Niitä päiviä, kun tajuaa hikoilleensa tietokoneeseensa liimattuna aamuvarhaisesta aamuyöhön ja tehneensä nipinnapin kolmanneksen niistä asioista, jotka suunnitteli saavansa tänään aikaan. Saako täällä kiroilla? Ihan sama. Perkele. Mutta saa kyllä kertoa mihin reklamoida mustaan aukkoon kadonneista vuorokaudentunneista.
Mutta ennen kuin luovutan tämän päivän – siis anteeksi, yön – osalta, ajattelin tulla kertomaan kaksi asiaa, jotka molemmat liittyvät musiikkiin. Ensinnäkin: yhtye nimeltä Minä ja Ville Ahonen julkaisi hetki sitten uuden livetaltioinnin uusimman Mia-pitkäsoittonsa nimiraidasta. Soitin tuota albumia viime keväänä niin kauan, että poikaystävä ja kämppäkaveri liittoutuivat minua vastaan ja ilmoittivat, että nyt riittää tai levy lentää ikkunasta kaaressa ullanlinnalaisten kattojen ylle. Mitäänymmärtämättömät moukat. Solistia sen enempää tuntematta veikkaan silti, että Ville arvostaisi kyllä eleen symboliikkaa.
Olisin oikeasti halunnut liittää livevideon alle vielä kappaleen Syksy, jossa Ville kysyy mikset olisi jo onnellinen. Hyvä kysymys. Minä onneksi olenkin, mitä nyt juuri tällä hetkellä hivenen hikeentyneellä tavalla, kun päivät loppuvat kalenterista ja tunnit vuorokaudesta ja seuraavaksi kai kahvimaitokin jääkaapista. Olen päättänyt, että tänä vuonna en jää talven alle kuin jänis rekan renkaisiin, joten kieltäydyn samaistumasta kappaleen kaikkein samaistuttavimpaan kohtaan pian lumi alkaa pudota ja minä putoan sen mukana.
Liitin nyt kuitenkin livevideon alle aivan toisen albumilta poimitun kappaleen, koska maailmasa olevan virheen vuoksi Syksy ei löydy tähän upotettavassa muodossa internetistä. Eikä edes Kerro minulle rakkaani, joka on mielipuolisin koskaan kuulemani yhdistelmä falsettia, maanista puhelaulua ja vihellysmelodiaa. Sen näennäinen kepeys on vaarallisempaa kuin vedeksi naamioitunut satavolttinen etanoli. Ennen kuin kuolen on onneksi hyvä lohdutuspalkinto – kappale on kaunis eikä pillifarkuissa tanssivia miehiä ole koskaan liikaa.
Ja se toinen asia: Minä ja Ville Ahonen soittaa lauantaina Tavastialla! Kuten kaikilla hyvillä keikoilla, lavalla huojutaan, horjutaan, lauletaan silmät kiinni ja niin, tanssitaan. Kannattaa mennä. Menkää. Minä menen nyt nukkumaan.
These songs won’t give you a ride to any place you’d call happy, but they might take you somewhere interesting.
☊ MINÄ JA VILLE AHONEN – SYKSY
Aijai, otiti puheeksi juuri nuo kovimmat suosikit. Kerro Minulle Rakkaani ja Syksy. Loistava levy kokonaisuudessaan tuo Mia muutenkin. Ja nyt juuri on se oikea aika kuunnella sitä levyä.
Tuli mieleen tuosta symboliikasta…. Jos joku löysi kerran kadulta Ville Ahosen vinyylin sirpaleita, niin se oli allekirjoittaneen levy, joka heitettiin sirpaleiksi maahan… kukahan niitä sirpaleita keräsi talteen. Tosin vaadin ostamaan uuden tilalle. Rikkojalla ei nyt tietenkään suuresti ollut bändiä vastaan, mutta jotain tunteita se näköjään herätti..tai tunteettomuutta sen arvoa kohtaan. Mitä lie. Loppu hyvin kaikki hyvin.
Mahtava tarina. Kiitos. Uskon, että läheiseni samaistuvat :D
Jänis rekan renkaisiin :’D Sopiiko, että otan sanonnan välittömästi käyttöön? Lupaan ryöstöviljellä sitä. Kaksi ensimmäistä kertaa yritän myös muistaa kertoa, mistä se on peräisin. Sen jälkeen paistattelen muiden ihailussa.
Anna palaa! :D Niin minäkin teen.
Ville on David Bowien kauan kadoksissa ollut poika. Ja parhaita asioita, joita suomalaisessa musiikissa on viime vuosina tapahtunut. Livevedot, nekin se mies osaa.
Mahtava määritelmä!
Oih, Minä ja Ville Ahonen pureutuu suoraan luihin ja ytimiin saakka, kerta toisensa jälkeen. Kun Ville lauloi Syksyn Flowssa, en voinut olla itkemättä. Miten mahtavaa, että Suomessa tehdään tällaista musiikkia!
Voi, multa meni Flow’n keikka ohi, kuulinkin että se oli hyvä.
Minä hukkasin onneksi vain yhden päivän, eilen oli niin voimakas perjantaiolo, että joudun tarkistamaan mikä päivä on. Samanlainen olo oli myös äidilläni mikä mielestäni kertoo siitä, että eilen ilmiselvästi OLI perjantai ja minä olen vain sekaisin.
Toisaalta nyt saan toisen perjantain heti perään. ;)
Tuttu tunne tuokin. Mutta kaksi perjantaita peräkkäin on onneksi pelkästään positiivinen asia!
Niistä tunneista en tiedä, mutta. Juuri äsken oli VIIME VIIKON keskiviikko! Mihinkähän helvettiin oon hukannu viikon. Siis kokonaisen viikon?! Ei mulla muuta, kalenteri näyttää, että ennen viimeistä mahdollista kamatulostästäkämpästä -päivää on jopa kaksi kokonaista vapaapäivää, pitäis vissiin kohta puoliin keksiä mihin nää kamat kiikuttaa ja millä. Ja jotain laatikoita tarvittis varmaan raidata tänne. Kiitos kun sain avautua, nyt meen kuuntelemaan kesämusaa, alle neljä viikkoa Balille. Typerä syksy.
Ahahaha, voi ei, sympatiaa. BALI! Kateus. Neljä viikkoa menee vaikka päällään seisten. Muuttoiloa. Ja muista, aina voi kantaa kaiken tarpeettoman kadulle ja varustaa lapulla “saa ottaa”. Kaikki meni mitä vein.