Lempikuvani isästäni ja lapsuudestani – katselen niitä aina kun ikävä tai lumihiutaleet alkavat painaa liikaa. Ihanaa isänpäivää kaikille isille ja onnekkaille, joilla on isä onniteltavanaan!
Nyt kävi moka, oli tarkoitus kirjoittaa tuo kommentti isästä viitaten Sarin kommenttiin. Toivottavasti kuitenkin sinullakin Stella isä on muistoissa ja mielessä nyt jo positiivisemmalla tavalla eikä niinkään suruna.
Kysyin taannoin isänsä kymmenen vuotta sitten menettäneeltä läheiseltäni, että kuinka usein isä on vielä hänen mielessään. Kuulemma noin joka päivä. Onneksi on muistot.
Oma isani on ollut enkeli jo yli 15 vuotta, ja kylla han tosiaan kay mielessani lahes paivittain. Mutta onneksi suurimmaksi osaksi tosi hyvalla tavalla (ei edes yleensa mitenkaan surullisesti). On oikeastaan tosi lohdullista etta isa on ns. menossa mukana lahes joka paiva vaikkei se fyysisesti enaa sita olekaan.
Minun isäni menehtyi -94, olin itse tuolloin 18-vuotias. Päivääkään ei kulu etteikö isä ainakin kävisi mielessäni. Olin ns. isin tyttö, välillä tuntui että meillä oli isän kanssa lähes telepaattinen yhteys, ymmärsimme toisiamme sanomatta välttämättä sanaakaan. Isän kuolema oli elämäni kamalin ja pysähdyttävin kokemus, mutta samalla myös opettavaisin. Tänä päivänä minulla on sama juttu kuin sulla Stella, isä on mielessä positiivisella tavalla, kauniina muistoina. Monesti huomaan hymyileväni miettiessäni “mitähän faija olis tästäkin tuumannut” elämän heittäessä mitä erilaisempia juttuja eteeni. :) ♡
♡♡
Oi mistä on nämä kuvat?
Suurin osa Australiasta, isän lapsuuskuva jostain Saksan ja Tsekin rajaseuduilta.
Upeita kuvia. Komea mies ollut isäsi. Mikä hänen nimensä oli jos saa udella?
Niin oli! Christian oli nimi.
Erikoista… Luulin että Christian Harasek on veljesi, ei isäsi nimi ;)
Veli sai saman nimen kuin isänsä, täysin ennenkuulumatonta?
Monesti nimi kulkee suvussa, esim. miehelläni on sama nimi kuin isoisällään.
Kyllä! Juuri näin.
Nyt kävi moka, oli tarkoitus kirjoittaa tuo kommentti isästä viitaten Sarin kommenttiin. Toivottavasti kuitenkin sinullakin Stella isä on muistoissa ja mielessä nyt jo positiivisemmalla tavalla eikä niinkään suruna.
Eipä hätää! Ja juuri niin se on, on mielessä enemmänkin lämpönä kuin minään jatkuvana suruna.
Kysyin taannoin isänsä kymmenen vuotta sitten menettäneeltä läheiseltäni, että kuinka usein isä on vielä hänen mielessään. Kuulemma noin joka päivä. Onneksi on muistot.
Oma isani on ollut enkeli jo yli 15 vuotta, ja kylla han tosiaan kay mielessani lahes paivittain. Mutta onneksi suurimmaksi osaksi tosi hyvalla tavalla (ei edes yleensa mitenkaan surullisesti). On oikeastaan tosi lohdullista etta isa on ns. menossa mukana lahes joka paiva vaikkei se fyysisesti enaa sita olekaan.
Minun isäni menehtyi -94, olin itse tuolloin 18-vuotias. Päivääkään ei kulu etteikö isä ainakin kävisi mielessäni. Olin ns. isin tyttö, välillä tuntui että meillä oli isän kanssa lähes telepaattinen yhteys, ymmärsimme toisiamme sanomatta välttämättä sanaakaan. Isän kuolema oli elämäni kamalin ja pysähdyttävin kokemus, mutta samalla myös opettavaisin. Tänä päivänä minulla on sama juttu kuin sulla Stella, isä on mielessä positiivisella tavalla, kauniina muistoina. Monesti huomaan hymyileväni miettiessäni “mitähän faija olis tästäkin tuumannut” elämän heittäessä mitä erilaisempia juttuja eteeni. :) ♡
Näin ♡
Niin, oon ajatellut ihan samoin. Että vaikka hän ei paikalla olekaan, niin on kuitenkin läsnä.
Niin. Juuri niin.
xxx
<3 <3
xxx