Kesä oli, kesä meni. Alkukesän tapahtumarikas roadtrip Euroopassa lujitti parisuhdettamme ja ohjasi meidät uusille raiteille myös työtapojemme suhteen. Alhaiset lämpöasteet eivät estäneet meitä viettämästä traditioksi muodostunutta viikonloppua Estholmenissa. Lähimmät ystävät, hyvä ruoka, pitkin saarta raikaava musiikki ja kallioilla kirmaavat koirat toivat palan paratiisia kesän keskelle. Saimme myös viettää Roomassa pienen getawayn, joka oli yksi elämäni parhaimmista viikonlopuista. Pizzaa, pastaa, viiniä ja oma rakas yhdessä maailman romanttisimmista kaupungeista – ilman työagendaa. Kesän viimeinen hidas tanssittiin Flow-festivaaleilla, se oli täydellinen päätös vuodenajalle ajatusten siirtyessä jo kohti seuraavaa.
Moni asia jäi myös tekemättä. Oli tarkoitus käydä Hangossa, Pohjanmaalla ja Lapissa. Oli tarkoitus haahuilla kaupungilla uuden aamun sarastukseen asti ja käydä spontaanisti naku-uinnilla. Piti nähdä vanhoja ystäviä, tehdä enemmän musiikkia ja johonkin väliin oli tarkoitus järjestää puutarhakemut. Kaikkea ei kuitenkaan voi pakata niin lyhyeen ajanjaksoon, eikä onneksi tarvikaan. Kesä tulee kuitenkin taas vuoden päästä eikä mikään estä tekemästä asioita muinakin vuodenaikoina.
Kesä näytti kovin toisenlaiselta kuin vaikka kolme vuotta sitten: pussikaljoittelu, festarisekoilut ja walk of shamet loistivat poissaolollaan. Levottomuus ja jatkuva haikailu johonkin muualle on tarttunut ohipyyhkäisevän tuulenpuuskan matkaan. Elin ennen viikonloppuja varten, nyt sitä elää ihan joka päivä. Ennen ei kiinnostanut työt, vastuu tai parisuhteet, vaan halusi olla vapaa ihan kaikesta. Kulkea ilman huolta huomisesta, seikkailla ja sekoilla. Hassuinta on, että nyt minulla on juuri nuo asiat joista halusin olla vapaa ja tunnen olevani vapaampi kuin ikinä.
Tänä kesänä olenkin tajunnut, että tämä pieni poika pohjanmaalta on aikuistunut. Niin paljon kuin tuota termiä olenkaan vihannut ja vältellyt! Mutta enää se ei tunnu pahalta. Vihdoin tuntuu siltä, että tekemilläni asioilla on väliä. Olen alkanut katsoa hiukan mitä syön ja paljonko juon. Olen alkanut ymmärtää unen tärkeyden, vaikka myöhään valvominen onkin edelleen kivaa. Pitämään ihmissuhteiden laatua tärkeämpänä kuin määrää Aikuinen minussa päätti myös aloittaa joogan, joka tuntuu joka harjoituskerran jälkeen aina vain fiksummalta päätökseltä. Olen alkanut kuunnella mitä oma sydän sanoo, olla rohkeampi ja etenkin armollisempi itseäni ja muita kohtaan. Olen tajunnut, että minäkään en ole kuolematon. Täällä sitä askelletaan henkisyyden portailla ylöspäin kuten varmaan kaikki kolmekymppiset – ihan vain huomataksemme, että täällähän on tungosta.
Yksi vuodenaika on päättynyt ja toinen alkanut. Haaveet intiaanikesästä voi viimeistään nyt heittää mäkeen ja kaivaa kaapista kaulahuivit ja pipot. Syksy – I salute you. Tule sellaisena kuin olet, yhtä pimeänä, värikkäänä ja märkänä kuin aina aiemminkin.
PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK
