Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia ja Dansukker

Olen ennenkin kirjoittanut rakkaudestani hillaan, tuohon jumalaiseen marjaan, joka tunnetaan toiselta kummalliselta nimeltään lakkana. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, sillä hillasta kuulee käytettävän vielä eriskummallisempia nimityksiä, kuten suomuurain, nevamarja, valokki ja lintti. Tehdäänpä tämä nyt kerralla selväksi: se on hilla. HILLA. Viisi pehmeää kirjainta muodostavat sanan, joka on synonyymi kullanhohtoiselle täydellisyydelle.

Hilloja ei Helsingin leveysasteilla valitettavasti kasva, joten useimmiten käyn hilla-aikaan marjastamassa torilla ja lähimmässä hyvinvarustetussa marketissa. Niinä masentavina vuodenaikoina kun tuoreita marjoja ei ole saatavilla, jääkaapista löytyy vähintäänkin hilloista tehtyä hilloa. Siis hillahilloa! Voi suomen kieli miten ihana oletkaan.

Olemme viettäneet viime viikkoina aika paljon aikaa äitini kotiseuduilla Lapissa, jossa itsekin asuin ensimmäiset vuodet silloin kun tulimme Suomeen. Nyt kun olemme kerrankin niinsanotusti apajilla, tartuin ilolla Dansukkerin ehdotukseen kokeilla hillon tekemistä itse. Hilloa voi tietysti tehdä aivan mistä tahansa marjasta, olipa kyse sitten lähimetsistä, torilta tai kaupan pakastelaarista poimitusta marjasaaliista. Rakastan kaikkia marjoja, erityisesti mansikoita, mustikkaa ja punaviinimarjoja, mutta innostuin kokeilemaan hillon tekoa nimenomaan hillasta, koska hillahillo on parasta ja voisin syödä sitä ihan joka päivä.

Läksimme siis eräänä aamuna marjahullun äitini perässä hillosuolle. Ammattilaiset tunnistaa kaukaa: hän oli varustautunut päästä polviin asti ulottuvalla hyttysverkolla. Otin kuvan, mutta olisi tullut sanomista, jos olisin laittanut sen tähän, joten joudutte nyt käyttämään mielikuvitustanne. Itsehän olimme amatööreinä pukeutuneet sään mukaan ohuesti, mutta onneksi Lapissa on tällä hetkellä niin kuuma, että hyttysetkin lojuvat kyljellään jossain varjossa odottamassa viileämpiä päiviä. Seuranamme pörräsi vain muutamia nälkäisiä paarmoja, jotka olivat selvästi kökkineet suolla koko yön odottamassa milloin seuraavat hullut marjastajat saapuvat ämpäreidensä kanssa.

Kello oli vasta seitsemän kun lähdimme liikkeelle. Hillat eivät odota. No oikeasti olimme ajoittaneet hillaretken aamuvarhaiselle siinä toivossa, ettei suolla olisi tuskaisen kuumaa. Turha toivo, lämpömittari huiteli kahdeksaan mennessä 32 asteessa. Hiki valui pitkin selkää ennen kuin olimme päässeet edes varjoisan metsän läpi suolle saakka.

Olen käynyt hillassa äitini pakottamana joskus teini-ikäisenä, mutta mielenkiinnon kohteet olivat silloin hiukan toiset ja motivaatio marjojen metsästykseen oli aika lailla nolla. On se jännä miten asiat muuttuvat. Nykyisin syön marjoja melkein joka päivä ja olen tullut tuskallisen tietoiseksi siitä paljonko ne maksavat. Niin ajatus metsistä täynnä ilmaista ruokaa on alkanut kummasti kiehtoa enkä piitannut paarmoista sen enempää kuin kiehuvaksi pätsiksi muuttuneesta suosta kun läksin hillamissiolleni.

Suot ovat aina kiehtoneet erilaisiin päähänpinttymiin taipuvaista mieltäni: niiden sirittävä hiljaisuus, tuulenvireessä lepattavat tupasvillat. Olen yrittänyt aina bongata virvatulia, mutta en ole koskaan nähnyt ainuttakaan. Suomaiseman maagisuutta ei vähennä ollenkaan se, että hillastaminen tuntuu hiukan samalta kuin kuvittelen kullanhuuhdonnan tuntuvan. Kultahippusia on harvassa ja kestää hetken ennen kuin silmä alkaa erottaa niiden kimalluksen suomättäistä. Ensin näkee punaiset marjat, ne ovat vielä raakoja ja saavat odottaa seuraavaa. Vasta kullanoranssina hehkuvat marjat ovat kypsät poimittavaksi sankoon, yksi loistaa sieltä ja toinen tuolta. Irrotin ne varvuistaan ja nostelin sankoon varovasti kuin herkästi särkyvät kristallit.

Hillastaminen ei ole kiireisen tai kärsimättömän harrastus. Se on hidasta ja meditatiivista hommaa varsinkin silloin kun kypsiä marjoja on vähän ja suota saa haravoida huolella, että saa kasaan edes pienen saaliin. Vain paarmojen surina halkoo ympärillä seisovaa aavaa hiljaisuutta, suo upottaa joka askeleella, välillä kumisaappas hörppäisee sakeaa vettä kun astuu mättään ohi.

Aloin tunnin suolla kyykkäämisen jälkeen vihdoin ymmärtää miksi hillat maksavat niin riivatun paljon ja miksi hilloista tehty hillo on kaupassa kaikkein kalleinta. Opin myös, että lähisukulaisten kesken vallitsevat lojaalisuussäännöt eivät päde hillasuolla. Aina kun äitini loittoni omille reiteilleen ja hiljeni, hän oli löytänyt kultasuonen ja tyhjensi sitä tyytyväisenä hiiskumatta kenellekään. Hiiviskelin (rämmin) perässä sormet makeaa marjamehua valuen ja myöhästyin joka kerta.

Mutta saimme kun saimmekin lopulta mukaamme kallisarvoisen hillasaaliin! Kieltäydyin laittamasta pänikkää takakonttiin, syleilin sitä koko kotimatkan. Sitten ryhdyin hillonkeittelyhommiin. Käytin hillon tekemiseen Dansukkerin uutta Minihillosokeria, johon tulee noin 30% vähemmän sokeria kuin hilloon yleensä. Maku on yhtä suussasulava, mutta hitusen vähemmän makea – sopii hyvin minulle, sillä tykkään, että marjan oma maku korostuu enemmän kuin sokerisuus.

Olen jostain syystä elänyt kuvitelmassa, että hillon tekeminen itse on vaivalloista ja vaatii tuntikausien keittelyn, siivilöimisen ja pikkuvaimoilun. En tajua mistä olen saanut tälläisen käsityksen, sillä tämän hillon tekeminen vei alle vartin! Kattilaan sujahti kilo hillaa ja paketillinen Minihillosokeria, joita keittelin hissuksiin kymmenisen minuuttia välillä sekoittaen. Sen jälkeen purkitin hillon, pistin jäähtymään ja pari tuntia myöhemmin hillo oli hyytynyt ihan samanlaiseksi kuin kaupan hillo – sillä erotuksella, että se maistui todella paljon paremmalta kuin mikään kaupasta ostettu. Jos olisin tajunnut miten älyttömän helppoa hillon teko on ja miten paljon paremmalta hillo maistuu itsetehtynä, olisin takuulla kokeillut sitä jo aiemmin.

Laitetaanpa ohje jakoon, jossa haluatte kokeilla!

✖ KESÄN HELPOIN HILLO ✖

1kg marjoja
1 paketti Dansukker Minihillosokeria

Kaada kattilaan ja lisää pari ruokalusikallista vettä, jos marjat ovat kuivat. Jos käytät pakastemarjoja, anna niiden sulaa vähän ennen kuin aloitat keittelyn.

Kiehauta seos, anna kiehua hissuksiin 5-10 minuuttia (kovakuoriset marjat kuten punaviinimarjat saattavat haluta kiehua vartin verran) ja sekoita välillä. Jos pintaan on kertynyt vaahtoa, kuori se varovasti pois.

Kaada hillo puhtaisiin purkkeihin ja anna jäähtyä. Hilloa voi syödä vaikka heti, mutta se on parhaimmillaan saatuaan hyytyä pari tuntia. Valmis hillo säilyy jääkaapissa muutamia kuukausia.

Ihan itsetehty hillo on ehtinyt maistua leipäjuuston kanssa ja paahtoleivän päällä – ihan sairaan hyvää! Hillo toimii takuulla myös puurossa, jugurtissa ja erilaisten juustolajitelmien seurassa. Ensimmäinen purkki oli huvennut puoleen jo seuraavaan aamuun mennessä… Hups. Täytyy tehdä pian lisää. Huomasimme muuten eilen, että metsässä kypsyy paraikaa mustikat, joten tiedän mistä seuraavaksi keittelen hilloa. Täytyy vaan varjostaa äitiä parhaille mustikka-apajille.

Haluaisitko vielä lopuksi vastata muutamaan kysymykseen tähän blogipostaukseen liittyen? Tutkimuksen tuloksien avulla pyritään tarjoamaan kiinnostavampaa sisältöä blogien lukijoille, sekä kehittämään bloggajien ja brändien välistä yhteistyötä. Tutkimukseen vastaamiseen menee alle viisi minuuttia aikaa. Tutkimuksen toteuttaa Dagmar. Lisätietoja tutkimuksesta saat osoitteesta research@dagmar.fi. Tutkimukseen pääset klikkaamalla tästä. Kiitos paljon avustasi!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA