja antaa hänelle tämän hemmotteluhetken :)

  33. Luonnollisuus rokkaa täälläkin, mutta kynnet olisi ihana saada kuntoon, eikä geelilakkausta olekaan tullut kokeiltua. Nostais tän kotiäiti tyylin uudelle levelille ☺️

  34. Geelilakkaus, etenkin varpaiden, olisi ihana – en enää ylety kunnolla varpaisiini kasvavan mahan ansiosta. Uhkailin juuri miestäni että hän saa opetella lakkaamaan kynteni kunnes palaan loppusyksystä tavalliseen muotooni ;)

  35. Olis kiva päästä testaamaan geelilakkausta, johon en pihinä tyyppinä viitsi muuten sijoittaa. Ehkä jäisinkin koukkuun.

  36. Olisi kiva päästä kokeilemaan geelilakkausta :-)
    Nuo salongissa laitetut kynnet näyttävät kyllä tosi upeilta ja kauniilta mutta itsellä ei ole rahaa käydä laittamassa kynsiä. Teen kaupan kynsilakoilla aina lakkauksen itse. Kun itse lakkaa kynnet lakkaus ei pysy kynsissä kauaa. Joka toinen päivä joutuu lakkaamaan uudestaan.
    Siksi olisi ihana päästä hemmoteltavaksi.

  37. Mä niin tykkäisin geelilakkauksesta ja vielä mustalla kynsilakalla MUTTA: tähän mennessä yksikään geelilakkaus ei oo pysynyt mun kynsissä hyvänä edes viikkoa. Josko kaimani osaisi tehdä pysyvämmän lakkauksen? :)

  38. Muutan elokuun lopulla ulkomaille ja uuteen kouluun, ja iso elämänmuutos olisi kiva aloittaa huolitelluilla kynsillä. Saattaisi tuoda lisää itsevarmuutta!

  39. En ole ikinä päässyt manikyyriin tai pedikyyriin, ja olis jo aika näin 34-vuotiaana päästä!

  40. Usko tai älä, mutta en ole koskaan käynyt pedikyyrissä tai manikyyrissä, joten tulisi tarpeeseen kyllä. :)

  41. Tämä tulisi enemmän kuin tarpeeseen nyt. Kun muut onnekkaat lomailee, minä painan duunia. Vuorotyö ja kiire on saanut mut laiskaksi kauneudenhoidon suhteen ja varsinkin kynsien. Ne nimittäin lohkeilee kokoajan ja pahasti. Geelilakkaus nyt kyllä pelastaisi ne täysin.

  42. Oon unelmoinu geelilakkauksista jo vuosia, mutta en ikinä oo raaskinu pistää. Typerää, koska siihen olisi kyllä varaa, mutta pikkutytöstä saakka oon oppinut siihen, ettei tällaisiin “hömpötyksiin” voi käyttää rahaa. Ehkä pikkuhiljaa pitäisi oppia alkaa hemmotella itseään tällaisilla hyvää mieltä tuottavilla pikkujutuilla! Eihän ne silloin turhaa tai hömppää ole, jos lopputuloksesta saa iloita joka päivä.

  43. Yritän päivistä toisiin ylläpitää kynsissäni kaunista lakkausta, mutta tavalliset lakat lähtevät aina lohkeamaan ja siten näyttää myös epäsiistiltä. Olisi ihanaa elää huoletta kolme viikkoa, jolloin ei tarvitsisi elää sitä lakkausrumbaa ja vain nauttia kesäkynsistä! :)

  44. Mä vaan niin tarttisin vähän kaunistusta, mun kesän muokkaamaan rastatukan rinnalle – kukaan ei huomaisi peikkokuontaloa, kun häikäistyvät viimeistellyistä karkkikynsistä!

  45. Olisi ihanaa päästä kokeilemaan tällaista luksusta, varsinkaan kun opiskelijana tuollaiseen ei ole oikein ikinä varaa:(

  46. Työkseni hoidan muita, joten olisi ihana saada itsekin hemmottelua. Lisäksi syyskuun alussa luvassa reissu Barcelonaan, olisi sitten reissukunnossa☺

  47. Olen superlaiska laittamaan itseäni ja etenkään kynsiäni ja sen tähden olisi ihanaa jos joku tekisi sen puolestani.

  48. Tyylikkyys ja helppous Teen kesän läpeensä töitä, joten hemmottelu ja huoliteltu lookki ovat paikallaan

  49. Kun puhun ja säädän, ”puhun” käsilläni, joten sillä on merkitystä miltä kynnet näyttää. Olisi ilo saada tämä!

  50. Mulla on paha tapa stressin myötä nyrhiä kynnet ihan lyhyiksi, geelit voisivat suojella sormia rumalta kohtalolta!

  51. Harrastan työmatkapyöräilyä ja juurikin laitetut kynnet ja ripset tekee olemuksen huolitelluksi, vaikkei muuten laittaudu. Täytyy käydä ottamassa kestotaivukset itsellekin taas pitkästä aikaa. Kiitos inspiraatiosta! Haluaisin pastellin vaaleat kynnet!

  52. Voi kyllä! Olen kokeillut useasti geelilakkausta, mutta eivät mokomat ole kestäneet siisteinä edes kahta viikkoa. Sulla taitaa olla huipputekijä!

  53. Haluaisin voittaa kauniit kynnet siksi, että en osaa itse yhtään lakata kynsiä (reumatismi=surkeat jäykät kädet) ja lähiaikoina on ollut taloudellisesti aika tiukkaa niin ei ole ollut mahdollisuutta käydä kampaajalla tai muissa hemmotteluhoidoissa. Piristäisi tosi paljon tuommoinen hemmotteluhetki itselle! :)

  54. Keskimmäinen tytär kihlautui Barcelonassa ja antaisin hänelle kauniit kynnet nyt kun sormustakin täytyy näyttää “kaikille”. Olisi mieluinen lahja kun kotiutuvat.

  55. Mökillä ränsistyneen näköiseksi muuttuneena ja työelämän piakkoin koittaessa, jos kynnet edes olisivat kauniit :) Siksi haluaisin voittaa…

  56. En ole vuoteen lakannut käsien kynsiä, koska halusin nauttia luonnollisuudesta ja antaa kynsien vahvistua. Nyt voisi taas kerralla laittaa kynnet kauniiksi ja fiilistellä kauemmin kestävää lopputulosta!

  57. Asun ulkomailla mutta olen ensi viikolla tulossa Suomeen ystävien häihin. Olisi ihana käydä laittautumassa ennen juhlia varsinkin kun olen myös 7kk raskaana ja en edes yletä lakkaamaan omia varpaankynsiäni!

  58. Oon haaveillut monesti että laitan lomarahoista sivuun että saisi lakkauksen mut aina se on jäänyt tai rahat menneet matkustamiseen. Mut jos nyt sais lomakynnet!

  59. Olisi aivan mahtavaa saada loman ajaksi väriä kynsiin, kun työssäni en voi kynsilakkaa käyttää.

  60. Koska olen köyhä, laiska ja epätarkka kynsien lakkaaja mutta alati kaipaan kuitenkin the fiilistä kun kynnet on mintissä!

  61. Uuden, elokuussa alkavan työn kunniaksi olisi kiva saada jotain skarppiutta tähän loman aikana pöllähtäneeseen ulkomuotoon.

  62. Elokuussa koittavan loman korkkaisin hymyssä suin hemmottelun merkeissä. Kelpaisi myös tanssahdella varpaisillaan garden party -henkisissä synttärijuhlissani. :D

  63. Tuun talvesta Suomeen lomailemaan elokuuksi ja voin kertoo et näillä kynsillä ei kyl paljon kesäkengissä koreilla tulis siis tarpeeseen!

  64. Ihana arvonta! Minun pitäisi voittaa, koska kukaan muu ei ole ikinä lakannut kynsiäni kuin minä itse. Enkä ole sitä itsekään tehnyt aikoihin.

  65. Kuulun niihin kynnenlakkaajiin, jotka onnistuvat a)heti lakkaamisen jälkeen sohaamaan kynnet johonkin vaikkei olisi edes kiire tai b) kynsien lakkaus jää aina viime tinkaan ennen juhliin tms lähtöä ja lopputulos sama kuin kohdassa a…Siksi olisi kiva vihdoin kokeilla geelilakkausta. Microblading myös listalla.

  66. Odotettu loma alkaa maanantaina. Koska töissä on tullut istuttua pitkiä päiviä, jotta ”maailma tulisi valmiiksi” ennen loman alkua, on kesäkynnet vallan unohtuneet.

  67. Juuri tätä kesäolemukseni kaipaa! Muuten mennään vähän hälläväliä -asenteella, mutta kynnet olisi kiva saada näteiksi, että yleisilme olisi siisti :)

  68. Olisi ihana voittaa kerrankin jotain. Geelit ollut aikoinaan, silloin nuorempana yksi kauneusrituaali. Nyt se on perhe-elämän myötä jäänyt, mutta niistä aina haaveilen. Tänäkin kesänä se kävi mielessä, mutta en vaan ole ehtinyt. Siksi olisi enemmän kun ihanaa saada kauniit kynnet päästä varpaisiin.

  69. Kynnet ovat kerrankin niin hyvässä kunnossa, että punainen lakkaus näyttäisi hyvältä,

  70. Vauva-arjen keskellä ei aina tahdo löytyä aikaa kammata tukkaa saati lakkailla kynsiä. Välillä on ihanaa saada omaa aikaa ja käydä kampaajalla, tehdä kasvonaamio tai viipyä niin kauan suihkussa että ehtii tehdä kuorinnan. Tässä oppii nauttimaan pienistä asioista. Kestävät, punaiset kesäkynnet olisi varma piristys.

  71. Ai että pitkään on haaveissa ollut kauniit kynnet mutta en saa aikaiseksi vaikka Peili sijaitsee alakerrassani. Nyt ei olisi tekosyitä olla menemättä jos tämän voitan.

  72. Lakkaan itse oikeastaan vain varpaankynsiä – koska lakkaaminen on aina yhtä sotkua (varpaisiin asti ei ihan näe, millaista sotkua..). Olisipa kivaa, jos saisi lakat myös sormiin – ja kunnolliset varpaisiin!

  73. Haluasin voittaa koska kärsin dermatillomaniasta ja vain laitetut ja lakatut kynnet pitävät minut siitä poissa.. geelikynsiä otin hoitona ja vakuutus korvasi vain 1. Kerran. /Anne

  74. Navetta- ja peltotöiden eli maatilaharkan (jotka kuuluvat agrologiopintoihini) jälkeen olisi aivan mahtavaa saada hemmottelua ja päivittää itselleen taas kaupunkityyli ja siihen olisi mahtavaa saada kynsihuolto. Muuten hemmottelu ja päivitys navetasta kaupunkiin onnistuu, mutta kynsien laitossa olen onneton ja kun vuosia sitten otatin akryylikynnet pois (oli kauniit lyhyet ranskikset eli käytännölliset), niin kynnet olleet luonnontilaiset eikä oikeen minkään näköiset.

  75. Olisipa ihana päästä tätä kautta suositellulle ammattilaiselle lakkaukseen! Omista lakkauksista tulee aina vain yhtä sotkua, siispä sormet ja varpaat joutuvat olemaan ilman lakkaa :)

  76. No koska olen onneton kynsien hoitaja, joka ei ole koskaan saanut aikaisensi kokeilla geelilakkausta!

  77. Oih! Kauniit ja laitetut kynnet olisivat oiva kesäasuste. Työn luonteen vuoksi ei pysy peruslakkaukset muutamaa tuntia pidempään kynsillä, mikä jaksaa ärsyttää joka ikinen kerta – siis liian usein. Tekee kyllä upeaa jälkeä tämä Jenni!

  78. Kiva arvonta ja kiitos hyvistä blogikirjoituksista. :) Olisi ihana voittaa skaba, koska olen kanssasi samoilla linjoilla: kun pitää ihon hehkuvana, kulmat siisteinä, kynnet kuosissa ja hymyn huulilla, niin se on paras kauneuskikka kesään! Lisäksi minulla ei ole kesälomaa laisinkaan, joten olisi ihana olla kynnet kauniina töissä – pieniä iloja toimistohommiin! :)

  79. Olispa mahtavaa saada tällainen hemmottelu ennen elokuista laskettua aikaa. Saattaa sen jälkeen tovi mennä, että keskittyminen siirtyy itsestä uuteen tulokkaaseen.

  80. Olen miettinyt pieniä tapoja joilla saisin säästettyä aikaa arjessani, ja kestolakkaus olisi yksi sellainen. Ei tarvitsisi käyttää aikaa neljän kerroksen sutimiseen ja kynsilakan jämien pois hinkkaamiseen kerran viikossa.

  81. Kynteni ovat aina olleet häpeäpilkkuni, lyhyet ja hauraat. Tämän vuoksi en ole koskaan käsiäni hoidattanut, ehkä nyt olisi aika ja samalla saada ensimmäistä kertaa kauniit kynnet.

  82. En ole koskaan kokeillut ja työssä päiväkodissa kynsilakan kestävyys olisi ihan huippua, tyylistähän ei pitäisi joutua tinkimään ;D

  83. Vastavalmistuneena oma budjetti ei vielä anna periksi arjen pienelle luksukselle, vaikkakin hoidetut kynnet toisivat kaivattua huolittelua toimistolle, jossa muiden lomaillessa haaveilen kuka ties ensi kesänä koittavasta ensimmäisestä oikeasta kesälomastani. Geelilakkaus saattaisi myös turvata hauraille kynsilleni elämän vielä pikapuolin koittavan muuton jälkeenkin…

  84. Olisi mielettömän hienoa saada kauniit kynnet kun omista tyngistä kynsistä ei voi oikein salonkikelpoisena puhua :). En ole ikinä kokeillut vaikka mielessä on pyörinyt monesti. Lomakon alkaa elokuussa niin olisi loistava ajoitus.

  85. “kuinka hyvät nyt muka ammattilaisella tulee” – heh, skeptikolle kelpais kokoeilukerta!

  86. En ole ikinä kokeillut geelilakkausta! Nyt äitiyslomalla ja oma aika+ kauneudenhoito vähissä. Tuo olisi ihana hemmotteluhetki!:)

  87. En ole ikinä kokeillut geelilakkausta! Nyt äitiyslomalla ja tuo olisi kyllä ihana hemmotteluhetki.:)

  88. Olisi ihana saada joku ammattilainen hoitamaan kynnet kuntoon sillä sellaista lystiä en ole ennen kokenut!

  89. Elokuussa kaverin häät niin olisi ihana olla huolitellut kynnet sormissa ja varpaissa! :)

  90. Muiden lakkaamat kynnet on yksi ihaninta mitä tiedän! Hoitohetki menee pienestä lomasta ja tuo ihanan olon useeks viikoks. Omistan kunnon raksamiehen kädet ja kynnet. Niitä ei itse amatöörinä saa näyttämään hyvältä millään. Ei ainakaan niin että pysyisivät paria tuntia pitempään nätteinä. Käyn laittamassa kynsiä kuntoon vain ulkomailla, jossa hinta on paljon edullisempi. Olis ihanaa päästä kokeilemaan tätä luksusta myös arjen keskellä!

  91. Moikka. Ollut erilainen kevät ja kesä…vanhempien hoitamista työkiireitä n.s ruuhkavuodet. Kulmat aina hoidettu ja muutenkin iho mutta kynnet olis ihan super ihana ….hoitotyössä lyhyet mutta siistit on tärkeät

  92. Minun kynsiä ei ole koskaan päässyt ammattilainen koskemaan olen kynsien kanssa superkäytännöllinen ja siksi joudun miettimään aina tarkkaan mihin väliin kerkeän antaa lakan kuivua. Mitä pidempi lakkausväli, sitä parempi, eli tätä pitäisi päästä kokeilemaan! ✌

  93. Mie en osaa lakata itse kynsiäni..ja lakkaan silti..sormet valkoisella ja varpaat osranssinpunaiella – varpaan kynsiä en millään saa itse siististi lakttua valkoisella…mie niin haluisin kerrankin kauniit ja siistit kynnet koska mun sorpeet ja varpaat on muuten superkauniit!

  94. Mie en osaa lakata itse kynsiäni..ja lakkaan silti..sormet valkoisella ja varpaat osranssinpunaiella – varpaan kynsiä en millään saa itse siististi lakttua valkoisella…mie niin haluisin kerrankin kauniit ja siistit kynnet koska mun sorpeet ja varpaat on muuten superkauniit!

  95. Oi! Tämäpä olisi paras juttu aikoihin! Olen hammaslääkäri, ja työni takia en voi ikinä arkena lakata sormien kynsiä hygieniasyistä. Kesälomani alkaa ensi viikolla, joten olisi vihdoin mahdollisuus nauttia lakatuista kynsistä. En ole ikinä testannut geelilakkauksia em. syistä, ja mikä olisikaan parempi kesälomanalkajaishemmottelu itselleni kuin ihanat kesägeelikynnet. <3 Ja ihan oon sun kanssa samoilla linjoilla tosta kesäkauneudesta, huolitellut kynnet ja muutapa ei juuri tarvita.

  96. Menin kesällä kihloihin ja kauniit kynnet näyttäisivät ihanalta muutaman viikon päästä kihlajaisjuhlissamme. Peace and love <3

  97. Ihana kirjoitus (taas)! Oikein välittyi kesäinen, turhia huolehtimaton tunnelma ja fiilistely. Ja vielä kauneuskikkojen parissa. Ai nam!

    Aikoinani pidin (myös hyvin lyhyitä) geelikynsiä, nyt se on jäänyt, ja – no, niin aika samoista syistä niistä pidän, kuin kirjoititkin. Ne antavat siistin säväyksen muuten aika naturellissa lookissa, ei tarvitse tehdä itse, kestävät pitkään, suojaavat hajoilemiselta töissä välillä kun kolahtelee ja onhan se kiva hetki myös kynsien laitto/huolto mukavassa salongissa.

    Tämä voitto jos natsaa kohdalle, olkoon se lähtölaukaus ja paluu säännöllisille salonkivierailuille.

  98. Oi mikä ihana arvonta! Osallistun koska yhdyn 100% väittämääsi: kun on kynnet kunnossa, ei naamalla niin väliä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.