Postikortteja Porista

Yhteistyössä Gasum

Kirjoitin tovi sitten biokaasuautosta, jonka saimme muutamiksi viikoiksi kokeiluun. Ensimmäinen etappimme autoretkeilyn saralla oli Pori Jazz, joka houkutti monen vuoden tauon jälkeen vetonautoilla nimeltä Richard Ashcroft, Seal ja kirsikkametrilaku. (Tämä ei ole vitsi. Rakastan kirsikkametrilakua.) Heinäkuinen maakuntamatkailu, tuttuihin törmäily jazzkadulla ja Yyteri kiinnostivat myös, joten päätöstä ei tarvinnut pohtia sen kauempaa. Hankimme liput ja lastasimme auton kaikella mitä suomalaisena kesäviikonloppuna voi vaan tarvita. Hellehepeneillä ja paksuilla villapaidoilla. Bikineillä ja sateenkestävillä teltankokoisilla takeilla. Unohtamatta aurinkorasvaa, hyttysmyrkkyä ja ritsaa varastelevia lokkeja varten (vain vähän vitsi).

2016-08-09-stellaharasek-roadtripping-22016-08-09-stellaharasek-roadtripping-32016-08-09-stellaharasek-roadtripping-1

Ajelimme kaasukiesillä Poriin maailmanlopun kaatosateen läpi. Elättelimme toiveita, että sateet jäisivät matkan varrelle ja perillä odottaisi pilvetön taivas, mutta turha toivo – sama märkä harmaus oli vastassa Porissakin. Edes sade ei voinut himmentää riehakkuutta, joka valtaa kaupungin joka vuosi jazzien aikaan. Kaikki olivat hyväntuulisia, jopa Ärrän myyjä joka joutui isoja kahvejamme varten täyttämään kahvipannun, sitten maitokannun ja vielä metsästämään lisää kansia pahvimukeihin. Sillä ensimmäinen asia, joka suoritetaan missä tahansa määränpäässä, on hakea kahvit. Vasta sen jälkeen voi alkaa pohtia muita tähdellisiä, kuten ruokaa tai sitä oliko jossain joku majoitus.

2016-08-09-stellaharasek-roadtripping-42016-08-09-stellaharasek-roadtripping-52016-08-09-stellaharasek-roadtripping-6

Hotellihuoneet oli tietysti buukattu täyteen jo kuukausia sitten, joten olimme vuokranneet Porin kaupungin kautta Mikonkadulta kaksikymmentäneliöisen viikonloppuluukun. Pieni asunto oli täynnä hevoskisoissa hankittuja palkintopokaaleja ja kehystettyjä Raamatun jakeita. Alkovista löytyi nitisevä sänky, josta tuli mieleen opiskeluvuosien vähän liian kapeat laverit ja kaverilta toiselle kierrätetyt runkopatjat. Siihen oli pedattu puhtaat lakanat huolellisesti kuin kauan odotetuille vieraille.

2016-08-09-stellaharasek-roadtripping-72016-08-09-stellaharasek-roadtripping-82016-08-09-stellaharasek-roadtripping-9

Festivaalialueella oli samanlaista kuin kaikkialla muuallakin länsirannikolla, märkää. Richard Ashcroft, tuo kolholla tavalla karismaattinen britti, seisoi lavalla kitaran kanssa ja soitti Bitter Sweet Symphonya. Sadeviittoihin verhoutunut yleisö kahisi kertosäkeen tahtiin kuin lauma muovihuppuisia hattivatteja. Löysimme ensimmäiset huonotuuliset ihmiset – kärttyisiä järjestysmiehiä, jotka olivat seisoneet piiskaavassa sateessa arvatenkin koko päivän. Kärttyisyys oli vähälllä tarttua, mutta päätin, että mikään ei pääse pilaamaan meitsin keikkatunnelmaa kun The Verven nokkamies soittaa ensimmäisen kerran Suomessa.

2016-08-09-stellaharasek-roadtripping-102016-08-09-stellaharasek-roadtripping-112016-08-09-stellaharasek-roadtripping-12

Ei sitä keikkatunnelmaa kauaa koeteltu. Löysimme ystävämme Iran seurueineen, sitten viinipaviljongilta paikan – sellaisen, jossa pysyi kuivana kaatosateen keskellä ja kaiken lisäksi näki päätä kääntämällä molemmille suurimmille lavoille. Oli penkki, vilttejä ja pullo kuohuviiniä, yksi vanha ystävä ja muutama uusi. Ei haitannut paviljongin kattoon hakkaava sade tai kaikkialle hiipivä kosteus. Jokilavalla vetänyt John Newman teki vaikutuksen energiallaan, vaikka artistin tuotantoon perehtymättömän korvaan kuulosti siltä, että hän soitti saman hittinsä ainakin kuusi kertaa. Sade oli loppunut siihen mennessä kun kävelimme Kirjurinluodon läpi kaupunkiin.

2016-08-09-stellaharasek-roadtripping-132016-08-09-stellaharasek-roadtripping-14

Lauantai valkeni laiskana ja mikä tärkeintä, aurinkoisena. Kävelimme lounaalle sinne minne kaveritkin olivat päätyneet ja unohduimme terassipöydän ääreen pitkälle päivään. Muut lähtivät venähtäneen lounaan jälkeen takaisin Helsinkiin, me painelimme kaksin Kirjurinluotoon. Oli parhaat eväät: pullo kuohuviiniä ja pussillinen kirsikkametrilakua puoliksi ennen illan keikkoja. Puoliksi. Ainoa huono puoli miehessä, jolla on hyvä (eli sama) maku, on se, että joutuu jakamaan. Pitää seuraavalla kerralla ostaa molemmille oma metrilakupussi.

2016-08-09-stellaharasek-roadtripping-152016-08-09-stellaharasek-roadtripping-162016-08-09-stellaharasek-roadtripping-172016-08-09-stellaharasek-roadtripping-18

Lauantai-iltana muistin millainen Pori Jazz on parhaimmillaan: päivästä pitkälle yöhön venyvä piknik, vierailleen lämmin ja lempeä. On pimenevään iltaan syttyviä valoja, lavoilta kantautuvaa musiikkia. Jokaiselle löytyy passeli paikka puun alta tai tarpeeksi tilaa viltin levittämiseen nurmikolle. Järjestysmiestenkään hermot eivät olleet enää ihan niin kireällä kuin edellisenä päivänä.

2016-08-09-stellaharasek-roadtripping-232016-08-09-stellaharasek-roadtripping-222016-08-09-stellaharasek-roadtripping-192016-08-09-stellaharasek-roadtripping-202016-08-09-stellaharasek-roadtripping-21

Seal – Suomessa ensimmäistä kertaa hänkin – odotetusti houkutteli päälavan eteen kaikista suurimman yleisömeren. En oikein tiennyt mitä odottaa keikalta, vaikka halusin ehdottomasti nähdä sen. Pidin monista kappaleista, keikan tunnelmasta, tietysti siitä samettisesta äänestä. Rutinoituneet välispiikit ja suoritukselta kalskahtava kokonaisuus jättivät kylmäksi. Yleisö tuntui odottavan koko keikan ajan sen itsestäänselvää loppuhuipennusta, Kiss From A Rose olikin kaunis kuten aina. Kun oli katsellut tunnin lavalla yksinään huojuvaa Sealia, alkoi tuntua ettei siellä ollut enää mitään nähtävää, joten makasimme nurmikolla ja kuuntelimme. Sillä tavoin nautittuna ne kappaleet olivat ehkä parhaimmillaan, sopivat siihen pehmeään pimeään.

2016-08-09-stellaharasek-roadtripping-242016-08-09-stellaharasek-roadtripping-252016-08-09-stellaharasek-roadtripping-262016-08-09-stellaharasek-roadtripping-27

Lauantain – ja samalla koko tapahtuman – päätti Olavi Uusivirta. Olen nähnyt Olavin livenä työkuvioiden kautta varmaan sata kertaa, mutta aina ne kappaleet jaksaa kuunnella vielä kerran. Olavissa on hillittömyyttä ja poikamaista iloa, joka sulattaa mustan kyynkin sydämen. Päädyimme vielä viinipaviljongille. Suurin osa yleisöstä oli jo painellut yön selkään – saimme valita parhaat paikat ja kahmia vilttejä hiipivään viluun. Lähdimme viimeisten joukossa sitten kun suurin vaellus luodon läpi takaisin kaupunkiin oli ohi. Sillalla oli silti ryysis, se kuuluu jotenkin kokemukseen.

2016-08-09-stellaharasek-roadtripping-292016-08-09-stellaharasek-roadtripping-302016-08-09-stellaharasek-roadtripping-31

Sunnuntaiksi huristelimme meren ääreen, vakaana suunnitelmana pyhittää pyhäpäivä ei-yhtään-minkään tekemiseen. Suunnitelma onnistui yli odotusten. Lojuimme viltillä, katselimme leijoja. Työnsin varpaat syvälle hiekkaan. Oli mansikoita, karjalanpiirakoita ja kirsikkatomaatteja, eikä kukaan odottanut meitä missään. Tuuli kuljetti ihmisten äänet jonnekin kauas.

2016-08-09-stellaharasek-roadtripping-342016-08-09-stellaharasek-roadtripping-33

Yyterissä tulee käytyä aivan liian harvoin, varmaankin juuri siksi, että autottomana rantaretket vähän kauempana kaupungeista sijaitseviin kohteisiin ovat hiukan haastavat. Bussit kulkevat, mutta onhan se nyt kummasti kätevämpää, kun ei ole riippuvainen muista aikatauluista eikä tarvitse roudata kaikkea hauisvoimin. Laiskuuspäissäni valitsen milloin tahansa mieluummin sen lähimmän kelvollisen paistattelupaikan. Siksi päätimmekin näyttää kiesille mahdollisimman montaa kivaa paikkaa, joissa ei ole hetkeen käyty, niin kauan kuin tätä biokaasuautoilijan onnea kestää.

2016-08-09-stellaharasek-roadtripping-362016-08-09-stellaharasek-roadtripping-352016-08-09-stellaharasek-roadtripping-37

Hiekkadyynien keskellä on niin hyvä ja helppo olla. Kotoisaa, vaikka minulle ja pitkätukalle Kalajoen hiekat ovat paljon tutummat – ne sijaitsevat huomattavasti lähempänä Ylivieskaa ja Ylitorniota, joissa olemme nuoruusvuosinamme luuhanneet. Ehtisiköhän tänä kesänä vielä Kalajoellekin?

2016-08-09-stellaharasek-roadtripping-382016-08-09-stellaharasek-roadtripping-392016-08-09-stellaharasek-roadtripping-402016-08-09-stellaharasek-roadtripping-50

No miten kaasulla käyvä menopelimme pärjäsi pidemmällä matkalla? Ilman mitään ongelmaa. Tätä oikeasti kysyttiin pariinkin otteeseen. Viime viikkojen aikana on nimittäin selvinnyt, että kaasuautoiluun liittyy kaikenlaisia kummallisia ennakkoluuloja, kuten esimerkiksi se, että kaasulla kulkeva auto olisi jotenkin hitaampi, huonompi tai rumempi kuin tavallinen. Sehän on staili, huudahti yksikin ystävä yllättyneenä kun kurvasimme kadulla hänen eteensä, ilmoitti odottaneensa rumilusta. Nauratti. Sinne Poriinkin se porhalsi noin vaan, ja toipa vielä takaisinkin.

2016-08-09-stellaharasek-roadtripping-51

Kahden viikon käytön jälkeenkään en ole huomannut biokaasukärryssä minkäänlaista merkittävää eroa tavalliseen autoon, paitsi sen, että tankkaaminen on aivan eri tavalla sosiaalinen tapahtuma. Tankilla käydessä saa ympärilleen sekä uteliaita kyselijöitä (hyvä, että biokaasu kiinnostaa) että muita kaasuautoilijoita, jotka ilahtuvat tavattomasti törmätessään kanssakaasuilijaan. Yksi heistä osoittautui Gasumin työntekijäksi, terveisiä!

2016-08-09-stellaharasek-roadtripping-522016-08-09-stellaharasek-roadtripping-53

Itse tankkaamisestakin on kysytty. Biokaasua tankataan aivan samalla tavalla kuin bensaakin – letku sisään ja odotellaan, että tankki täyttyy. Oikeastaan ainoa yllätys tuli vastaan kaasuautomaatin kuitissa: biokaasu on todellakin bensaa edullisempi. Aika jees, että on olemassa tapa autoilla totuttua ekologisemmin ja edullisemmin. Kuulostaa tulevaisuudelta.

2016-08-09-stellaharasek-roadtripping-542016-08-09-stellaharasek-roadtripping-55

Muutama kysymys on tipahtanut myös siitä miten auto vaihtaa biokaasusta bensaan, jos kaasutankki tyhjenee kesken ajon eikä kaasuasemaa löydy läheltä. Se tuli testattua matkalla Porista takaisin: vaihtoa ei edes huomaa, se tapahtuu nimittäin automaattisesti ajon aikana. Mukavuudenhaluinen kuski kiittää kun mitään ei tarvitse tehdä. Kunhan muistaa tankata kaasua kun seuraava asema osuu kohdalle, sillä kuka hullu haluaisi ajella auton bensatankilla, kun on olemassa viisaampikin vaihtoehto. Lisää kaasuautoilusta löytyy Gasumin sivuilta sekä osoitteesta Ajakaasulla.fi.

2016-08-09-stellaharasek-roadtripping-322016-08-09-stellaharasek-roadtripping-56

Sananen autoilusta. Siihen koukuttuu petollisen nopeasti. On käsittämättömän kätevää, kun kaikkea ei tarvitse etukäteen suunnitella, päättää ja aikatauluttaa julkisen liikenteen ehdoilla. Ja sen, paljonko kamaa jaksaa kantaa ja montako koiraa pystyy sen kaiken kaman ohella pitämään käsissään! Olen kyllä matkustanut kahden mäyräkoiran, matkalaukun, kamerarepun ja kahden ruokakassin kanssa junalla joulunviettoon, mutta se on yksi niistä kokemuksista, joita ei tarvitse tässä elämässä toistaa.

Kahden yhteisen viikon jälkeen ehdin jo kiintyä kaasukiesiin, ei tehnyt yhtään mieli luopua siitä. Mutta onneksi ei ihan vielä tarvinnutkaan, sillä edessä oli vielä viikon verran muita retkiä. Palataan niihin pian.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

54 thoughts on “Postikortteja Porista

  1. Suosittelen venetsialaisviikonloppua Kalajoella elokuun lopussa. Se tunnelma on niin suloisen haikea, nyyh… Helsinkiläistymiseni jälkeen en ole pariinkymmeneen vuoteen sinne osunut juuri silloin, toivottavasti lähivuosina taas.. T. ex-kalajokinen

    • Oi, kiitos vinkistä. Kuulostaa aivan ihanalta, en ole kuullutkaan tapahtumasta. Toivottavasti pääsen näkemään jonain vuonna.

  2. Ylivieska mainittu! On aina yhtä hassua, kun joku Helsinkiläinen tietää näitä pikkupaikkakuntia. Itse Nivalasta kotoisin, ja kun täällä Helsingissä joku kysyy mistä tulen, niin yleensä seuraa vain jatkokysymys “missä se on”. Tosin puheessa kuuluu niin vahva murre, että moni toteaa että “ootko jostain pohjoisempaa kotoisin”.

    • Juu, on tullut näitä pikkupaikkoja koluttua vuosien varrella! Suurin osa helsinkiläisistä taitaa – meidän lailla – olla junan tuomia.

  3. Varattiin pariterapiaa sun blogimainoksen kautta, toivottavasti se hyödyttää sua :) mun blogiakin voi lukee, siellä taitaa nyt olla piilolinssimainos ja tanssilehtien mainos, saa tukea!

    • Hei ihana kuulla! Ei se minua taloudellisesti hyödytä, mutta ilahduttaa, koska Terapiatalo on superhyvä paikka ja uskon, että siitä on teille iloa ja apua xxx

  4. Ihania kuvia jälleen kerran!:)
    Jos Kalajoelle eksytte, niin suosittelen käymään seikkailupuisto Pakassa, jos kaipaa jotain hauskaa/erilaista/(ja aika mukavan kokovartalotreeninki siinä saa samalla :D) lomatekemistä rantailun ohelle ;) Pari tuntia valjaiden varassa rimpuloimista puiden korkeudella, erilaisista radoista selviytyen, samalla saattaa joutua ohikulkevien kiinalaisturistien kuvaamaksi ja ihmetyksen kohteeksi. :D Hauskaa se on, voin luvata!

    • Hui, korkeanpaikankammoinen kiittää vinkistä mutta jättää tämän riemun ehkä muille!

  5. Yhdyn ylistäjien kuoroon. Postauksesi sai myös tämän ajokortittoman haluamaan kaasuautoa. :D Ehkä täyteläisin yhteistyöpostaus ikinä! <3

  6. Tämä postaus soi minut haluamaan
    a) Pori jazzeille kun perusfestareita en enää kestä (tungos, vessajonot..), miksi en ole ennen tajunnut jotain tuollaista olevan tässä maassa!?
    b) kaasuauton! En ymmärrä miten en ole tajunnut kaasuautoilua vaikka..khöm..teen työkseni kiertotaloustutkimusta (no en nyt sentäs biokaasuihin liittyvää ;)
    c) hiekkarannoille..sinne kaipaan AINA
    d) Samujin torin myös konjakkisena (mustana omistan, toinen..hmm?)

    Ihana postaus ja blogi Stella! <3

    • Okei eli reklamaatiota kaasuauton puutteesta tehdessäni sain kuulla ettei näillä perukoilla (vielä!) ole mitään kaasuntankkausmahdollusuutta, se olkoon puolustus ammattiylpyteni säilyttämiseksi ;)

      • Ei ehkä vielä, mutta Gasum rakentaa paraikaa maahan toistakymmentä uutta kaasuasemaa ;)

    • Oi, ihana kommentti Kata! Kiva kuulla että tykkäsit, ja pakko nyt kertoa, että itsehän omistan Tori-kassin sekä konjakkisena että mustana. Molemmille riittää käyttöä, paljon muita laukkuja en itseasiassa käytäkään. Että suosittelen!

    • Minä! Tai no, muutin sinne muualta, mutta äitini on niiltä seuduilta kotoisin ja niin päädyin asumaan sinne muutamiksi vuosiksi.

  7. Kauniita kuvia, porilainen paluumuuttaja taisi ihastua kotikaupunkiin uudelleen. Ihania Pori Jazz-fiiliksiä myös.

  8. SIIIIS. Ei liity tähän taas mitenkään, mutta älä nyt sano, että sinä, pitkätukka &nakkityypit tulitte vastaan juuri kun syöksyin tänään Kokkoon kahveilemaan?!

  9. Say what? Ashcroft Jazzeilla? Tämä meni kyllä täysin ohi :-( Sealistäkin kuulin vasta keikan jälkeen. Herätys Pori Jazzin markkinointijengi!

  10. Miten saattekin biokaasuautoilun näyttämään noin seksikkäältä :D Millä kalustolla muuten kuvaatte?

    • Hahaa! En tiedä! Me kuvataan pääasiassa Nikonin kalustolla, runkona D750 ja linssinä 1.4 50-millinen.

  11. Oi Yyteri! Siitä on pieni ikuisuus, kun oon viimeeksi kahlannut yyterin kuumasta hiekasta loputtoman loivalta tuntuvaan rantaveteen. Kauniita hetkiä, ihanat te.

  12. Ihania kuvia! Silmäni bongasivat jotain kivannäköistä ekasta kuvasta, oikean puoleisemman kassin päällä on jotain…mutta mitä? Mikä se on, hippiloimi? Mistä?

    • Hippiloimi on Stockalta aikoinaan hankittu Odd Mollyn poncho, käytetään meillä usein myös reissuvilttinä, koska on paksu ja lämmin. Mulla on siitä kivoja kuvia vielä julkaisematta, pitää täräyttää eetteriin xx

  13. Tajuttoman kauniita kuvia! Ja ihana toi pörröinen nuden sävyinen neule, mistä se on?

  14. Lisää näitä reissuraportteja! Rakastan sun (teidän) kuvia. Luen jopa autoilusta mielelläni kun sä kerrot siitä, vaikka olenkin vannoutunut pyöräilijä :D

    • Hei huippua että tykkäät! Reissuraportteja on nimittäin luvassa vaikka kuinka paljon.

  15. Voi jestas mitä kuvia! Olen itse Porista kotoisin ja asun tällä hetkellä Helsingissä, ja jotenkin sen oman synnyinkaupungin kauneuden huomaa omalla tavallaan vasta sitten, kun sieltä on ollut vähän aikaa pois. Näissä kuvissa on se ihana jazz-tunnelma, joka valtaa koko kaupungin aina viikoksi heinäkuussa. Jazzien jälkeen Pori hiljenee ja sitä alkaa odottaa taas ensi kesää ja sitä tiettyä tunnelmaa.

    Vinkki seuraavalle Porin-reissullenne. Jos ette ole käyneet Kallossa tai Reposaaressa ennen, niin ne ovat ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja. Kallossa on oma viehätyksensä karuine rantakallioineen, kun taas Reposaaresta löytyy idyllisiä puutaloja, kaunis kirkko ja historian ystäville vanha linnakepuisto, jossa on juoksuhautoja.

    • Hei kiitos – ihana kuulla paikalliselta, että tunnelma on tavoitettu! Ja kiitos vinkistä. Kallossa itseasiassa olenkin joskus vuosia sitten käynyt kun vietin paljon aikaa porilaisten kanssa. Reposaari on uusi tuttavuus, pitää ottaa lähempään syyniin seuraavan kerran kun pääsemme länsirannikolle asti.

  16. Ai, se olikin mennyt mulla ohi, että kaasuautoissa on kaasutankin lisäksi bensatankki! Ihmettelinkin mitä sitten jos kaasuasemaa ei vaan löydy ;) Kauniita kuvia taas kerran.

Leave a Reply

Your email address will not be published.