Viimeisenä päivänä Lontoossa luuhasin läppärin kanssa Camdenin kahviloissa. Yrittäjän vapautta on, että voi matkustaa milloin vaan, yrittäjän velvollisuutta se, että töitä tehdään myös tien päällä. Ei se haittaa. Toimisto mahtuu Tori-kassiin, sen saa sekunnissa pystyyn minkä tahansa kahvilan nurkkaan, junaan tai lentokenttäkuppilaan. Sähköpostit kulkevat, blogi päivittyy, muistikortit saa purettua ja kuvat käsiteltyä. Kuulokkeet korvissa on helppo upota omiin maailmoihinsa vaikka lentokoneessa.

Kahvilan seiniin on ripustettu vanhoja hääkuvia. Pelkät kuvat erilaisissa kehyksissä, ei nimiä eikä tarinoita kuvien takaa – ne voi kuvitella itse. Tykkään kalusteistakin, kuluneita puupintoja ja lysähtäneitä sohvia. Valtavakokoinen kattoikkuna valaisee vanhaa tiiliseinää.

Tuon monta vuotta palvelleen Samujin kassin kantokyky on uskomaton. Siinä (tai sen mustassa kaksosessa) kulkee joka päivä mukana sekopäinen määrä tekniikkaa tietokoneesta ulkoisiin kovalevyihin, kameroihin, linsseihin ja kaikkien laitteiden latureihin, eikä se osoita minkäänlaisia merkkejä taipumisesta taakkansa alla. Jollain taikatempulla se vielä tasapainottaa kuorman niin, ettei kassi paina pahasti olalla, vaikka maasta nostaessa tuntuu siltä, että sinne on pakattu saunankiuas. En käy kyselemään miten, kiitän vaan jumalia kassista, joka pysyy tässä kyydissä.

Kuvat ovat kivasta kuppilasta Parkway’n varrelta, Himmu suositteli ja minä uskon aina kaiken mitä hän sanoo. Kuuma kahvi, ilmainen wifi ja vastapaistettu skonssi aamiaiseksi, en keksi mitä muuta olisin voinut kaivata. Paitsi ehkä vielä muutaman matkapäivän lisää.

Kuvat minusta Himmu