Keskimmäisemme täyttää tänään 21 vuotta. Veljeni osallistui juhlintaan suvun whatsapp-ryhmässä:
“Täytyy myöntää, että tätä synnytystä en muista. Äitisi synnytti jatkuvasti tai oli raskaana. Muutenkin Helmin (esikoisemme, toim. huom.) syntymä ja sitä seurannut kaikkien Helsingin synnytyssairaaloiden läpikäyminen, etsien siskoasi ja äitiäsi oli jo uuvuttanut minut täysin. Muistan kuitenkin, että olit omituinen ja vaikea lapsi, siitä tiesin heti, että olet sukulainen. Onnea Elsa erikoinen, sun päivä. Nauti ja juhli!”
Ensinnäkin, onhan muillakin sukuviestiryhmiä, onhan? Onhan tämä ihan NORMAALIA?
Toisekseen, Elsa oli ja on maailman helpoin lapsi, mutta ymmärrän, että siinä vimmatussa lapsenpäästön tuoksinassa veljeni saattoi mennä sekaisin. Ja hän todella onnistui eksymään vuotta aikaisemmin etsiessään esikoistamme ja minua kukkakimpun kera suorittaakseen tervehdyskäynnin. Veljeni oli seissyt erinäisten hämmentyneiden naisten ja kurttuisten vastasyntyneiden vuoteiden vieressä vain todetakseen olevansa taas väärässä paikassa.
Ihmisistä saattoi tosiaan tuntua noihin aikoihin, että synnytin jatkuvasti. Kaksi vauvaa 13 kuukaudessa on aika tiukka tahti. Siitä meni kyllä sitten muutama vuosi ennen pikkuveljeä, joten joku järjenhiven meilläkin.
Elsa syntyi aamuruskon aikaan ja siinä missä esikoisemme oli heti ulostullessaan jotenkin KANTAAOTTAVA, Elsa osoitti sellaista rauhallisuutta, että minunkin kierrokseni laskivat. Kukaan ei ehkä koskaan ole ollut niin zen. Käärimme hänet kapaloon, hän näytti pieneltä eskimolta. Olimme viisastuneet esikoisen syntymästä siinä määrin, että olimme kieltäneet kaikki vierailut isovanhempia lukuunottamatta. No, tietysti myös isovaari tuli katsomaan Elsaa, ja mummon metsästäjäserkku, kun minun suvustani on kysymys. Mutta siis periaatteessa. Kun juuri ensimmäistä kertaa tuntikausia synnyttäneenä ottaa vastaan kuutisenkymmentä vierasta työpaikan delegaatioita myöten, ei tee samaa virhettä toiste. Makasimme nyt siis lähes keskenämme sairaalasängyllä, sälekaihtimien välistä siivilöityvässä maaliskuun vaaleanpunaisessa valossa, Kätilöopiston ylimmässä kerroksessa. Oli aivan hiljaista ja huoneen ilma rakkaudesta tiheä. Olin hyvässä kunnossa, pääsimme kotiin jo seuraavana päivänä.
On maailman ihmeellisintä saada lapsia. He pyörähtävät esiin ja alkavat elää omaa elämäänsä ja sinä saat seurata sitä kaikkea vierestä aitiopaikalta. Seuraa tosin hiukan vaarallinen mielipide: minusta lasten ja koirien ympärillä on alettu hyöriä hiukan liikaa. Jos joku kysyisi, ja vaikkei kysyisikään, antaisin oikeastaan vain kolme lapsiin liittyvää neuvoa:
Synnytä pystyasennossa, jos suinkin voit.
Ota lapsi kaikin mokomin mukaan tapahtumien keskipisteeseen, mutta ei tapahtumien keskipisteeksi. (Luulen, että olen pöllinyt tämän Anna Wahlgrenilta? Se oli sitä aikaa.)
Anna mahdollisimman pian lapselle homejuustoa, oliiveja, hapankaalia ja sen sellaista, niin saat aikaiseksi kaikkiruokaisen ihmisen. Ei tosin toiminut pikkuveljellä.
Takaisin Elsaan. Elsa on ihminen, jollainen olen aina halunnut olla. Tyyni, vahva, rohkea, hiljaisella tavalla itsevarma. Olen etsinyt mielenrauhaa kirjoista ja kansista niin kauan kuin muistan, vain synnyttääkseni lopulta itse parhaan opettajani. Onnea rakas lapsi, kiitos kun tupsahdit juuri meille.
Olen aloittanut oman blogini puolella vanhaan kirjeenvaihtoon perustuvan, vuoden kestävän juttusarjan, jossa palaan aikaan 15 vuotta sitten, kun muutimme Hankoon. Lapsia oli silloin kolme, nuorin vain muutamien kuukausien ikäinen. Osassa 6 juhlitaan sielläkin Elsan syntymäpäivää.
Kiitos kaikille kommenteista! Otan ilolla ja ylpeydellä kauniit sananne kirjoituksistani vastaan, ja kunnioitan ja ymmärränkin niitä, jotka eivät halua juttujani lukea ja turhautuvat täällä olostani. Sanon kuten Stellakin: saa skipata!
Mä rakastan Annan kirjoituksia! Tunnen syvää sielunsiskoutta tähän upeaan naiseen, jota en tietääkseni ole koskaan tavannut. Ja tunne näin ollen on taatusti yksipuolinen … voinko silloin edes kuvitella tuntevani sielunsiskoutta vai mitä se on. Luonnollisesti rakastan myös Stellan kirjoituksia ja siksi tämän tekstien vuorovaikutteinen kumppanuus on kihelmöivän kiehtova.
Jälleen kerran Anna kirjoitit, kuin teksti olisi tullut omasta kynästäni. Antamistasi vinkeistä tosin tällä erää pystyn jakamaan vain 2 jälkimmäistä, koska 2 sektiosynnytystä ja koska kätilö. Mutta en myöskään poissulje neuvon toimivuutta jonkun toisen vinkkelistä. Mutta 2 jälkimmäistä neuvoasi olen jakanut itsekin kaikille lisääntyneille ja sitä suunnitteleville ystävilleni. Omia tyttäriäni olen retuuttanut mukanani pitkin maailmaa ja syöttänyt heille kaikkea, usein jopa koemaistattunut heillä jotain epäilyttävää, johon en edes itse ole pystynyt.
Ja ensimmäiseen kysymykseesi palatakseni, niin kyllä meilläkin on suku-Whatsapp, jossa yhtenä jäsenenä on 21-vuotta sitten syntynyt eskimotyttömme Elsi ;)
Mä en kans yhtään tykkää tästä toisesta kirjoittajasta, harmittaa kun oottaa uutta kirjoitusta Stellalta ja sit plaah…ja ei todella kiinnosta mitkään lapsijutut.
Eikä pystyasento.
Monia se näytti kyllä kiinnostavan!
Voi teitä! Kyllä mä ymmärrän, mutta asiat muuttuvat ajan mittaan, se on vain luonnollista. Elämän täytyy mennä eteenpäin.
Olen pyörittänyt tätä yhden naisen mediaa yli kaksitoista vuotta omin voimin (viime vuosina Jarno on tullut mukaan valokuvaajana ja kirjoittanut silloin tällöin myös omia postauksia). Työn luonne on muuttunut paljon vuosien varrella. Vielä viisi vuotta sitten postauksen sisällöksi riitti usein yksi kuva ja kolme riviä tekstiä. Nykyään tekemisen taso on ihan toista, työmäärä on kasvanut valtavasti eikä kirjoituksia pysty julkaisemaan samaan tahtiin kuin aiemmin. Koin, että tilaa löytyy yhdelle äänelle lisää, ehkä tulevaisuudessa useammillekin.
Pyysin juuri Annan mukaan, koska hän on kiinnostava ja karismaattinen tyyppi sekä loistava kirjoittaja. Arvostan valtavasti Annan maailmankuvaa, asennetta ja yleissivistystä. Hänellä on paljon sanottavaa sellaisista aiheista, joista minä – ja sen myötä mitä todennäköisimmin suuri osa blogin seuraajistakin – on kiinnostunut. Koin, että hän on loistava lisä ja olen itse tykännyt tosi paljon Annan jutuista. Se, että olemme eri elämäntilanteissa, on minusta pelkästään vahvuus, näin aiheisiin ja näkemyksiin tulee tervettä variaatiota. Ymmärrän, että jotakuta ei lapsiaiheinen juttu kiinnosta, mutta monia muita kiinnostaa.
Onneksi vieraskirjoittajien juttuihin pätee sama kuin blogipostauksiin muutenkin: skippaa yli ne jotka ei kiinnosta, ja keskity niihin, jotka haluat lukea ♥
Hei Stella!
Kiitos näistä sanoista ja siitä että ’puolustat’ Annaa! Itse tulin blogiisi nimenomaan Annan oman blogin kautta, ja olen löytänyt myös täältä hurjan paljon ihanaa inspiraatiota! Tuntuu silti vähän pöhköltö lukea kommentteja joissa valitetaan kirjoituksista.. mutta ehkä tässäkin on parempi vaan skipata ne kommentit ja keskittyä oleelliseen eli teidän molempien ihaniin teksteihin ja valokuviin!
Oi Anna, allekirjoitan nuo kolme neuvoa. Pystyasento, ja vielä niin että voisi pitää käsillä kiinni jostain tangosta tai jumpparenkaista, vähän roikkuen. Eikä selällään, typerä asento.
Kaunis kirjoitus!
Ihana kirjoitus, ihana Anna! Ehdottomasti Anna pysyy täällä!
Kyllä!! Rakastan Stellan tekstejä, mutta nautin suuresti myös näistä Annan jutuista, ne tuovat tänne tosi hienon lisän.
Kiitos Siiri sekä minun että Annan puolesta, ihana kuulla!
Ah kyllä, samaa mieltä! x
Ihana teksti! Yhtä ihmeelliseltä kuin lasten saaminen tuntuu aina vaan se että ne tosiaan kasvaa ja ottavat tilaa ja maailmaa ympärillään koko ajan enemmän haltuun. Meidän pienin on vielä pieni mutta hänenkin vuotensa menneet niin vauhdilla. On yhtä aikaa niin etuoikeutettua ja haikeaa seurata heidän menoaan.
Kirjoitat niin kauniisti Elsasta! Ja ai että, tuo koko On maailman ihmeellisintä… -kappale kolmine ohjeineen kaikkineen on aivan totta. Tai no, pystyasennosta ei ole kokemusta mutta muuten joka sanan allekirjoitan.
Kirjoitat ihanasti, luin heti blogistasi kaikki 15v-sarjan postaukset, upeita ja ajattomia! Kiitos, sain niistä lohtua.
” Ota lapsi kaikin mokomin mukaan tapahtumien keskipisteeseen, mutta ei tapahtumien keskipisteeksi. ”
Täysin samaa mieltä! Kirjoitat kauniisti! Ilo lukea tätä blogia!
Minä en tajua tätä että välillä tulee joku ihan vieras kirjoittaja, haluaisin lukea vain Stellaa ja Jarnoa.
Aijaa, musta Anna on tosi fresh lisä tähän jengiin. Tää oli ihana postaus. Itsellä 3v ja toinen haaveissa.
Heippa anonyymi, muutokset eivät koskaan voi miellyttää kaikkia ja ymmärrän sun harmituksen, mutta minä ja Jarno ollaan täällä edelleen ja myös tulevaisuudessa äänessä yhtä paljon kuin ennenkin! Skippaat vaan yli ne kirjoitukset, jotka eivät sua kiinnosta, ja keskityt niihin joita haluat lukea ♥