Lauantai! Mikä onni havahtua herätessään tosiasiaan, että kalenteri on tyhjä eikä ole mikään pakko nousta. Kääntää kylkeä, kahmia unisia ja kuumia koiria kainaloon, löytää puhelimesta tekstiviesti varhain tenttiin heränneeltä poikaystävältä. Keittiöstä kantautuu kaasuliedelle kärventyneen kahvin tuoksu ja kiroilua.

Viikkoon on mahtunut kaikenlaista. Olen maakuntamatkaillut ja maalannut ja ollut onnellinen molemmista. Tehnyt töitä liikkuvassa toimistossani niin auton takapenkillä, vanhan rintamamiestalon ullakossa kuin kahvilassa. Olen kadottanut kalenterini, löytänyt sen ja kadottanut sen uudestaan (vannon, se karkailee). Olen tarkkaillut ikkunasta ulkona vallitsevaa sumun ja sateen helmikuista symbioosia ja keksinyt mahdollisimman paljon syitä pysyä kotona.

Kodista puheenollen: kotona on käynnissä täydellinen sekasorto seurauksena minuun ja Mikkoon iskeneestä uudistusvimmasta. Tavaroita on myyty, siirrelty huoneesta toiseen, sijoitettu uusiin sommitelmiin ja välillä unohdettu keskelle lattiaa. Kaikki on vielä vähän kesken ja rempallaan, mutta tykkään nyt jo uudennäköisistä nurkistani enemmän kuin olisin arvannut. Puhelinpistokkeettomassa taloudessamme on myös vihdoin kahden vuoden jälkeen toimiva verkko, kiitos vasta-alkaneen yhteistyön Elisan kanssa! Vaikka Luna olisikin halunnut, että asentaja olisi mobiilireitittimen asentamisen sijaan heittänyt lohikäärmettä, lentoliskoa tai edes pihipossua.

Yhtenä iltana halusin lelliä elämäni miehiä ja paistoin heille pihvit. Meille ostetaan lihaa niin harvoin, että se tekee tavallisimmastakin torstaista juhlapäivän. Kuullotin kaveriksi sipulia ja siiitakesieniä, työnsin uuniin valkosipulilla ja rosmariinilla kuorrutettuja kypsiä tomaatteja. Kaapista kaivettiin pöytään unohtunut punaviinipullo – elämme ilmeisen erikoisia aikoja, kun kaapista löytyy viinipulloja, joiden olemassaoloa kukaan ei muistanut. Kulhot ja lautaset kaavittiin tyhjäksi, kokki oli tyytyväinen. Rakkaidensa ruokkiminen tuottaa iloa tavalla, jolla mikään muu ei voi. Kuvia ei ole, oli nälkä.

Sateen tuoksussa on jo aavistus kevättä: märkää asfalttia ja merta. Annan koirien nuuhkia lumen alta paljastunutta multaa. Mitä tahansa voi tapahtua, Ellie Goulding kuiskaa korvaani. Uskon, enkä malta odottaa.