Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa puhua koruista?

Korut ovat mulle sydämen asia. Halusin joskus kovasti lähteä opiskelemaan korusuunnittelijaksi, mutta se haave jäi yleisen elämänjanon jalkoihin ja tapahtuikin kaikkea muuta. Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan osata tehdä itse. Yksi suurimmista iloistani onkin tutkia ja ihastella muiden aikaansaannoksia. Korut ovat taidetta.

Oma kokoelmani ei ole kovin iso, mutta sitäkin tärkeämpi. Minä en löydä korujani, vaan ne löytävät minut. Ostan koruni useasti ulkomailta. Ennen keräsin jääkaappimagneetteja matkamuistoksi, mutta nykyään metsästän reissuilta jonkin kivan korun. Suosin aitoja metalleja, vintagea ja käsityötä, sillä huonolaatuista rihkamaa on tässä maailmassa muutenkin liikaa. Aito koru on tietysti kalliimpi sijoitus kuin jääkaappimagneetti, mutta siitä on huomattavasti enemmän myös iloa: mieluummin käytän rahani kauniiseen käyttöesineeseen, joka kestää aikaa ja ilahduttaa päivästä toiseen. Esittelen teille omat suosikkini, joita käytän aamusta iltaan. Joskus öisinkin, kun en jaksa riisua niitä.

Tulum cuff ~ Balilla on joka sortin vaatekauppaa ja designputiikkia. Olimme viimeisinä päivinämme siellä etsimässä muutamaa tuliaista ystäville ja kiertelimme varmaan viisikymmentä kauppaa, joissa tuntui olevan myynnissä ihan samat epäkiinnostavat asiat. Poikkeuksiakin löytyi, yhdestä niistä löysin tämän hopeisen, kaiverretun rannekorun. Se tuntui heti omalta. Pyysin myyjää avaamaan vitriinin, jotta pääsen tutkimaan korua lähempää ja mikä hauskinta – sen nimeksi paljastui Tulum cuff. Meksikon Karibianmeren puoleisella rannikolla sijaitseva Tulum oli nimittäin seuraava matkakohteemme ja päätin viedä korun nimensä alkulähteille. Sen jälkeen olemme olleet erottamattomat, sillä en ole elänyt päivääkään ilman sitä ranteessani. Se on myös Stellan ehdoton suosikki kaikista koruistani. Hän havittelisi sitä varmasti itselleen, jos se ei olisi hänen ranteeseensa liian iso.

Hopeinen rannerengas ~ Muuan rouva piti Hietsun torilla pientä korupöytää ja kävin ihailemassa siellä tätä rannekorua pariinkin otteeseen, aina kun hän sattui olemaan siellä. Juttelin rouvan kanssa joka kerta pitkät pätkät, mutta en kuitenkaan koskaan ostanut sitä. Stella oli päätynyt myöhemmin omilla kirppiskierroksillaan saman pöydän ääreen ja tunnistanut korun, jota olin niin useasti käynyt katsomassa. Rouva oli kuulemma tiennyt sen päätyvän mulle ja odottanut milloin tulemme ostamaan sen. Niinhän siinä kävi, sillä Stella toi sen mulle lopulta syntymäpäivälahjaksi.

Koru on painava ja kulunut, sen elämän kerrostumat tuntee. Sen sisällä on pitkään minua askarruttanut numero 8. Kehitin sille mystisiä tarkoituksia ja numerologisia selityksiä. Kun olimme Marokossa, näin vintagekaupan ikkunassa miltei samanlaisen rannekorun, se oli vaan isompi. Utelin myyjältä sen alkuperää ja selvisi, että tälläisiä rannerenkaita tulee Marokon naapurimaasta Algeriasta ja sisäpinnalla oleva numero indikoi renkaan painoa: 8 unssia.

Turkoosisormus ~ Meksikossa myydään koruja siellä sun täällä, mutta Puerto Vallarta ei varsinaisesti ole mikään Meksikon korutaiteen kehto: miltei kaikki siellä on rihkamaa, lukuunottamatta yhtä ihan mieletöntä kivi- ja korumyymälää, jossa on upeita hopea- ja kivikoruja. Se oli kuin taidenäyttely ja kävimmekin siellä vain katselemassa, sillä hinnat ovat huimaavat.

Sitten löysimme pikkukaupungin varmaan ainoan vintagekaupan, ja sieltä vitriinin, jossa oli yksi ainoa sormus. Se oli tämä turkoosisormus, joka solahti sormeeni niin hyvin, että jäi siihen siltä seisomalta. Navajo korutaiteilija W. Spencer on tuottanut muitakin vastaavia koruja 70-luvulla ja tietääkseni jokainen kappale on uniikki käsityön taidonnäyte. Sormukseni on muhkea, kaunis yksilö, jonka haluan kuvitella odottaneen siellä juuri mua.

Tiikerinsilmä ~ Etelä-Amerikassa reissatessani etsin joka puolelta oikeanlaista tiikerinsilmäkorua. Kaikenlaisia kivikoruja riitti jokaiseen kadunkulmaan, mutta se oikea ei vaan kävellyt vastaan. Ongelma on se, että olen allerginen kaikille epämetalleille ja metalliseoksille. Sielläpäin kivikorujen designissa käytetään paljon uushopeaa eli alpakkaa, joka saa ihoni kutisemaan ja menettää käytössä värinsä eli muuttuu RUMAKSI. Löysin lopulta kyyneleen mallisen tiikerinsilmän, joka oli niin kaunis, että olin valmis antamaan anteeksi pienen määrän alpakkaa sen ripustuskohdassa. Ajan saatossa siitäkin tuli RUMA ja hylkäsin sen. Harmittaa ainoastaan sen mukana mennyt nyöri, jonka ystäväni oli punonut varta vasten korua varten.

Tulumin kivikaupoista löysin sattumalta täysin identtisen kyyneleen mallisen tiikerinsilmäriipuksen. Tällä kertaa ripustus oli tehty fiksummin, sillä kiven läpi oli porattu reikä. Lisäpallerot on pieni bonus muuten täysin samanlaiseen riipukseen, jota joskus niin paljon rakastin. Kävi ilmi, että kauppiaat olivat itse kotoisin Argentiinasta, eli aikaisemman koruni alkujuurilta. Tätä rakastan jopa vielä enemmän, tiikerinkyynelsilmä 2.0 ilman RUMAKSI kuluvia metalliosia. Tiikerinsilmiä rakastan siksi, että olen kaksonen ja astrologia kiinnostaa.

Pieni punainen pikkurillisormus ~ Jälleen koru, jonka olen saanut Stellalta lahjaksi – olisiko ollut vielä jopa vuotta aikaisempi syntymäpäivälahja? Olen helppo lahjojen suhteen. Tämäkin lahjakoru on Hietsusta ja tätä en ole kirjaimellisesti ottanut sormestani kahteen vuoteen. Se on saanut matkan varrella hiukan siipeensä, kivi on osittain murtunut ja rengas on enemmän soikea kuin pyöreä, mutta pidän siitä juuri tuollaisena. Mulle korut ovat käyttöesineitä ja niiden tuleekin nähdä elämää. Ne, jotka eivät kestä mun matkassa, hajoavat ja jäävät sille tielle. Mulla on joku kirous sellaisten sormusten kanssa, joissa on musta onyx-kivi. Olen omistanut niitä varmaan yhdeksän ja ne kaikki ovat menneet poikki. Niiden suhteen olen tajunnut luovuttaa, mutta tämän sormuksen kanssa meillä on vielä paljon matkaa edessä.

Hopeinen ranneketju ~ Matkamuisto Ranskasta. Tämä ei ole vintagekoru, vaikka sen ostopaikan historia ulottuu tuhansien vuosien päähän. Osuimme roadtripillämme puolivahingossa Occittanien alueelle ja päätimme viettää muutaman yön lähellä Carcassonnen linnoitusta. Kaunis, idyllinen kaupunki, jonka keskellä kohoaa valtava linnoitus. Näky kaupungista linnoitukseen on upea ja historian havinan aistii kaikilla soluilla. Kävin siellä joka päivä muutaman päivän vierailumme aikana ja sisäinen larppaajasieluni imi irti kaiken mitä vuosituhansia vanhoilla muureilla ja mukulakivikaduilla oli kerrottavanaan. Druidipaskaa, kuten ystävämme Inke sanoisi, mutta mulle ikimuistoinen kokemus, josta tämä koru muistuttaa aina.

Punainen kiviriipus ~ Riipus on muisto Kreikan matkaltamme. Rakastuin siihen välittömästi ja se on ollut siitä saakka yksi ehdottomista lempikoruistani. Ketjun kiinnike on simppeliydessään hieno ja neliömäinen muotokieli koristekaiverruksineen puhuttelee. Kauniisti hiottu punainen kivi ja roikkuvat hetulat muistuttavat hämähäkkimäisiä Sentinel-avaruustappoaseita – jep, nyt larppaan Matrixia. Riipusta kannattelee lahjaksi saatu noin kaksisataa vuotta vanha nepalilainen hopeaketju, jonka olen saanut lahjaksi eräältä antiikkikauppiaalta. Toivon, etten ikinä hukkaa tätä korua.

Hopeinen kaulaketju ~ Tämä on myös Kreikasta, samasta paikasta kuin aikaisempi koru. Harvoin ostan monta korua samasta paikasta, mutta näistä kahdesta en yksinkertaisesti osannut valita. Kiinnostuin sen designista, jossa kaksi ketjua roikkuu vapaina ja etuosa on toteutettu samalla tavalla kuin Bolo-koruissa, joissa on säädettävä solki. Myös mitta on tärkeä: se on melkein choker-mittainen ja asettuu muiden korujen yläpuolelle. Mikään ei ole nimittäin ärsyttävämpää, kuin toisiinsa sotkeutuneet kaulakorut. EI MIKÄÄN. Tämä asettuu lempiriipukseni kanssa nätisti limittäin solisluiden väliin. Ostohetkellä tuntui, että ne luotu olemaan yhdessä, muutenkin kuin hetuloidensa takia.

“Kelttikoru” ~ Tämä taitaa olla suomalaista käsityötä. Mulle harvoin uppoaa kelttiläinen ornamentiikka, mutta tämä on poikkeus. Se saa kelttiläisyytensä anteeksi, koska kuviointi muistuttaa mua hyvällä tavalla Led Zeppelinistä, tarkemmin sanottuna bändin jäsenten muinaisesta symboliikasta ammentavista logoista (ne tyypit ovat kyllä olleet true larppaajia). Korun lukkosysteemi on erittäin, miten sen nyt ilmaisisi mahdollisimman kuvaavasti, PASKA ja siksipä rengas onkin seikkaillut vähän siellä sun täällä. Se on jäänyt baareihin, treenikselle, keikoille ja silti se on aina palautunut takaisin. Kerran se oli jopa päätynyt kaverini ranteeseen. Hassu juttu, mutta tämänkin Stella on antanut mulle, ihan suhteemme alussa. Koru oli Fidan vitriinissä ja olin käynyt katselemassa sitä jo jonkin aikaa. Se oli silloin mielestäni liian kallis ja jäi kerta toisensa jälkeen vitriiniin odottamaan. Kerran kävimme Stellan kanssa siellä yhdessä ja Stella osti mulle kauan haikailemani korun lahjaksi. Itse puolestani ostin hänelle sieltä tiikerinsilmäsormuksen. Tästä sai alkunsa tapa, että ostamme toisillemme koruja ilman mitään erikoisempaa syytä. 

Hopeinen sulkakorvis ~ Ostin sulanmallisen korvakorun Oulun torilta vuosia sitten, kun isoveljeni sai vaimonsa kanssa esikoislapsen. Olin käymässä heidän luonaan ja halusin siitä muiston. Jostain syystä löysin silloin peräti kolme sulkakorua ja heillä on nyt kaksi ihanaa lasta, joten ken tietää käykö sulkaprofetia toteen kolmannen kohdalla. Tämä on itseasiassa kaulakoru, mutta ujutin sen korvarenkaaseen, koska kaulakorukiintiö oli täysi. Se on roikkunut siinä siitä asti, yli kuusi vuotta. 

Mistä teidän korut kertovat, onko niillä tarina? Millaisista koruista tykkäätte?

PHOTOS BY STELLA HARASEK