Kodin pieni syyspäivitys

Kaupallisessa yhteistyössä Finlayson

Hei ystävät, kiitos kommenteistanne edelliseen kirjoitukseeni. Olo ei kohentunut vielä siitä ihan toivotulla tavalla, joten viimeisen parin viikon aikana on tullut vietettyä paljon aikaa vaakatasossa lepäillen. Yhteistyö Finlaysonin kanssa tuli toisinsanoen varsin sopivaan saumaan, sillä makuuhuone sai sen myötä pientä syksyistä kohennusta ja inspiroiduin sen myötä muutenkin päivittämään huoneen sisustusta. Ilahduin muutenkin kovasti tästä työpöydälleni tipahtaneesta projektista, sillä arvostan suunnattomasti yrityksen tinkimätöntä asennetta. Yrityksen tietä on tullut seurattua vähän puolivahingossakin, sillä opiskelin aikoinaan mediataidetta ja graafista suunnittelua Tampereella Finlaysonin vanhassa tehtaassa. Vieläkin joskus ikävöin niitä kaikuvia käytäviä ja kuluneita betonipintoja.

No mutta varsinaiseen aiheeseen! Selkeät skandinaaviset linjat kiinnostavat tällä hetkellä, niitä kodeissani on toki aina muodossa tai toisessa ollutkin. Yöpöydän virkaa toimittava vanha rulokaappi on nettikirppislöytö, se näyttää sirolta ja kevyeltä vaikka onkin todellisuudessa melko tilava. Retrovalaisimen bongasin ystävän muuttotyhjennyksestä, kirjapino nostaa sen sopivalle korkeudelle. Kestävä ratkaisu se ei tosin ole, koska haluan pitää kirjat omassa käytössäni! Ajattelin vaihtaa tilalle pöytävalaisimen, kun sopiva osuu kohdalle, mutta siihen asti mennään näillä. Vanhassa ompelukorissa säilytän villasukkia, se on syksy nyt ja vanhan talon lautalattiat alkavat olla aamuisin viileät.

Myös kodin tekstiilit ovat kokeneet syksyn kunniaksi pienen päivityksen. Taustoitetaan vähän! Finlaysonin valikoimista löytyy tänä syksynä kolme pääteemaa. Ihana sisältää kauniita kukkakuvioita, joista Finlaysonilla on melkein 200 vuoden kokemus. Piennar on yksi omista suosikeistani. Kukat ovat ikuisia, varsinkin murretuissa sävyissä ja printeissä, jotka huokuvat mummolan sijaan ajatonta suomalaista mystiikkaa.

Jännästä löytyy tummia taikametsäkuoseja, joista esimerkiksi tästä tulee mieleen pohjoinen. Suosikkini niistä on ehdottomasti Villipedot-sarjan torkkupeitto, joka sai sydämen sykähtämään – jos olet yhtään eläinrakas, kannattaa kurkata! Arvaan, että tuo viltti tulee olemaan tämän syksyn hitti lapsiperheissä, mutta mustavalkoinen toteutus vetoaa kyllä näin lapsettomankin aikuisen makuun. Löytyy tietysti pussilakananakin.

Tyylikäs on Finlaysonin perinteisiin nojaava pelkistetty mallisto, jossa on yksinkertaiset sävyt ja rouheita materiaaleja. Ehkä jo arvasittekin, että se oli minun valintani? Asia oli sillä selvä, kun näin ensimmäisen kerran Reno-sarjan harmaat flanellilakanat.

Kaikki Instagram-videoitani seuraavat ovat mahdollisesti jo läpeensä kyllästyneet flanellilakanamaniaani, mutta hei, ymmärrätte heti kun käytte kerran silittämässä niitä kaupassa. Mikään maailmassa ei voi olla pehmeämpää! Niiden ainoa vika on se, että niistä nouseminen aamuisin on välillä ihan järkyttävän vaikeaa. Onneksi on niitäkin päiviä, kun voi kipaista keittiössä hakemassa aamupalan ja palata takaisin vällyjen väliin – tai mikä ihaninta, saa aamiaisen kannettuna sänkyyn.

Junokin tahtoo sänkyyn. En ihmettele yhtään miksi. 

Suosittelen muuten flanellilakanoita erityisesti vilukissoille ja heille, jotka tykkäävät pitää makuuhuoneensa viileänä: ne ovat nimittäin todella lämpöiset! Kesään ne olisivat olleet omaan makuuni liiankin lämpimät, mutta näin syksyn laskevissa lämpötiloissa ne ovat täydelliset, varsinkin kun tykkään tuuletella makuuhuonetta ja pitää ilman raikkaana, mieluummin vilpoisena kuin lämpimänä. On ihanaa pudottaa aamutakki ja pujahtaa puhtaisiin, lämpimiin lakanoihin ennen kuin viileä ilma saa minut kiinni.

Ystävän maalauksia löytyy meillä melkein joka huoneesta. Sängyn yläpuolelle ripustetussa öljyvärityössä on ilmiselvä auringonnousu tai auringonlasku, riippuen siitä mihin aikaan vuorokaudesta sitä katsoo. Rakastan sen levollista tunnelmaa, sillä on sykettä tasaava ja hengitystä syventävä vaikutus.

Kotiin tuli flanellilakanoiden lisäksi muutakin pehmeää, nimittäin lampaanvillaisen Duo-torkkupeitto josta valitsin harmaan sävyn. Peitot ja viltit ovat meillä päivittäisessä käytössä, minä saatan viettää kokonaisia päiviä pukeutuneena niihin, mies kääriytyy niihin keittäessään kahvia ja koira tekee niihin pesiä – se on siinä tosi taitava ja osaa tehdä itsestään parissa sekunnissa tiukasti rullatun villaburriton. Sanomattakin selvää, että koko perhe livahtaa sohvalle viltin alle heti kun on siihen sopiva vapaahetki.

Torkkupeitto testissä: on pehmeä, lämmittää eikä kutise. Tykkään hulluna tuosta tummanharmaasta sävystä ja perinteisistä raidoista, joita näkee myös vanhoissa armeijahuovissa.

Koirakin tykkää testailla asioita lorvimalla niiden päällä. No kai ne ominaisuudet silläkin tavoin tulevat selväksi. Harmaat kylpypyyhkeet ovat Reno-sarjasta kuten flanelliset lakanatkin. Pyyhkeiden sataprosenttinen puuvilla on tavallista jotenkin napakampi ja kouriintuntuvampi, sen aistii että kestävät käytössä seuraavat kaksikymmentä vuotta. Arvostan! Laatu ei ole ollut pitkiin aikoihin mikään itsestäänselvä ominaisuus.

Me valitsimme hiilenharmaat pyyhkeet, koska harmaa nyt vaan on ikuinen. Muutkin pyyhesarjan sävyt ovat kyllä superkauniita, vaaleampi graniitinharmaa ja indigonsininen, josta tulee mieleen myös Finlaysonin kierrätetystä denimistä tehty Old Jeans -pyyhe. Denim se vasta ikuista onkin.

Pyyhelinjalla jatketaan vielä, poimin nimittäin syksyn valikoimista vielä toisetkin pyyhkeet, joiden ronskia designia en voinut vastustaa! Allaolevissa Lino Raffi -pyyhkeissä on puuvillan lisäksi pellavaa, joka tekee niistä karhean näköisestä pinnasta huolimatta kevyet, pehmeät ja upottavat. Tähän tiivistyy se mitä Finlaysonin suunnittelussa erityisesti arvostan: tuotteissa yhdistyy yli satavuotiaan yrityksen perinteet, ajattomalla tavalla tyylikäs toteutus sekä timanttinen laatu. Pelkästä estetiikasta ei ole paljoakaan iloa, jos tuotteet eivät oikeasti toimi ja kestä käytössä.

Näihin olisi ihana kääriytyä saunan jälkeen, harmi ettei meiltä löydy edes taloyhtiön yleistä saunaa. Onneksi olemme lähdössä lähiviikkoina saaristoon – kalliolle rakennettu rantasauna odottaa ja nämä kauniit pyyhkeet pääsevät ihan takuulla mukaan.

Mitäs tykkäätte – löytyykö joukosta suosikkia? Näkyykö muuten syksy tavalla tai toisella teidän kodeissa? Enemmän torkkupeittoja, toisenlaiset matot, kynttilöitä ja lyhtyjä?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Hirvein viikko hetkeen

Jumalille kiitos, että on lauantai! Takana on niin kurja viikko, että tekee mieli kiljua, mutta säästän naapureiden (ja Jarnon) hermoja ja avaudun sen sijaan teille – olkoonkin, että teistä kukaan on tuskin langoilla yhdeksältä lauantai-iltana.

Odotimme maanantaiaamuna kylään vierasta. Kun oli kulunut tunti eikä hänestä ollut kuulunut mitään, soitin perään ja sain kuulla syyn visiitin peruuntumiseen: hän oli kuollut viikonloppuna. Seisoin hölmistyneenä puhelin korvalla, kahvikuppi jäähtyi kädessä. Joskus kuluu kuukausia eikä tapahdu mitään mainitsemisen arvoista. Sitten kun alkaa tapahtua, kaikki voi muuttua sekunneissa.

Kuvat ovat loppukesältä, vielä tarkeni shortseissa mutta syksyn aavisti jo.

Loppuviikkoa on hallinnut murhenäytelmä nimeltä Se Aika Kuukaudesta, kun kipukohtaukset ja päänsärkyaallot kaatavat naisen sänkyyn. Toisinaan kipulääkkeet riittävät pitämään elämän raiteillaan, sitten on viikkoja kun mikään ei vie kipua pois. En nuku vuorokausiin vaan itken, tärisen, valvon, makaan sikiöasennossa kuumassa suihkussa, yritän kävellä, yritän maata, keskitän kaiken vähiinkäyneen energian selviytymiseen. Työt ovat seisoneet, suunnitelmat peruuntuneet, yksivuotissyntymäpäivätkin jäivät väliin. Risoo ihan suunnattomasti, että elämästä kuluu kokonaisia päiviä pelkkään kestämiseen. Harkitsen vaihtoehtoja raskaus, sterilaatio, miedot kovat huumeet, ystävän suosittelema shamaani, käveleminen Kolera-altaaseen. No, oikeasti varasin lääkärinajan, en muista enää monennenko, ehkä tästä kerrasta on apua. Saatan silti mennä myös sille shamaanille.

Eilen pystyin liikkumaan ilman kipua ensimmäistä kertaa päiviin. Hyvä niin, koska meillä oli iltapäivällä kuvaukset, joita en olisi halunnut millään perua. Oli ihanaa, tuntui hyvältä työskennellä, saada aikaan juuri sellaista jälkeä kuin olin suunnitellut. Valvotut yöt tuntuivat päässä ja jaloissa, mutta saimme kaiken valmiiksi ja sen jälkeen oli aikaa vielä rojahtaa viinilasillisen ääreen ennen kuin piti alkaa pakata.

Pääsimme kuvauskamojemme kanssa kotiin vasta myöhään illalla ja lähdimme heti kotona odottaneiden koirien kanssa ulos. Luna kiskoi kohti koirapuistoa päättäväisyydellä jolla vain mäyräkoira voi, emme vastustelleet. Pilkkopimeä puisto oli kokonaan meidän, koirat katosivat samantien varjoihin. Ensin kuului kahinaa, sitten pieniä pyrähdyksiä kun ne jahtasivat toisiaan puiden välissä. Jarno liittyi seuraan, niiden mielestä on parasta maailmassa kun joku ajaa niitä takaa ja sitten vuoro vaihtuu. Seisoin keskellä liikkuvaa pimeää, mihinkään ei sattunut eikä ollut kylmä, katselin niitä, rakkaitani, jotka pitävät huolta minusta ja minä niistä. Pieni pala absoluuttista onnea punavuorelaisessa koirapuistossa, keskellä perjantaiyötä kun kaikki muut olivat kotona nukkumassa tai baareissa riekkumassa, enkä olisi ollut mieluummin missään muualla.

On toki ollut muutakin hyvää. Olen vähemmän kipeinä hetkinä viihdyttänyt itseäni erinnäisillä internet-tutkimuksilla ja lueskellut esimerkiksi erittäin tieteellisiä artikkeleita siitä mitä tarkoittaa, jos herää yöllä tasan 4:44. Näin nimittäin kävi viime viikonloppuna: ensin heräsin juuri siihen aikaan ilman mitään syytä, toisena yönä heräsin täsmälleen samalla kellonlyömällä, kun mies oli ollut ulkona ystäviensä kanssa ja tuli kotiin. Googlasin, sillä arvelin ettei maailmassa ole mitään mihin internetillä ei olisi vastausta. Olin oikeassa, katsokaa vaikkaDIVINE MESSAGE COMING THRU, kirjoitin Mikolle. Olen tässä odotellut, mutta toistaiseksi ainoa perille saapunut viesti on, että naisena oleminen on toisinaan tosi perseestä.

Naurattaa, väsyttää ja vähän itkettää. Joskus toivon, että voisin kirjoittaa tänne suodattamatta kaikesta mitä ympärilläni tapahtuu. Ehkä jonain päivänä. Sitten kun aika on saanut kaiken näyttämään haalistuneelta valokuvalta jostakin, joka tapahtui jollekulle muulle. Lokoisaa lauantai-iltaa ruudun sille puolen, me lähdemme nyt ulos tapaamaan ystäviä joita emme ole nähneet (liian) pitkään aikaan. Kuullaan huomenna!

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Hyvät kynnet, helpompi arki

Mitä vanhemmaksi tulen sen enemmän arvostan kaikkea arkea helpottavaa. Säästääkö se aikaa? Loistavaa. Säästääkö se hermojani? Vielä parempaa! Saako se minut näyttämään suhteellisen huolitellulta niinäkin aamuina, kun herään tukka sojottaen joka suuntaan ja lähden palaveriin ensimmäisessä käteen sattuneessa villapaidassa? MYYTY!

Kulmat ja ripset olivat neronleimaus. Toinen loistokeksintö on kestolakkaus: tavallinen manikyyri ei pysy kynsissäni siistinä kahta tuntia pidempään, mutta ammattilaisen loihtima kestolakkaus kestää kahdesta kolmeen viikkoa. Olen painellut kestolakatuilla kynsillä nyt reilun vuoden enkä enää luopuisi niistä, nimittäin:

Käytämme käsiämme enemmän kuin kuvittelemme, ne ovat mukana melkeinpä kaikessa mitä teemme: kun juomme kahvia, naputtelemme tietokonetta, lueskelemme lehteä, pesemme kasvojamme… Käsiään on ilo katsella kun kynnet ovat kauniit eivätkä ne jää muiltakaan huomaamatta. Pienet asiat, jotka ilahduttavat joka päivä, eivät olekaan enää ihan pieniä asioita.

Kynsilakka on asuste. Tykkään kynsistäni lyhyinä ja mustaksi lakattuina, se on vähän punk mutta samalla helppo, eleetön väri, joka sopii kaikkeen. Käytän vähemmän koruja, koska vahvat kynnet usein riittävät tekemään simppelistä asusta kiinnostavan. Mustat kynnet ja harmaa villapaita, rennosti chic. Mustat kynnet ja musta silkkipaita, superchic.

Kynnet voivat hyvin ja kasvavat kestolakkauksen alla! Omat kynteni ovat lohkeavaa sorttia, mutta kestolakkaus suojaa niitä: ensimmäistä kertaa ne ovat vahvat ja hyväkuntoiset. Jos haluaisin kasvattaa pitkät kynnet, nyt se vihdoin onnistuisi.

Mutta parasta on tämä: kauniissa, huolitelluissa kynsissä on taikaa, sillä ne saavat lähes meikittömät kasvot ja luonnontilaan unohdetut hiukset näyttämään harkituilta. Näemmä riittää, että panostaa yhteen! Lempilookini tällä hetkellä onkin mustat kynnet, rennosti lainehtiva puhdas tukka ja hyvin kosteutetut kasvot, joita on hipaistu valovoiteella, sävyttävällä kosteusvoiteella ja aavistuksella poskipunaa. Ei ripsiväriä, ei luomiväriä. Vähemmän on enemmän.

Käyn Hiussali Peilissa Jennin käsittelyssä kolmen viikon välein. Meillä on blogidiili, mutta kävisin, vaikkei olisi. Kun Jenni kuuli, että aion kirjoittaa sanasen kynsistäni, hän innostui ja kysyi saisiko lahjoittaa yhdelle teistä yksivärisen Shellac-kestolakkauksen. Tietysti saa – seuraa siis ARVONTA! Kertokaapa siis kommenttilootan puolella miksi juuri sinä haluaisit voittaa? Voittaja arvotaan ensi maanantaina ja palkinto on lunastettavissa syksyn aikana Punavuoressa sijaitsevassa Peilissä.

Kiitos kaikille skabaan osallistuneille! Voittajaksi valikoitui nimimerkki Johanna, johon ollaan oltu yhteydessä.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA