Syksyn tyylisuosikkeja

Kaupallisessa yhteistyössä Sokos ja Asennemedia

Kesä on ilmeisesti ollut kerrankin tarpeeksi pitkä ja lämmin, kun alkusyksyn ensimmäiset viileämmät päivät ovat tuntuneet virkistävältä tuulahdukselta kuumuuden jälkeen. Ei ole harmittanut yhtään kaivaa nahkatakkia kaapista tai pukea ensimmäistä kerran kuukausiin farkkuja jalkaan. Varvastossuihin tottuneet varpaat eivät ole vastustelleet nilkkureita, sukkia en tosin ole heille yrittänyt vielä esitellä – niiden kausi alkakoon vasta sitten kun on pakko.

Alkusyksy on muutenkin pukeutumisen kannalta otollista aikaa. Kesävaatteita ei ole tarvinnut pakata vielä pois, mutta neuleet ja takit on jo nostettu esiin – peittävämmät kerrokset ovat jo läsnä, vaikka niitä ei vielä joka päivä tarvittaisi. Iloitsen joka syksy näistä samoista asioista, jotka toimivat vain muutamana harvana hetkenä vuodenaikojen välissä: paljaista nilkoista lahkeiden alla, kesämekkojen päälle puetuista neuletakeista, muhkeista neuleista minihameiden kanssa, buutseista paljaissa jaloissa.

Muutenkin tuntuu, että pukeutuminen kiinnostaa tällä hetkellä ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Kesällä oli vaan liian kuuma tyyliseikkojen pohtimiseen – käytin koko ajan muutamaa samaa hellemekkoa ja kaftaania, pesin niitä vaan välillä ja puin suoraan takaisin päälle pyykkinarulta. Se oli sopivan huoletonta kolmenkymmenen asteen helteeseen, mutta nyt kun lämpötilat laskeutuvat kohti syksyä, huomaa vähän ikävöineensä napakoita kankaita, neuleita ja sitä hyvää fiilistä, kun on pukeutunut hyvin ja ryhti vähän suoristuu, kun astuu ulos ovesta.

 Kävimme Jarnon kanssa tutustumassa Sokoksen syysmuotivalikoimiin ja valitsimme suosikkimme kuvauslainaan näitä kuvia varten.

Omista poiminnoistani on helppo nähdä mikä tällä hetkellä inspiroi: hehkuvan kirkkaat sävyt ja vaaleanpunainen ikisuosikeideni eli mustan, valkoisen ja hiekan rinnalla, runsaat materiaalit ja laadukkaat perusvaatteet, jotka taipuvat monenlaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin. Oikeastaan kaikki valintani ovat helposti yhdistettävissä toistensa kanssa. Sillä tavoin toivoisin koko vaatekaappini toimivan: että sieltä voisi vaan huolettomasti poimia vaatteita ja luottaa siihen, että ne sopivat yhteen. Ei olla onneksi kaukana siitä! Pitäisi vaan tehdä kesäisen muuton jäljiltä vielä vähän karsintaa, huoltoa ja yleisiä ryhtiliikkeitä sen suhteen, että käyttäisi muitakin vaatekappaleita kuin niitä noin viittä supersuosikkiaan.

Just nyt kiinnostaa myös yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen, ehkä voisi jopa sanoa, että paluu juurille. Mittasuhteisiin ja nyansseihin, joista olen tykännyt aina – kuten kapeaan siluettiin, johon muhkea yläosa tuo kontrastia, tai valkoisen kauluspaidan anonyymiin raikkauteen yhdistettynä mustien farkkujen androgyyniin särmään. Tietyt asiat inspiroivat vuodesta toiseen ja alkavat kiehtoa joka vuosi juuri tähän aikaan, alkusyksystä kun pukeutumisen suhteen kaikki on mahdollista.

Mennäänpä niihin valintoihin! Filippa K on yksi ikuisista suosikkimerkeistäni, joten suuntasin ensimmäisenä Sokoksella tutun ruotsalaisbrändin osastolle. Sieltä löytyi heti täydellinen asu alkusyksyyn: muhkea mohairneule ja sen seuraksi napakka musta hame, jonka taskut ja joustava vyötärö ihastuttivat. Lyhyt helma kaipaa ehdottomasti kaverikseen matalia nilkkureita, jotka pitävät kokonaisuuden rentona. Asu taipuu helposti viileämpiinkin syyspäiviin pukemalla hameen kaveriksi sukkahousut. Kuvauspäivänä oli 23 astetta lämmintä, joten itse huitelin paljain säärin.

Rakastan haalistuneen hiekanvärisen mohairneuleen nostalgista kuviota. Neule voisi olla löytö äidin opiskeluvuosien aikaisista lempivaatteista, vaikka samaan aikaan siinä on jotain todella ajankohtaista. Pidän myös lyhyestä, rennosti pussittavasta mallista, joka näyttää ihanalta kapean alaosan kanssa. Näkisin tämän neuleen myös pillifarkkujen ja nahkahousujen parina.

Tiger Of Swedenin pörröinen mohairneule löytyy valikoimista myös valkoisena, mutta ihastuin itse suinpäin tähän kilometrin päähän hehkuvaan oranssinpunaiseen versioon. Rakastan sen suurta kaularesoria, muhkeaa ja lyhyttä mallia, kevyesti kyynärvarsiin työntyviä hihoja ja sitä kuinka hyvin sävy pukee kesästä jäänyttä rusketusta. Oranssinpunainen on yksi niistä kirkkaista väreistä, jotka ovat syystä tai toisesta huudelleet nimeäni aina, olkoonkin että tässä neuleessä sävy loistaa lähes neonoranssina.

80-luku on muuten virallisesti tullut nyt takaisin, yriteltyään comebackia jo jokusen vuoden – sieltä on nyt rantautunut syysmuotiin esimerkiksi vahvat olkapäät ja isokokoiset neuleet. Isosta puheenollen, syysmuodissa tuntuu olevan tällä hetkellä paljon väljiksi mitoitettuja oversized-vaatteita. Niistä tulee usein lohtuvaatteita, sellaisia joita haluaa pukea päälle niinä aamuina kun kaikki on vähän vaikeaa.

80-luvun paluun lisäksi ainakin Miuccia Pradaa on ilmeisesti kiittäminen siitä, että neonvärit ovat tulossa takaisin, joskaan ei yliviivaustusseista tutuissa väreissä, vaan hedelmäisissä ja herkullisissa sävyissä melonista sitruunaan. Tätä neuletta katsellessa alkaa tehdä mieli veriappelsiinia.

Sydämessäni on aina ollut paikka neonväreille. Ehkä teistäkin jotkut muistavat ajan, kun minulla on neonoranssi rannekello ja samanväriset kynnet. Niille en enää lämpene, mutta tämän syksyn astetta hedelmäisemmät neonsävyt tuntuvat aika freeseiltä. Itse yhdistäisin ne kuvassa näkyvään tapaan mustaan tai harmaaseen.

Jos hankkisin tänä syksynä yhden vaatteen, se olisi ehkä tämä. Tai tuo seuraava vaaleanpunainen takki!

Marimekon vaaleanpunainen Molla-takki osui sekin silmiin jo kaukaa. Miten ihana ja elegantti sävy, miten kaunis villakankaan pinta ja rennon ryhdikäs leikkaus! Miten ihanaa olisi vetää tämä päälle aamuisin kun maailma on märkä ja harmaa. Toisaalta vaaleanpunainen takki ilahduttaisi takuulla niinäkin päivinä, kun syksy pistää parastaan, puista pudonneet lehdet kahisevat jaloissa ja koko kaupunki loistaa kultaisena.

Naurattaa tämä kuva, jossa keskellä katua kulkeva malli ilmeisesti antaa kuvaajalle tiukkasävyisiä ohjeita. Taisi olla jotain tyyliin “nappaa nyt se täydellinen ruutu ennen kuin tuo auto ehtii tänne asti”. Tämä se täydellinen ruutu sitten oli.

Värikkäissä takeissa parasta on, että ne tuovat mihin tahansa asuun sykettä. En oikeastaan tiedä miksi olen niin usein päätynyt valintatilanteissa mustaan tai harmaaseen takkiin sillä ikiaikaisella klassikkosyyllä, että se sopii sitten kaiken kanssa. Melkein kaikki muut vaatteeni ovat mustia ja harmaita – niihin olisi ihan superhelppo yhdistää värikäs takki! Syksyn pimeneviin päiviin sitäpaitsi tarvitaan vähän väriterapiaa.

Loikataanpa miesten muodin puolelle toviksi, Jarno nimittäin otti haltuun Sokoksen miestenosaston. Häntä kiinnosti syksyn materiaalit ja värit, joita päätyikin mukaan useita erilaisia. Oli aika virkistävää nähdä mies kerrankin vähän toisenlaisissa releissä kuin yleensä. Joku pieni tyylipäivitys on kuulemma muutenkin kutkutellut mielessä ja tästä irtosi ainakin muutamia uusia ideoita.

Dieselin farkut ja farkkupaita saivat seurakseen Hugo Bossin okranvärisen neulepoolon, jonka kuvio huokuu 60-lukua. Olin vähän yllättynyt, koska en ole ikinä nähnyt Jarnon päällä poolokaulusta. Kaulus lämmitti kuulemma kivasti ja poolo näyttää muutenkin tyylikkäältä pitkän tauon jälkeen. Se on itseasiassa aika monikäyttöinen, koska se on helppo pukea rennosti farkkujen kanssa tai asiallisemmin vaikka puvuntakin alle. Bossin poolo sai erityiskiitoksen materiaalistaan: ohut neulos on 50% puuvillaa ja 50% villaa, just sopiva alkusyksyyn kun vielä ei tarvita paksuja kerroksia.

Hyvä, istuva farkkupaita pitää kuulemma löytyä aina kaapista -klassikko ei mene muodista. Napakka farkkupaita palvelee lämpiminä päivinä takkinakin, ja toimii koleammalla kelillä tarpeellisena välikerroksena takin alla. Helppo yhdistää mihin vain. Jarno arvostaa tämänkaltaista helppoutta, aamuisin vaatekaapin äärellä ei tule aina oltua ihan luovimmillaan.

Jarno käyttää useimmiten mustia tai tummanharmaita farkkuja, joskus harvoin tumman- tai keskisinisiä. Siksi Dieselin farkkujen haalistunut pesu tuntui uudelta ja freesiltä. Vaaleat farkut eivät suinkaan ole vain kesän juttu, niillä saa helposti kepeyttä ja huolettomuutta myös syyspukeutumiseen.

Hetkeksi vielä takaisin meikäläiseen. Perusvaatteiden päivitys on ajankohtainen, sillä olen käyttänyt puhki paljon vanhoja lempivaatteitani. Siksi halusin ehdottomasti poimia suosikkeihini mukaan hyvät perusfarkut ja tyylikkään valkoisen kauluspaidan, jotka toimisivat niin yhdessä kuin erikseen yhdistettynä muihin vaatteisiin. Mutta varsinkin yhdessä, sillä rakastan tätä menneiden vuosien hienovaraista rock-estetiikkaa huokuvaa lookia yli kaiken. Jep, yksi tietty levynkansi se on aina mielessä.

Sokoksen farkkuosastolta löytyi Dieselin valikoimista tummanharmaat farkut, joista tykkäsin kovasti – suosin yleensä matalia vyötäröitä, mutta nämä hiukan korkeammalle kapuavat farkut näyttivät yllättävän hyvältä. Valkoisen kauluspaidan poimin Filippa K:lta, jolla on aina mallistossaan ajattomia vaatekaapin kulmakiviä. Kaunis, kapea, aavistuksen androgyyni, eli juuri sellainen kuin pitääkin.

Marc O’Polon puuvillainen neuletakki kruunasi simppelin kokonaisuuden. Rennosti valuva puuvillaneulos on sopiva alkusyksyyn, kun villatakissa tulisi vielä liian kuuma. Haalistuneet ja pestyt sävyt näyttävät ihanalta ruskettunutta ihoa vasten.

Jarnon toinen asu syntyi tummansinisistä vakosamettihousuista ja viininpunaisesta neuletakista sekä Hugo Bossin salvianvihreästä nappipaidasta. Huh, melko radikaalia – ei mitään mustaa! Ja silti tosi Jarnon näköinen kokonaisuus.

Vakosametti on superkuumaa tänä syksynä, joten siltä on vaikea välttyä. Nämä Knowledge Cotton Apparelin housut on tehty luomupuuvillasta ja Jarno tykästyi matalaan vyötäröön, vintagefiilikseen ja siihen miten rennot ne olivat päällä. Ennen hän ajatteli, että riittää, kunhan vaatteet näyttävät hyvältä päällä, mutta nykyään kiinnostaa myös mukavuus. Onneksi ei tarvitse valita jompaakumpaa, vaan voi saada molemmat.

Knowledge Cotton Apparelin viininpunainen neuletakki on myös luomupuuvillaa. Syksyinen väri kolahti: viininpunainen on tumma ja matalavireinen vähän samalla tavalla kuin musta, mutta se on silti väri ja resonoi eri taajuudella. Jarno tykkäsi neuletakin nyansseista – siinä on aavistus sekä grungea että herrasmiesmäistä tyylikkyyttä joltain menneeltä vuosikymmeneltä.

Vielä sananen Hugo Bossin nappipaidasta. Jarnolla on ikuinen ja syvä rakkaus nappipaitoihin, ne vaan tuntuvat kuulemma omalta. Pitkähihainen peruspaita, jonka hihat voi kääriä ja napit avata, on just sopivan rento alkavaan syysarkeen.

Mitä tykkäsitte, löytyikö suosikkia? Mikä teitä inspiroi tänä syksynä tyylin ja pukeutumisen saralla, vai ollaanko siellä henkisesti vielä kiinni kesässä?

Loppuun vielä muutama vinkki! Sokoksella vietetään 10. – 16.9. naisten muotiviikkoa, jota juhlitaan muotieduilla: saat neljä erilaista -20% etua muodin valikoimasta S-Etukortilla. Saat edut käyttöösi S-mobiilista tai noutamalla muotikortin myymälästä. Voit napata kortin mukaan ystävällesikin.

Miehiäkään ei ole unohdettu: tuleva viikonloppu on omistettu miehille. Normaalihintaisesta miesten sisäpukeutumisesta ja tuoksuista saa -20% alennuksen S-Etukortilla 20. – 23.9. (Etu ei koske asusteita, ulko- tai alusvaatteita eikä kenkiä.)

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Kulttuurinnälkään kulttikauhua ja Thom Yorken musaa

Kappas! Radioheadin ystäviä kiinnostanee, että yhtyeen nokkamies Thom Yorke on saanut taas aikaiseksi uutta soolomateriaalia. Täytyy myöntää, että itse olen tykännyt Yorken soolomusiikista jopa enemmän kuin Radioheadista: vuonna 2006 julkaistu soolodebyytti The Eraser oli täyttä timanttia melkein alusta loppuun.

Uusi Suspirium-kappale on itseasiassa lohkaisu leffasoundtrackilta, nimittäin Luca Guadagninon tulevasta uudelleenfilmatisoinnista 70-luvun kulttikauhuelokuvasta nimeltä Suspiria. Olen supersäikky enkä ikinä katso kauhua, mutta tämä 70-luvun berliiniläiseen balettiakatemiaan sijoittuva elokuva kyllä kiinnostaa, koska Guadagninon edellinen ohjaus oli Call Me By Your Name, yksi viime vuoden parhaista elokuvista, josta tykkäsin ihan hillittömästi. Musiikki tulee olemaan enemmän kuin kohdallaan, sillä Thom Yorke on palkattu säveltämään koko score. Pääosan esittäjien joukosta löytyy yksi kaikkien aikojen kauneimmista naisista, ikisuosikkini Tilda Swinton – sekin vielä.

Internetistä löytyy jo elokuvan traileri ja ensimmäisten elokuvafestivaaliarvioiden mukaan kyseessä on enemmän taide-elokuva kuin varsinainen kauhuleffa. Hmmm, uskaltaisinkohan? Vielä on hetki aikaa kerätä rohkeutta, sillä ensi-ilta on luvassa vasta marraskuun alussa.


☊ THOM YORKE – SUSPIRIUM

Viikon ilonaiheita

Sattumanvarainen lista tällä viikolla ilahduttaneista asioista!

Aika harvoin tulee käytyä tapahtumissa, vaikka kivoja kemuja riittäisi useita joka viikolle, joskus jopa samalle päivälle. Nostan hattua kollegoille, jotka edustavat minua ahkerammin – onhan se osa työtämme, tavata ihmisiä, seurata ilmiöitä. Olen itse laiskistunut sen verran, että osallistun lähinnä niihin tilaisuuksiin, jotka todella, todella kiinnostavat tai ovat erityisen spesiaalit. Finnairin ja Finavian yhteistyönä tuotettu Match made in Hel kuului molempiin. Torstai-iltana nähty spektaakkeli oli trilogian päätösosa, toinen järjestettiin viime vuonna ja ensimmäinen vuosi ennen sitä. En ole reissujen takia päässyt paikalle aiempiin, niinpä tämä oli visusti kalenterissa jo hyvissä ajoin.

Itsehän olin ihan tohkeissani, kun kokoonnuimme lentokentän VIP President -terminaaliin. Ei tarvitse varmaan erikseen selventää, etten ollut käynyt siellä aiemmin – kuten ei varmaan suurin osa muistakaan kutsuvieraista. Presidentti lähtee kuulemma sieltä työmatkoilleen aivan alvariinsa. Hän ei varmaankaan joudu seisomaan check-in -jonoissa, kuten me tavalliset kuolevaiset.

Tiesimme illasta vain sen, että luvassa olisi elokuva. Kun meidät ohjattiin alkumaljan jälkeen lentokenttäbussiin, aloimme aavistaa mihin päätyisimme leffaa katsomaan, ja olimme oikeassa – lentokonehalliin! Kuvittakoon nämä illan mittaan napatut kuvat tätä listaa.

Ilonaihe numero kaksi: syksyn kuviot ovat olleet pitkään auki, mutta nyt suunnitelmat alkavat yksi kerrallaan selkiytyä. Luvassa on töiden ja remontin lisäksi kotimaan matkailua, nimittäin pari reissua pohjoiseen, yksi piipahdus Hämeenkyröön ja yksi viikonloppuretki ystävien luo Hankoon. Syksyinen Hanko on aihe, josta olemme puhuneet jo ainakin pari vuotta saamatta sitä aikaiseksi, joten olen ihan supermielissäni siitä, että se on nyt lyöty lukkoon. Koirat viihtyivät viimeksi niin hyvin että pääsevät tälläkin kertaa mukaan. Hiekkarannalla lojumiseen sopivia säitä ei taida enää silloin olla, mutta sittenpähän kuljeskellaan syystakeissa.

Se, että remonttimme ole muutaman ensiaskeleensa jälkeen sanottavammin edistynyt, ei ole itsessään ilonaihe, mutta se on, että kotona on kaikesta huolimatta ollut kiva olla ja asettua kesän jäljiltä arkeen. Makuuhuone näyttää ihanalta, muut huoneet ovat niinsanotusti kesken eli kaaostilassa, mutta ei se mitään. Tämä on välivaihe, ei se ole niin vakavaa. Olemme kokkaileet silti kotona enemmän kuin aikoihin, kokeilleet uusia ohjeita, syöneet ystävien kanssa vähän liian pienen pöytämme ympärillä ja väistelleet törröttäviä nauloja. Elämä alkavan remontin keskellä on täynnä mahdollisuuksia opetella suhtautumaan elämän epätäydellisyyksiin tyynesti, osana matkantekoa virheiden sijaan. Ah tätä henkisen kasvun määrää, joka meillä on tänä syksynä vielä edessä.

Juno-koira pelkää skeittilautoja enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Se on vähän kummallista ottaen huomioon, että mäykkyneitokainen asuu nykyään skeittaajan kanssa eikä mitään skeittilautoihin liittyvää pahaa ole tiettävästi koskaan tapahtunut, mutta yhtäkaikki – ohittava skeittaaja on near death experience joka johtaa poikkeuksetta paniikkiin, kiljumiseen ja dramaattiseen tärinään.

Siksi arvostin erityisen paljon eilen meitä takaapäin skeittilaudalla lähestynyttä tyttöä, joka koiran huomattuaan loikkasi alas laudalta ja käveli ohitsemme lauta kainalossa. Kiitin häntä ja koirakin heilutti häntäänsä, kun uhkaava vaaratilanne oli ohi ennen kuin kunnolla alkoikaan. No tottakai, hän sanoi, eihän sitä viitsi toista pelästyttää. Voi että miten hyvä mieli voi tulla tuntemattomien ihmisten huomaavaisuudesta.

Iloitsen siitäkin, että syksy näyttää töiden osalta just sopivalta: duunien riittämisestä ei tarvitse stressata, mutta pahempia ruuhkia ei pitäisi syntyä. Syksy tuntuu useimmiten olevan vuoden kiireisintä aikaa, mutta ei kyllä haittaa, jos tästä syksystä tuleekin vähän tavallista rauhallisempi. Kaikkea muuta hässäkkää tulee nimittäin riittämään senkin edestä, tylsistymään tuskin ehditään. Pää pursuilee niin paljon ideoita, että jonkun pitäisi ehkä takavarikoida minulta puhelin ja internet ennen kuin ehdin pommittaa kaikkia ja pistää tuulemaan päähänpistojeni kanssa.

Juhlimme tänään läheisten vihkivalojen uusimista. Pariskunta on ollut naimisissa kaksikymmentä vuotta ja tahtoo yhä – aikamoista. Nykyään tuntuu, että vuosikymmenestä toiseen kestävät, vahvat suhteet ovat erobuumien keskellä poikkeus. Sitäkin suuremmalla syyllä ilahdutti nähdä kuinka luontevasti he olivat yhdessä, kuinka silminnähden onnellisina. Vaimolla oli yllään sama puku kuin kaksikymmentä vuotta sitten, juhlapaikan hääkyltitkin olivat samat. Pöydällä oli valokuva-albumi häistä, täynnä pokkarikuvia kaksikymmentä vuotta sitten vietetyistä juhlista. Vieraiden joukossa oli minun avecini hontelona viisitoistavuotiaana.

Anteeksi herra, teidän ei pitäisi seistä kiitoradalla.

Tällä viikolla on ehditty sekä edustaa mekossa ja koroissa ja painella asioilla repaleisissa farkuissa, varvastossuissa ja ohkaisessa neuleessa. Molemmissa vetimissä on ollut HIKI! Tänä iltana juhlin pelkässä ohuessa kesämekossa enkä tarvinnut mukaan ottamaani takkia lainkaan. Miten lohdullista, että kesä ei päättynyt kuin seinään, vaan liukenee alkusyksyyn kuin hunaja kuumaan veteen. Ihan kuin saisi pitää vielä hetken kiinni kesän riekaleista, kellua tutuksi tulleessa lämmössä, vaikka mieli on jo syksyssä.

Palataan vielä lopuksi viime torstaihin, sillä iloitsin myös näistä kuvista. Voisiko jengi olla mitenkään enemmän pähkinöinä siitä, että pääsee lentokonehalliin? Mielipide oli illan jälkeen melko yksimielinen: kyllä se leffakin oli hieno, mutta siis se lentokonehalli! Elokuvan voi muuten nähdä nyt netissä ja ei, tämä ei ole maksettu mainos. Tykkäsin tarinasta, se osui ajankohtaisiin aiheisiin kuten siihen miten luomme toisistamme mielikuvia ja kuinka paljon itsestään pitää jakaa, jos tekee julkista työtä. Samaa jakamisen teemaa sivusi tontillaan (liittymättä mitenkään tuohon elokuvaan tai tapahtumaan) myös Anna.

PHOTOS BY STELLA HARASEK, MIKKO RASILAJARNO JUSSILA