Kun eräänä menneenä lauantaina heräsin, muistin kuka ja missä olen ja laahustin kahvin tuoksun perässä keittiöön, löysin sieltä kahvin ja kämppäkaverini lisäksi Kanervan ja Eevan, rapisevan tuoreita voisarvia, kannullisen juuri tehtyä appelsiinimehua ja pannulla kypsyviä rakkauspörriäisiä. Morjens! Yksi niistä hetkistä, kun miettii mitä on tehnyt ansaitakseen tämän kaiken. Ne pörriäiset ja ystävät ja kämppäkaverin ja kodin, joka kokoaa kaiken sen yhteen.
Sitten on näitä lauantaiaamuja, kun herää, muistaa kuka ja missä on ja laahustaa keittiöön, vain havaitakseen, että Mikko on reissussa, jääkaappi on tyhjä koska kukaan ei ole ehtinyt käydä kaupassa, kahvimaito on toisinsanoen loppu eikä sillä ole edes väliä, koska loppu on kahvikin. Ainoa sitä edes etäisesti muistuttava tuote on pakurikääpäkahvi. Ei.
Osaapa sitä suuremmalla syytä arvostaa niitä toisenlaisia tapoja aloittaa viikonloppu. Ulkona näyttää onneksi leijailevan ystävällisen näköinen lumisade, joten taidanpa kiskoa kelsin niskaan ja lähteä tarpomaan kohti kauppaa ja lähintä leipomoa – tuore voisarvi kiinnostelee. Lämpöä lauantaihinne!
