En oikein tiedä mitä ajattelisin tänään päättyvästä vuodesta. Ehkä se on yksi tämän loman tarkoituksista, selvittää väsymyksen turruttamia ajatuksia ja nukkua pää kirkkaaksi. Kirjoitan tätä meksikolaisesta kahvilasta, meri kohisee korttelin päässä ja koira päivystää jaloissani naapuripöydästä tippuvia herkkuja. Olin ajatellut etten tekisi täältä postauksia ollenkaan, mutta tämän haluan kirjoittaa.
Paljon kaikenlaista on tapahtunut, enimmäkseen hyvää. Muutimme esimerkiksi uuteen kotiin, ensimmäiseen yhdessä valittuun. Se oli minulle paljon enemmän kuin yksi muutto muiden joukossa, se oli eteenpäin menemistä tasolla, johon olin vasta nyt valmis. Oikea hetki, oikea ihminen. Oikea uusi koti, puhdas pöytä. Uusi remontti, mutta ei mennä nyt siihen.
Vanha koti on yhä silloin tällöin läsnä keskusteluissamme. Asuin siellä kolme vuotta, jotka ovat tuntuneet jälkikäteen pitkältä unelta. Vanhan talon ylimmissä kerroksissa sijaitseva asunto oli jollain selittämättömällä tavalla irti kaikesta. Siellä oli alusta asti erikoinen tunnelma, joka tiivistyi viimeisen vuoden aikana. Se alkoi hitaasti hiipiä minuun samaan aikaan kun aloin tajuta, että meidän oli päästävä sieltä pois.
Iltoja, öitä, aikaisia aamuja, kun kukaan ei olisi vielä halunnut olla hereillä. Haahuilimme kaksin suuressa asunnossa, jota pieni koira täytti kanssamme, toi päiviimme rutiineja ja ryhtiä. Kodissa oli tyhjä huone, jota käytimme valokuvastudiona, vierashuoneena silloin kun vieraita oli. Nukuimme itsekin siellä joskus, veimme sinne patjan ja eväitä, olimme retkellä.
Silloin harvoin kun koira ei ollut kotona tuntui siltä, että olimme kaksi lasta, jotka oli unohdettu isoon taloon oman onnensa nojaan.
Uusi kotimme on pienempi ja konkreettisempi, enemmän totta ja kiinni kaupungissa ympärillään. Siellä ei ole liikaa tilaa eikä nurkissa liiku varjoja. Se on vain asunto ja tarkoitan tätä parhaalla mahdollisella tavalla. Puhdas tila, johon voi rakentaa kodin, kokonaisen elämän.
Sitä me olemme tänä vuonna tehneet ja samalla meistä on vihdoin tullut aikuisia, vaikka vitsit ovat yhä huonoja ja osaamme edelleen olla lapsellisia. On ollut huojentavaa huomata, että nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois. Oli nimittäin aika, kun pelkäsin yhtä paljon sekä aikuistumista että ajatusta siitä, ettei sitä tapahtuisi ollenkaan.
Tänä vuonna aloitimme uuden projektin, joka tulee todennäköisesti määrittämään myös monia seuraavia vuosia: sukuni vanhan talon kunnostamisen. Siinähän se loppuelämä kuluukin mukavasti, meille naureskeltiin – perhepiiriin nimittäin kuuluu mies, joka on kunnostanut samanikäistä hirsitaloa viimeiset 30 vuotta ja todellakin tietää millaista paneutumista ja työmäärää se vaatii. Siksi olemmekin ikuisesti kiitollisia siitä kuinka paljon hän on auttanut meitä oman urakkamme kanssa, sillä mehän olemme aloittelijoita, vasta tutustumme taloon ja rakennamme ohuista säikeistä siihen sidettä.
En tiedä johtuuko se viimesyksyisestä matkasta Australiaan, eteenpäin menemisen tunteesta, taloprojektista vai niistä kaikista, että olen ikävöinyt isääni enemmän kuin vuosiin. Joskus tunnen hänen läsnäolonsa, mutta on niin paljon enemmän hetkiä, kun haluaisin kysyä neuvoa, jutella, halata. Olen yrittänyt totutella ajatukseen hänen poissaolostaan yli 20 vuotta ja yhä tuntuu hetkittäin absurdilta, että ei ole mitään numeroa, johon soittaa. Miten niin ei ole!? Ei ihminen voi vaan kadota maailmasta, lakata noin vaan olemasta.
Jos hän eläisi, hän täyttäisi parin viikon päästä 72 vuotta.
Olen ollut tänä vuonna niin onnellinen, monista asioista enemmän innoissani kuin pitkään aikaan. Hetkittäin myös helvetin vihainen, turhautunut ja väsynyt – niin uupunut, että olen unohtanut sanat ja päivämäärät, kaiken mitä olen luvannut, oman nimeni, sen että tulee joulu, että elämä jatkuu myös ensi vuonna. Olen puhunut työuupumuksesta, mutta ei se tietenkään johdu vain siitä. Yhä harjoittelen tätä samaa asiaa, itsestäni huolehtimista, elämän mitoittamista voimavarojeni mukaan. Juuri nyt se tarkoittaa sitä etten tee muuta kuin syön, nukun ja olen. Suunnilleen sitä tulinkin tänne tekemään.
Olen opetellut menemään asioita kohti, vaikka pelottaa. Sitä on rohkeus, ei sitä että lakkaa pelkäämästä. Hivuttaudun koko ajan lähemmäs niitä asioita, joita haluan tehdä. Silti on öitä, kun makaan umpiväsymyksestä huolimatta hereillä ja kuuntelen kurkussa takovaa sydäntäni, kunnes haen kylpyhuoneen kaapista rauhoittavan ja toivon, että saisin sen avulla edes hetkeksi unta. Mutta ei se johdu pelosta. Siinä on loppuunpalamisen katkua ja paniikkioireita, mutta loput on rehellistä kauhua, sellaista jonka vastasyntynyt tuntee haukkoessaan happea ensi kertaa eikä vielä tiedä onko tämä loppu vai alku vai molempia samaan aikaan. Meditaatio ehkä auttaisi stressioireisiin ja eksistentialistiseen kauhuun paremmin kuin rauhoittava lääkitys, olkoon sen opettelu ensi vuoden tavoite.
Yöt ovat muutenkin olleet vaikeita tänä vuonna, oikeastaan viime syksystä saakka. Se on ottanut vähän koville. Olen aiemminkin nukkunut liian vähän, mutta sentään levännyt silloin kun olen.
Olen nähnyt painajaisia ensimmäistä kertaa vuosiin, en tiedä miksi. Ne ovat hirveitä, sellaisia joille ei löydy sanoja. Pyristelen niistä ulos, uin kohti valoa kunnes pulpahdan pintaan. Havahdun hikisenä sängystäni ja yritän ravistella päästä pois kuvat, joita en halua. Yritän nukahtaa uudestaan, löydän itseni jälleen valvomasta. Ja kun lopulta nukahdan, vajoan taas painajaiseen, joka jatkuu kuin joku olisi painanut tauon jälkeen kaukosäätimestä play.
Toki vuoteen on mahtunut onnistumisia ja oivalluksia, hyviä hetkiä ja unohtumattomia hetkiä, asioita joita muistelen ilolla. Silti päällimmäisenä juuri nyt on tunne siitä, että olen täysin valmis jättämään tämän vuoden taakseni. Se on ollut pitkä, vaikea ja sekava vyyhti asioita, joista osasta ehkä kirjoitan joskus ja toisista en ikinä.
Se on osaltaan saanut myös ensimmäistä kertaa miettimään tosissani millaista elämäni olisi, jos en kirjoittaisi työkseni ajatuksistani internetissä. Se antaa, mutta myös ottaa paljon. Älkää ymmärtäkö väärin, työssäni on yhä enemmän hyvää kuin huonoa: nautin kirjoittamisesta ja kuvaamisesta yhtä paljon kuin ennenkin ja ajatusten jakaminen samanmielisten ihmisten kanssa tuottaa yhä suurta iloa.
Sitä huonoa vaan alkaa olla paljon enemmän kuin aiemmin ja vaatimukset senkun kasvavat. Joskus tuntuu raskaalta olla töissä silloinkin kun ei ole töissä. Ei aina jaksaisi olla jatkuvasti arvosteltavana, pää pölkyllä kaikesta mitä tekee. En halua edustaa mitään tai tulla tungetuksi mihinkään laatikkoon. Haluan saman vapauden kuin muillakin, olla epätäydellinen, tavallinen ja keskeneräinen. Work in progress, kehityskelpoinen yksilö, paljon potentiaalia.
Elämme epävarmassa ajassa, jossa asioita tehdään useammin pelosta kuin rakkaudesta. Se on saanut ajattelemaan tänä vuonna paljon empatiaa. Me kaikki oletamme omalla kohdallamme, että jos muut vain tietäisivät koko tarinan, he ymmärtäisivät – ja silti olemme itse valmiita tuomitsemaan muita sen perusteella mitä vaikkapa somen kautta näemme ja kuvittelemme tietävämme. Mitä jos yrittäisimme kaikki muistaa, että emme voi koskaan todella tietää millaisia taisteluita muut käyvät? Kaikilla meillä on omamme.
Olin joskus täysin lukossa itseni kanssa. No, ne päivät ovat ohi. En ole varma ovatko nämä täsmälleen toistensa vastakohtia, mutta olen viime kuukausina ollut enemmän kuin auki, takuulla enemmän kuin pidättyväisessä kulttuurissamme olisi ollut suotavaa, vuotanut yli pienimmästäkin heilahduksesta. Väsymys ja vitutus teettää sellaista, raivorehellisyyttä, suoria vastauksia niihinkin kysymyksiin, joita kukaan ei ole esittänyt. Kaikki eivät tietenkään pidä siitä, mutta se on ollut silti enemmän hyvä kuin huono juttu. Kun ei jaksa teeskennellä mitään, muutkin rentoutuvat ja uskaltavat sanoa suoraan.
Pidän minusta enemmän nyt kuin vuosi sitten. En kaikesta mitä teen tai ajattelen, mutta pidän siitä mihin suuntaan olen kasvamassa. Olen päättäväisempi, itsevarmempi. Herkempi ja vahvempi, rehellisempi. Lämpimämpi, empaattisempi.
Olen eri kuin vuosi sitten ja silti sama, läsnä tässä, vaikka kaipaan koko ajan muualle. Olen valmis ja kesken, ehjempi kuin aiemmin, halki, hajalla. Niin moni asia on totta yhtä aikaa, olemassaolon luonne ei ole ikinä ollut joko-tai. Maailma on hyvin monimutkainen ja aika yksinkertainen paikka riippuen siitä mistä kulmasta sitä katsoo. Molemmat ovat totta.
Vuosi ei ollut ehkä helpoin, mutta tälläkin kertaa on paljon mistä olla kiitollinen. Olen ollut elossa (se on enemmän kuin pelkkää hengittämistä), olen rakastanut raivoisasti. Miestä jonka kanssa jaan tämän hullun elämän, ystäviäni jotka ovat parhaita ja inspiroivimpia ihmisiä maailmassa. Pientä kilttiä koiraani ja sen sekopäistä siskoa, jota saamme suureksi iloksemme pitää aina silloin tällöin. En pidä mitään itsestäänselvyytenä, tiedän kuinka onnekas olen. Olen saanut elämässäni nyt jo niin paljon enemmän kuin uskalsin toivoa.
Luin vasta netistä, että maan magneettikentässä näkyy merkkejä siitä että magneettinen pohjois- ja etelänapa yrittävät kiepsahtaa ympäri. Meillä on toivoa, ajattelin. Anything could happen.
Onnellista vuodenvaihdetta, nähdään toisella puolella!
PHOTOS BY STELLA HARASEK, MIKKO RASILA & JARNO JUSSILA
Tää kirjoitus, ja koko blogi menee suoraan sydämeen. Kiitos!
Kiitos kun luit ♥
Niin, miksi empatia on unohtunut taka-alalle? Varsinkin ilmastoahdistuneet ovat ripittäneet ja vaatineet ripittäytymistä. Miksi vastaukseksi ei riitä, että tulen kohti, ajattelussani on jo tapahtunut muutos, mutta tarvitsen aikaa; aikaa luopumiseen, aikaa hyvästellä. Pikadieetit ja totaalikieltäytymiset johtavat minulla vain repsahduksiin, eivätkä muutokset ole pysyviä. Tiedän sen jo tässä iässä.
Kyllä! Juuri näin. Askel kerrallaan.
<3
Oispa ihanaa jos kirjottaisit kirjan. Kirjoitat niin kauniisti, että tekee mieli halata.
Tyyntä uutta vuotta 2019.
Kiitos, ihanasti sanottu! Kirja on tekeillä, toivotaan että se valmistuu tämän vuoden aikana ♥
Monesti mieli suojelee itseään ja päästää ulos ainoastaan sen verran asioita, joita on sillä hetkellä voimavaroja käsitellä. Usein juuri se, kun asiat ovat ehtineet hetken olla hyvin, antaa mielelle luvan päästää ikävän ja painajaisten aiheita pintaan. Se vain tarkoittaa sitä, että mieli kokee olevansa turvassa ja että asiat on vihdoin käsiteltävä päästääkseen eteenpäin. Yksi askel eteenpäin saattaa aluksi siis viedä kaksi askelta taakse, mutta asiat on vain käsiteltävä päästääkseen lopullisesti niistä eroon.
Luulenpa asian olevan juuri kuten kirjoitat. Stellalle onnea matkalleen.
Kiitos ♥
Ihan totta. Olet todennäköisesti täsmälleen oikeassa.
Kiitos jälleen kauniista ja ajankohtaisesta tekstistä! Mitä digiin ja someen sekä niiden kautta hyökyvään kuormitukseen, ahdistukseen ja merkityksellisyyden hämärtymiseen/hukkumiseen tulee, niin todellakin toivon, että aiheeseen ollaan (VIHDOIN!) heräämässä laajemminkin.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005949946.html
”lmastonmuutoksen jälkeen digitalisaation haittojen ymmärtäminen on meidän hyvinvoivien länsimaalaisten toiseksi tärkein kysymys. Se on poliittisesti valtavan kokoinen ongelma, vaikeasti hahmotettavissa ja vielä vaikeammin ratkaistavissa.”
Ihanaa loppulomaa ja kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteen teille molemmille <3
Kiitos, tuo kirja pitää todellakin lukea! Ihanaa alkanutta vuotta sinne ♥
Hola,
Ihanaa uutta vuotta ja oon niin iloinen, että löysin sut somesta. Sun tarinat on enemmän kuin inspiroivia ja oot todella taitava kirjoittamaan. Näistäkään mainitsemistasi asioista ei puhuta tarpeeksi somessa, sitä helposti tuomitaan toisia. Lisää siis rehellistä avointa keskustelua ja avot!
yst. Pinja // http://www.pinaycoco.fi
Kiitos Pinja ja tervetuloa mukaan, ihana kuulla että tykkäät ♥
Tekee mieli laittaa vain paljon sydämiä ❤️❤️❤️
Onnellista, elämäntäyteistä uutta vuotta!
Kiitos, sinne samoin ♥
Vuodesta irrottautumiseen: https://www.youtube.com/watch?v=fd9HfyOt_nA (miksi ruotsalaiset vaan osaa nii hyvin?)
EN TAJUU! Kiitos linkistä xxx
Rakastan tässä blogissasi sitä, että siinä näkyy myös elämän muita sävyjä ku onnellisia. Sun tapa kirjottaa resonoi oman ajattelun kanssa ja silloinkin ku oon eri mieltä, on kiinnostavaa lukea, että aivan, noinkin voi katsoo tätä juttua. Oon miettinyt paljon nettiraivoamista ja sitä, että ihmiset katsoo, että jos joku jakaa jotain itsestään julkisesti, se on kutsu ja lupa kaikkien kommentoida ja arvostella. Itse suhtaudun asiaan niin, että ellei loukata ihmisoikeuksia tai jaeta jotain vaarallista, niin mun ei tarvitse puuttua. Mielipahaa on nii paljon, et mieluummin antaa hyvän kiertää, ku sit se aina joskus palaa muukalaisilta ja ennen kaikkee läheisiltä takasin. Hyvää alkanutta vuotta.
Kiitos! Ihana kuulla. Tuntuu tärkeältä jakaa muitakin kuin huippuhetkiä. Samaa mieltä hyvän kierrättämisestä, sitä ei voi olla liikaa.
Kiitos tästä. Tämä teksti tuli tarpeeseen, kiitos.
Ihana kuulla! Kiitos kun luit.
Kaunis ja haikea kirjoitus, kiitos!
Minä aloin nähdä painajaisia jonkin aikaa seurusteltuamme nykyisen mieheni kanssa. En enää muista, kestikö niitä kuukausia vai kuinka pitkään, mutta loppuivat kun sisään kertynyt ahdistus ja kauhu oli purettu. Jälkeenpäin ymmärsin että aloin nähdä niitä, koska viimeinkin koin olevani riittävän turvassa. Hyvää jatkoa, kyllä sinunkin unet tasaantuvat!
Kiitos Sanna kun luit ♥
Ja taidat olla täysin oikeassa. Siitä on varmasti tässäkin kyse.
Kultaista vuotta 2019 ✨ teille sinne upeaan Meksikoon!
Kaikkea hyvää tulevaan
Ps. Magneettiset navat vaihdettiin jo viime tammi ja helmikuun aikana. Uutta kultaa ja tähtiä ei muuten tänne oltaisi saatu ;)
Ihanaa lomaa <3!!
Kiitos Mia ♥ Kimaltavaa alkanutta vuotta sinne myös!
Meillapain sanottiin:ei mittaan hattaa !Ihanaa ja Onnellista Uutta Vuotta teille molemmille !
Haha ihana! Kiitos samoin Anneli!
Luotan edellisen kommentoijan ajatukseen. ‘Kaikki järjestyy kyllä’ , onnea sinulle ja Jarnolle vuodelle 2019
Niinhän se on! Kiitos, sinne samoin ♥
Ihanaa uutta vuotta! Kiitos jälleen väreitä aiheuttavasta kirjoituksesta ja rehellisyydestä. Minä koitan joka vuosi asettaa itselleni sanan tai teeman uudelle vuodelle. Tänä vuonna itselleni se on “rauhoitu – ihan kaiken kanssa”. siksipä toivotan sinullekin rauhoittumista ja keskittymistä vain siihen olennaiseen. Kaikki järjestyy varmasti, eikä meillä ole kiire mihinkään. :)
Kiitos! Tämä osuu tosi hyvin omiinkin suunnitelmiini ♥
Kiitos tästä tekstistä. Se toi lohtua ja toivoa. Ei sillä, että olisin erityisen lohduton tai toivoton, mutta kuten kirjoitit, meillä jokaisella on omat taistelumme. Arvostan sitä, että avaat meille lukijoille omia ajatuksiasi rehellisesti pitäen kuitenkin omat rajasi siinä, mitä kaikkea haluat jakaa.
Parasta mahdollista uutta vuotta sinulle ja Jarnolle <3
Kiitos Maarit! Minä puolestani arvostan sitä miten viisaita ja ihania tyyppejä sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy. Kaikkea parasta alkaneeseen vuoteen ♥
Kiitos tekstistä minunkin puolestani, koskettava, rehellinen..näitä asioita itsekin käynyt läpi, en vain osannut sanoa sitä. Onnea, lämpöä, armeliaisuutta itseä kohtaan ja ennen kaikkea lomaa, lepuutusta, hyvää oloa ensi vuoteen!
Kiitos, juuri niitä asioita tarvitsen – ja toivottelen sinulle myös ♥
Kaunis, koskettava teksti… kiitos kun kirjoitat. Onnea ja lempeä uuteen vuoteen!
Kiitos Suski kun luet! Sitä samaa sinne xxx
Ah, miten kaunis teksti!
Pystyn niin vahvasti samaistumaan tuohon ikävääsi isääsi kohtaan. En voi myöskään ymmärtää miten en vaan voi soittaa isälleni… se raastaa sydäntäni loputtomasti.
Voimia ja kaikkea parasta uuteen vuoteen!
Kiitos Sanna ja sinne samoin ♥♥♥
❤️hyvää vuotta 2019 teille molemmille!
Kiitos Mari ja sinne samoin ♥
Ihana Stella. Olen huomannut, että lepääminen, ruokavalion pienikin hienosäätö hyvinvointiin päin ja joskus jopa vähemmän runollisesti verikokeissa käynti on tärkeää, jotta tietää missä kroppa menee. Kun hidastaa, huomaa, että levottomuuden tunteen syvimmät liikuttimet eivät aina ole henkisiä, että johonkin pitäisi päästä ja johonkin pisteeseen kehittyä ollakseen taas edes hetken perillä jossain. Kropasta on tärkeä pitää huolta, niin jaksaa elämän tuulia henkisestikin paremmin <3 Kaikkea hyvää teidän perheelle hyvään uuteen vuoteen!
Samanlaisia mietteitä on itselläkin! Olen viimeaikoina havahtunut niinkin konreettiseen asiaan kuin veren rautavarastot eli ferritiinit. Itsellä ajankohtainen asia. En ole ennen voinut kuvitellakaan, että ihon kuivuus, hiustenlähtö, änkytys, muistiongelmat, univaikeudet, työuupumus, silmien kuivuus, ahdistus, hengitysvaikeudet yms yms voi helpottua johtua yhdestä ainoasta asiasta, raudanpuutteesta. Kaikilla ei tietenkään ole tästä kyse, mutta jos yhtään kiinnostaa, suosittelen tutkimaan internetin syövereistä tietoa.
Nyt Stella otattamaan ferritiini!! Ja aloita rauta, nestemäiset rauta-vitamiinivalmisteet on parhaita. Itse olen käyttänyt nelisen kuukautta ja aavistus parempaan ollaan menossa. Se vaje, mikä vuosikymmenten kuluessa on tullut, ei korjaannu hetkessä, pikkuhiljaa sumu hälvenee..
Kiitos vinkistä! Täytyy tsekata tämä.
No huh huh miten pitkä lista erilaisia oireita! Ostin ennen joulua rautaa, mutta en tietenkään muistanut aloittaa sen syömistä vielä. Avaan purkin tänään.
Kiitos muistutuksesta, olet niin oikeassa! Kävin muutama vuosi sitten verikokeissa ja kaikki oli kunnossa, mutta täytyy ehkä ottaa uusiksi.
Ihan mahtava kirjoitus! Lainasin jo Jarnon kirjoituksia joulusta omaan instaani ja tekis mieli painaa tää hesarin etusivulle
Hahaha ihana! Hyvä uutta vuotta ♥
Hieno teksti, sä tavoitat hyvin tuon tunteen siitä kuinka epävarmuus ja elämän sekavuus syö meitä kaikkia. Koska on hyviä asioita ja huonoja ja monesti loppujen lopuksi moni asia on hyvin mutta silti on vaikea olla tyytyväinen ja tasapainossa itsensä kanssa. Ymmärrän myös, että oman elämän julkisesti avaaminen on raskasta koska usein palaute on loukkaavaa. Tilanne on epäreilu, sinä kirjoitat omalla nimelläsi mutta kommentoijat voivat käyttää nimimerkkiä kuten itsekin käytän. Mutta ehkä loppupeleissä meitä tekstejäsi korkealle arvostavia lukijoita on paljon enemmän kuin katkeroituneita kommentoijia. Kiitos kaikista kirjoituksistasi ja iloa vuodelle 2019!
Joo, todellakin teitä ihania tyyppejä on siellä todella paljon enemmän, ja se on paljon tärkeämpää! Kiitos, että olette ♥
Täytyy vielä täsmentää, että rakentava kritiikki on aina tervetullutta. Henkilökohtaisten asioiden riepottelua, tarkoituksellista vääristämistä ja valheiden levittämistä sekä esimerkiksi ulkonäön arvostelua sen sijaan ei vaan aina jaksa. Onneksi nyt on loma takana, niin helpompi taas pitää asiat perspektiivissä ja muistaa, että julkisessa työssä on aina lieveilmiönsä nimeltä ihmiset, jotka purkavat omaa pahaa oloaan nettiin.
Kiitos, kun kirjoitat. Kirjoitat tekstiä, mikä herättää ajatuksia. Pakottaa palaamaan niihin myöhemminkin.
Ihana kuulla. Kiitos, kun luet ♥
Et Stella arvaakaan kuinka samankaltaisten asioiden äärellä olemme. Unettomuus, painajaiset, tunne siitä että on samaan aikaan sekä valmiimpi kuin ennen ja samalla silti aivan kesken. Olen 3,5 vuotta kestäneen työttömyyden, kropan hajoamisen ja niistä johtuvan itsetunnon ja -kunnioituksen totaalisen murenemisen jälkeen vihdoin löytänyt töitä. Kääntänyt takkini täydellisesti, ala on täysin eri kuin mitä tein edelliset 15 vuotta. Nyt tuntuu aivan käsittämättömän mahtavalta, vaikka samaan aikaan hirvittää enemmän ja vähemmän kaikki. Olen oppinut, etten enää IKINÄ pidä työpaikkaa itsestäänselvyytenä, että köyhyysrajan alla kituuttaminen syö ihmistä aivan hirveällä tavalla, ja että rakas ihminen joka auttaa ja tukee vaikeina aikoina on kallisarvoisimpia asioita joita elämässä on.
Toivon sulle/teille sydämestäni onnellista uutta vuotta 2019. ☆☆☆ ♡♡♡
Voi ihanaa, onnea uudesta työpaikasta! Voin vaan kuvitella miten mahtavalta tuntuu päästä eteenpäin. Köyhyys todellakin syö ihmistä eikä mikään elämässä ole itsestäänselvää. Onneksi sulla on ollut se rakas tyyppi rinnalla, se tekee vaikeistakin vaiheista vähän siedettävämmät.
Kaikkea hyvää ja parasta alkaneeseen vuoteen ♥♥♥
Tätähän se elämä on. Itsensä hyväksymistä kokonaisena, niin huonoine kuin hyvine puolineen. Keskeneräisyyden hyväksymistä, kuin myös sen että ihan kaikkeen ei itse pysty vaikuttamaan. Ja lopulta palaset universumissa loksahtelee paikoilleen.
Olet ihana kun kirjoitat myös niistä vaikeista ja ahdistavista asioista. Itsensä kokonaan paljastaminen ei ole helppoa, mutta vapauttaa.
Tuokoon uusi vuosi elämäänne kaiken sen hyvän mitä olette ansainneet. Kiitos kun kirjoitat.
Juuri näin. Uskon, että elämästä saa eniten irti kun hyväksyy koko sen kirjon, joka siihen kuuluu.
Kiitos sulle Krista kun luet, ja parasta uutta vuotta ♥
Ihana kirjoitus, kiitos. Hyvää tulevaa sinulle ❤️.
Kiitos samoin, ja parasta uutta vuotta ♥
Kiitos ja hyvää uutta vuotta. Tämä teksti oli kaunis.
Kiitos ja samoin! xxx