✖ TAMPERE
Minulla ja Jarnolla on muutakin yhteistä kuin levoton sielu ja rakkaus musiikkiin: olemme molemmat asuneet aikoinaan Tampereella ja koluneet siellä samoja nurkkia baareista levykauppoihin, tunteneet jopa musiikki- ja skeittipiirien kautta samoja ihmisiä. Olemme molemmat olleet myös elävän legendan mainetta nauttivan Yesterdayn vakioasiakkaita. Vuonna 1985 perustettu putiikki myy ja vuokraa vintage- ja retrovaatteita – ja valikoima on sanalla sanoen uskomaton.
Meidän Tampere-vuosinamme vaatteita ja asusteita pullisteleva putiikki sijaitsi Pyynikin uimahallin kupeessa, petollisen lähellä lukiotani. Kävin usein hyppytunneilla hypistelemässä aarteita. Ensimmäisen ostokseni tein, kun olin saanut kummitädiltäni 18-vuotislahjaksi tuhat markkaa. Summa oli opiskelijan budjetissa tuntuva ja päätin sijoittaa sen kunnolliseen talvitakkiin. Marssin suoraan Yesterdayhin sovittamaan kaikki kaupan kaikki kelsit, missä vierähti useampi tunti, mutta valinta oli lopulta helppo. Tuon ostat, putiikin perustaja Tuire sanoi yhden kohdalla. Sen minä ostin.
Sikamaisen hieno, totesi Tuire tästä kimaltavasta takista ja lisäsi: Sun pitäisi muutenkin sikailla enemmän.
Kauppias Virtanen on itse tietysti suurin syy putiikin legendaariseen maineeseen. Nykyään jo yli kuusikymppisen rouvan mielipidettä ei tarvitse arvailla, hän kertoo sen kyllä suoraan. Hän myös valitsee asiakkaansa eikä palvele esimerkiksi “epäilyttäviä huligaaneja” tai – kuten juuri kuulin Pipsa Hurmerinnalta – amerikkalaista indieyhtyettä nimeltä Wilco. Yhtye oli ollut pari vuotta sitten Tampereella ja pyrkinyt visiitille Tuiren putiikkiin, mutta kaikki lensivät ulos paitsi basisti. Vain John sai jäädä ostoksille. Onneksi me olemme toistaiseksi olleet tervetulleita, vaikka saammekin kuulla kunniamme aina kun yritämme neuvotella hinnoista.
Hämeenkadulla aikoinaan aloittanut putiikki toimii nykyään Itsenäisyydenkadulla ja on, jos mahdollista, vielä aiempaakin ahtaampi. Tila on täynnä vaaterekkejä, hyllyjä ja laukkupinoja, joiden keskelle jää vain pieni mutkitteleva polku. Suurin osa putiikin valikoimasta on suomalaista vintagea 50-luvulta 80-luvulle ja vaikka tavaraa riittää kirjaimellisesti lattiasta kattoon, Tuire tuntuu tietävän tarkalleen mitä häneltä löytyy. Kun kerroin etsiväni tietynlaista paljettimekkoa ja vakosamettista kokopukua, hän katosi putiikin perälle penkomaan ja palasi pian muutaman vaihtoehdon kanssa.
Mutta löytyikö paljettimekkoa tai vakosamettista kokopukua? Paljettimekkojen nyanssit ja muutoin täydellisen samettipuvun koko eivät valitettavasti natsanneet, mutta löysin kyllä jotain muuta – nimittäin tuon kotimaisen hopeisen pikkutakin, jota ajattelin käyttää keväällä pillifarkkujen ja valkoisen t-paidan kanssa. Jarno puolestaan löysi itselleen uudet ruskeat buutsit edellisten loppuun asti rakastettujen buutsien tilalle – ja Makkonen poimi mukaan täydelliset pyöreät aurinkolasit. Kiitos taas Tuire, ensi kertaan!
PS. Jos kauppa tai persoonallisen kauppiaan historia kiinnostaa, suosittelen Aamulehden parin vuoden takaista haastattelua.
Yesterday Second Hand
Itsenäisyydenkatu 12-14, Tampere
Ma-pe 12-18
La 11-15:30
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
“Se ei myynyt, vaikka mulla on paljon rahaa, enemmän kuin sillä!” “Se ei myynyt, vaikka se mekko istuis mulle hyvin viiden kilon päästä tai jos mä laitan huivin hartioille tai sit jos mä vien sen korjausompelijalle!” “Se ei myynyt, vaikka enhän mä kävelis niillä kengillä kuin siellä pikkujouluissa yhden illan ja mä laittaisin ne sitten keräyslaatikkoon!” “Siellä oli joitain aivan ihme vaatteita, en tunnistanut. Ja hinnat oli niin korkeat, vaikka enhän minä edes tiennyt, mitä vaatemerkkejä ne edusti!” “Ja se EI MYYNYT ja sanoi, että selkäni on liian pitkä, vaikka SE VAATE OLI VÄÄRÄÄ KOKOA!!!!” “Ne vaatteet… Ne oli – nehän oli siis vanhoja! Ja silti niin kalliita! Ja minulla olisi ollut kyllä paljon rahaa, mutta – se ei myynyt!”
Niin.
PS Ihana takki! Ikävä Tuirea.
Hmm. Saa olla persoonallinen ja saa sanoa suoraan, mutta Tuiren sanomiset menee kyllä välillä ns. rajan yli. Hän on suorastaan luokkaava.
Sitten myi kerran lapselleni, minkähän ikäinen olisi ollut, ehkä 10-11-vuotias, kun ekoja ensimmäisiä ostoksia tehdään, älyttömän kalliilla huonokuntoisen repun. No, tapaus opetti aika paljon, mutta ei ollut todellakaan kivasti tehty.
Voihan Tuire! Myi kerran mulle lukioikäisenä kelsitakin alennuksella, koska kerroin saaneeni matkalla sinne sakot. Sakot napsahtivat punaisia päin kävelystä ja se oli Tuiren mielestä älytöntä. Maksoin takista lopulta 400 markkaa. 200 markkaa sai poliisi.
Maksoit julmetusti ylihintaa. Kai sait kuorin ostoksestasi?
Ihana tuo hopeatakki!
NIIN ON!
Kaikkea ihanaa. Buutseja ja esim. toi Stellankin takki. Mut onpa tosiaan tympeää jos pidät jostain jutusta ja sit ei myykään! PÖH. Mikäs se sellainen homma on?
HAHA se on erikoiskauppa se!
Tuttu pulju on menneisyydestäni. Tuire ei tosiaan kaikille myy, tai siis ei ainakaan jos hänestä joku juttu ei ole sun. Sovitin siellä kerran yhtä vaatetta ja hän sanoi “sun kroppa ei käy tähän vaatteeseen”. Joku toinen olisi saattanut sanoa toisin päin. Totuus oli kuitenkin ettei se vaate sopinut mulle.