Kaupallisessa yhteistyössä Lumene
Hei joko kuulitte, että Lumene on julkaissut uuden ihonhoitosarjan? Kiireisen arjen vastapainoksi kehitetyn sarjan nimi on osuvasti Harmonia ja pakkaukset ovat virkistävällä tavalla erilaiset ja kauniit. Ainesosaluetteloita syynäämällä kuitenkin selviää, mikä niissä on kiinnostavinta: niiden sisältö on ensimmäistä kertaa Lumenen historiassa ehtaa, lähes sataprosenttista luonnonkosmetiikkaa. Uutinen on loistava, mutta se ei tullut minulle ihan puun takaa: sain nimittäin kunnian olla viime talvena mukana sarjan tuotesuunnitteluvaiheessa. Oli superkiinnostavaa!
Kuulin jo silloin, että luvassa olisi Lumenen ensimmäinen luonnonkosmetiikan kriteereitä täyttävä ihonhoitosarja ja olin haljeta, kun siitä ei voinut vielä kertoa kenellekään. Pohjoisessa asuneena ilahdutti myös, että vaikuttavat raaka-aineet oli poimittu pohjoisen metsistä: jääkautinen turveuute, puhdas lähdevesi ja pakurikääpäuute suomalaisesta koivusta. Mietimme porukalla millaisia tuotteita niistä voisi tehdä, missä muodossa tehokkaat ainesosat olisivat parhaimmillaan, millaisia ihonhoitotuotteita meillä ei täällä (tai ehkä missään) vielä ollut. Sisäistin vasta silloin, että Lumenella on Suomessa oma tehdas, joka teki kaikesta kutkuttavan mahdollista. Kävelimme metsässä, hypistelimme yrttejä ja koivujen kyljissä kasvavaa pakurikääpää, kuuntelimme kertomuksia siitä mihin noita luonnon tehokkaimpia raaka-aineita on vuosisatojen varrella käytetty. Se oli kiehtovaa, vaikka asia oli itseasiassa tuttu jo vuosien takaa.

Tunsin äitini pohjoissuomalaiset synnyinseudut vain tarinoista, kun muutimme sinne kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Olin kasvanut australialaisen suurkaupungin esikaupunkialueella ja tottunut urbaaniin elämään, jossa kaikkialle kuljettiin Jeepillä. Liikuimme toki luonnossa, mutta sinne piti erikseen mennä, varustautua käärmeenkestävillä saappailla ja suojakertoimilla paahtavaa aurinkoa vastaan.
Pohjoisessa kaikki oli uutta. Muistin toki tarinat, mutta todellisuus ei vastannut kuvitelmiani ollenkaan. Kaikki oli niin paljon suurempaa ja tiheämpää. Metsät olivat loputtomat ja sakeat, sammaleet ja jäkälät muodostivat pehmeän maton jalkojeni alla. Olin tottunut meren aaltoihin, mutta joen kohina ja voimakas virta oli aivan uutta. Tähdet valaisivat yön aivan eri tavalla kuin kaupungissa koskaan, linnunrata halkoi maitomaisena vanana taivaankantta. Look mum the sky is on fire, sanoin ilahtuneena kun näin ensimmäisen kerran revontulet.

Eniten hämmensi hiljaisuus. Olin kasvanut kaupungissa, jossa asui saman verran ihmisiä kuin koko Suomessa eikä se ollut koskaan hiljaa. Yhtäkkiä ympärillemme laskeutunut hiljaisuus oli ensin pelottava, sitten outo. Sitten aloin nauttia siitä.
Kaikkein mullistavin uutuus ei ollut luonto, vaan se, että minä ja veljeni saimme seikkailla siellä, tutkia puroja ja kuljeskella rannoilla, soutaa joelle, rakentaa majoja pihapuiden sijaan metsiin. Me nautimme uudesta vapaudestamme, äitimme ehkä vielä enemmän. Suurkaupungin jälkeen pohjoissuomalainen metsä oli tutuin ja turvallisin paikka, jonka samoissa maisemissa varttunut äiti saattoi meille kuvitella.

Harmonian tuoteperheestä löytyy tällä hetkellä seitsemän tuotetta, joista sain yhteistyön myötä testiin puhdistusvaahdon, turvenaamion, kosteusvoiteen, kosteusbalsamin ja rituaalinomaista käyttökokemusta täydentävän tuoksukynttilän.
Asuimme Tornionjoen rannalla isotätini vanhalla tilalla. Talon pihapiirissä oli navetta, talli, kolmikerroksinen aitta ja pellon reunalla vanha lato, jonka heinissä nukkui talviöinä kolme poroa. Näin ne usein aamuisin kun lähdin kouluun, yksi niistä oli monesti kömpinyt jaloilleen ja kuljeskeli pihallamme odotellen aamu-unisia tovereitaan. Yhteen suuntaan aukesi peltomaisema jonka takaa häämötti joki, kaikissa muissa suunnissa oli metsää. Sitä sitten riittikin. Metsä tuli nopeasti tutuksi: kuljin äitini perässä ja kuuntelin, hänen sukunsa oli asunut pohjoisessa kauan ja tunsi kaikki metsän salaisuudet. Hän nimesi marjat, jäkälät, yrtit ja sammaleet, kertoi mitä kaikkea hyvää ne sisälsivät ja mihin kaikkeen ne pystyivät. Ihmettelin puissa kasvavia pahkuroita ja kuulin ensimmäisen kerran pakurikääpästä, siitä kuinka paljon siihen on tiivistynyt ravitsevia, vastustuskykyä parantavia aineita mineraaleista antioksidantteihin. Tiesin jo kaksitoistavuotiaana, että tuo muinainen superfood hakkaa kaikki kilpailijansa tuhat-nolla.

Tuotteissa on yksi lempituoksuistani maailmassa, puhdas pohjoinen metsä. Puhdistusvaahdossa on turvetta ja pakurikääpää, jotka puhdistavat ihon lempeästi ja tehokkaasti.
Äitini tiesi myös missä on metsäaukio täynnä kieloja: korkeiden mäntyjen oksat muodostivat aukiolle vihreän katon, jonka läpi valo siivilöityi. Kun ensimmäisen kerran kiipesimme Huitaperille, äiti näytti luolat, joissa ilvekset asuivat. Suuret tupsukorvaiset kissat! Olin niin lumoutunut, että vaaran huipulta jokilaakson ylle avautuva maisema jäi toiseksi. Ujot kissat olivat minulle aivan liian nopeita, en koskaan onnistunut näkemään hännäntupsua enempää. Äänettömästi liikkuva eläin oli kadonnut ryteikköisen vaaran varjoihin ennen kuin ehdin kääntää pääni sen perään.
Huitaperin lähellä oli myös yksi suosikkipaikoistani, pirunpelto. Se oli melkein kilometrin pituinen kivikko, joka sijaitsi metsän keskellä, mutta oli joskus ollut muinaisen jääkaudenaikaisen järven tai joen pohja. Se näytti maagiselta, hohtavan harmaat kivet olivat hioutuneet pyöreiksi ja näyttivät siltä kuin joku olisi kaatanut ne taivaasta jostain jumalallisesta laarista. Pirunpeltoja löytyy sieltä sun täältä muistoina aikojen alusta, nimensä ne ovat saaneet vanhan uskomuksesta, jonka mukaan piru on viskellyt kivet paikoilleen.

Suosikkini sarjan tuotteista on turvenaamio. Sitä on ihana käyttää, koska se ei kuivu ja kiristä kasvoilla. Parasta siinä on välitön ihoa kirkastava ja rauhoittava vaikutus. Tykkään myös kosteusbalmista, joka vaikuttaa toimivalta täsmätuotteelta alkavan talven tarpeisiin, kun ensimmäiset pakkaset kuivattavat posket ja huulet.
Kaikista eniten kiehtoi suo. Menimme suolle harvoin, luulen että äitikin tunsi sitä kohtaan erityistä kunnioitusta. Hän kertoi tuhatvuotisesta turpeesta ja siitä millaisia ihmeitä se teki iholle: se ravitsi, kosteutti, rauhoitti ja uudisti. Opin, että kaikista harvinaisimmat marjat kasvoivat suolla: hillojen poiminen oli hidasta ja hankalaa, se vaati kärsivällisyyttä, jota minulla ei vielä silloin ollut. Tupasvillat huojuivat hennossa vireessä, äiti keräsi hiljaisen hartauden vallassa hillojaan ja minä vaanin heikolla menestyksellä virvatulia, jotka olivat selvästi yhtä salamyhkäiset kuin ilvekset.
Kävimme usein Rovaniemellä. Se oli ihana reitti, suo aukesi kaikkiin suuntiin tien ympärillä ja matka pysähtyi tuon tuosta, sillä hiljaisella valtatiellä seisoskeli poroja, jotka minun piti hätistää pois edestä. Niitä oli usein kymmeniä – ne eivät piitanneet autoista tuon taivaallista, sillä tietä pitkin liikkuva tuuli piti hyttyset poissa niiden kimpusta.

Yksi parhaista asioista luonnossa ympärillämme oli pieni salainen lähde, joka sijaitsi pihapiirimme tuntumassa, ladon takaa alkavan metsän kupeessa. Lähteelle johtava polku oli niin pieni, ettei sitä erottanut ellei tiennyt etsiä. Sen päässä aluskasvillisuuden joukossa pilkotti puinen luukku, jonka pehmeäksi kuluneista laudoista näki, että se oli monta kertaa vanhempi kuin minä tai äitini. Luukku narisi avatessa ja sen alta paljastui kirkkain vesi, jonka olin koskaan nähnyt: kallio lähteen pohjalla kimalsi siihen osuvassa valossa. Vesi oli kesähelteelläkin jääkylmää ja solisi lähteeseen pientä, puoliksi maanalaista puroa pitkin. En unohda ikinä sitä näkyä, se oli silkkaa taikaa.
Taloon tuli hanavesi suoraan samasta paikasta: jääkylmä, puhdas lähdevesi oli ollut tilan ylpeydenaihe vuosikymmenien ajan. Meistä vesi maistui silti ehdottomasti parhaalta siellä metsän kupeessa, kauhottuna kämmenestä suoraan suuhun. Liikuin ja leikin metsässä kesäisin joka päivä ja kävin juomassa lähteestä aina kun tuli jano.

Nauratti kun kuulin, että Harmonian tuotteissa käytetty lähdevesi on peräisin Lapista salaisesta lähteestä, jossa se suodattuu jääkautisen sorakerroksen läpi. En siis epäile yhtään sen salaista luonnetta, mutta luulen, että salaisia ne kaikki pohjimmiltaan ovat, koska niitä ei löydä ellei tiedä mistä etsiä. Lähdevesi on loistovalinta ihonhoitotuotteisiin: sen pH-arvo on tavallista kosmetiikassa käytettyä suodatettua vettä ihoystävällisempi ja pitää yllä ihon omaa entsyymitoimintaa.
En ollut yhtä kiinnostunut kaikista metsän salaisuuksista. Jokasyksyinen marjakausi oli ajaa minut hulluksi: mustikat ja puolukat vilisivät vaan silmissä, kun huidoin hiuksistani hyttysiä ja kompuroin äitini perässä yhä tiheämpään metsään. Ikä on tehnyt tehtävänsä – nyt tiedän miten kallisarvoisia nuo marjat ovat kun ostelen niitä omilla rahoillani eikä tarvitsisi enää pakottaa ämpärin kanssa metsään. Nykyisin käytän marjoja paitsi sisäisesti, myös ihollani: niitä löytyy myös uuden Harmonia-sarjan tuotteista, vaikka avainraaka-aineet ovat jotain muuta.
Luonnosta tuli pian tuttu, liikuin siellä tottuneesti enkä ikinä eksynyt. Kuljeskelin metsässä niin yksin kuin veljeni kanssa, myöhemmin meillä oli hevosia joiden kanssa kulutin metsäteitä ja polkuja. Vein ensimmäisen poikaystäväni Huitaperille, näytin metsäaukion täynnä kieloja, esittelin luolat ja huijasin vähän, että niissä asui susia. Kävimme joella pienillä souturetkillä, kunnes veljeni kaivoi varastosta vanhan perämoottorin. Kun emme enää olleet joen voimakkaissa virtauksissa pelkkien käsivoimiemme varassa, pääsimme entistä kauemmas, pienille saarille ja joen vastarannalle – siis Ruotsiin – asti.
Pohjoisessa lakkasin myös pelkäämästä pimeää. Se oli sakea, lämmin ja turvallinen, jalkojen alla samat pehmeät sammalmättäät kuin keskellä kirkasta päivää. Hengitin hiljaisuutta ja annoin pimeän liikkua ympärilläni.

Keskellä pohjoisen metsää vietetyt vuodet jättivät jälkensä. Kasvoin kaupungissa ja olen yhä sielultani kaupunkilainen, mutta silloin tällöin veri vetää metsään. Rakastan liikkua luonnossa, kulkea havupoluilla ja jäkälän peittämillä kallioilla. Vaikka päätä puristaisi vielä ulos lähtiessä, ei mene kauaa kun happi alkaa kulkea, syke tasaantua ja hartiat laskea. Lyhytkin pyrähdys luonnon keskelle on ihan mahtava tapa tyhjentää mieli turhasta. Onneksi sitä varten ei tarvitse lähteä ihan pohjoiseen asti – Suomessa luonto ei ole koskaan kovin kaukana.
Lumene on kehittänyt Harmonian samanlaiseksi hengähdystauoksi hektisen arjen keskelle, “mindfulnessiksi iholle”. Tykkään ajatuksesta! Joka aamu ja ilta pieni pala hiljaisuutta, mielenrauhaa ja harmoniaa.
Kiinnostaa: mikä on teidän suhde metsään ja suomalaiseen luontoon? Entä luonnonkosmetiikkaan? Meinaatteko testata Lumenen uutuuksia?
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
Upea teksti ja ihania muistoja <3. Vannoutuneena kaupunkilaisena luonnonhelmaan on kyllä päästävä säännöllisesti, se on välttämätön henkireikä ja vastapainoa henkisesti raskaalle työlle ja toki myös arjen haasteille. Joskus pienikin metsäretki tms. riittää, mutta ihanaa on myös välillä päästä pidemmäksi aikaa luontoon samoilemaan. Nytkin on haaveena joku pidempi vaellusreissu… Suunnitelmissa on myös testata näitä Lumenen uutuksia heti kunhan uusille tuotteille on tarvetta.
Joo, varttikin luonnon keskellä rauhoittaa mielen, mutta toki pidempi aika tarjoaisi pidempiaikaista tyyneyttä. Mun äiti harrastaa vaeltamista, se kuulostaa kyllä ihanalta. Liikkua monta päivää pelkkä luontomaisema ympärillään.
Niin kaunis kirjoitus, että alkoi ihan itkettää. Oletko koskaan kertonut tarkemmin elämäntarinaasi: miksi tulitte Suomeen ja näitkö isääsi sen jälkeen, koska muutitte kaupunkiin jne. Minua myös aina mietityttää kuinka kirjoitat niin upeasti vaikka suomi ei edes ole synnyinkielesi. Ilmeisesti et Australiassa vielä puhunut suomea?
Hei ihanaa Irene, kiitos ♥ En ole täällä siitä juuri kirjoittanut, mutta otan tarinan ehkä lähiaikoina käsittelyyn, se on tavallaan ajankohtainen tuon Australian matkamme takia. Mutta pikaisia vastauksia, en nähnyt isääni enää sen jälkeen kun tulimme Suomeen. Ja ei, emme Australiassa puhuneet vielä suomea, vaan saksaa ja englantia. Suomen opin silloin kun muutimme tänne.
Luonto on elinehtoni.
Lapin luonto tuttua, kun sieltä kotoisin olenkin.
Tämä merkki tulee mielellään testattua =)
Ymmärrän! Ja ihana kuulla xx
Lapin lapsi kiittää kauniista tekstistä ja tirauttaa pienet kyyneleet päälle.
Kiitos kun luit! xx
Pohjoisessa kasvanut sydän kiittää tästä ihanasta päivityksestä❤️
Kiitos sulle, ihanaa että tykkäsit xxx
Juuri kommentoin aiempaan postaukseen tuosta uskomattomasta taidostasi kirjoittaa yhteistyöpostauksia ja sitten luin tämän. Huh! Tähän tekstiin palaan ajan kanssa, haluan uppoutua tuohon tarinaan uudelleen <3
Maalla lapsuutensa viettäneenä metsä on hyvin tärkeä. Kaupungissa on rauhaton olo. Isä on metsästäjä ja omistamme joitakin hehtaareja metsää ja peltoja, elämä on aina pyörinyt hyvin pitkälti niiden ympärillä! Lapsena pakenin koulukiusaajia aina metsään. Siellä sai olla rauhassa. Oli paras ystävä, vanha kissani joka aina löyti minut, vaikka olin kuinka syvällä puiden keskellä piilossa.
Hei kiitos, ihana kuulla! Teen kyllä parhaani panostaakseni yhteistyökirjoituksiin ja tuodakseni niihin mukaan tarinoita. Valitsen siksi kampanjat sen mukaan, että niistä oikeasti löytyy sanottavaa.
Ihana kissa sinulla ♥
Upeita kuvia, todella tunnelmallisia!
Kiitos xxx
Minulla on extraherkkä iho, vähän rosaceaan taipuva, onko näissä tuotteissa ehkä tähän ihotyyppiin sopivaa tuotetta? Tuotteet kyllä kiinnostaisivat.
Moikka Neea, näissä tuotteissa on rauhoittavia aineosia, joten voisin kuvitella että ne sopisivat, mutta minäpä tarkistan vielä etten puhu läpiä päähäni ja palaan sulle asiaan tänne!
Millaiselle ihotyypille nämä sopivat, osaatko Stella sanoa? Tekisi mieli kokeilla, mutta en ole ihan varma sopivatko ne. On kyllä aivan ihanat pakkaukset, hivelee silmää! :)
Moikka, ymmärtääkseni nämä sopivat aika laajalla skaalalla, mutta tarkistan tämän vielä ja palaan sulle asiaan!
Okei, kiitti jo alustavasta vastauksesta! :)
Todella kaunis teksti, pohjoisen kasvattina voin myös allekirjoittaa noin kaiken. Soita rakastan erityisesti syksyllä niiden upean ruskavärityksen takia, nytkin olen kulkenut muutamalla suolla karpaloita poimimassa. Lumenea olen käyttänyt jo pitkään ja varmaan tulen kokeilemaan myös tätä sarjaa, kiitos vain tietoiskusta.
Kiitos – ihana kuulla, että tykkäsit! Oi, ruskasuot ovat upeita. Niitä onkin vähän ikävä kun en ole aikoihin käynyt pohjoisessa.
Edellisten kanssa samaa mieltä. Todellakin osaat kirjoittaa! Karunkilaisena mukava lukea noita sun torniolaaksomuisteloita.
Kiitos, ihana kuulla että tykkäätte!
Sun käyttämä kieli on niin uskomattoman kaunista luettavaa, että nyt ei voi olla kommentoimatta. Sulla on upea taito saada lukija uppoutumaan samaan maailman, missä itse liikut kirjoittaessasi. Sen lisäksi, että teksti on uskottavaa, se on myös kaunis johdatteleva tarina jonnekkin uuteen ja ihmeelliseen ja senpä takia erittäin miellyttävää luettavaa. Harvoin “jaksan” lukea yhteistyöpostauksia, koska niistä vaan väkisinkin paistaa läpi, että kyseessä on mainos ja ymmärrän sen täysin. Tämän kohdalla, en edes välittänyt siitä, päinvastoin, nautin myös osasta, jossa esittelit tuotteita, ne olivat koherentti osa tätä kaunista kokonaisuutta. Kiitos!
Täysin samaa mieltä !
Kiitos teille molemmille ♥
Tiina! En osaa sanoa tähän muuta kuin ♥♥♥ Kiitos kun luet!
Toistan itseäni, mutta sulla on taito kirjoittamiseen hiton isolla T:lla. Näin hyvin kirjoitettua sisältöpostausta on harvoin saanut lukea. Hienosti kiedot Lumenen uutuudet (jotka alkoivat heti kiinnostamaan) kirjoitukseesi lapsuuden Lapista. Ei siten kuin useasti törmää; tuoteosuus vain alussa tai lopussa tai jotenkin ohkaisesti. Tässä nämä tukevat toisiaan, joten todellakin nimensä mukaisesti harmonisesti. Kuvat ovat piste i:n päälle, todella rauhoittavat. Lumene saa olla iloinen saadessaan näin huikean kirjoittajan mukaan kampanjaansa.
Hei kiitos! On oikeasti ihanaa saada hyvää palautetta teksteistä, joihin on nähnyt vaivaa ♥ Tässä oli toki herkullinen lähtökohta helpottamassa hommaa!
Tää oli tosi ihana juttu!
Ihana kuulla, kiitos! x
Häpeän tunnustaa; olen metsänomistaja mutta to-del-la vähän liikkunut metsässä. Oma metsä on vain läntti paperilla, enkä ole siellä kovin usein samoillut. Muuten kyllä, kun menen metsään, huomaan että siellä rauhoittuu aika tehokkaasti. Asun kaupungissa, ja metsään pitäisi varta vasten lähteä ja lähteminenhän on tunnetusti vaikeaa. Mitä ihmettä mun pitäisi tehdä? Kadehdin niitä, ketkä saavat ja voivat mennä metsään tuosta noin vaan.
Ooh, no mutta tämähän on selvä homma, sun täytyy joku kaunis päivä lähteä metsäretkelle! Kovin kauas ei tarvitse kaupungistakaan yleensä mennä. Asutko Helsingissä? Esimerkiksi Nuuksiossa on jo todella sankka metsä, mutta lähempääkin kyllä löytyy.