Vähän naurattaa, että yksi blogini historian googlatuimpia hakusanoja ovat kuukaudesta toiseen stella harasek hampaat. Otan tämän kohteliaisuutena, sillä tuskin niitä kukaan googlaisi, jos niissä olisi jotain vikaa. Eipä niissä nykyisin olekaan: oikaisin ylärivini muutama vuosi sitten ja sen jälkeen olen väläytellyt hammashymyäni monen mielestä varmasti kyllästymiseen asti. Ei nyt ehdi pyydellä anteeksi, on niin monta vuotta otettavaksi kiinni! Kirjoitin aiheesta vuosia sitten, mutta ne kirjoitukset ovat kadonneet vanhan blogini mukana internetin syövereistä jo kauan sitten. Tässäpä siis tiivistelmä teille, joille aihe on tavalla tai toisella ajankohtainen.

Vihasin hampaitani vuosia, varsinkin yläriviä, joka näkyi eniten hymyillessä. Tai siis olisi näkynyt, jos olisin ikinä taipunut hammashymyyn! Ei se mikään hirvikolari ollut, hampaat olivat itsessään ihan nätit. etuhampaat vaan olivat vinossa ja niiden vieressä sojotti kulmahammas, joka ei suostunut pysymään siistissä rivistössä muiden kanssa. Alarivin hampaat olivat oikeastaan huomattavasti enemmän vinksallaan kuin ylärivi, mutta en niitä itse kuvissa tai peilissä juuri nähnyt eivätkä ne samalla tavalla vaivanneet.

Kun olin yläasteella, äitini ja kunnallinen hammashoito olivat yhtä mieltä siitä, että tarvitsisin raudat, mutta suomenkieltä vielä opettelevalle teinille ajatus oli liikaa. Olin koko pienen pohjoisen koulun silmätikku, minua kiusattiin ulkomaalaisesta taustastani ja puheestani, musiikkimaustani ja pukeutumisestani, siitä että valokuvasin ja maalasin. Kuljin kirkonkylällä pää pystyssä pilkasta piittaamatta, mutta ei kyllä kiinnostanut antaa enää ainuttakaan aihetta naljailuun. Myöhemmin tietysti mietin, että samaan konkurssiin se olisi mennyt. Minkäs mahtaa, ei silloin tuntunut siltä. Ehkä ne vuodet olivat riittävän raskaat muutenkin.

Onneksi oikomishoidon voi tehdä aikuisenakin – ja lopulta tein. Vino hymy harmitti joka päivä. Alkoi tuntua turhalta tuhlata vuosia asian hyväksymiseen, kun se oli kuitenkin kohtalaisen helposti korjattavissa.

Nimittäin! On asioita, joille ei mitään mahda ja jotka kannattaa siksi vaan hyväksyä. Talventulo. Edessäsi kassajonossa pikkukolikoita laskeva rouva, kun kuulet ratikan kolisevan kulman takaa ja haluaisit vaan tasarahalla maksaa taviskahvisi ja juosta. Yrittäjien verotus. Kashmirneuleiden nyppyyntyminen. Elämän rajallisuus. Se, että mäyräkoirasi kuvittelee olevansa leijona ja kiljuu kadulla viisikymmentäkiloisille verikoirille.

On myös asioita, joihin voi vaikuttaa, mutta ne eivät tunnu niin tärkeiltä, että niiden eteen jaksaisi nähdä vaadittavan vaivan. Tiukoiksi treenatut pakarat olisivat kyllä kivat, mutta rakastan pastaa paljon enemmän – enkä halua viettää kaikkea vapaa-aikaani kyykkytangon kanssa, vaikka treenaaminen onkin hauskaa.

Sitten on ne asiat, joihin voi ja ennen muuta haluaa vaikuttaa, niin paljon, että se on epäilyksettä kaiken vaivan väärti. Tähän kategoriaan kuuluvat asiat, joihin kannattaa käyttää energiaa. Nuo kaksi muuta voi unohtaa, omistaa sen ajan mieluummin vaikka päiväunien ottamiseen tai sen pastan tekemiseen.

Oikaisin ylärivini vastikään Amerikasta rantautuneella uudella tekniikalla nimeltä Inman Aligner. Hoidossa oli merkittäviä etuja verrattuna perinteiseen oikomiseen: kiinteitä kojeita tai monen vuoden prosesseja ei tarvittu. Näkyviä tuloksia tuli muutamassa kuukaudessa ketterällä kojeella, jonka sai irti treffien tai ruokatunnin ajaksi. Kustannuksetkin olivat merkittävästi perinteisiä menetelmiä pienemmät. Omasta laskustani sain alennuksen blogini kautta, mutta kulut olisivat ilman sitäkin pysyneet reilussa parissa tonnissa. Se on tuntuvasti vähemmän kuin se viiden tonnin arvio, jonka sain aikoinaan toisesta hoitolasta, kun kysyin tarjousta perinteiseen oikaisuhoitoon.

Oikaisuhoitoja on toki monenlaisia, itselle kannattaa valita omaan tilanteeseen sopiva. Inman Aligner on hoitomuotona kosmeettinen ja keskittyy estetiikkaan, esimerkiksi pahoja purentavikoja sillä ei korjata. Se sopii hyvin juuri meikäläisen kaltaisiin tapauksiin, jossa halutaan oikoa esteettisiä epätasaisuuksia ja vinoutumia. Menetelmän sopivuus omaan tilanteeseen selviää parhaiten kysymällä aiheeseen perehtyneeltä hammaslääkäriltä.

Hoitoni tehtiin Smile Designissa, jonka esteettiseen hammashoitoon erikoistunut hammaslääkäri Kaj Karlsson oli perustanut yhtiökumppaneidensa kanssa. Pasilassa sijaitseva praktiikka taisi olla Suomen ensimmäinen hoitola, jossa Inman Aligner otettin haltuun. Enää se ei ole suinkaan ainoa vaihtoehto sarjassaan: sittemmin hoitolan valikoimiin on tullut monia muitakin vastaavia tekniikoita, joissa oikaisuhoitoja tehdään kevyesti, ketterästi ja kustannustehokkaasti.

Hoito kesti minulla kauemmin kuin keskimäärin, koska käytin kojetta laiskanlaisesti, lähinnä öisin. Jos olisin ohjeiden mukaisesti pitänyt sitä päiväsaikaankin, sama lopputulos olisi saavutettu puolet nopeammin. Minulle sopi hitaampi tahti, sillä halusin pitää päivisin vapaata kojeen käytöstä. Olen vieläkin sen verran ulkomaalainen, että suomen puhuminen tuntuu aika ajoittain vaikealta ilman oikaisukojettakin. Suurin osa oppii kuulemma puhumaan kojeen kanssa ilman sen kummempia ongelmia.

Hoidon vaikein – tai oikeastaan ainoa vaikea – vaihe oli sen ensimmäiset kaksi viikkoa. Minkäs teet, se nyt vaan sattuu kun luita liikutellaan. Hampaita särki, leukaa särki, koko päätä särki. Särkylääkkeitä kului, onneksi ne auttoivat. Sitten särky hellitti. Loput hoidosta menikin omalla painollaan eikä sitä tarvinnut enää miettiä. Kolmen viikon välein kävin tarkistuksessa ja kiristyttämässä kojetta, siinäpä se.

Olin varautunut odottamaan paljon pidempään, mutta näin tuloksia jo muutamassa viikossa. Tuosta noin vaan hampaat ojentautuivat päivä päivältä suorempaan riviin. Etuhampaat tekivät toisilleen tilaa, kulmahammas alkoi pikkuhiljaa peruuttaa rivistöön muiden rinnalle. Hymyilin peilikuvalleni kylpyhuoneissa, hisseissä, sovituskopeissa ja kahviloissa.

Lopputulos oli täydellinen, parempi kuin olisin uskaltanut edes odottaa. En usko, että kovin moni tuttu hoksasi mikä oli muuttunut, mutta minulle muutos oli valtava. Aloin hymyillä, nauroin enemmän. Olo oli itsevarmempi, tykkäsin koko peilikuvastani enemmän vaikka mikään muu ei ollut muuttunut. Muutos oli tietysti toivottu ja odotettu, mutta en ollut etukäteen arvannut kuinka suuri vaikutus sillä kaikkeen olisi.

Aikuisena oikominen on muuten siitä kivaa, että kukaan ei enää naura kenenkään raudoille, päinvastoin. Oikomishoitoni aiheutti kaveripiirissä pienen buumin, muutama muukin innostui nähtyään miten iisisti se sujui. Jos hotsittaa lukea lisää, kannattaa kurkata kirjoitukset Hannan oikomishoidosta.

Koska aihe selvästi kiinnostaa osaa teistä, hammaslääkärini Kaj lupasi, että Smile Design tarjoaa oikomishoidosta kiinnostuneille blogini lukijoille ilmaisen arvion kullekin sopivimmasta menetelmästä ja sen kustannuksista. Arvion saa siis veloituksetta, kun ajanvarauksen yhteydessä mainitsee blogini. Tarjous on pysyvästi voimassa. Ajanvaraukset onnistuvat puhelimitse numerosta 09 877 0040 ja verkkoajanvarauksen kautta.

Aihe on muuten minullekin taas ajankohtainen. Kun ylähampaat saatiin ojennukseen, päätettiin, että alarivikin oikaistaan sopivalla hetkellä. Se hetki on nyt! Menetelmä on tällä kertaa toinen, alariviin asennetaan kiinteä metallilanka. Saa nähdä kuinka käy. Epäilemättä hyvin.

PHOTOS BY ANNI TAIMISTO