Suomenlinnassa tanssittiin lauantaina häitä, joille ei olisi kauniimpaa päivää voinut sattua. Olin mukana avecina ja tiesin, etten tuntisi ketään muuta – en ollut tavannut aiemmin edes päivän päähenkilöitä. Pukukoodi oli rento, puin siis päälle kauneimman kesämekkoni ja uudet sandaalit, sillä saaren mukulakiviset kadut, juhlapaikan vanhat lattialankut ja kipeät kintut olivat liian haastava yhtälö yhdellekään koroistani.
Ikinä ei tiedä mitä odottaa, kun lähtee juhliin, joissa jokainen vieras on uusi tuttavuus. Olen vähän introvertti – ystävät aina nauravat tuon vähän-sanan kohdalla – ja viihdyn paremmin pikkukemuissa kavereiden kesken kuin isoissa ihmislaumoissa. Ikä, kokemus ja ammatinvalinta on onneksi antanut perspektiiviä tilanteisiin, joissa löytää itsensä tuntemattomien keskeltä. En ahdistu niistä enää, hitaasti olen alkanut jopa nauttia.
Ne tuntuvat siltä kuin saisi lahjaksi lomapäivän omasta elämästään. Ei sillä, että elämässäni olisi mitään varsinaista vikaa! Välillä vaan tekee hyvää loikata hetkeksi omista ympyröistään johonkin uuteen. Voi päivän ajan olla kuka tai millainen vaan, päästää irti odotuksista ja oletuksista. Kukaan ei tiedä minusta mitään, minulta ei odoteta mitään. Se on joskus vapauttavampaa kuin yksikään oikea vapaapäivä.
Selviytymisstrategia on simppeli. Kun ei tunne ketään eikä tiedä mitä tapahtuu, voi vaan nojata taakse tuolissaan ja ottaa iisisti. Heilutella nilkkaa, juoda viiniä. Kuljeskella mekossaan, nauttia sen keveydestä ja siitä, ettei tarvitse katsoa kelloa. Kertoa keskinkertaisia vitsejä, kysellä keitä ympärillä istuu, kuunnella ympärillä syntyviä, kiihtyviä ja katkeavia keskusteluita. Joku kyllä kertoo, jos pitää mennä jonnekin tai tehdä jotain. Kerrankin voi hyvällä omatunnolla vaan haahuilla mitään miettimättä muiden perässä.
Vuosien varrella on löytynyt lempeyttä niin itseä kuin toisia kohtaan. On turha murehtia mitä muut minusta ajattelevat – enimmäkseen eivät mitään, sillä kaikilla on liian kova kiire miettiä mitä muut heistä ajattelevat. Vaivattomin tapa tutustua uusiin ihmisiin on olla kiinnostunut heistä, kysyä lisää ja kuunnella, sillä itseään koskeviin kysymyksiin jokainen osaa vastata. Melkein kaikki ihmiset ovat ihania, nekin jotka eivät heti uskalla tai osaa näyttää sitä. Kaikkien kanssa ei edes tarvitse tutustua tai ystävystyä sen syvemmin. Riittää, kun nostetaan malja yhteiselle illalle ja nautitaan kaikesta niin kauan kun iltaa kestää.
Yksi lempiasioistani Suomenlinnassa on lauttamatka Kauppatorilta saareen ja sieltä takaisin. Menomatkalla katselin lautan perässä parveilevia lokkeja, ne levittivät siipensä ja liitivät, antoivat imun vetää mukaansa. Paluumatkalla oli puolen yön aikaan pimeää sillä tavoin kuin kesäkuussa nyt on, pimeän sijaan enemmänkin pastellisävyillä piirretty hattarainen hämärä. Taivaanrannassa oli auringonlaskusta unohtuneita vaaleanpunaisia viiruja. Meri oli tyynni, pilvet sen sijaan aaltoilivat taivaalla kuin kuvittelisivat olevansa jumalallinen vuorovesi, joka kohoaa kohti kuuta. Lautan valot loistivat yössä, kun se saapui saaren laituriin. Hetken halusin kaikkein eniten maailmassa olla tuon lautan kuljettaja, se joka saa ajaa yön viimeiset vuorot.
Kesäyön kauneutta. Ajatella, että tämä kaikki on vasta alussa.
Voisitko Stella pian kirjoittaa kirjan jotta voisin uppoutua näihin kauniisiin sanoihin useammin? Kirjoitat niin hyvin:kauniisti ja mielenkiinnon herättävästi ja vielä asiaa.
Voi kiitos kaunis! Se on kuule työn alla, toivotaan että saatte pian (I HOPE) nauttia tuloksista.
Kiitos kaikille kommenteista! Palaan teille huomenna ajan kanssa. Ihanaa juhannusta!
Kiitos tästä kirjoituksesta – tuli jotenkin hyvä ja toiveikas fiilis siitä. Pus!
Kiitos – ihanaa kun tykkäsit!
Hymyilen.
IHANA, sinä täällä <3
Hei Stella! Eevan blogissa vilahti kotoasi otetuissa kuvissa ihana pitkä(hkö?) puinen metallijalkainen penkki. Tohtisitko kertoa mistä moisia löytää?
Moikka, se on kuule ikivanha, peräisin Helsingin kaasutehtaan vanhasta jumppasalista. Ei taida ihan samanlaista helposti löytää, mutta esimerkiksi Roomage (www.roomage.fi) myy vastaavia vanhoja kalusteita.
Ainiin ja Fasaanista kannattaa kans katsoa! Korkeavuorenkadulla on liike.
ihana. X
xxx
Eikös tuo mekkonen esitelty jo aiemmin viikonlopun jälkeen, jossain “mekkonen”-otsikoidussa kirjoituksessa. Ei se siinäkään ihan kokonaan näkynyt mutta kuitenkin Suokissa kuvattuna.
Kyl! Ja siitä tulee kyllä vielä ihan kokokuvatkin, kun ehdin vaan julkaista ne.
Liikuttava, osuva teksti. Kiitos!
Kiitos kun luit!
Ajatuksia herättävä kirjoitus. Olen itsekin introvertti ja kaipaan omaa aikaa, ja ajattelin pitkään olevani ujo. Nykyään olen huomannut olevani itse asiassa todella hyvä monissa sosiaalisissa tilanteissa. Sitäkin voi harjoitella – sosiaaliset taidot eivät ole sama kuin sosiaalisuus – ja minulle ne ovat kehittyneet juuri sitä kautta, että olen tottunut kyselemään ja kuuntelemaan ja mennyt erilaisiin tilaisuuksiin itsekseni. Illat omissa ympyröissä ovat ihania, kuten kirjoitit, mutta uusista ympyröistä voi saada joskus paljon enemmän irti.
Juuri niin! Sosiaalisissa tilanteissa pärjäämistä voi tosiaan opetella ja itse olen onneksi niissä luontaisesti ihan sujuva – olo ei vaan aina ole niin kotoisa kuin toivoisin. Siihen on onneksi mahdollista vaikuttaa oman ajattelun ja asennoitumisen avulla.
Juuri niin. Lempeyttä ja rentoutta itseä kohtaan, sekä sitä, että antaa uuden tilanteen virrata vapaasti ilman omaa kontrollointia (edes joskus). Toinen vähän introvertti täällä siis hei :) Ihana oli tekstisi ja kauniita kuvia.
Juuri niin! Kiitos kun luit ja kommentoit.
Kerrassaan upea teksti. Kiitos.
Kiitos kaunis kun luit!
Ihana, ihana teksti:)
Kiitos, ihana kuulla että tykkäsit.
Ihana ja tunnelmaisa teksti. Ja tuli muistoja häistä, joissa olin muutama vuosi sitten Suomenlinnassa. Kaunis paikka häille ja muutenkin.
Niin on! Kiitos kaunis kommentista, kiva kuulla että tykkäsit.
:)
xxx
Minäkin jäin kaipaamaan kuvaa juhla-asustasi. Kuvailit sen niin kauniisti, että kun muut kuvat loppuivat, tuli plääh-tunne. Jotain melkein luvattua jäi uupumaan.
Suomenlinna on upea ja juuri merimatka yksi sen parhaimpia puolia.
Juhla-asusta on luvassa kyllä kuvia, ei hätää!
Olipa hieno teksti, osui ja upposi tällaiseen nuoreen introverttiin, joka ei vielä ole oppinut yhtä armeliaaksi itselleen tuonkaltaisissa tilaisuuksissa. :)
Moikka Iida, kiva kuulla että tykkäsit. Opettele ihmeessä lempeyttä, elämästä tulee niin paljon helpompaa ja hauskempaa :)
Ei yhtään kuvaa häistä? Miksei?
Luitko tekstiä ollenkaan? :D Stella ei tuntenut hääparia tai ketään muutakaan, joten vois olla vähän outoa (ihan kaikkien kannalta) jos avecina juhliin saapunut laittais jonkun kunnon kuvapläjäyksen toisten häistä blogiinsa…
Kyllä – juuri näin ;)
Haha! Olisi ollut aika outoa ruveta räpsimään kuvia häissä, joissa en tunne ketään – saati julkaista niitä blogissa. Muutamia kuvia juhlavermeistä on tulossa kyllä vielä.
Ja huivi. Mistähän tuo pehmeän näköinen ihanuus mahtaa olla?
Moro Kata, huivi on Tikausta, myymälän omaa tuotantoa. Superpehmeä ja kaunis, suosittelen!
Mekko kiinnostaa kans!
Mekko on Mos Moshin, peräisin Dotsista! Siellä on muitakin samanhenkisiä.
ihanat kuvat! Mutta kerroppa mitkä sandaalit ? Itselläkin juhlat edessä, sandaalit olisivat mukavin vaihtoehto mutta mikä malli ei toisi mieleen liikaa beach viboja.
Sandaalit olivat Urban A:sta hankitut simppelit ja mustat, pitääpä nappaa niistä kuva ja iskeä tänne niin näät. Kauniit ja kätevät, tykkään.