There’s a brand new day beginning

Päivällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin alkaa hyvin, jos heti herättyään hyppää pyörän satulaan ja polkee treenaamaan. Seitsemän minuutin matkalla ehtii fyysisesti herätä. Unenpöpperöinen sielu ehtii mukaan tunnin puolivälin paikkeilla. Treenin jälkeen saa koota fyysiset ja henkiset rippeensä ja painella aamiaiselle.

2014-09-06-stellaharasek-friday-1

Perjantaiaamiainen sisälsi saavinkokoisen kahvin, leivän ja turkkilaisen jugurtin, johon oli sekoitettu tuoreita marjoja ja chiasiemeniä. Olkoonkin, että chiasiemenet ovat epäilyttävin asia, johon olen tänä kesänä törmännyt. Minua valistuneemmat – kuten Katja ja Helsinki Core Trainersin ravintovalmentaja Kanerva – vannovat niiden nimiin, joten ajattelin sinnitellä vielä hetken ennen kuin luovutan. Menevät alas ihan mainiosti, kunhan ne hukuttaa mansikkaan ja mustikkaan.

2014-09-06-stellaharasek-friday-2

Adidas Originalsilta saamani kaikennielevä reppu on kelpo kumppani naiselle, joka kantaa kaikkialle järjestelmäkameraa ja viltinkokoista pyyhettä siltä varalta, että tekee mieli loikata treenin jälkeen mereen tai pistää pystyyn piknik. Tänään olisi ollut kyllä sopiva sää molempiin – mutta se olisi vaatinut kantakahvilani parhaan paikan luovuttamista.

2014-09-06-stellaharasek-friday-3

Se paras paikka on kevyesti keinuva nojatuoli, josta on suora näkymä merelle. Kengät saa potkaista jalasta ja silmät sulkea. Jos käy hyvä säkä, saa kainaloonsa seuralaisia. Olen lukenut tuossa tuolissa kesäkuukausien aikana kokonaisia kirjoja. Yhtään torkkua en myönnä ottaneeni. Juno kyllä myöntää.

2014-09-06-stellaharasek-friday-4

Sisustaminen on tarpeetonta, jos perustaa kahvilan merenrantaan: aalloissa ja purjeveneissä riittää katseltavaa. Kaveripiirin villit ja vapaat ovat pistäneet merkille, että purjeveneiden mukana tulee purjehtijoita. Aamuyhdeksältä tuolit odottavat tosin vielä tyhjinä. Olen alkanut nauttia hetkistä, kun kaupungin eteläisillä kaduilla vasta heräillään.

2014-09-06-stellaharasek-friday-5

Kotimatka kävellään hiekkarannan kautta. Hiekalla on välitön onnellistuttava vaikutus, jopa silloin kun sitä on kengissä, silmissä ja bikineiden väärällä puolella. Hyvää tuulta ei haittaa sekään, että on perjantai. Voi viikonloppu kuinka sinua odotin! Huomisaamuna en herää varhain vaan kerään voimia vällyjen alla – huomenna juhlitaan häitä.

Photos of me by Mikko Rasila

THE SMITHS – THE SHA LA LA SONG

5 thoughts on “There’s a brand new day beginning

  1. Heipsansa,
    Hämmennyin Smiths sydämikkönä aivan tässä postauksessa mainitusta Sha la la:sta kappaleena jota en olisi vielä yhdeltä all time suosikkibändiltäni kuullut.. Vietin tässä hetkisen asiaa tutkien vaan en löytänyt netistä oikein mitään uutta Morriseyn Marianne Faithfull ihastuksesta – onko Smiths siis tehnyt Sha la la songista coverin? Mistähän sen saa?
    Sydän sykkyrällä odotan innoissaan moisen kuulemista, kiitos vastauksesta jo etukäteen!

  2. vieläköhän on mahdollista saada tietoa tästä syyskuisesta kahvilasta – mikä kahvila, mikä hiekkaranta?

  3. Chiasiemenet eivät kolise kyllä mullekaan, mutta tuo jugurttiannos näyttää silti ihanalta!

  4. hahaa, oon muuten täysin epävaikuttunut kaikista superduperfood-hölinöistä, siemenistä ja pulvereista, mutta chia-siemenet – nerokkuutta! en mä niiden vaikutuksesta tiedä, mutta vihdoin saan toteuttaa lapsuuteni unelmaa ja syödä sammakonkutua, noita pikkuisia limapalleroita, joita aina mietin kasvattaessani nuijapäitä…

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.