Uusi vuosi on puhdas valkoinen pinta, joka huutaa värejä. Kaikki on vasta edessä. Ennen ensimmäisiä siveltimen vetoja pitää suunnitella ääriviivat, miettiä värit. Päättää aihe tai vähintäänkin hahmotella teemaa.
Olen aina rakastanut tehdä uuden vuoden lupauksia, mutta vain harvoin kyennyt pitämään niistä kiinni. Niin monesti olen suunnitellut tulevaan vuoteen kuut ja tähdet, maalannut tauluun kokonaisen avaruuden, mutta mahtipontiset aikeet ovat hautautuneet jonnekin vanhojen tapojen alle. Tänä vuonna kokeilen itselleni vieraampaa aikuismaista lähestymistapaa: jospa muuttaisinkin ensin ajatteluni? Ehkä kaikki muu seuraa silloin perässä.
Vuoden tärkein päätös on nimittäin prokrastinaation lopettaminen. Olen vitkuttelun mestari, välillä ihmettelen miten olen edes saanut elämässäni mitään järkevää aikaan. Syitä voi hakea seikkailevan sielun etsikkoreissuista ja sitoutumiskammosta, josta kärsin kauan, mutta suurin syy asioiden lykkäämiseen on ollut omien taitojeni vähättely. Jos ei edes yritä, ei voi myöskään epäonnistua.
Ihan alusta ei tarvitse onneksi aloittaa, olen päässyt viimeisen kolmen vuoden aikana enemmän eteenpäin kuin koko elämäni aikana yhteensä. Teen jo kaikkea mistä olen aina haaveillut, en vaan täydellä potentiaalilla. Tänä vuonna haluan keskittää vitkastelusta vapautuneen energian erityisesti kolmeen asiaan.
Ensimmäinen liittyy työhöni. Olen onnekas, kun saan valokuvata työkseni. Se tarjoaa sopivassa suhteessa tuttua tekemistä ja haastetta, jotka kehittävät osaamista. Kuvaan paljon asiakastöitä (ja tietysti tähän blogiin) mutta en ole vielä aloittanut yhtään omaa valokuvaprojektia. Sellaista, jota tekisin ihan puhtaasti omaksi iloksi. Nyt on sen aika, sillä päässä muhii monenlaisia ideoita, jotka haluan laittaa alulle.
Henkilökohtaisia projekteja löytyy myös musiikin saralla, jonka suhteen olen kaikkein itsekriittisin. Musiikin tekemistäkin aion tänä vuonna viedä eteenpäin. Kaikella tällä on jo ääriviivat, enää täytyy vaan tehdä.
Toinen asia liittyy fyysiseen kuntooni. Myönnän, olen rapakunnossa. Hengästyn jo ajatellessani liikuntaa, vaikka samalla uskottelen itselleni, että pystyn fyysisesti samaan kuin kymmenen vuotta sitten. Paljon mukavampaa elää valheessa ja olla liikkumatta kuin alkaa treenata ja kohdata oma rapistuminen. Reilu vuosi sitten aloitin joogan, mutta viime syksynä sille “ei ollut enää aikaa”. Tänä vuonna uusi yritys, sillä tykkäsin siitä kyllä. Tarkoitus on myös elvyttää vanha skeittiharrastus, joka on yllättävän tehokas tapa liikkua.
Nyt kun tätä energiaa tuntuu olevan, ilmoittauduin myös modernin tanssin tunneille. Jos jotain vuodet ovat ovat opettaneet, niin sen, että kehoni rakastaa liikkua. Tavan vaan pitää olla tarpeeksi mielenkiintoinen. Alan myös tajuta, että mun ei tarvitse olla kaikissa lajeissa paras. Että voi liikkua myös itseään varten, eikä tehdä kaikesta kilpailua.
Kolmas asia on parisuhde. Teemme paljon töitä yhdessä ja välillä unohtuu, että olemme silti ensisijaisesti pariskunta emmekä työtiimi. Olemme tietysti onnekkaita, kun saamme viettää usein työpäiviä yhdessä, mutta on tärkeää myös elää yhdessä työn ulkopuolella. Loma muistutti siitä kuinka hauskaa on hengata yhdessä ilman mitään agendaa, ja sitä haluan tältä vuodelta enemmän. Kävelyretkiä, keikkoja, leffailtoja – ihan mitä tahansa. Koska kaikista maailman ihmisistä nautin eniten juuri hänen seurastaan. Olkoon 2019 myös hempeilyn ja hellien tunteiden vuosi.
Koiraa huolettaa riittääkö sillekin helliä tunteita.
Listassa ei oikeastaan ole mitään uutta. Tuntuu vaan, että nyt on oikea aika syventää näitä asioita. Viime vuosina on ollut paljon kaikkea uutta ja mielenkiintoista tekemistä, mutta kaikkea on varjostanut tunne, etten ole päästänyt vielä itseäni irti, kuin ajaisi käsijarru päällä moottoritiellä. Nyt täytyy vaan antaa mennä, päättää että olen riittävä. En ole valaistunut tai valmis, päinvastoin, olen kaiken alussa ja tuijotan pensseli kädessä tuota tyhjää taulua. Mutta just tässä hetkessä olen paras mahdollinen versio itsestäni ja se on tarpeeksi.
Aikuisuus ja suunnitelmallisuus on hyvästä, mutta ystäväni on oikeassa, sen lisäksi tarvitaan ripaus anarkiaa, jotta asiat alkavat edetä. Väriläiskä sinne, roiskaisu tuonne, kunnes kuva alkaa elää.
PHOTOS BY STELLA HARASEK
Heh, mä muistan jotenkin aina sen, että Nata kertomansa mukaan poimi jostain kadulta jonkun kodittoman skeittarirentun ja oonkin ihmetellyt mihin se skeittaus on jäänyt
Etäisesti tunnistan tästä itseni, kieltämättä :)
Eihän se skeittaus koskaan jäänyt minnekään, varsinkaan Tampereella vielä asuessa. Helsinkiin muuttaessanikin skedesin vielä aktiivisesti muutaman vuoden, mutta se ei enää ollut samalla lailla tavoitteellista. Sitten se alkoi luonnollisesti hiukan hiipua, kun elämään alkoi tulla muuta sisältöä. Nyt se on löytänyt oman paikkansa elämässäni jälleen. Se ei ole järin suuri siivu arkeani, mutta sitäkin tärkeämpi.
Tuohon fyysisen kunnon kohottamiseen sujauttaisin liitteeksi tupakoinnin vähentämisen – jos ei peräti lopettamisen. Sen kerrannaisvaikutukset ovat huikeita alkaen hengityksen helpottumisesta aina potenssin nousuun; ja usko pois, puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä. Mieheni tupakoi 25 v ja on nyt ollut toisen mokoman polttamatta. Ja meillä on niin kivaa öisinkin…… ;)
:) No, tämä on se suurin loppuvastukseni, tupakka. Tahtotila on lopettaa kokonaan ja pysyvästi. En kiellä yhtään, etteikö se tekisi pelkästään hyvää ja muutenkin iljettävää koko touhu. Tätäkin kirjoittaessani henkitorvi vislaa kuin vappupilli. Ja takuuvarmasti yöt olisi kivempia, kun toinen ei rohisisi vieressä tervaa yskien.
Jos on jotain keinoja lopettamisen tueksi, niin otan ilomielin vastaan. Hypnoosia olen ajatellut kokeilla.
Pahoittelut vastauksen viivästymisestä.
Minen oikein usko keinoihin saati pillereihin tai korvaaviin aineisiin (purkka), muutoshalun teoiksi päätyminen lähtee omasta päästä. Jos saat käsiin Allen Carrin loppuu myydyn teoksen Stumppaa tähän, lue. Netissä näkyy olevan myynnissä englannin kielisenä, joka teiltä nuorilta sujunee mainiosti :)
Ja varaudu siihen, että prosessi on pitkä. Olen itsekin ollut vuosikymmenet kapakka- ja seurapolttelija, mutta eläkeiän kynnyksellä puhjennut astma (työpaikka oli hometalossa 25 v) aikaansai niin massiiviset seuraavan aamun yskäkohtaukset, että oli pakko lopettaa sekin sauhuttelu. Edelleen tupakka tuoksuu ajoittain tosi hyvälle ja osa minusta kaipaa ruokasavuja tai tupsausta viinilasin kaveriksi….
Painavin argumentti oli silti puolisoni puolihuolimaton tokaisu, kun itse oli jo lopettanut ja minä tulin ulkoa ruokasavuilta: “Taas maistuu akka tuhkakupille”! -Pohojalaisena tiedät, että akka on vaimon synonyymi eikä mikään haukkumasana;)
Onnea ja pitkää pinnaa, kyllä sinä siihen pystyt!
Minoon Keekis, sormet lipsuu, sorii
Taas mä luin tätä Stellan tekstinä silleen, että no mitäs musiikkia se nyt aikoo tehdä, osaako Stella laulaa?! :DD Vai onko kenties ostanut huuliharpun? ps. Mulla oli pienenä. Huuliharppu.
Näköjään hymiöt ei ilmesty. Siinä oli semmoinen nauruhymiö; kommentti sai mut nauramaan :-D
:D Haluaisin itsekin kuulla, mitä musaa Stella tekis! Kaikki laitteet meiltä löytyisi, myös huuliharppu.
Niin kauniit kuvat!
Valokuvaaja kiittää! xx
Omaksi iloksi tekeminen kannattaa. Kaikesta ei tarvitse “hyötyä”, työsaralla tai muuten. Tämän tajuamiseen on minulta mennyt kauan.
Itsekin keskityn tänä vuonna joogaan ja jätän hikijumpat ainakin alkuun vähemmälle. Toiseksi varasin ajan Treelta alaraajaongelmiin erikoistuneelta fyssarilta. Toivon, että saisin juosta ilman, että selkä menee täysin jumiin. Ja kolmantena, hain opiskelemaan eräoppaaksi näin kypsässä 47 vuoden iässä. Mitä kaikkea sitä vielä keksii. Ongelma on vaan, että kun pääkoppa rupeaa vähitellen olemaan kuosissa, niin kroppa meinaa krakata.
Oikein hyvää alkanutta vuotta! Sinun ja Stella juttuja on aina mukava lukea.
Se on täysin totta. Itse en välitä hikijumpista tai salipumppauksesta, mutta joogaa voin suositella kenelle tahansa. Oon aika kokenut, että on parempi olla notkea ja auki, kuin pumpata itsensä viulunkireeksi lihasköntiksi. Ääripäiden esimerkit, mutta ymmärsit varmaan, mitä tarkoitin :)
Mahtava juttu tuo eräoppaaksi ryhtyminen! Sekin on varmaan fyysisyydessään ja peruskunnon ylläpitämisessä omaa luokkaansa.
Kiitos, onhan jo helmikuu, mutta mukavaa alkanutta vuotta myös sinne.
Ihana kirjoitus, joka täynnä kultaa! Ja viimeisen kuvan mäykkyteksti niin osuva, meidän kaverilla usein samanlainen ilme <3.
Kiitos,
jep, noi mäykyt osaa olla kyllä kaikessa hellyydenkipeydessään todella vaativia. Upeita otuksia.
Muistakaa tehdä myös asioita erikseen. Kaikkea (työ/vapaa-aika) ei tarvitse eikä pidäkään jakaa kumppanin kanssa, niin kivaa kuin se intensiivisyys suhteen alussa onkin. Valitettavasti se on myös ajan myötä yksi suhteen seksuaalisen kipinän ”tappaja” siinä missä liika erillisyyskin toki. Kultainen keskitie on tässäkin paras ratkaisu, kummallakin omat erilliset elämät, joissa on riittävästi yhteistä aikaa ja kosketuspintaa. Yhdessä asuminen ja yhdessä työskentely tuo tälle suurehkon haasteen vuosien mittaan, eli neuvoni on että satsatkaa hyvissä ajoin myös erillään oloon ennenkuin huomaatte liiallisen intensiivisyyden haittavaikutukset. Kaikkea hyvää tähän & tuleviin vuosiin!
Kiitos vinkeistä. Uskon ja toivon, että vuodet kohtelevat meitä hyvin.
Sitä samaa sinulle!