Podin joskus pahanlaatuista sunnuntaisyndroomaa: viikon viimeinen päivä meni pilalle murehtiessa alkavaa viikkoa. Stressihiki syntyi pelkästä ajatuksesta, että viikonloppu olisi seuraavana aamuna ohi ja pitäisi avata taas sähköposti.
Ahdistus katosi, kun heittäydyin oman itseni herraksi. Yrittäjänä vastaa itse aikatauluistaan. Voi päättää esimerkiksi ettei sovi yhtään tapaamista maanantaiaamuun, vaan ottaa uuden viikon vastaan omaan tahtiinsa. Villasukissa keittiön pöydän äärellä, kahvikupin ja lempikappaleidensa voimin.
Sitten sunnuntaisyndrooman tilalle tuli maanantaiangsti. Kun viettää viikonlopun suomatta alkavalle viikolle ajatustakaan, maanantait pääsevät yllättämään takavasemmalta. Herätyskello soi, hätkähdän hereille ja mietin missä palaa. Laahustan aamutakissa kalenterini ääreen, tarkistan päivämäärän ja yritän muistaa kuka olen. Avaan sähköpostin, joka vilisee kysymyksiä. Sydän alkaa hakata ja tekee mieli paeta takaisin peiton alle. Uusi viikko on jälleen hyökännyt varoittamatta kimppuuni. Villasukat ovat hukassa eikä tule edes mieleen laittaa lempikappaleita soimaan.
Kofeiiniyliannostuksella kiihdytetty sydämentykytys ei ole paras tapa palata arkeen. Tänään päätin rikkoa kaavan. Alkusyksyn agendalla olkoon uuden asenteen omaksuminen: maanantai ei yllätä minua enää, meitsi taklaa sen ennen kuin se edes ehtii harkita hyökkäystään. Kun asenne on muutettu, on helpompaa muuttaa rutiinit sen mukana.
Haluan aloittaa uuden viikon hyvällä mielellä. Käydä suihkussa ja pukeutua ennen kuin edes kurkkaan kalenteriin tai avaan koneen. Sitten istun alas ja mietin mitä viikon aikana on saatava aikaan. Kun tavoitteet on päätetty, voi laatia listan tehtävistä ja jakaa ne viidelle viikonpäivälle. Kaiken ei tarvitse tulla kerralla valmiiksi eikä koko työviikon kokoista kaaosta tarvitse taltuttaa maanantaiaamuna ennen kymmentä. Arki lähtee käyntiin asia kerrallaan. Kunhan ensin saa kerätä itsensä ja ajatuksensa, kaivaa kaapista ne villasukat ja päättää millä kappaleella viikko alkaa.
Photos by Dorit Salutskij
☊ NEW ORDER – BLUE MONDAY
Voi kun minäkin pääsisin joskus tuosta sunnuntaiahdistuksesta, joka pilaa joskus koko päivän! Pitää yrittää kehitellä jotain “aivopesua”.
Ja mitä tulee näihin keskustelupalstojen jutusteluun, niin minunkin mielestäni niitä ei tarvitsisi tänne linkittää, koska varmasti löytyy huonoja ja hyviä linkkejä muihinkin keskustelupalstoihin. Mutta sinänsä asiana olen myös huomannut sen, että kovin monessa bloigeissa, joita seuraan on tullut tällainen ns. “tahdin hidastamisen” ja “sisäisen minän esiintulemisen” ilmentymä ja kieltämättä ennen blogeissa oli enemmän sisustus- harrastus- jne juttuja ja toki aina myös sitä omaa fiilistelyäkin, mutta nyt enemmän tätä oman minän ja olon esilletuomista. Blogithan elävät ja muuntuvat kuten sitä kirjoittavat ihmisetkin ja se suotakoon blogin pitäjille ja ne jotka eivät enää blogista pitä voi jättää blogin lukulistalta pois. En itsekään seuraa enää samoja blogeja kuin muutama vuosi sitten paria poikkeusta lukuunottamatta. Mutta ehkä se sitten harmittaa meitä joitain “tavallisia” duunareita, jotka eivät voi valita yrittäjän tavoin miten töihin menevät. Ja kun esimerkiksi meikäläinen on niin ahdistunut nykyisessä oravanpyörässä tässä it-maailmassa, mutta kun ei voi vaan lähteä kun laskutkin pitää maksaa eli jotain pitäisi saada tilalle, mutta näinä aikoina ei ole paljoa työpaikkoja joihin mennä. Ja jos sitten alkaisi toteuttaa unelmaansa eli menisi opiskelemaan, niin kyllähän sekin pitää suunnitella ettei umelma romahda taloudellisten asioiden murehtimiseen. Eli myönnän kyllä, että olen välillä vähän kateellinen niille, jotka saavat itse päättää ilman että lainanmaksu uhkaa jäädä maksamatta. Tämä ei siis kohdístu mitenkään Stellaan tai muihinkaan, koska on vaan toteamus siihen, että vaikka kaikilla periaatteesa pitäisi olla mahdollisuus valita niin se ei aina ole noin mustavalkoista. Ja jotkut meistä ottavat riskejä mielummin kuin toiset. Jos arka ihminen “pakotetaan” ottamaan riski, että “usko vain itseesi ja anna mennä”, niin pahimmassa tapauksessa voi ahdistua vielä enemmän kuin mitä vanhassa oravanpyöräelämässä. Jokainen voi tietysti valita onko yrittäjä vai palkkatyössä (yleensä jompikumpi pitää valita jos haluaa tulla toimeen) ja minä haluaisin olla yrittäjä. Mikään ei estä sitä, mutta kun pitäisi saada kunnon liikeidea mitä lähtisi tekemään. Sitä ennen on kituutettava kovan ahdistuksen kanssa kun ei muutakaan ole. Toivottavasti terveys kestää ja saan voimaa vapaa-ajasta riittävästi kuten tähän asti. Vai onko jollain jotain muuta vaihtoehtoa?
Minä kuitenkin pidän Stellan blogista ja jutista ja kuvista ja kaikesta. Olen onnellinen siitä, että Stellalla on mahdollisuus yrittäjä valita näitä asioita. Se ei ole minulta pois, jos olen iloinen hänen puolestaan. Toki kateellinen välillä olen, sen myönnän, mutta en pidä sitä pahana kateutena vaan enemmänkin sellaisena ihailevana asiana, eli jota itsellenikin joskus toivon. On kiva lukea, että Stella on löytänyt urheilua elämään ja muutenkin sellaisia uusia juttuja, jotka hoitavat terveyttä. Stella kun ei ole mielestäni kuitenkaan mikään “haihattelija” vaan tekee kovasti työtä leipänsä eteen. Ei minulla tosin ole mitään haihattelijoitakaan vastaan jos ovat onnellisia.
Mitä ajattelet tästä kommentista?
“Kyllähän elämäntyyli / muotiblogi voisi kehittyä muuhunkin suuntaan kuin trendien seurailuksi ja yksilöllisten tyyliasioiden vatvomiseksi. Aivan mahdollista on vaikka ottaa pikkuisen mukaan politiikkaa tai yhteiskunnallisia asioita, tai esittelyyn jonkin harrastusjutun, tai vaikka nyt kriittisen näkökulman mihin tahansa. Olis virkistävää! Mun mielestä lifestyle-blogien ei tarvitse olla mikään oma höttökategoria, irrallaan kaikesta muusta.”
Siellä vauvaketjussa on lisää (mun mielestä asiallista) keskustelua.
Kiitos kommentista, Tiina.
Sehän tässä maailmassa on hienoa, että jokainen voi perustaa juuri sellaisen blogin kuin haluaa. Poliittisesti valveutuneen lifestyleblogin tai yhteiskunnallisesti kantaaottavan käsityöblogin tai ihan mitä vaan. Aihepiiri voi olla juuri niin suppea tai juuri niin laaja kuin kirjoittaja haluaa.
Blogit voivat olla monia asioita, mutta ne eivät ole ravintoloita, joista asiakkaat tilaavat fiiliksensä mukaan pihvin puoliraakana tai salaatin ilman krutonkeja. Jos bloggaaja unohtaa oman linjansa ja alkaa kirjoittaa blogiaan lukijoiden toiveiden mukaan, mennään metsään, sillä mielipiteitä on niin monta kuin lukijoitakin eikä kaikkia yksinkertaisesti voi miellyttää.
En myöskään usko, että esimerkiksi tämän blogin lukijoista kovin moni haluaisi lukea täältä yhteiskunnallisia kannanottoja. Niitä löytyy monista muista paikoista.
Miksi, oi miksi tästä pitää tulla tännekin keskustelemaan? Kysymys osoitettu siis Tiinalle. Pitäisitte sen ketjun siellä minne se kuuluu. Ei tätä tai kenenkään blogia tarvi kai lukea jos ei kiinnosta.
Minäkään en tajua miksi tätä asiaa ja jotain vauvakeskustelua pitää jankata vaikka se olisi kuinka asiallinen keskustelu tahansa?! Eikö blogin pitäjä jo vastannut aiemminkin, ettei blogi ainakaan tällä hetkellä ole muuttumassa siihen suuntaan? Live with it god damn!
Uusimmassa Trendissä oli yllättävän hyvä artikkeli kirjoittamastasi aiheesta. Kultainen noutajani lähettää paljon pusuja :)
Kiitos vinkistä, tsekkaan. Pusuja takaisin noutajalle, muisk!
Ei nyt varsinaisesti liity tähän postaukseen, mutta pakko tulla sanomaan että sulla on ihan jumalaisen kauniit hiukset! Hiuksiasikin enemmän arvostan tapaa jolla vastaat tympeisiin kommentteihin. Lempeää viikkoa!
Ooh, kiitos! Sinne samaa. Ehkä se tästä vielä auringoksi muuttuu.
Kai se on helppoa suunnitella viikkoaan kun saa itse päättää kaikesta.
Jotkut asiat ovat yrittäjille helpommat, toiset haastavammat.
Niin-pä.
Mitä olet mieltä siitä vauvafoorumin keskustelusta?
Jos muodostaisin mielipiteen jokaisesta minua koskevasta tai sivuavasta nettikeskustelusta, en ehtisi muuta tehdäkään. Positiivisempia viboja päivääsi!
Ps mistä sormukset muuten ovat? Todella kauniit!
Pernille Corydonin hopeasormuksia. Lemppareitani.
Totta joka sana. Kiitos tästä, helpottaa kun en ole ainoa!
Et todellakaan!
Niin tuttu tunne. Viikonloppuna taas maalta palanneena ja aivot narikkaan jättäneenä, tuntuu maanantain ekat tunnit kotikoneen äärellä, aina haparoivalta.
Tosin, juuri viikonloppuna mietin, kuinka onnellinen olen yrittäjänä ja freelancerina. Olen tehokkaampi näin. Huomattavasti. Ne angstit on pientä siihen verrattuna jos istuisin 9-17 duunissa ;D Mielummin välillä 9-21 ja sitten välillä vähän lepsummin. Hyvää ja kaunista viikkoa!
Juu, samaa mieltä – paljon mieluummin näin, haparoinneista huolimatta, kuin säännöllisessä palkkatyössä jonne pitäisi mennä joka aamuyhdeksäksi.