Kaupallisessa yhteistyössä Two Oceans ja Asennemedia

Loppukesän parhaita juttuja: Helsingin juhlaviikot, jotka viettävät tänä vuonna 50-vuotissyntymäpäiväänsä. Suomen suurimmilla monitaidefestareilla on nähty vuosien varrella erilaista ohjelmaa Massive Attackista Andy Warholiin, mutta ihan parasta on Helsingissä vallitseva elokuinen juhlatunnelma: tuntuu, että kaikkialla tapahtuu, kaduilla raikaa musiikki ja ulkona törmää koko ajan hilpeisiin tuttuihin, jotka ovat matkalla keikalle tai kemuihin tai näytökseen (ja houkuttelevat tietysti mukaansa). Syksy on alkamaisillaan, mutta kesä ei ole vielä ohi. Eletään tätä vuoden tiheintä taitetta, jossa voi tapahtua mitä tahansa.

Päätimme pitää lauantaina loppukesän juhlaviikkohengessä pienen brunssin ystäville, joista monia on tullut nähtyä kesällä aivan liian vähän – me olemme olleet Lapissa, he Helsingissä tai missä lie maailmalla. Se oli myös sopiva tilaisuus esitellä uusi koti niille, jotka eivät olleet täällä vielä käyneet, sillä remontti starttaa toden teolla ihan näinä päivinä ja sen jälkeen täällä ei pidetäkään brunsseja ihan hetkeen. Eipä se koti nytkään missään täydellisessä paraatikunnossa ole, vielä puuttuu tilaan sopiva ruokapöytä ja ruokapöydän tuolit, ja remonttikin on jo alkanut: olohuoneen ja keittiön väliseen seinään on puhkottu reikä, josta törröttää tiiliä ja laudanpätkiä. Hetken hikoilin kaiken keskeneräisyyttä, kunnes muistin neuvon, jota itse auliisti jakelen muille – eivät ne ystävät tule sisustusta arvostelemaan, vaan viettämään aikaa meidän kanssa.

Joskus oli sellainenkin aika, kun ei taidettu paljon muuta tehdäkään kuin hengata notkuvan brunssipöydän ääressä, nyt en muista milloin olisin viimeksi ollut brunssilla. Onhan se nyt ihana konsepti, koota ihmiset safkan ääreen viettämään kiireetöntä iltapäivää. Brunssilla on eri tunnelma kuin illallisella, rennompi ja iloisempi, ihan kuin ihmiset olisivat jo tullessaan huojentuneita siitä, että koko päivä on vasta edessä.

Katoimme pöydän simppeleillä perusjutuilla: teimme ison kulhollisen kuskussalaattia (aah fetaa ja marinoitua punasipulia) ja ladoimme vadille hedelmiä ja marjoja. Lisäksi oli erilaisia juustoja, yksi valtava leipä ja sille muutama levite. Jarno teki oliivitahnan eli tapenaden itse, se on nopea valmistaa ja siitä tulee niin hyvää, että se on todellakin vaivansa väärti. Tiivistetty ohje: pilko oliivit ja kaprikset, lisää tilkka öljyä, pippuria ja suolaa, sekoita ja syö.

Ostamme joskus viiniä hanapakkauksissa silloin kun tarkoitus on kestittää isompaa porukkaa. Tällä kertaa meillä oli osana tätä yhteistyötä testissä etelä-afrikkalaisen Two Oceansin Shiraz ja Sauvignon Blanc reiluissa kolmen litran tonkissa. Niitä emme olleet kokeilleet aiemmin, mutta Two Oceansin puolentoista litran viinipussiin pakattu Pinot Grigio on sen sijaan meille hyvinkin tuttu piknik-seuralainen tältä ja viime kesältä – superkätevä, kun sen voi vaan nakata kassiin eikä tarvitse muistaa viinipullonavaajaa. Pätee myös hanapakkauksiin.

Hanapakkauksissa on myös se ihana puoli, että ihmiset osaavat jotenkin vapautuneemmin kaataa niistä itselleen viiniä eikä emännän tai isännän tarvitse häärätä pullon kanssa vahtimassa kenen lasi on tyhjentynyt – jokainen huolehtii omastaan.

Keskitäyteläinen ja karpaloinen punaviini on saanut kunniamaininnan Vuoden viinit 2018 -kilpailussa ja toimii kuulemma takuuvarmana buffetviininä. Monelle se maistuikin – kyllähän tässä jo kolkutellaan sadonkorjuusesonkia ja syvemmät maut ovat alkaneet kiehtoa, kun keveistä kesämauista on saanut nauttia jo monta kuukautta. Punkku toimi hyvin kuskussalaatin ja juustojen seurassa ja sitä jäi yli sen verran, että päästään vielä kokeilemaan miten se maistuu lämpimän ruoan kanssa.

Kuivan hedelmäistä valkoviiniä meni sekä sellaisenaan että spritzerinä kuplaveden ja jääpalojen kanssa. Se on keveydessään ja raikkaudessaan yksi jokakesäisistä suosikkijuomistani ja sopii täydellisesti varsinkin brunsseille, jotka venyvät pitkälle iltapäivään tai iltaan. Olimme täyttäneet jääkaapin ylähyllyn kuplavedellä ja siitä vieraat saivat halutessaan täydentää lasinsa.

Luna-koiran “anna juusto” -ilme.

Jos olette muuten joskus miettineet yrittääkö tuo muija päästä aina mahdollisimman helpolla kaikessa ruoanlaittoon ja kemujen järjestämisen suhteen, kun se aina korostaa sitä helppoutta, niin vastaus on KYLLÄ! Todellakin yritän! Olen stressannut elämässäni niin paljon niin monesta asiasta, etten halua enää ottaa yhtään kierroksia sellaisista asioista, joista ei ole ihan pakko. Enkä varsinkaan halua kuluttaa vieraiden saapumisen jälkeen aikaa hääräämällä keittiössä, vaan keskityn mieluummin heihin.

Mutta takaisin juhlaviikkoihin! Kokosin muutaman menovinkin, joista toivon ehtiväni remonttikiireiltämme ainakin muutamaan. Tekee hyvää täyttää päänsä muullakin kuin mikrosementtivalinnoilla, seinänpurkutekniikoilla ja sen pohtimisella kannattaako Lappi-taloprojektimme ulkoseinät hioa nyt ja maalata ensi kesänä, vai tehdä ne samalla kertaa. Jep, meillä on tosiaan kaksi työmaata – ja ajattelin selvitä niiden läpi mitenkuten tasapainoisena ihmisyksilönä ruokkimalla aivojani säännöllisesti taiteella ja musiikilla.

Art Goes Kapakka kuuluu erottamattomasti juhlaviikkoihin ja kestää lauantaihin 25.8. asti. Kantakaupungin raflat täyttyvät musiikilla, runoudella, performansseilla, keskusteluilla ja kuvataiteella – ja parasta on, että kaikkiin on ilmainen sisäänpääsy. Ohjelmiston voi tsekata verkkosivuilta, mutta esityksiin törmää kyllä ihan kaupungilla kulkiessa: esimerkiksi Maxillin keikkailtoina juhlat levittäytyvät Korkeavuorenkadulle asti ja viime vuonna lavakin taisi olla ulkona. Esimerkiksi tänään kiinnostaisi kello kuudelta Corona-baarin alakerrassa Dubrovnikissa alkava keskustelu kirjallisuuden arvostuksesta: Kuolleiden kirjailijoiden seurassa pohditaan miksi toiset kirjoittavat saavat ansaitsemansa tunnustuksen vasta kuoltuaan.

Sitten aion ehdottomasti käydä Taidehallissa katsomassa nykytaiteilija David Hockneyn näyttelyn. Perspektiivileikittelystä, ekspressionistisista elementeistä ja ikonisista uima-allasmaalauksista tunnettu taiteilija on kuulunut aikamme kiinnostavimpiin nykytaiteilijoihin 60-luvulta saakka enkä ole ikinä nähnyt hänen omaelämänkerrallisia töitä vielä livenä. Vähän naurattaa, että hehkuvia värejä käyttävää Hockneyta kutsutaan poptaiteilijaksi, vaikka taiteilija itse sinnikkäästi kieltää olevansa sitä. Osana Juhlaviikkoja alkanut näyttely on auki sunnuntaihin 18. marraskuuta saakka ja siellä on tarjolla Hockneyn harvemmin esillä olevia teoksia, kuten vesitutkielmia, muotokuvia ja grafiikkaa. Taidehalli on auki ti, to ja pe 11–18, ke 11-20 ja la-su 11-17.

Jos Huvilateltan ohjelmistosta pitäisi valita vain yksi, taitaisin mennä tänä torstaina katsomaan arizonalaisen Calexicon keikan. Kuuntelin aikoinaan paljonkin yhtyettä, joka Juhlaviikkojen kuvauksen mukaan yhdistää mariachia, tejanoa ja cumbia vaihtoehtokantriin, länsirannikon viileään jazziin ja omaleimaiseen indierockiin. Jep, melkoinen keitos, jossa on läsnä aimo annos surrealismia ja aavikkoromantiikkaa. Yhtyeen nimi tulee muuten Etelä-Kaliforniassa sijaitsevasta Calexicon kaupungista, jossa yhdistyy sanat California ja Mexico – maantieteellinen sijainti määrittelee myös ikonisen yhtyeen musiikillista maailmaa.

Juhlaviikot huipentuvat Taiteiden yöhön, jota vietetään tänä vuonna torstaina 23. elokuuta. Taiteiden yönä on ihan koko kaupunki liikkeellä ja tunnelma tiheimmillään. Silloin voi kuljeskella takki auki kaduilla ja suunnata sinne missä näyttää olevan paras meno – ja jatkaa sitten matkaa kun huvittaa. Itse haluan nähdä ainakin La Fura dels Baus -kollektiivin huikean Human Net –teoksen. Koko ohjelma löytyy netistä, mutta jos tuntuu vaikealta poimia laajasta valikoimasta kiinnostavimmat palat, kannattaa tsekata myös valmiiksi suunnitellut reitit, joita on tarjolla erilaisilla teemoilla.

Oli meidän brunssillakin kulttuuriohjelmaa, vaikka se ei ollutkaan virallinen osa juhlaviikko-ohjelmistoa! Kuvissani ennenkin vilkkunut pitkätukka, Jarnon (ja nykyisin minunkin) hyvä ystävä Anthony Dawoud saapui paikalle kitaransa kanssa ja soitti meille muutaman kappaleen. Ihan parasta, keikka jota voi katsoa viinilasi kädessä oman pöydän ääreltä! Olkoonkin, että viininlasin korvasi ennen pitkää mäyräkoira, joka halusi kuunnella keikkaa sylissäni. Jostain syystä koirat rakastavat kuunnella, kun Jarno tai Anthony soittaa kitaraa ja laulaa.

Tällä kertaa mentiin lainakappaleilla, mutta superlahjakas Anthony tekee myös omaa musiikkia. Jotkut teistä saattavat muistaa hänet laulaja-kitaristina edesmenneestä Smokin’ Aces -yhtyeestä jossa Jarno soitti rumpuja. Anthonyn nykyiset kappaleet edustavat huomattavasti kepeämpää ja melodisempaa linjaa, vaikka niissäkin kuulee kaikuja 70-luvun sielukkaasta rokista. Anthonyn käheää ääntä kuuntelee enemmän kuin ilokseen, se taipuu ällistyttävällä tavalla tosi monenlaiseen musiikkiin. On ollut ilo seurata kuinka Anthonyn oma musiikillinen suunta on monenlaisten kokeiluiden ja bändivaiheiden jälkeen alkanut löytyä: se liikkuu rockin, folkin, soulin ja r’n’b:n savuisessa välimaastossa, jossa on aikaa ja tilaa niin laululle kuin soittimille.

Anthony ja Jarno ovat etsineet pitkään yhteistä tilaa, jossa saisivat soittaa ja äänittää musiikkia niin yhdessä kuin erikseen, ja nyt näyttää siltä, että sellainen on löytynyt. Toivotaan siis, että heidän tekemisiään voi kuulla pian muuallakin kuin osumalla oikeaan paikkaan oikeaan aikaan (kuten meille brunssille). Jos ei malta odottaa, voi Anthonyn kuulla akustisilla cover-keikoilla Helsingin ravintoloissa. Kannattaa ottaa herran Instagram-tili seurantaan, sillä hän on luvannut vinkata keikoistaan jatkossa siellä.

Brunssimme oli menestys päätellen siitä, että osa vieraista viihtyi melkein kaksitoista tuntia ja viimeiset ystävät lähtivät vasta puolen yön maissa. Nappasin viimeisen kuvan, kun ilta oli jo taittunut yöksi.

Onko teillä juhlaviikkosuunnitelmia? Nähdäänkö me Taiteiden yössä?

Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholia ei saa kommentoida, mutta kaikki muu keskustelu on toki tervetullutta.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA