Paluu Australiaan

✖ VICTORIA, AUSTRALIA

Parasta tänä vuonna: menimme naimisiin loppukesänä. Alkusyksystä juhlimme pienesti ja ihanasti lähimpien ystävien kesken. Molemmat päivät ovat olleet elämäni onnellisimpia päiviä, eikä juhlahumu vielä tähän lopu, sillä häämatka on vasta edessä! Lähdemme reissuun 1. tammikuuta eikä kukaan taida yllättyä määränpäästämme. Kävimme Australiassa pari vuotta sitten – se oli ensimmäinen kerta kun palasin aikuisena lapsuuteni maisemiin – enkä olisi ollenkaan halunnut tulla takaisin. Siitä saakka on ollut selvää, että palaamme sinne heti kun tulee mahdollisuus, ja se on nyt. Olisin mieluummin viettänyt perillä kolme kuukautta kolmen viikon sijaan, mutta ehkä ensi kerralla (tai ehkä emme tule seuraavalla kerralla takaisin ollenkaan).

Sen verran on tiedossa, että lennämme Melbourneen ja vietämme ensimmäiset päivät siellä, mutta siitä eteenpäin on kaikki vielä auki. Onko ehdotuksia, suosituksia, ideoita? Viimeksi ajoimme The Great Ocean Roadin läpi ja seikkailimme pitkin Victoriaa. Nyt ehkä jotain muuta, mutta mitä?

PHOTOS FROM AUSTRALIA A FEW YEARS AGO BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

32 thoughts on “Paluu Australiaan

  1. Valitettavasti turistina Australiaan lentäminen tuntuu suorastaan irvokkaalta, kun miljoonat eläimet (mm. kolmasosa koalapopulaatiosta) paraikaa kuolevat siellä ilmastonmuutoksen aiheuttaman kuumuuden ja maastopalojen vuoksi :( En ymmärrä miten kukaan voi nauttia olostaan tietäen että vielä omalla toiminnallaan on mukana pahentamassa tilannetta…

    • Kyse on alkuperäisestä kotimaastani, jossa asuu yhä perhettä ja läheisiä ystäviä. Tämä todella surullinen tilanne on kyllä mielessä ihan koko ajan riippumatta siitä olenko täällä vai jossain muualla.

    • Juuri näin! Jos vielä voimme muuttaa jotain, niin se pitäisi tehdä. Aloitetaan ensimmäiseksi lopettamalla turhanpäiväinen lentely mannerten välillä.

  2. Eihän sinne katastrofin keskelle ole välttämätöntä matkustaa, vaikka olisi ostanut jo lennot. Eikö matkavakuutus kata ainakin osan kuluista, jos peruu matkan? Tuollahan viranomaiset neuvovat pysymään ilmastoiduissa sisätiloissa kuumuuden ja terveydelle vaarallisen hengitysilman takia.

    • Hei, ei kyllä kata, ellei lentoyhtiö peru lentoa (ja silloinkin saatetaan vedota force majoreen). Ajoitus on tosi kurja ja vielä kurjempaa on tietysti se, että metsää palaa ja kaikki kärsivät. Mutta ei meillä oikein ole taloudellista mahdollisuutta jättää jo ostetut palvelut käyttämättä ja ostaa vaan toinen matka jonnekin muualle.

  3. Paras kohde häämatkalle <3 Terveisin synnyinmaisemiinsa haaveileva, viime reissusta on liian pitkä aika :)

    Kara Rosenlundin kuvat on inspiroivia Aussikohteiden suhteen: https://www.instagram.com/kararosenlund/

    Yksi omista haavekohteistani on: http://www.saltatshoalbay.com.au/

    Melbournen State Library of Victoria on kaunis kohde, tuttavani otatti hääkuvansa siellä pari vuotta sitten, vihkiminen oli Edinburg Gardens (Fitzroy) -nimisessä puistossa. Sama tuttava käy aika välein Phillip Islandilla, Melbournen edustalla. Kivannäköisiä kohteita Melbournessa.

    Leppoisaa ja nautinnollista hääreissua! Nauttikaa yhteisistä hetkistä upeissa maisemissa <3

  4. Art Gallery of NSW on kiva (ja ilmanen!) jos eksytte Sydneyyn, ja veikkaan, että tykkäisitte kans Newtownista (paljon putiikkeja ja ravintoloita kätevästi saman kadun varrella). Inner westissä on myös paljon hyviä panimoita, esim Sauce ja Grifter Marrickvillessä ja Wayward Camperdownissa. Jos viinit kiinnostaa niin Hunter Valley on vaan parin tunnin päässä Sydneystä pohjoseen, suosittelen käymään! Blue Mountains ja Royal National Park on hyviä bush walkeille, riippuu tietysti mikä tilanne puskapalojen kanssa. Viime viikkoina Sydneyssäkin ollut aika tukala olla savun takia, toivottavasti tilanne paranee ennen teidän matkaa!

    • Kiitos Anna ihanista vinkeistä! Valitettavasti palot taitavat olla taas pahenemassa ensi viikolla, joten itärannikko jää nyt seuraavaan kertaan. Pidetään nämä mielessä sitä ajatellen ♥

  5. Oi, me olimme häämatkalla Australiassa joitain vuosia sitten, oli ihanaa! Blue Mountains oli ihana paikka pikkukylineen. Jos vain reittisuunnitelmat sallii, kannattaa käydä myös Perthissä, me olimme siellä kuukauden pituisen reissun vikan viikon.

  6. Voi miten ihanaa, hyvää häämatkaa! Teidän elämä on ihanaa, ja on ihana katsoa sivusta kun olette niin rakastuneita.

  7. Oi tää kuulostaa mahtavalta! Itse toteutin marraskuussa 19v haaveeni kun pääsin ensimmäistä kertaa Australiaan. Reilu viikko Sydneyssä oli ihan liian vähän, mutta kuten arvasinkin, pala sydäntä jäi sinne. Innoissani ja haikeana seuraan teidän matkaa. Tuo aiempi ehdotus itärannikosta kuulosti hyvältä. Sydneyn Paddington oli ihana paikka ja noi Coastal walkit oli mahtavia kokemuksia. Blue Mountainsin olisin halunnut kokea, mutta maastopalot muutti suunnitelmat.
    Ihanaa häämatkaa!

    • Kiitos Tiina! Voi vitsi, taitaa maastopalot vaikuttaa meidänkin suunnitelmiin nyt, Blue Mountains jää toiseen kertaan. Toivotaan että tulee kurjasta tilanteesta huolimatta kiva matka.

  8. Ihanaa matkaa! Mikä lienee metsäpalojen tilanne siellä nyt? Toivottavasti ovat jo hallinnassa.

      • Kyllä. Tosi ahdistava tilanne ihan kaikkien kannalta. Hätää kärsivät eläimet surettavat.

    • Ikävä kyllä eivät ole, leviävät vaan. Ihan hirveä tilanne. Ja tottakai kurja ajoitus matkalle, mutta eihän tätä voinut tietää silloin kun matkasta päätettiin.

  9. Ihanaa! Olkaa muutama päivä Sydneyssä ja siitä sitten pohjoiseen Queenslandiin>Gold Coast>Noosa…lähtekää päiväksi tai kahdeksi Lady Elliott Islandiin! Aivan uskonattoman ihana paikka. https://ladyelliot.com.au/ Lennettiin Hervey Baystä, lyhyt lento. Ja käykää Frasier Islandilla!

  10. Sydney (Glebe, Bondi, Surry Hills, Paddigton, New Town, coastal walks) and Cairnsista ylöspäin Cape Tribulation! Ihanaa häämatkaa ❤️

  11. Hei, ”vinkki viikonloppureissuksi”. Lentäkää Melbournesta Hobartiin, ottakaa laiva Hobartin satamasta musoon nimeltä MONA. Varatkaa museokäyntiin koko päivä. Worth it.

    • Jee! Uskoisin, että jotain, mutta fiiliksen mukaan sitten. Nyt on kuitenkin tarkoitus purkaa edelliseltä matkalta jääneitä kuvia ja tarinoita, kun en aikoinaan ehtinyt niistä postamaan kuin pienen murto-osan.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.