Come get your honey

Ah! Juuri kun kirjoitin levyhyllyni ruotsalaisista vaikutteista kuulin, että ruotsalainen Robyn julkaisee kahdeksan vuoden tauon jälkeen uutta musiikkia. Okei, ei osu ihan samaan skeneen kuin nuo muut ruotsalaiset, mutta ei takerruta siihen. Robynin lokakuussa julkaistavalta albumilta on lohkaistu tähän mennessä kaksi sinkkua: Missing U ja pari päivää sitten päivänvalon nähnyt Honey, jonka aiemman version ilmeisesti kaikki ovat kuulleet tv-sarjassa Girls paitsi minä, joka en ole nähnyt vieläkään sarjasta kuin pari ensimmäistä kautta. Ensimmäinen kappale on keskinkertainen ja epäilyttävän iloinen radioralli, joka ei iskenyt yhtään. Siitä toipuminen vaati monta toistoa Robyn-ikiklassikkoa Dancing On My Own. Mutta tästä hunajaisesta kakkosesta pidän! Se edustaa juuri sitä samaa selittämättömällä tavalla sielua ravistelevaa juustoista poppia, joka saa taantumaan takaisin yläasteen diskon nurkkaan. Ah miten ihana geneerinen ruotsalainen trance-tausta. Miten purkkaisesti miksattua ilmalaulua. Miten makeaa, tahmeaa, koukuttavaa sokeria, joka valuu pitkin suupieliä ja sormia.


☊ ROBYN – HONEY

Arkistojen aarteet ~ Luurankojen kolinaa

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran keväällä 2008 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. Viime syksynä blogin perustamisesta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Arkistojen aarteet -tunnisteen alta löydät muita vanhoja juttuja.

Jokaisella meistä on vaatekaapissaan luuranko tai kaksi. En nyt tarkoita niitä pehmeiksi virttyneitä vanhoja verkkareita ja ex-poikaystävän isän vanhaa jättineuletta, joihin pukeutuneena linnoittaudutaan viikonlopuksi sohvalle Greyn Anatomian dvd-boksin kanssa (puhtaasti fiktiivinen esimerkki, itsehän en tälläistä koskaan tee), vaan aktiivisessa käytössä olevia vaatekappaleita. Kylmäpäinen kierrätys on onneksi pitänyt huolta kammottavimmista yksilöistä, joita kaapissani on joskus mahdollisesti majaillut, mutta seuraavista en ole vielä luopunut – vaikka ehkä pitäisi.

1 ~ Leggingsit

Tiedetään, leggingsien maailmanvalloitus on laajasti paheksuttu ilmiö eikä kukaan itseään kunnioittava nainen näyttäydy leggingseissä enää edes maidonhakureissulla. Mutta kun laiska ja mukavuudenhaluinen pukeutuja on kerran löytänyt vaatekappaleen, joka on päällä äärettömän mukava ja vieläpä siedettävän näköinenkin, ei siitä suinkaan luovuta, vaikka se olisi Voguen mielestä kuinka last season. Niin kätevää, kun voi viskoa ylleen minkä tahansa mekon, tunikan tai pitkän neuleen, ja tehdä siitä asun sujauttamalla alle legginsit! Vielä kun joku valmistaisi leggingsit jostain pakkasenkestävästä materiaalista niin ei tarvitsisi talvisinkaan ahtautua pillifarkkuihin.

2 ~  Uggit

Ugg-saappaat bikinien kera rannalla eivät näyttäneet hyviltä edes silloin kun se sekopäinen yhdistelmä oli kuuminta hottia. En lämmennyt myöskään Uggien yhdistämisestä shortseihin sonnustautuneisiin paljaisiin sääriin. Mutta pakko se on myöntää: ei ole olemassa parempia kenkiä niihin tilanteisiin, kun ulkona on sata astetta pakkasta ja koira on silti pakko viedä pissalle. Kaikki muotitoimittajat, joiden mielestä nuo kömpelöt toppakengät ovat rikos maailmaa kohtaan, ovat tervetulleita tutustumaan suomalaiseen talveen ja kokeilemaan miten korkokengillä kävely sujuu pääkallonkiiltävän jään peittämillä kaduilla. Mukavuudenhaluni ei ole onnistunut kuitenkaan ihan kokonaan nitistämään tyylitajuani, joten käytän Uggeja lähinnä niillä koiranulkoilutus- tai kauppareissuilla. TALVISIN.

3 ~ Pinkit (pitsiset) alusvaatteet

Kyllä! Ne sopivat hämmästyttävän huonosti minimalistiseen vaatekaappiini, jonka räiskyvä väripaletti liukuu mustasta harmaan kautta valkoiseen. Mutta minkäs teet, omistan pinkit pitsipöksyt jokaiselle viikonpäivälle ja vieläpä tykkään niistä, koska ne ovat ainoat lantiomalliset pöksyt, joita saa kaupoista. Kuka tahansa lantiomallisia pikkupöksyjä koskaan etsinyt nainen tietää millaisen metsästyksen takana niiden löytäminen on! Sitäpaitsi ei kukaan näe niitä paitsi minä ja poikaystävä, jonka mielestä ne ovat söpöt. Joten olkaa hiljaa.

Mitä ajattelen nyt, kymmenen vuotta myöhemmin? No ensinnäkin en jaksa enää kauheasti miettiä mitä mun vaatekaapissa jonkun mielestä saisi tai ei saisi olla, mutta otanpa silti kantaa vuosientakaiseen listaan.

Kyllä ne pillifarkut onneksi syrjäyttivät taas leggingsit ennemmin tai myöhemmin – kyllästyin nyppääntyvään trikooseen ja aloin kaivata kunnollisen denimin tuomaa ryhtiä. Mutta pari vuotta sitten vaatekaappiini hiipi uutuus nimeltä joogahousut, joissa viihdyn usein silloinkin kun en ole menossa tai tulossa joogasta: Filippa K:n laadukkaat ja napakat pöksyt eivät nimittäin nyppäänny ja ovat sen verran paksut, ettei niiden läpi näy mitään. Saatan käydä niissä kaupassa, olenpa joskus eksynyt niissä kahvilaankin naputtamaan tietokonetta. Mutta en oikeastaan välitä hittoakaan siitä mitä joku on siitä mieltä. Sitäpaitsi uusimmassa Trendissä julistettiin just, että leggingsit ovat tulossa takaisin, joten kohta kaikki muutkin huitelevat taas kaduilla epähousuissa.

Uggit osoittautuivat sittemmin peilikirkkaalla jäällä vähintään yhtä liukkaiksi kuin ne korotkin. Nykyään uskon vähän järeämpiin jalkineisiin silloin kun kelit ovat hengenvaaralliset.

Entä ne alusvaatteet? Pinkin pitsin tilalle on tullut muuta, mutta etsin yhä täydellisiä lantiomallisia pikkuhousuja, jotka olisivat MUSTAT. The struggle is real. Ostopäätökseen johtaneesta vihjeestä luvassa palkkio.

Viikonlopun menovinkki: Kierrätä & Säästä

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Kauppakeskus Ainoa

Hei ystävät, seuraa kierrätyshenkinen hot tip pääkaupunkiseudulla ja lähistöllä liikkuville! Tarpeettoman tavaran kierrättäminen on tänä viikonloppuna tehty niin vaivattomaksi, että tämän helpompaa siitä ei voi enää tulla. Kauppakeskus Ainoassa vietetään nimittäin sunnuntaihin 30.9. saakka kestävää Kierrätä & Säästä -viikonlopputapahtumaa ja tarjolla on monenlaisten kierrätys- ja hyväntekeväisyysmahdollisuuksien lisäksi nippu loistotarjouksia kierrättäjille. Me kävimme koko perheen voimin paikalla tsekkaamassa menon heti kun tapahtuma alkoi ja nappasimme vähän kuvia visiitin varrelta.

Mutta aloitetaanpa alusta. Mekin kurkistimme tietysti kaappeihimme ja karsimme sieltä tarpeettomiksi käyneet tavarat ja vaatteet vietäväksi kierrätykseen. Ajoitus oli täydellinen, sillä remonttimme alkaa vihdoin tänä viikonloppuna ja kaikki mahdollinen turha on hyvä saada alta pois.

Teimme mielestäni muutaman kuukauden takaisen muuton yhteydessä aukottoman täysinventaarion, mutta ilmeisesti inventaario suoritettiin perusstrategiallamme vauhti korjaa virheet, sillä löysimme kyllä tälläkin karsintakierroksella kaikenlaista meille turhaa. Toki uuden kodin ja sen mukana muuttuvien rutiinien myötä voi käydä niinkin, että jotkut tavarat eivät muuton jälkeen löydä enää paikkaa tai käyttöä. Se on elämää, mutta onneksi käyttökelpoisen tavaran voi kierrättää eteenpäin – itselle turha esine voi olla toiselle enemmän kuin tarpeen.

Kierrätyskassiin päätyi eteisen kynnysmatto, kaksi muhkeaa istuintyynyä, nippu koreja, keraamisia mukeja, muuta pientä keittiötavaraa, syksyyn sopivia neuleita sekä kasa Jarnon vanhoja farkkuja, jotka ovat yhä hyväkuntoisia, mutta eivät vaan syystä tai toisesta ole päätyneet viimeiseen vuoteen käyttöön.

Kauppakeskus Ainoa sijaitsee Tapiolassa, jonne pääsee nykyään näppärästi metrolla. Me huristelimme paikalle tällä kertaa pakulla, koska olimme jokatapauksessa menossa Espooseen noutamaan raksatarvikkeita. Yhdistelemme menoja mahdollisuuksien mukaan ajokilometrien minimoimiseksi ja melko hyvin se onnistuu, kun yrittäjinä laadimme itse aikataulumme ja reittimme.

Ainoan ensimmäisessä kerroksessa Tapionaukion sisäänkäynnin luona palvelee tämän viikonlopun ajan kierrätyspiste, joka ottaa vastaan kaappeihin kertynyttä kamaa varsin laajalla skaalalla: nyt on siis mahdollisuus päästä kerralla eroon suunnilleen kaikesta turhasta.

SPR Kontti ottaa vastaan mm. ehjiä astioita, kodintarvikkeita ja tekstiilejä, vaatteita ja asusteita, lastentarvikkeita ja lahjatavaroita. Koko lista vastaanotettavista tavaroista löytyy verkostaHope Ry puolestaan vastaanottaa tavara- ja vaatelahjoituksia lapsille ja nuorille, erityisesti liikuntavarusteille on tarvetta. Jokainen kierrättäjä saa alennuskupongin Stadiumiin – kuulolle erityisesti lapsiperheet, joilla on kaapeissaan pieneksi jääneitä varusteita ja syksyn tullen tarve päivittää ne kokoa suurempiin! Emmy taas on merkkivaatteiden myyntipalvelu, joka myy merkkivaatteesi puolestasi. Kaikki kolme päivystävät samalla kierrätyspisteellä, joten kierrätyskassien kanssa ei tarvitse hortoilla moneen paikkaan.

Lisäksi L&T Tietoturva-auto ottaa lauantaina 29.9. klo 10-14 vastaan luottamuksellisia dokumentteja tuhottavaksi, yksi mapillinen per kotitalous. Tämä on muuten ihan mahtava juttu! Nykyään paperiroskaa tulee aiempaa vähemmän, kun niin moni asia hoituu netissä tai sähköpostitse, mutta sen myötä melkein kaikki hävitettävät paperit sisältävät tärkeitä ja luottamuksellisia tietoja, joita ei todellakaan halua nakata sellaisenaan paperikeräykseen.

Sinne sujahti lahjoitus SPR Kontin kierrätyskärryyn.

Kierrätyspisteen lisäksi monet Ainoan myymälöistä ottavat vastaan muunlaista tavaraa. Esimerkiksi Silmäasemalle voi viedä vanhat silmälasinsa, jotka menevät niitä tarvitseville Syn för Sagen i Afrikan kautta Afrikkaan. Jos kylpyhuoneen kaapeista löytyy vanhaksi menneitä lääkkeitä, niitä voi viedä Tapiolan ApteekkiinClas & Ohlson puolestaan vastaanottaa tarpeetonta pienelektroniikkaa ja antaa vastineeksi 10% alennuksen ostoksista.

Niin, luvassa ei ole vain kierrätys- vaan myös säästömahdollisuuksia, sillä kierrättäjille on tänä viikonloppuna tarjolla vaikka kuinka paljon erilaisia etuja ja alennuksia. Esimerkiksi Lindex tarjoaa 20% alennuksen kiitoksena tekstiililahjoituksesta, joka toteutetaan yhdessä Pelastusarmeijan kanssa.

Pysyviäkin muutoksia on tehty: Stockan Herkku tarjoaa jatkossa alennettuun hintaan tuotteita, joiden viimeinen käyttöpäivä tai parasta ennen -päiväys lähenee. Tuotteet tunnistaa vihreästä Herkku <3 zero waste -tarrasta. Aivan mahtavaa. Ruokahävikin vähentäminen ei voi olla vain kuluttajien vastuulla, mukaan tarvitaan myös kaupat.

Tiedän, että toiset ovat sitä mieltä että meidän pitäisi haluta ja osata toimia vastuullisesti ja käyttökelpoisen tavaran roskiinheittämisen sijaan kierrättää tarpeettomaksi käyneet esineet ilmankin, että meitä kannustetaan siihen tarjouksilla. Monet niin tekevätkin ihan kaappien tyhjentämisen ja tarpeeseen lahjoittamisen ilosta. Olen kuitenkin tätä ihmiskunnan menoa kolmekymmentäkuusi vuotta seuranneena sitä mieltä, että isot massat lähtevät liikkeelle ja muuttavat kulutustottumuksiaan vasta sitten kun se tehdään heille tarpeeksi helpoksi ja taloudellisesti kannattavaksi. Siksi mikä tahansa porkkana, joka toimii, on minusta tarpeellinen ja tervetullut. Pisteet Ainoalle vastuullisesta ajattelusta ja fiksuihin ympäristötekoihin kannustamisesta.

Tottakai on hyvä tarjousten keskelläkin muistaa, että uutta tavaraa kannattaa hankkia vain tarpeeseen, ei halvan hinnan vuoksi. Kaikista turhin ja epäekologisin hankinta on se, joka jää käyttämättömänä kaappiin.

Teimme pari kirjaostosta ja kuulimme samalla kassalta, että kassin printin on suunnitellut taiteilija Ville Andersson. Hyvä Ville!

Kunnon kauppakeskuksessa pitää ehdottomasti olla hyvinvarusteltu kirjakauppa! Ainoasta löytyykin Akateeminen kirjakauppa, joka on lanseerannut juuri uuden Panttikassin. Se on valikoimassa toistaiseksi, ei siis vain tämän viikonlopun ajan. Jos et ole muistanut tuoda omaa kassia etkä halua ostaa muovipussia, voit kolmen euron pantilla lunastaa itsellesi Panttikassin, jota voit palauttaa käytön jälkeen tai käyttää kuin omaasi. Jos se likaantuu tai rikkoutuu, voit tuoda sen takaisin ja noutaa tilalle uuden. Akateeminen pesettää, korjaa ja palauttaa käytetyt kassit takaisin kiertoon.

Ainoassa toimiva Musti ja Mirri vastaanottaa tämän viikonlopun ajan koirien ja kissojen käytettyjä pantoja ja valjaita ja toimittaa ne Rekku Rescue ry:n kodittomille lemmikeille. Vastineeksi saa alennuskupongin uusien hankkimiseen, eli kierrätys- ja ostosreissulle voi piipahtaa vaikka yhdessä lemmikkinsä kanssa. Sana on ilmeisesti kiirinyt, sillä Ainoassa olikin liikkeellä aika monta koiraa. Yksi torkkui tyytyväisenä kahvion pöydän alla, toinen halusi tutustua Juno-koiraan ja kävikin hiukan nuuhkuttelemassa.

Meillä ei ollut tarvetta uudelle kaulapannalle, sillä neljä vuotta sitten hankittu kotimainen nahkapanta on yhä hyvässä kunnossa. Ostimme kuitenkin alehyllystä herkkunappuloita koulutustarkoituksiin ja aloitimme harjoittelun heti. Anna tassu sujuu hienosti. Vielä kun saisimme älä edes KATSO sitä bioroskista -käskyn perille koiraneitokaiselle, joka mielellään toimisi kompostina kalan perkuujätteille.

Piipahdimme vielä ennen lähtöä Ainoan ekopisteelle, joka löytyy parkkihallista. Se ei ole mikään viikonlopputempaus, vaan pysyvä palvelupiste, jossa voi kierrättää kaiken energiajakeesta ja kartongista pahviin, paristoihin, loisteputkiin, energiansäästölamppuihin ja pienmetalliin. Kunhan remontti etenee, veikkaan että pistäydymme kierrättämään täällä tyhjän maaliämpärin jos toisenkin. Samassa pisteessä on myös pullonpalautus. Autolla liikkuville tiedoksi, että Ekopisteen edestä löytyy viiden minuutin pikaparkkipaikkoja – auton takakontin saa siis kerralla tyhjäksi ilman sen suurempaa säätöä.

Kauppakeskus Ainoan Kierrätä & Säästä -tapahtuman sivuilta kannattaa kurkata kaikki loputkin tarjoukset ja samalla varmistaa kierrätyspisteen eri toimijoiden aukioloajat. Tapahtuma jatkuu sunnuntaihin saakka, joten hyvin ehtii käydä kaapit läpi tai napata mukaan nurkassa seisovat kierrätyskassit.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA