Kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Pelican Rouge

Stella: Näyttää niin ihanalta. En muuten muista milloin oltais katettu kahvipöytä ihan vaan meille kahdelle. Siihen liittyy melkein aina ystäviä tai joku muu tilanne.

Jarno: Kahvi on sosiaalisen kanssakäymisen avain. Aina kun joku tulee kylään, hyvä host kysyy ensimmäisenä maistuuko kahvi, tai sitten vieras ehdottaa sitä itse. Se on se yksi juttu, jossa suomalaisetkin saavat suunsa reippaasti auki.

Stella: Totta! Kahvi on kirjoitettu suomalaiseen kulttuuriin, se on jonkinlainen jaettu ja yhteinen kokemus. Kaikki tietää sen kutkuttavan olon, kun joku ehdottaa, että keitetäänkö kahvit.

Jarno: Meillä oli pienenä tapana tehdä niin, että kavereiden kanssa varattiin kahvihetkiä aina kakku.

Stella: Kakku?!

Jarno: Sellainen rullakakku.

Stella: Ai kääretorttu?

Jarno: Niin! Se oli mun bravuuri, mä kävin aina hakemassa sen.

Stella: Oikeasti? Ihanaa, mulle tuli nyt vähän tippa linssiin. Olit skeittaava ja rumpuja takova hood rat, jolla oli tapana tuoda kavereilleen kääretorttua. Kaikista niistä asioista, joita teinipoika olisi voinut kavereilleen viedä.

Jarno: Jep. Se oli sanaton sopimus, mä toin tullessani rullakak.. kääretortun ja kaveri meni keittämään kahvia.

Stella: Oliko se aina samanlainen kääretorttu?

Jarno: Joo, halpa ja suklaapäällysteinen. Taisi olla Lidlistä.

Stella: Oliko Ylivieskassa silloin Lidl?!

Jarno: No oli! En mä ole mikään kaksisataavuotias.

Stella: Hah! Mutta rakastan tätä ajatusta, että pyhititte teidän kahvihetken halvalle kääretortulle ja yhdessäololle.

Jarno: Se oli sellainen rituaali.

Stella: Musta olisi ihanaa, että mekin pyhitettäisiin joskus meidän kahvihetkiä, kuten vaikka nyt, eikä vain haettais kahvikuppia siihen tietokoneen viereen. Olisi ihanaa pitää tietoisia taukoja töistä ja hengata ja vaihtaa kuulumisia. Apua, en edes muista milloin olisin viimeksi oikeasti kysynyt mitä sulle kuuluu?

Jarno: Ihan hyvää! *naurua* Paljon asioita mielen päällä. Monella rintamalla tapahtuu, kun on nämä syksyn kiireviikot, remppa ja musahommat. Oon kyllä innoissani siitä, että meillä on vihdoin uusi studio- ja treenitila. Ja mulla ja sulla pian uusi keittiö! Vähän väsyttää, mutta tykkään kyllä, että tapahtuu paljon.

Stella: Nautitko pienestä kiireestä?

Jarno: Joo, kunhan ei ole stressiä, sitä mä en osaa handlata. Just siksi pitäisi ottaa omasta ajasta jonkinlainen johtajuus. Välillä tuntuu, että työ valtaa koko hereilläoloajan. Näen untakin töistä ja aamulla oon valmiiksi voipunut, kun on paiskinut hommia koko yön.

Stella: Tiedän mitä tarkoitat. Ajanhallinta on kyllä yksi yrittäjyyden isoimmista haasteista. Mä edelleen harjoittelen kahdenkymmenen vuoden jälkeen.

Jarno: Se on semmosta kummaa kaupankäyntiä, joka ei kuitenkaan oikeasti toimi. Jos ajattelee, että teen tän illan hommia ja otan ne takaisin jostain muusta, eihän se ikinä tapahdu. Aina on töitä odottamassa. Pitää itse antaa itselleen luvan ottaa iisimmin hetken aikaa.

Stella: Sekin taitaa olla tyypillinen yrittäjyysongelma, vaikeus erottaa työ ja vapaa-aika, ja varsinkin se, että muistaa yleensäkin siirtyä töistä vapaalle. Asiaa ei helpota, että iso lohko meidän työstä on luonteeltaan sellaista, että tuotamme materiaalia omasta todellisesta elämästämme.

Jarno: Niinpä. Tuntuu joskus helpommalta olla valokuvaaja ja tehdä asiakkaalle briiffin mukaisia kuvia, joilla ei ole mitään tekemistä oman elämän kanssa.

Stella: Ettei vaan kävisi tylsäksi, sen lisäksi että me ollaan parisuhteessa, me ollaan myös työkavereita. Oon ajatellut viime aikoina, että olisi ihanaa, että meillä olisi enemmän laatuaikaa yhdessä, sellaista johon työ ei liity millään tavalla.

Jarno: Lapissa meillä onkin sellaista. Ehkä me siksi viihdytään siellä niin hyvin. Vaikka kyllä me sielläkin töitä tehdään, mutta se rytmi on niin erilainen. Täällä Helsingissä on kiireisempi ilmapiiri, on vaikeampi riuhtaista itsensä irti työasioista ja keskittyä johonkin ihan muuhun.

Stella: Aah Lapissa on parasta kun saa heräillä hissuksiin ja mennä kuistin rappusille istumaan kahvikupin kanssa. Katsella kun lehmät heräilevät ja alkavat odottaa aamuruokaansa.

Jarno: Hei kerro nyt säkin mitä sulle kuuluu?

Stella: Hyvää… Okei mun ääni oli nyt tosi kärsivä. Hyvää, mutta vähän sekavaa. Oon aika loppu tämän syksyn jäljiltä, vaikka tätä on vielä melkein kaksi kuukautta jäljellä. Odotan kyllä tosi kovasti jo vuodenvaihdetta ja sitä, että meillä voisi olla silloin mahdollisuus oikeasti hiukan lomailla.

Jarno: Taidetaan molemmat olla loman tarpeessa.

Stella: Ärsyttää, että päivät on niin silppuisia, ettei mihinkään saa keskittyä kunnolla, vaan jatkuvasti on miljoona asiaa kesken ja lisää keskeytyksiä tulee koko ajan. Yksi tapa rauhoittaa arkea voisi olla se, että rakentaisi sinne hetkiä, jotka pyhitetään vain tietylle asialle eikä edes yritetä tehdä samaan aikaan mitään muuta. Että nyt keskityn tunnin vain tähän työhön, suljen netin ja laitan puhelimen äänettömälle eri huoneeseen, istun kuulokkeet päässä kunnes tämä asia on valmis. Ja sitten sen jälkeen pidän kahvitauon enkä vastaa samalla sähköposteihin.

Jarno: Niin, voisi pitää enemmän tälläisiä taukoja, että ollaan oikeasti hetki poissa tietokoneen ääreltä.

Stella: Me ollaan tässä testailtu meille uutta tuttavuutta, belgialaisen Pelican Rougen kahveja, niiltä on tullut kauppoihin uusia kahvimakuja. Mikä on ollut tähän mennessä sun suosikki?

Jarno: Tykkään siitä Reilun Kaupan Soul Blendista, jossa on aika tummapaahtoinen, jopa suklainen maku. Ei se ole tietenkään mikään suklaakahvi, vaan sellainen tumma ja aromikas. Mutta se riippuu hetkestä. Aamulla tarvitsee jytympää kamaa, mutta iltapäivällä riittää vähemmänkin.

Stella: Niinpä, esimerkiksi Silk Blend on tosi pehmeä ja kevyesti paahdettu, hyvä iltapäiväkahvi. Siinä on aavistus sitrushedelmää, joka tietenkin toimii mulle kun haluaisin muutenkin laittaa sitruunaa kaikkeen mahdolliseen. Mutta tuen tosi mielelläni Reilua Kauppaa, joten sitä sielukasta Soul Blendia mä taitaisin itse ostaa kaupasta.

Jarno: Oho, tämä firma on paahtanut kahveja vuodesta 1863. Mä en osaa edes hahmottaa sellaista aikaa.

Stella: 155 vuotta! Edes mun isoisoäiti ei ollut syntynyt silloin. Meidän Lappi-talokin rakennettiin vasta monta kymmentä vuotta sen jälkeen.

Jarno: Onko sulla ikinä kahvi muuten vaikuttanut uneen?

Stella: Ei.

Jarno: Ei mullakaan. Se on varmaan tää meidän krooninen univaje.

Stella: Uuh. Haaveilen siitä, että remontin jälkeen me voitais palata siihen aamiaisperinteeseen mikä meillä oli joskus edellisessä kodissa. Oli kahvia, uppomunia, lehtikaalta ja pannulla paahdettua leipää… Soitettiin musaa, otettiin vielä toinen kuppi kahvia ja oltiin hetki ihan kaksin ennen kuin heittäydyttiin töihin.

Jarno: Just mietin yks päivä, että sitä on ikävä! Mutta musta sekin on ollut ihanaa, että tuon sulle aamuisin kahvin sänkyyn. Oon kuitenkin monesti jalkeilla ennen sua, vaikka sä heräät aiemmin.

Stella: Niin, oon yleensä jo käynyt aamupesulla, lukenut meilit ja vastannut kiireellisimpiin viesteihin, mutta saatan tulla takaisin sänkyyn lämmittelemään sun kylkeen ja suunnittelemaan päivän tehtävälistaa. Se on vähän huono tapa, aloittaa työt sängyssä, mutta mua jollain tapaa lohduttaa, että vaikka pitää herätä ja ryhtyä hommiin, ei ole kuitenkaan pakko luopua heti peiton lämmöstä. Sä hyppäät housuihisi heti kun heräät ja alat puuhata, mutta mun pitää saada tehdä tätä pitkää luopumisprosessia sängystä. Ja sitten sä tuot kahvin mulle yöpöydälle ja hetken ajan mun aamu on täydellinen.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA