Lentämättä

Istun keittiön nojatuolissa, hörpin pikimustaa kahvia ja selaan puhelintani. Havahdun, kun huomaan klikkailevani auki lentotarjouksia. Hetkinen, näillähän en tee nyt yhtään mitään.

Tämä on lentolakon vuosi, tämä 2020.

En ihan tarkkaan muista miten päätös lopulta syntyi. Vielä ihan vähän aikaa sitten olisin kuitenkin voinut vannoa, että lentämisestä en luovu. Minähän RAKASTAN matkustamista, lapset ovat isoja ja osin jo omillaan, on vihdoin aikaa, vähän varaakin. Vähäisiä töitäni voin tehdä missä tahansa, kunhan olen silloin tällöin netin ulottuvilla. Parkkonen hei, MAAILMA ON MEIDÄN!

Muutokseen sysäsi pieni valaistuminen. Eihän minun tarvitse luopua matkustamisesta, minun tarvitsee vain luopua lentämisestä. Jollain tasolla alkoi myös ärsyttää se, että aivan kynnelle kykenevät ihmiset sanoivat kerta toisensa jälkeen, ettei se olisi mahdollista.

Ajattelin, että jos minä pystyisin siihen, kuka vain pystyisi.

Luulen, että ihmisen on aina helpointa luopua sellaisesta, mistä ei pidä niin hirveästi muutenkaan. Minä en pidä lentämisestä. Jo lentokenttien ilmanvaihto imee minusta kaikki mehut ja tekee olostani nuupahtaneen ja sähköisen. Lentokoneessa tuntuu kuin kaikki elintoimintoni hidastuisivat, sieluni lisäksi jopa suolistoni tulee matkakohteeseen mukaan hiukan jälkijunassa.

Pitkiä lentoja vihaan yli kaiken, vanhat lukijani muistavat kenties Meksikon matkani. Menomatkalla yritin elää kaikkien upeiden ja raikkaiden huippumalliohjeiden mukaan. Minulla oli valtava pieniin erillispusseihin jaoteltu laukullinen erilaisia suihkutettavia, taputeltavia, hierottavia ja valeltavia aineita mukanani. Olin pukeutunut jumalattoman kalliiseen “oloasuun”. Söin vain vihreitä asioita, join vettä, venyttelin olemattomassa jalkatilassa pohkeitani. Se oli kamalaa. Paluumatkalla vetelin mustissani suklaata ja ranskalaisia perunoita ja join punaviiniä päälle, välillä kajalia lisäillen, ja se matka meni paljon menomatkaa sutjakammin.

Minulla ei ole myöskään suurta seikkailuviettiä, olen ennemminkin sellainen burgundia siemaileva, kirjakaupoissa kyyhöttävä, 1800-lukulainen kissaihminen, jolle riittää vähänkin vieraampi (mielellään eurooppalainen) kaupunki ja yksi kahvila. Minun aivan rakkaimpiani ei asu muilla mailla. En harrasta vuorikiipeilyä tai muuta sellaista, mikä vaatisi matkustamista. (En harrasta itse asiassa yhtään mitään, jos ihan tarkkoja ollaan.) Helppohan minun on sanoa.

Olen myös todennut, että minun on vaikea olla maassa, jossa ihmisten elintaso on heikko ja yhteiskunnalliset erot suuria. Lomailu sellaisissa paikoissa tuntuu väärältä. Tekee mieli heittää kartat ja lonelyplanetit helvettiin ja kääriä hihat. Voisin hyvin kuvitella lähteväni vapaaehtoistöihin pakolaisleireille mutta siirtomaaherra-larppaus, ei kiitos.

Ei minulla ole harhakäsitystä siitä, että muutamalla lentämättä jättämiselläni olisi mitään merkitystä. Ennemminkin ajattelen, että jos yhä useampi meistä nyt kynnelle kykenevistä lähettää tätä signaalia, maailma (talous, teknologia, poliittiset päättäjät) pikkuhiljaa reagoi. Jos me sinnikkäästi matkustamme junalla vaikka se olisi vielä hankalaa ja hidasta (ainakin yhtenäisen lipunostomahdollisuuden puuttumisen takia), kalusto kehnoa, yöjunayhteydet lakkautettu, niin ennen pitkää tilanne paranee kysynnän lisääntyessä. Olisi ainakin vaihtoehtoja! Seuraavan aallon olisi helpompi hypätä mukaan. Lentoyhtiöille tulisi paineita kehittää vähäpäästöisiä ratkaisuja.

Olen aina rakastanut Kyllikki Villan rahtilaivapäiväkirjoja. Luen tai kuuntelen Vanhan rouvan lokikirjaa vuosittain. Löysin jo kymmenen vuoden takaa facebook-merkinnän, jossa kysyn, kuinka moni osallistuisi jos järjestäisin Hangossa Kyllikki Villa-päivät, joiden aikana istuttaisiin Hangon satamassa rahtilaivan kannella vilttiin kääriytyneinä ja juotaisiin terästettyä teetä. Aika moni ilmaisi kiinnostuksensa. Laivan ei tarvitsisi edes liikkua.

Aloin hissukseen seurata maata pitkin matkustavien ryhmiä ja sivuja. Latasin puhelimeeni erilaisia raideliikenteen applikaatioita, ostin karttakirjan ja Pekka Haaviston kirjan Eurooppa raiteilla. Pikkuhiljaa kaikki muut matkustamisen tavat kuin lentäminen alkoivat kuulostaa yhä houkuttelevimmilta. Siis paljon houkuttelevimmilta kuin lentäminen. Katselin elokuvien junakohtauksia kaihoisasti.

Ainoa ongelma on enää junan vessat, joihin en suostu ehkä menemään. Mutta ainahan voi suunnitella etapit sopivan pituisiksi. Läheiseni voivat todistaa, että pystyn himmailemaan TODELLA kauan, mikäli en löydä mieleistäni, hyväntuoksuista naistenhuonetta. Sellainen supervoima.

Moni naureskelee, että et sitten varmaan matkusta vuoteen minnekään, koska se tulee olemaan niin a) vaikeaa b) hidasta c) kallista (saat valita argumentin, kuulen näitä kaikkia). Naureskelija katsoo, että silloin olisin epäonnistunut. Minä taas ajattelen, että jos joku matka jääkin tekemättä, sehän on vain hyvä ja ainakin parempi kuin lentäminen. Olen alkanut kyseenalaistaa sitä ajatusta, että meidän on nähtävä kaikki, sillä emmehän kuitenkaan näe. Viikon-parin viipymä maailman toisella puolella ei ole yhtään mitään, pelkkää pintaraapaisua. Tämänkin koin Meksikossa. Me olimme matkan aikana pääkaupungissa Méxicossa (jossa miehelläni oli valokuvanäyttely), Oaxacan pääkaupungissa Oaxacassa ja lopuksi pienessä vuoristokylässä San Agustin Etlassa. Mitä pidempään matkalla olin, sitä selkeämmin tiedostin, miten paljon jäisi näkemättä, ymmärtämättä.

(Tuohon hinta-argumenttiin vetoavat muuten useimmiten ne, joilla minun nähdäkseni on eniten rahaa. Hassua. Kaikenmaailman hipit vaeltavat sitkeästi ja narisematta junalla maksaen siitä usein enemmän kuin lennoista, joita tuetaan epäreilulla veroedulla. Lentokerosiini on nimittäin verovapaata. Vihaan myös muuten sitä, että niin herkästi sanotaan että ei VOI lopettaa lentämistä. Miten niin ei voi, hyväksyn paljon mielummin sen todellisen syyn, ettei HALUA, se on ainakin rehellistä puhetta!)

Vuoden lentolakko ei tarkoita sitä, että uuden vuoden aaton taittuessa yli puolen yön alkaisin taas lentää kuin heikkopäinen. Uskon, että jos vuoden ajan mietin huolellisesti matkustamistani – sekä matkustamisen tapoja että tarpeita – koko käsitykseni matkustamisesta muuttuu ainakin jollakin tavalla. Voin olla ihan väärässä, usein olen. Vanhoihin, helppoihin malleihin on vaivatonta solahtaa.

Pienikin askel on kuitenkin parempi kuin ei mitään. En usko, ettenkö enää koskaan lentäisi. Se ei ole tässä se pointti. En aio lopettaa lentämistä, aion lopettaa LENTELYN. Jos saisin esimerkiksi kutsun New Yorkiin taiteilijaresidenssiin kirjoittamaan, menisin sinne varmasti lentäen.

…vai sittenkin rahtilaivalla?

Annan vinkit maata ja meriä pitkin matkustamiseen olemattomalla kokemuksella (intrerrail 1990):

maatapitkin.net ~ Noinko helposti pääsisin Pariisiin?
✖ FB:ssa ryhmä Maata pitkin matkustavat ~ Ihmiset, niin ärsyttäviä, niin auttavaisia.
✖ Ei aina ole pakko päästä mahdollisimman nopeasti perille, vaan voit ottaa ilon irti välietapeista. Ihana Tukholma, ihana Kööpenhamina! En ole koskaan ollut Hampurissa!
✖ Usein junamatkailuvinkeissä jaetaan edullisimpia matkustustapoja ja mm. halpoja ja hyviä hostelleja matkan varrelle. Jos budjettisi sen sallii, matkasta voi tehdä myös hiukan ylellisemmän varaamalla laivalta parhaan hytin, junissa ykkösluokan liput ja välietapeille niin loisteliaat hotellit kuin kukkaronnyörit sallivat.
✖ Voit myös mennä junalla yhteen suuntaan ja lentää takaisin, sekin on jo puolet vähemmän lentämistä! (Ei tietenkään lentolakkovuonna, mutta muuten.)
✖ Eikö matkakumppani ole yhtä joustava aikatauluissaan? Mene sinä junalla, roikale lentäkööt ja tulkoot asemalle vastaan. Asemalaiturilla kohtaaminen on romanttisinta mitä tiedän.
✖ Kevyesti pakkaaminen voi tuoda jämähtäneeseen keski-ikäiseen elämääsi mahtavaa seikkailuntuntua. Reppureissaaja-fantasiaa! Me ollaan ihan niin kuin Jesse ja Céline!
✖ Katse lähelle. Itä-Helsinki on minulle yhtä eksoottinen kuin vaikka Tbilisi. Tämän loistavan artikkelin ansiosta aion lähteä hetkenä minä hyvänsä ruokamatkalle Itä-Helsinkiin.
✖ Pitkät perilläoloajat ovat aina olleet minun juttuni muutenkin. Kuukaudeksi matkaan mielummin kuin edes takaisin suhaamista.
✖ Junaan voi vielä ottaa mukaan lohtukalkkunan, lennoille enää ei.

Ennen kuin kukaan muu ehtii:

Syön edelleen lihaa ja juustoa.
En tunne maailmantuskaa kolmesta kakarastani, päin vastoin.
Huuhtelen vesistöihin valtavia määriä kemikaaleja umpeen meikatuilta kasvoiltani.
En aina muista olla vaateostoksilla tiedostava.
Älypuhelimeni akku on louhittu suoraan Kongon lasten selkänahasta.

Jutun kuvat ovat tammikuiselta Tukholman matkalta. Reissuvinkkejä kaipaaville pieni kooste matkaohjelmastamme tulossa pian.

PHOTOS BY ANNA PIIROINENTOMI PARKKONEN

45 thoughts on “Lentämättä

  1. Kiitos! Olin itse vuoden 2019 lentämättä ja se meni sujahtaen. Ehkä tämäkin vuosi perään – ja ensi vuosi. Kunnes tulee eteen tilanne, että pitää oikeasti lentää jonnekin. Matkailla voi todellakin muillakin tavoin. Maata pitkin liikkuminen tuntuu itsestäni aidommalta. Sielu ehtii mukaan. Lentelyyn kiteytyy nykymaailman ongelmien juurisyy: helvetillinen kiire.

  2. Mielestäni rentoutua ja hemmotella itseään voi muullakin tavalla kuin lentämällä kaukomaille. Lukemalla pääsee vierailemaan vaikka missä-ja se on paljon mukavampaakin! Minulle riittävät matkat Tallinnaan ja Helsinkiin. Haluan sopeutua tähän uuteen aikaan, jossa lentäminen ei ole enää itsestäänselvyys.

    • Samoilla linjoilla täällä. Ilmaisit asian hyvin jota minä en ennen osannut mutta juuri näin, minäkin haluan sopeutua uuteen maailmanjärjestyksern, jossa lentäminen ei ole itsestäänselvyys. En sano ettenkö enää koskaan lentäisi mutta ainakin kaukolennot ovat osaltani historiaa: tein päätöksen että mun ei tarvitse nähdä kaikkea. Yritän olla osa ratkaisua enkä ongelmaa.

  3. Ah! Kiitos tuosta siirtomaaherra-larppauksen mainitsemisesta! Olen pitkään miettinyt samaa (jostain syystä about samoin sanoitettuna). Niin paljon parempi mieli tulee lähellä matkailusta, jossa voi vielä tietää, että tarjoilija/hotellirespa/taksikuski saa inhimillistä palkkaa.

    • Juuri näin. Inhoan kun ihmiset lesoavat matkakohteen halvoilla hinnoilla, kun se usein toteutuu paikallisia riistämällä. Ei hyvä.

      • Ohhoh Anna, asiat ovat harvoin mustavalkoisia. Juuri halvoissa maissa turismi on ainoa keino tavalliselle kansalle nostaa itseään köyhyydestä, saada ulkomaista valuuttaa ja parantaa elämänlaatuaan. Turistin pitäisi tietenkin osata käyttää rahojaan siellä tiedostavasti, mutta myös tavisturistin massi kelpaa ja on tärkeää kaikesta huolimatta.
        Mitä tulee siirtomaaherra-larppaukseen ja matkustuksen motiiveihin, jollain tavoin arvostankin rehellisyyttään paljastaa (alhaisenkin) tarpeensa tulla hemmotelluksi ja kokea ylellisyyttä elämässään, johon kotimaassa ei ole mahdollisuutta. Eikö lomamatkailussa pohjimmiltaan ole kyse juuri siitä, sinullakin?

        • Näin juuri! Turismi on tärkeä elinkeino monille paikallisille ja Suomessakin toimii monia paikallisia matkanjärjestäjiä, jotka toimivat suoraan yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa eikä väliin jää isoja korporaatioita. Turismin siirtäminen offbeat-kohteisiin on sen sijaan ympäristöteko. Ettei sinne Pariisin välttämättä kannata matkustaa, vaikka junalla pääseekin. Lomamatkalla ei tarvitse ehkä kokea ylellisyyttä, mutta arjesta irtautuminen on toki meille kaikille välttämätöntä. Matkailulla onkin oltava monia merkityksiä, jotta se olisi arvokasta: rentoutuminen, ympäristö, tiedon lisääminen, paikallisen talouden tukeminen.

          • Mutta toisaalta monissa maissa monet hotellit ovat Eurooppalaisten omistuksessa, vaikka eivät olekaan osana isoja korporaatioita, eikä työntekijöille välttämättä mitään hyviä palkkoja maksella. On myös yleisesti ongelmallista, kun eurooppalaiset/amerikkalaiset/kiinalaiset tulevat ja ostavat maat ja nostavat samalla tonttien hintoja, niin että paikallisilla ei enää niin helposti ole varaa ostaa maata oman kodin rakentamista varten (näin ainakin Sansibarilla). Jne. jne. jne.

            Eikä turismi ole mikään paras tapa saattaa maita ja niiden ihmisiä pois köyhyydestä: erilaiset tullisäännöstelyt ja “korkeamman tason” talouspoliittiset päätökset vaikuttaisivat enemmän. Toki osa väestöstä saa tulonsa turismista, mutta (koko maapallon kannalta kestävämpiä) vaihtoehtojakin voisi löytyä jos niin haluttaisiin. Turismihan on myös super kausiluontoista, ja olisi parempi jos ihmisillä olisi jotain reiluja tulonlähteitä ympärivuotisesti, eikä niin riippuen turistien loma-ajoista ja matkailun trendeistä. Ja mitä tapahtuu turistipaikoille jotka yhtäkkiä menettävät viehätyksensä turistien silmissä syystä tai toisesta, kun koko talous pyörii turismin ympärillä… Eli tosiaan pitäisi aina turistoidessaan miettiä “tekojensa seurauksia” pitkälläkin aikavälillä, ja mieluusti tosiaan reissata juuri paikkoihin joihin kaikki muut eivät reissaa :)

            Mulla ei ollut ikinä käynyt mielessäkään, että turisteilu olisi jotain hemmotteluntarpeiden tyydyttelyä: mutta totta tosiaan, nyt kun mietin miltä monien lomat sosiaalisen median perusteella näyttää ja mitä hotellit ja matkanjärjestäjät tarjoavat, niin siitähän taitaakin suurelta osin turismissa ollakin kyse… Samalla voisi kuitenkin kyseenelaistaa sitä omaa tarvettaan irtautua omasta arjestaan: meille monille eurooppalaisille ja muutamien muiden maiden kansalaisille se on itsestäänselvyys, mutta pääosalle maapallon väestöstä ei. Pitäisikö ennemmin luoda itselleen sellaista arkea, että siitä ei tunne tarvettaa ottaa breikkiä? Ja maksaa siitä hemmottelusta sellaista hintaa kuin kuuluisikin paikassa, jossa työntekijöille maksetaan oikeasti kelvollista palkkaa.

    • Eli mamujen riistäminen lähihotellien kerrossiivoojina, ovimikkoina, piikoina… on ok?

      • Mulla menee nyt ihan ohi tämän kommentin pointti. Kenenkään riistäminen ei ole ok. Ja noihin aikaisempiin: olen ihan samaa mieltä kanssanne Merja ja Maija, vaikka ilmeisesti jotenkin toisin tulkitsette. Turismi on todella tärkeä elinkeino, eihän minun tarvitse astua kuin kotiovesta ulos sen todetakseni. Ihan kuin jossain olisi jokin rinnakkaistodellisuus, jossa käytäisiin keskustelua minulle keksityillä vuorosanoilla, ja nyt joutuisin puolustamaan asioita, joita en ole kuuna päivänä sanonut.
        Onko mulla alhainen tarve tulla hemmotelluksi ja kokea ylellisyyttä, johon kotimaassa ei ole mahdollisuutta? Ei ole, kaikki se, minkä koen hemmotteluksi tai ylellisyydeksi, voisin kokea kotimaassakin. Muualle minua vetää ehkä lähinnä ihmisten kohtaaminen, taide ja muu kulttuuri. Ja ruoka.

  4. Mää olin ihan pyytämättä ja yllätyksenä lentämättä vuoden 2018. Enkä edes tajunnut sitä kuin jälkikäteen, koska reissattiin kuitenkin senkin vuoden aikana. Junailtiin Pietariin ja rakastuttiin kaupunkiin. Ja kesäloma kierrettiin autolla Suomea. Sen reissun aikana yövyttiin muun muassa majakassa – ja kamalassa 70-luvun laatikkohotellissa. Elämyksiä molemmat!
    Viime vuonna sitten tuli taas lennettyä, että ei tässä kauheasti kannata henkseleitä paukutella. Tosin pidempiä junailureissuja on suunnitteluasteella!

      • Ja kiitoksia Kyllikki Villasta. Olen nyt kuunnellut puolisen tuntia Vanhan naisen lokikirjasta ja olen jo täysin myyty. Rupesin jo pakkaamaan Kyllikki Villa -päiviä varten!

      • Siellä Pietarissa vasta ihmisoikeudet loistaakin 8-) Enkä tarkoita tätä pahalla, mutta näissä on aina niin monta puolta! Sielläkin voi esimerkiksi tipata ravintoloissa oikein kivasti henkilökunnalle (tuntipalkat 1,50e ja työntekijät tekevät 12h työpäiviä, asuvat usein yksiöissä joissa jaetut kylpyhuone ja keittiö muiden talossa asuvien kanssa, yhdessä huoneessa saattaa asua koko perhe) jolloin auttaa paikallisia oikeasti. Eikä vain tuo itselle hyvää omaatuntoa matkaamalla sinne junalla..

        • Joka puolella maailmaa on ihmisoikeudellisia kysymyksiä, joita matkailijankin kannattaa miettiä ja joista on hyvä olla vähintäänkin tietoinen. Tämä on mulle aivan kristallinkirkasta, ja jokainen, joka on kanssani matkustanut tietää, että nämä asiat ovat minulle tärkeitä.

  5. Anna mahdollisuus junien vessoille! Uudemmissa junissa Euroopassa on usein todella hyvät ja siistit vessat. Mulla menee yleensä niin päin, että “hei apua, kohta ollaan perillä, äkkiä vielä tuonne hyvään junan vessaan ” :D

    • Tää oli mulle nyt aivan tajunnanräjäyttävää tietoa, kiitos! Sekin pelko siis turha, niin kuin pelot usein ovat.

  6. 7 vuotta meni lentämättä, viime syksynä lennettiin koko perhe Italiaan. Se jälkeen totesin jälleen että lentäminen ei oo vaan mun juttu. Eli menköön jälleen toiset seitsemän vuotta :) matkailen mieluummin junalla, bussilla ja nyt perheen kanssa asuntoautolla :) ihan parasta ja rakastan niin paljon! Sekä kotimaassa että ulkomailla! On muuten hämmentävää että on ihmisiä jotka ovat käyneet elämässään useita kertoja Thaimaassa mutta eivät koskaan Lapissa, Kolilla tai Punkaharjulla…

    • Mahtavaa! Siis ihan hem-me-tin mahtavaa! Rispektiä ja kaikkea muuta mahdollista.

      Minulla ei ole mennyt seitsemää vuotta, mutta olen lentänyt viimeksi syyskuussa 2017. Toukokuussa vien miniäni Wieniin ja tunnen siitä jo sairalloista huonoa omatuntoa. Suunnittelin syksyksi ystävieni kanssa hyvinvointilomaa etelessä, mutta minun oli pakko ilmoittaa, että en voi lentää kahta kertaa vuodessa. Vihaan lentämistä ja olen ihan samaa mieltä Annan kanssa lentokentistä.

      Olen ruvennut jo katsomaan juna-aikatauluja Tukholmasta. Sieltä pääsisi kätevästi esim.Kööpenhaminaan. Pietarikin kiinnostaisi. Ja onneksi rakastan kotimaan matkailua. Suomi on täynnä ihania paikkoja.

      Ja olipas muuten hauska lukea, että joku kerrankin sanoi, että kaikkea ei tarvitse nähdä. Minulle riittää tieto, että afrikassa on ihania eläimiä ja etelä-amerikassa sademetsiä (ainakin vielä). Ei minun tarvitse kaikkea nähdä livenä. Ja olen oppinut myöntämään, että maailmassa on myös paikkoja, mitkä ei voisi vähempää kiinnostaa (esim.Dubai)

      Virkistävä kirjoitus <3

  7. Kuulostaa hyvältä Anna!! Mun elämän listalla on laivalla matkustaminen atlantin yli. Tyyliin rahtilaiva. Ei sekään kyllä taida olla luontoystävällinen tapa, mutta kiehtoo ohan hirveesti olla jossain keskellä merta ilman mitään maata näkyvissä ja ajatella entisiä aikoja kun ei ollut mitään muutakaan tapaa matkustaa Atlantin yli. Joskus vielä siis teen sen. Ehkä kun lapset on vähän isompia..

  8. Hieman hajosin tuolle Kyllikki Villalle ja sille, ettei laivan tarvitsisi edes liikkua : D

  9. Mahtava kirjoitus!!!! <3 Allekirjoitan joka ikisen sanan. Kovin harvoin saa matkustamiseen liittyen lukea mitään näin rehellistä ja terävän osuvaa.

    Ja miten resonoikaan sekä matkailijaminuutesi Eurooppa-keskeisyys että se, että luet/kuuntelet vuosittan Kyllikki Villaa. Niin teen minäkin – ja olen kuvitellut olevani ainoa. :D Jos järjestät Villa-päivät Hankoon, tulen viivana.

  10. Lukemattomia tunteja laivoissa ja junissa viettäneenä sain vihdoin sanoitetuksi projektini tarkoituksen; lähettelen signaaleja, joiden perillemenosta ei ole takeita, mutta ne merkitsevät itselleni sitäkin enemmän. Kiitos tästä selvänäköisyydestä!

  11. Tuli ihan elävästi mieleen interrail-reissu ja se elämänhalun vievä etappi Tukholma-Luleå, joka kesti ainakin kuusitoista tuntia kivikovilla taittumattomilla penkeillä ilman mitään kiinnostavaa nähtävää reitin varrella…

    No joo, on noista pidemmistä junamatkoista ihan hyviäkin muistoja (reilu vuorokausi Kiinan halki kakkosluokan makuupaikoilla oli elämys), mutta täytyy myöntää, pisto sydämessäni, että lentämisestä tuskin tulen luopumaan ennen kuin siihen pakotetaan. Pohjoisen perukoilla asuvana on aina “kärsinyt” siitä, että minnekään kauemmas tehtävälle matkalle pisin ja tuskallisin osuus on ollut päästä Helsinkiin. Ensin matkustat puoli vuorokautta Suomen sisällä päästäksesi Helsinki-Vantaalle josta lennähtää kolmessa-neljässä tunnissa lähes minne päin Eurooppaa hyvänsä.

    Mutta balanssi ennen kaikkea, maata pitkin matkustaessa parasta on se, että on aikaa ajatella. Ja tylsistyä. Ja torkkua. Ja tylsistyä vähän lisää. Omalla tavallaan arvokasta sekin.

    • Hei tuo Kiina-reissu kuulostaa jännittävältä! Ymmärrän ton tuskasi matkaan pääsyn vaikeudesta, se tuntuu rasittavalta välillä ihan tällä Hanko-Helsinki välilläkin.

      Tylsistymistä en muuten pelkää ollenkaan, vain niitä junan vessoja, heh :)

  12. Tyttäreni kiersi miehineen kolme vuotta Euroopassa ja Afrikassa. Kiersivät koko Afrikan parissa vuodessa. Matka tehtiin junilla, busseilla, mopoilla ja mitä erilaisemmilla yleisillä kulkuvälineillä. Heillä oli tarkoituksena välttää lentämistä ja se onnistui. Tämän matkan he tekivät 2009-2012. He olivat silloin noin kolmekymppisiä. Euroopassa on hyvät bussilinjat, esim. Baltian maista pääsee kätevästi eteenpäin linja-autoilla. Hyvää lennotonta vuotta sinulle!

    • Uskomaton reissu, wau! Olen nyt lukenut vaikka minkälaisista maata pitkin -seikkailuista, haaveeni Pariisiin pääsystä alkaa tuntua ihan nynnyltä :) Kiitos toivotuksesta, raportoin sitten kun/jos pääsen matkaan.

  13. Ihana! Viime vuoden meni lentämättä, ja nyt toisen vuoden alkaessa matkakuume jyllää pyytämättä ja yllätyksenä. Kolmen vielä melko pienen kakaran äitinä kerään rohkeutta lähteä maata pitkin. Ihailen sinua monella lailla ja tämän myötä entisestään.

  14. Kyllä, kannatan. Vaatii vain enemmän aikaa/lomaa, mikä saattaa normi päivätyössäkäyvälle aiheuttaa…noh, ei oikeastaan muuta kuin fiksun päämäärän asettamista. Itse aikoinani nuorena tyttönä pakon sanelemana tulin Provencesta junateitse Suomeen. Olihan nasta, vaikkakin uuvuttava matka. Toki koti-ikävissäni ja yksin matkaa tehden posotin koko matkan putkeen siten, että lopulta Tukholmaan päästyäni laitoin viimeiset roposet taksiin, jotta ehdin nipin napin juosten Turkuun lähtevään laivaan. Mutta toikin matka olisi ollut silkkaa nautiskelua, jos siihen olisi mahtunut edes yksi hotelliyö Pariisissa, Hampurissa, Köpiksessä tai Tukholmassa. Tai vaikka kaikissa niissä. Täytynee harkita vastaavaa uusintamatkaa pikku pysähdyksilläja käydä verestämässä nuoruutta.

    • Aika eli matkan kesto on varmasti monelle se este, ja se on ihan ymmärrettävää. Siksi ajattelinkin, että juuri minä voin yrittää, kun työni sen sallii. Hyvää uusintamatkaa, toivottavasti se toteutuu!

  15. Kiitoskiitoskiitos tästä! Miksi ihmiset niin usein ajattelevat, että muutos on vain luopumista? Tai haluavat vähätellä, kun toinen yrittää?

    • Joo, toi vähättely ja naureskelu on kyllä tullut yllätyksenä. Ja tällä hetkellä ei tunnu yhtään luopumiselta, on hirveän koukuttavaa suunnitella uudenlaisia matkustustapoja. Rakastan kuljetella sormeani Euroopan kartalla ja miettiä etappeja!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.