Juhannus lähestyy! Sen tietää siitä, että ulkona vallitsee tasainen humiseva harmaus ja kaikkialla on märkää. Tuuli – tällä hetkellä enemmän liikkuva lätäkkö kuin ilmavirtaus – tulee vaatekerrosten läpi iholle ja hiipii luihin asti. Tilataanpa alkuviikkoon vähän aurinkoa, kas tälläistä, hidasta ja valuvaa valoa.

Olen sopinut alkavalle viikolle tukun tapaamisia, aamiaisia ja lounaita. Tahtoisin pitää edes osan niistä terasseilla, kahvin ja kuivan pöydän äärellä. Valoa ja energiaa maanantaiaamuunne, ei kastuta tai anneta harmauden lannistaa!

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Joskus ajattelen samaan aikaan kaikkia niitä asioita, joita tavallisesti haluan olla ajattelematta.

Isääni, jota ikävöin kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin joka päivä. Pientä perhettäni, joka on ajautunut ja hajautunut maailmalle. Australiassa asuvaa siskoa, jota en ole koskaan tavannut. Setiä ja serkkuja, joiden nimiä en muista tai tiedä. Omaa juurettomuuttani, irrallisuuttani kaikesta.

Ystäviä, jotka muuttuivat vihamielisiksi ja vieraiksi enkä tiedä vieläkään miksi. Niitä, jotka soittavat vain silloin kun tarvitsevat jotain, eivät koskaan kysyäkseen mitä kuuluu. Ihmisiä, jotka valehtelivat ja pettivät. Hetkiä, joiden jälkeen mikään ei ollut entisellään ja sitä toivoi, että olisi voinut perua toisen sanat: en tahdo näitä, ota ne takaisin.

Omia virheitäni. Niitä hetkiä, kun en pystynyt katsomaan peiliin kuukausiin.

Reunalla olemista, rajojen koskettamista. Tunnetta siitä, että ajelehdin avomerelle eikä kukaan pidä kiinni.

Vihreämmillä niityillä juoksentelevaa Jarvis-koiraa, jota en osannut auttaa. Näen Jarviksesta unia, joissa se tulee luokseni ja pyytää päästä syliin. Nostan sen rintaani vasten enkä päästä irti.

Joskus tuntuu, että sydän pysähtyy surusta. Että se vaan lakkaa lyömästä kaiken painon alla.

En osaa aina lohduttaa itseäni. Mietin siis mitä sanoisin, jos saappaissani seisoisi ystävä tai rakastettu. Sanoisin: ei se pysähdy. Se jatkaa, se jaksaa vaan. Tulee ilta ja yö ja sen jälkeen aamu, kun kaikki on vähän kevyempää.

Että jatka, jaksa vaan.

PHOTO BY STELLA HARASEK