Viikonloput vilahtavat ohi huimaavalla vauhdilla, varsinkin ottaen huomioon, että ne ovat viikon hitaimmat päivät. Onneksi niiden kiireettömyys jää joskus viipyilemään vielä maanantaiksi. Havahduin yhdeltätoista siihen, että – istuttuani työpöydän äärellä jo pari tuntia – notkuin yhä kahvikuppi kädessä tekemättä mitään tuottavaa ja kuuntelin toistolla samaa kappaletta, joka löysi minut viime perjantaina. Jos tästä pikkuhiljaa ravistelisi itsensä uuteen viikkoon.

Irtaantuminen arjen aikatauluista on kaikesta päätellen ollut jälleen kerran kokonaisvaltainen. Sama juttu joka maanantai: kun joku kysyy mitä viikonloppuna tein, en oikein muista. Hmm, nukuin, söin? Kun sattuu olemaan kameraa mukanaan kantavaa sorttia, valokuvista voi aina tarkistaa.

On ainakin juotu kahvia, sängyssä yksi ja toinen parvekkeella, sillä aurinko paistoi kattojen ylle ja viltin sisällä tarkeni t-paidassa. On katseltu, kun kissa kiipeilee kirjapinojen päällä, tutkii tiluksia ja sulloo itsensä lopulta hyllyyn kaikkien tavaroiden taakse. Sieltä voi levollisin mielin tarkastella maailmanmenoa ja esimerkiksi sitä missä talouden mäyräkoirat viipottavat. Hienotunteisuussyistä en ottanut tästä valokuvaa, sillä hän kuvitteli olevansa ovelasti piiloutunut.

On löydetty kaapista pari laatikollista vanhoja valokuvia, niitä vedostaessa vietin suurimman osan teinivuosistani. Nostelin negatiiveja valoa vasten ja arvailin keille etäisesti tutut siluetit kuuluvat. Eri elämään kuuluneille kavereille, entisille poikaystäville ja työtovereille, ihmisille joista ei muista enää miten he puhuivat ja mitä sanoivat, vain sen miten he liikkuivat. Joistakin olemuksen ja ryhdin, toisista naurun tahtiin hytkyvät hartiat.

On tyhjennetty työhuone valokuvastudioksi ja otettu siellä nippu kuvia. En ole vielä siirtänyt tavaroita takaisin paikoilleen, ehkä en siirräkään. Pidän tyhjästä valkoisesta tilasta niin paljon, että tekee mieli myydä pois loputkin tavarat, jotka selvisivät edellisestä inventaariosta. Yhä harvemmat esineet tuntuvat tärkeiltä. Huvittaisi siivota huoneista turhat tavarat, samalla pudottaa harteilta tarpeettomat painot.

Enhän ole ainoa, jonka pää on maanantaisin niin tyhjä, ettei muista mitä viikonloppuna tapahtui?

Kuvat minusta Jarno Jussila