✖ ROADTRIPPING FROM HELSINKI TO LAPLAND

Oho! Välipäiväkooma teki klassiset tepposet ja unohduin joululomalle, mutta hengissä ollaan. Toivottavasti teillä oli ihana joulu! Meillä oli, vaikka sitä vietettiin -25 asteen rapsakassa pakkasessa. Huurteisia Lappi-kuvia luvassa pian, mutta tuupataanpa ensin eetteriin kuvapäiväkirja automatkastamme pohjoiseen, varustettuna havainnoilla tien päältä.

Lähdimme Helsingistä aamuvarhaisella, kun oli vielä pimeää.

Olenko ikinä kertonut teille millainen on perheemme peruslähtö? Jarno Jussila ja koirat seisovat jo valmiina eteisessä kun minä vielä säntäilen pikkuhousuissa ja t-paidassa ympäri asuntoa ja etsin reppua, lempivillapaitaa, sähköhammasharjan laturia (jonka Jarno on jo pakannut) ja sitä kirjaa, jonka olen vartavasten matkalukemiseksi hankkinut ja laittanut varmaan talteen, josta muistan poimia sen pakatessani mukaani.

Siihen mennessä kun olen saanut vaatteet päälleni ja tunkenut reppuun sattumanvaraisia vaatekappaleita, Jarno on kantanut muut kassit ulos ja pakannut ne autoon, tehnyt koirille lampaantaljasta ja peitosta takapenkkipesän, pukenut niille turvavyövaljaat ja nostanut ne pesäänsä, hakenut Ärrältä meille molemmille kahvit ja laittanut matkamusiikin soimaan.

Ja kun auton ovet on lyöty kiinni ja käännymme jo Tehtaankadulta kohti seikkailua, muistan, että unohdin pakata pitkähihaisia paitoja, enkä muuten muistanut sitä kirjaakaan, joten täytyy vielä kääntyä takaisin.

Jonain päivänä saan vielä haltuuni ne seesteiset lähdöt, joista joka kerta haaveilen. Se päivä ei vaan ollut nyt.

Ensimmäinen havainto: emme ehtineet spekuloida lumirajaa edes Hämeenlinnaan saatikka Tampereelle saakka, sillä maisema muuttui valkoiseksi jo ennen kuin ennätimme pois Helsingistä! Mitä hittoa. Pitäisiköhän useammin poistua kantakaupungista?

Kun kaksi valokuvaajaa lähtee roadtripille Lappiin, arvioitu ajoaika on ehkä kymmenen tuntia, mutta matkan lopullinen kesto voi olla mitä tahansa. Ajomatkan aikana saattaa nimittäin tulla viivästyksiä esimerkiksi kahdenkymmenen kilometrin pyrähdyksestä ihan väärään suuntaan, koska sieltä nousee aurinko ja koko taivaanranta on leimahtamassa tuleen.

Maailmanlopun lumipyry ja pääkallokeli alkoi tietysti heti sen jälkeen kun auringonnousu oli ohi. Ah, mitä muutakaan sitä toivoisi koko päivän kestävältä automatkalta! Varsinkin kun valoisaa ajoaikaa on luvassa ehkä kolmisen tuntia ennen kuin alkaa taas hämärtyä. Tällä kertaa pysähdyimme parin talvikuvan ottamisen lisäksi testaamaan jarrutusmatkaa – lopputulos on nähtävillä Instagram-videosta. Onneksi alla oli neliveto: tuliterä vuokra-Jeep, joka ei piitanut pätkääkään jäästä sen enempää kuin pyrystäkään.

Olen sanonut sen ennenkin ja sanon sen taas: parasta roadtrippailussa Suomessa ovat huoltoasemamunkit! Hyviä – rasvaisia, rapeita ja sokerisia – saa enää harvasta paikasta, mutta silloin kun saa, maailmassa on hetken ajan ihan kaikki kohdallaan. Ja ihan kaikki sormista suupieliin ja vaatteisiin sokerissa, mutta se on sen arvoista.

Vastoin kuin Jeepin teipeistä voisi päätellä, emme olleet koeajohommissa, mutta jos olisimme olleet, tämä matka olisi ollut tarkoitukseen täydellinen ja auto olisi läpäissyt aivan kaikki testit. Toistaiseksi olemme pärjäilleet vuokra- ja lainakieseillä silloin kun olemme tarvinneet autoa, mutta saa nähdä muuttuuko tilanne ensi vuonna. Emme ole kumpikaan hirveästi vierailleet pohjoisilla kotikulmillamme viime vuosina, mutta nyt näyttää vähän siltä, että tätä väliä saatetaan ajaa jatkossa useamminkin kuin kymmenen vuoden välein. Tiedän ainakin kaksi äitiä, jotka ilahtuvat tästä mahdollisuudesta.

Näkyvyys se vaan parani ja parani mitä pohjoisemmaksi pääsimme! Ylivieskan kohdalla pysähdyimme moikkaamaan Jarnon äitiä, vähän pohjoisempana veljeä. Miten kätevää, että melkein kaikki perheenjäsenet asuvat saman reitin varrella – enkä sano tätä vain siksi, että anoppikokelaani luona saa paljon parempaa ruokaa ja lankoehdokkaani luona paljon parempaa kahvia kuin huoltoasemilla. Mutta sekin on täysin totta.

Mäyräkoirat näyttävät, hmm, hetkellisesti hiukan masentuneilta uusissa toppaviitoissaan, mutta ei hätää, heillä oli muutoin kiva matka! Ovat ne kyllä niin helppoja matkakumppaneita: rakastavat pesäänsä takapenkillä, nukahtavat ennen kuin auto on kääntynyt kotikadulta, ulkoilevat (vaihtelevalla reippaudella) huoltoasematauoilla, ovat tyytyväisiä välipalatarjoiluun ja latkivat vettä aina kun sitä annetaan. Reklamoivat toppatamineistaan vain vilkaisemalla toisiaan merkitsevästi ja mulkoilemalla meitä hiukan.

Mietin usein sitä miten luottavaisia ne ovat. Eiväthän ne tiedä mihin olemme milloinkin matkalla tai mitä seuraavaksi tapahtuu. Ne vaan kulkevat tyytyväisinä mukana, luottavat siihen että me kerromme mitä tehdään. Ja nukahtavat taas toisiinsa nojaten heti kun saavat siihen tilaisuuden.

Yllä viimeinen kuva, jonka nappasin auton ikkunasta hetkeä ennen kuin pimeä putosi 500 kilometriä ennen määränpäätämme Aavasaksalla. Voisin katsella lumen painosta notkuvia kuusia loputtomiin, niiden hiljaisuudella on rauhoittava vaikutus. Sysimustasta maisemasta niitä ei enää juuri erottanut, mutta väitän, että niiden läsnäolon tuntee.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA