Kaupallinen yhteistyö Torikorttelit

Olen aina rakastanut kaupungilla lorvimista. Kiireetöntä kuljeskelua kaduilla, arkkitehtuurin ja ohikulkevien ihmisten katselemista, pistäytymistä putiikkeihin ja gallerioihin. Parasta on, jos aikaa riittää päähänpistoihin: pysähtymiseen kahville tai viinilasilliselle, ehkä museovierailuun tai eväshetkeen puistonpenkillä. Helsingissä on niin paljon katseltavaa, että joka kerralla huomaa jotain uutta. Rakennuksen jota ei ole aiemmin hoksannut, salaista puutarhaa muistuttavalle sisäpihalle johtavan porttikongin, korttelin kulmaan auenneen kahvilan.

Viime aikoina tätä on alettu kutsua lähimatkailuksi, omassa kotikaupungissaan lomailuksi. Osuvaa, sillä juuri siitä on aina ollut kyse: rentoutumisesta, tähän hetkeen keskittymisestä. Mieli tyhjenee arkiasioista, kun sitä ruokkii kauneudella, arkkitehtuurilla, pienillä nautinnoilla joita kaupunki on täynnä, mutta joiden ääreen pysähtymiseen ei aina ole aikaa.

Ei todella tarvitse matkustaa kauas päästäkseen lomatunnelmaan. Helsinki on yksi kauneimpia kaupunkeja, jotka tiedän, eikä täältä ole vaikea löytää nähtävää tai tehtävää. Ihmisluonto on sellainen, että sitä helposti juuttuu samoihin reitteihin ja paikkoihin, joten välillä tekee hyvää avata silmät ja suunnata seikkailuihin vähemmän kolutuille kulmille.

Vietimme tällä viikolla staycation-hengessä inspiroivan päivän Torikortteleissa, Helsingin historiallisessa keskustassa, joka on viimeisen parin vuoden aikana täyttynyt kuhinalla: kahviloilla, kortteliravintoloilla ja pienillä kivijalkakaupoilla. Kolmen korttelin verran mukulakivikatuja ja upeita vanhoja rakennuksia, kulttuuria ja tunnelmallisia sisäpihoja sekä tietysti kaupunginmuseo. Sijainti Kauppatorin ja Senaatintorin välissä on lyömätön – samalla voi pistäytyä haistelemaan markkinatunnelmaa (juuri nyt on ollut käynnissä Silakkamarkkinat).

Torikorttelit ovat tutut, siellä sijaitsee mm. lempipizzeriani ja supertunnelmallinen salakapakka, korttelikino, panimo ja moni kiva putiikki. En ole kuitenkaan aiemmin seikkaillut siellä kokonaista päivää saati jakanut kootusti vinkkejä alueen kokemiseen. Seuraa siis kuvapäiväkirja päivämme varrelta!

Saimme ikkunapöydän, josta näkee suoraan Senaatintorille.

Aloitimme päivän aamiaisella Café Engelissä. Klassikkokahvila sijaitsee yhdessä kaupungin vanhimmista kivitaloista ja parasta ovat runsaat aamiaiset, joita tarjoillaan joka päivä klo 12 saakka. Rakastan kahvilan sisustusta kuluneine antiikkimattoineen ja messinkivalaisimineen ja sitä, että kahvisantsi tarjoillaan suoraan hopeisesta kahvikannusta. Leivosvitriini notkuu herkuista, me testasimme tällä kertaa klassikoita: porkkanakakkua ja lime-marenkikakkua. Engelissä voi käydä myös lounaalla: lista on täynnä klassikoita punajuuripihveistä lohikeittoon.

Kesäiltaisin sisäpihalla on Kesäkino Engelin elokuvanäytöksiä, joiden ohessa voi nauttia lasin viiniä tai tilata lautasellisen naposteltavaa. Todellakin visiitin arvoinen.

Torikorttelit ovat täynnä kivijalkakauppoja, joita kolutessa vierähtää helposti puoli päivää. Yksi niistä on retrohenkinen levykauppa, Vinyl Music, joka keskittyy nimensä mukaisesti vinyylilevyihin, niin uusiin kuin käytettyihin. Valikoima painottuu erityisesti vanhaan rokkiin, bluesiin ja jazziin, mikä tarkoittaa, että suuri osa suosikkimusiikistamme löytyy sieltä vinyylimuodossa.

Pink Floydin levykannet (yleensäkin kansitaide) pääsevät oikeuksiinsa vinyylimuodossa.

Jos sattuu olemaan musiikilla elävää sorttia, levykaupassa käyminen tuntuu samalta kuin viettäisi viikonlopun ulkomailla. Pää on visiitin jälkeen pyörällä: olen muistanut liudan vanhoja loistolevyjä joita en ole kuunnellut kahteenkymmeneen vuoteen, löytänyt pari uutta juttua joihin pitää tutustua ja aloittanut keskustelun siitä missä elokuvassa on paras musiikki. Ensimmäiseksi tuli mieleen Dead Man ja Arizona Dream, mutta tällaisilla keskusteluilla on tapana eskaloitua puolen vuoden pituisiksi.

Menetin aikoinaan vinyylisoittimen erossa ex-poikaystävälle ja myin kiukkupäissäni vinyylikokoelmanikin pois. Silloin tällöin pohdin pitäisikö hankkia uusi levari. Toistaiseksi olen tyytynyt selaamaan kaupoissa levyjä ja hengittelemään niiden tunnelmaa.

Pastellisten empirekortteleiden keskellä tuntuu välillä siltä kuin olisi ulkomailla.

Piipahdimme Lumi Supermarketissa katselemassa merkin laadukkaita nahkalaukkuja: Jarno nimittäin tarvitsisi olkalaukun, johon mahtuisi tietokone. Miesten mallistosta löytyi useampi ehdokas. Hän tosin unohti valikoiman äärellä kaikki alkuperäiset toiveensa ja alkoi haaveilla erärepusta, johon saisi viritettyä kirveen ja muita varusteita. Jarnon keskittymiskyvyn asteittaisesta luhistumisesta voi päätellä, että seuraava Lapin matka lähestyy.

Vanhaa aikaa huokuvasta Anni & Aleksi -lelukaupasta kävimme kurkkimassa inspiraatiota lähipiirin lasten joululahjoihin, Kapteenska Country Housesta puolestaan englantilaisen Barbourin klassisia öljykangastakkeja ja ranskalaisen Saint Jamesin superlaadukkaita raitapaitoja. Käsityökauppa Okrassa ihastelimme Johanna Ojasen pastellinväristä keramiikkaa, joka valmistuu käsin kivenheiton päässä Suomenlinnassa. Tai no minä ihastelin ja pakotin Jarnon nyökyttelemään: kyllä kulta, upeita ovat, tietysti meillä voisi olla kaksikymmentä keskenään eriväristä kahvikuppia.

Myös Lapuan Kankureilla on myymälä Torikortteleissa ja se on upea! Valikoimissa on Pohjanmaalla kudotun pellavan lisäksi villatuotteita, kirjoja, niin nättejä teepakkauksia että ne menevät sellaisenaan tuliaisina, käsintehtyjä tiskiharjoja ja muuta kaunista käyttötavaraa kotiin. (Vierailimme kesällä Pohjanmaan kutomolla, tsekkaa kirjoitus jos se meni silloin ohi!)

Torikortteleista löytyy myös Helsingin kaupungintalo, joka on auki kaikille arkisin klo 8-18. Tajusin vasta ovista astellessani, että olen asunut Helsingissä yli 15 vuotta enkä ole koskaan käynyt kaupungintalolla! Aula messinkisine tuulikaappeineen, metronvärisine sohvineen ja taideteoksineen on upea, samoin tilava vessa, joka on vapaasti kaupunkilaisten käytettävissä. Suosittelen visiittiä ihan pelkästään niiden vuoksi. Aulassa on myös tapahtumatori, jossa oli juuri käynnissä kaikille avoin keskustelutilaisuus, kun astelimme sisään.

Pysähdyimme lounaalle Gohaniin, josta saa bento-tyylisen viiden ruokalajin lounaan 15 eurolla. Pieni viini- ja sakebaari on auki myös iltaisin, täytyy käydä testaamassa joku ilta. Omistajakaksikko hääri keittiössä ja pienen keskustelun päätteeksi kävi ilmi, että olemme syöneet aiemminkin heidän herkkujaan – samat tyypit pyörittävät myös Hietalahden kauppahallissa toimivaa Fat Ramenia.

Ihanaa Torikortteleissa on myös se, että välimatkoihin ei tarvitse tuhlata aikaa! Paikasta toiseen on korkeintaan parin korttelin – mutta usein vain parinkymmenen metrin – matka.

Alueella on monia asioita, joita voi tehdä täysin ilmaiseksi. Vierailimme Helsingin kaupunginmuseossa, jonne on aina vapaa pääsy. Kadulta ei heti hoksaa miten valtavan kaunis rakennus kohoaakaan sisäpihan puolella! Museon yhteydessä palvelee myös kahvila ja museokauppa.

Pienoismalli vuoden 1878 Helsingistä. “Pienois” on tosin harhaanjohtava ilmaisu, sillä tämähän on valtava.

Helsingin valitut palat -näyttely sukeltaa kaupungin historiaan: on rikospaikkoja 20- ja 30-luvuilta, 50-luvun koti johon voi kävellä sisään, koottuja kuvia Helsingin upeimmista sisäpihoista ja lankapuhelimella toimiva interaktiivinen yhteisötaideteos. Yksi osio on omistettu myös skeittaukselle ja Jarno löysi kuvista liudan tuttujaan.

Kaupunginmuseossa on mahdollista myös aikamatkailla menneisyyden Helsinkiin. Kävimme Aikakoneessa, viime keväänä uudistuneessa interaktiivisessa tilainstallaatiossa, jossa Signe Branderin sadan vuoden takaiset valokuvat heräävät henkiin uuden teknologian avulla. Brander on ottanut vaikuttavat panoraamakuvat Kallion kirkosta ja Nikolainkirkosta eli nykyisestä Tuomiokirkosta – ja kättä heiluttamalla näkee miten näkymä on muuttunut sadassa vuodessa. Superhieno, immersiivinen kokemus.

Brander kuvasi helsinkiläistä elämää ja kaupunkimaisemaa viime vuosisadan alussa, ja lopulta Helsingin muinaismuistolautakunta palkkasi hänet tallentamaan tuolloin kiihkeästi kehittyvää kaupunkia. Branderin lasinegatiivit ovat kaupunginmuseon kokoelmien perusta ja kuvia saa ostaa mukaan postikorttimuodossa myös museokaupasta.

Kaupunginmuseon yhteydessä toimii myös Lasten kaupunki -lastenmuseo, joka on kaupunginmuseon tapaan maksuton ja auki päivittäin.

Kuva on napattu salakapakan hämyisestä eteisestä, koska sisälle päästyään ei saa enää kuvata.

Seuraavaksi painelimme aperitiiveille Trillby & Chadwickiin. Salakapakan osoite ei löydy verkosta eikä ovessa lue mitään, se pitää vaan löytää. Minulle paikka on entuudestaan tuttu, olen juhlinut siellä joskus syntymäpäiviänikin, mutta Jarno ei ollut käynyt siellä aiemmin ja sai siksi kunnian johtaa etsintää. Kävimme kolkuttelemassa ainakin yhden pyörävaraston ja toimiston ovella ja hortoilimme parilla sisäpihalla ennen kuin oikea paikka löytyi. Paikan salamyhkäisyyttä lisää, että tila on toiminut joskus poliisin kuulusteluhuoneena. Valitsin cocktailini nimen perusteella: Mr Bukowski on lyhyt rommipohjainen juoma, just hyvä valinta ennen illallista.

Torikortteleista löytyy todella hyviä ravintoloita ja listan jatkeeksi tupsahti juuri kiinnostava uutuus nimeltä Espa. Ensi kerralla sinne! Tällä kertaa valitsimme illallispaikaksi erittäin tutun ja rakkaan lempipizzeriamme Via Tribunalin, koska lempipizzani Tonnarella on vihdoin uiskennellut takaisin listalle oltuaan sieltä tovin poissa. Tribunalista saa aitoa napolilaista pizzaa, joka paistuu minuutissa 450-asteisessa avotuliuunissa. Koskaan ei tarvitse pettyä. Rakastan erityisesti paikan valkoisia pizzoja.

Pitkän kaavan illallinen Via Tribunalissa sisältää pelkkiä lempiasioita: mozzarellaa sitruunalla ja kirsikkatomaateilla, kaupungin parhaan pizzan, Negronin (joista juuri kirjoitinkin), kahvin ja jaetun tiramisun. Jaettu siksi, että kokonainen ‘misu ei enää mahdu pizzan perään.

Jarno valitsi listalta valkosipulisen uutuuden, joka tihkui valkosipulin lisäksi chiliä, pecorinoa, mozzarellaa ja lehtipersiljaa. En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä, joiden mielestä on kamalaa, jos kumppani tuoksuu valkosipulilta. Sehän on vain yksi syy lisää pussailla.

Illallisen jälkeen livahdettiin vielä elokuviin. Kino Engel on superkiva pikkukino, jonka sisäänkäynti on samassa tilassa kuin Via Tribunali: pizzan jälkeen voi käytännössä kieritellä itsensä alakertaan seuraavaksi alkavan elokuvan ääreen. Ohjelmisto on suppea, mutta hyvin kuratoitu, joten periaatteessa voisi mennä sokkona mihin tahansa näytökseen joutumatta pettymään. Tulevan ohjelmiston voi kurkata Kino Engelin sivuilta.

Meillä oli liput Quentin Tarantinon uutukaiseen nimeltä Once Upon a Time… in Hollywood joka sijoittuu vuoden 1969 Los Angelesiin. Polveilevassa tarinassa televisiotähti Rick Dalton (Leonardo DiCaprio) ja hänen pitkäaikainen stuntmiehensä Cliff Booth (Brad Pitt) yrittävät selviytyä muutoksien ravistelemalla alalla, en kerro sen enempää! Seuraavaksi haluaisin nähdä Levan Akinin ohjaaman uutuusleffan And Then We Danced.

Raitiovaunulla kotiin, vatsat täynnä ja hyvin mielin! Olisi toki voinut jatkaa lomailua ja varata hotellihuone, ensi kerralla sitten. Instagramini kohokohdista löytyy muuten kansiollinen videoklippejä päivän varrelta.

PS. Torikortteleiden sivuilta voi tsekata mitä kaikkea muuta alueelta löytyy – mehän emme ehtineet päivässä käydä läpi kuin murto-osan!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA