Tammikuun lempiasioiden listalla: kelsiturkit, pitkä tukka ja päivänvalo. Yhdyn silti ystävään, joka tänään Facebookissa kysyi voisiko joku suhteellisuusteoreetikko ystävällisesti selittää, miksi tammikuu tuntuu aina noin kymmenen kertaa pidemmältä kuin heinäkuu, vaikka molemmissa on saman verran päiviä. Vasta 22. päivä? IHAN TOTTA?
One happy aussie becoming inseparable with her winter coat.
☊ NICK CAVE AND THE BAD SEEDS – PUSH THE SKY AWAY
Asioita, jotka tekevät aamuista paremmat: kylpyhuoneen lattialämmitys. Aiemmin heräävät kämppäkaverit, jotka ovat ehtineet keittää kahvia silloin kun aamu-uninen allekirjoittanut konttaa kofeiinintuoksun perässä keittiöön. Maailman paras jugurtti.
Three things that will instantly improve your mornings: bathroom underfloor heating, awesome roommates who make enough coffee for everyone and the world’s best yogurt.
☊ NEW ORDER – CRYSTAL
Voisin sanoa sanasen siitä millaista on aloittaa viikko kirjanpitokaaoksen keskeltä, tehdä kaksitoistatuntista työpäivää huitoen uhkaavasti alkavaa flunssaa loitommalle ja seistä bussipysäkillä keskellä ei-mitään märissä sukissa miettimässä kumpi tapahtuu ensin, bussin saapuminen vai varpaiden kohmettuminen kuolioon. Mutta bussi tuli, varpaat pelastuivat ja olen yhä tolpillani, joten taidan sittenkin kirjoittaa sanasen tammikuun valosta. Se on nimittäin joka päivä erilainen mitä hämmentävimmillä tavoilla. Yhtenä päivänä sokaisevan kirkasta, toisena himmeää ja hohtavaa, kolmantena mattapintainen kuin nurkistaan nuhjaantunut postikortti.
Istuin eilen raitiovaunussa matkalla kotiin kaupungin halki, kun iltapäivä alkoi taittua kohti iltaa. Ensin hattaranvärisiä pilviä, jotka hymisivät taivaalla hyväntuulisina kuin pilkaten helsinkiläisiä, jotka harppoivat jäätyneillä kaduilla sinisin huulin. Sitten huurteisin vesivärivedoin maalattu taivaanranta ja vaaleanpunainen valo. Yhtäkkiä alkoi sataa lunta, suuria lihavia lumihiutaleita, jotka putosivat pehmeinä Kauppatorin ylle. Ravintolalaivan sirkusvalot loistivat mattapintaisessa maisemassa. Ei ainuttakaan valokuvaa, kamera oli (tietysti) jäänyt kotiin ja täyteen ladatusta luurista (tietysti) loppunut akku kylmän keskellä. Sådant är livet, sanoisi äitini lakoniseen tapaansa.
Nämä kuvat ovat kodin lähikortteleista, Kapteeninpuistikosta, Kaivopuistosta ja Merisatamanrannasta. Koirat rakastavat niitä kaikkia. Jos puistoissa on hiljaista, sidomme siskosten hihnat hetkeksi yhteen ja annamme niiden juosta. Eivät ne koskaan halua yhtäaikaa samaan suuntaan, ei ainakaan niin monta sekuntia kerrallaan, että pääsisivät karkuun. Jännä juttu muuten, että dramaattisella tassujen nostelulla ja uikutuksella tehostettu kylmään kuoleminen loppuu sillä sekunnilla, kun (näennäinen) vapaus koittaa.
Tunnustettakoon tässä vaiheessa, etten ole varma johtuuko kuvissa hehkuva taivaanranta tammikuun valosta vai kämppäkaverini paljettihousuista, mutta sama se, kyllä kelpaa ulkoilla kun kaikkialla kimaltaa ja hohtaa. Loppuviikon ajattelin silti viettää varustautuneena varasukilla.
Helsinki dressed in a selection of pretty pales.
☊ BAT FOR LASHES – DANIEL