Kirjeitä saarelta

✖ NUSA LEMBONGAN, BALI, INDONESIA

Saavumme veneellä Nusa Lembonganiin, Balin kaakkoiskulmassa sijaitsevaan pikkusaareen. Kartassa se näyttää olevan ihan Balin kupeessa, mutta todellisuudessa saareen on lautalla yli tunnin matka, pikaveneellä puolet vähemmän. Olen lukenut molemmista tukun varoituksia. Lautalle saa ahtautua paikallisten kanssa, istua matkatavaroineen kanojen, kassien ja pahvilaatikoiden keskellä ja toivoa, ettei liian täyteen lastattu lautta uppoa matkalla – tai räjähdä, kuten yhdelle oli käynyt. Pikaveneet puolestaan kuljettavat matkailijoita kovassa aallokossa kiikkerillä, pelastusliivittömillä veneillä, jotka kaatuvat helposti huonolla säällä. Päädymme pikaveneeseen: aukottomalla riskianalyysillämme päättelemme, että kuoleman todennäköisyys on puolet pienempi, koska matka on pikaveneellä puolet nopeampi. Ostamme liput paikalliselta yhtiöltä, jonka mainoksissa lukee isoin kirjaimin 100% safety guarantee. Päätän olla miettimättä onko se vain sanahelinää.

Terminaalissa jaetaan pahoinvointitabletteja ja matkalla ymmärrän miksi. Katselisin merimaisemaa kajuutan ikkunasta, mutta aallot pyyhkivät melkein veneen yli enkä näe kuin ikkunaa vasten iskeytyvää vaahtoa. Vene pomppii ja hytkyy kuin kieppuisi myrskynsilmässä, vaikka sää on juuri nyt täydellinen. En halua edes pohtia, millaista matkanteko olisi kehnommalla kelillä. Lopulta vene hiljentää ja sen vierelle saapuu Nusa Lembonganilta lähetetty pikkuvene: meidät on tultu noutamaan. Loikkaamme aallokossa keikkuvaan pikkupaattiin, pidämme kiinni sieltä mistä saamme pysyäksemme kyydissä. Pikavene jatkaa muiden kyydittäviensä kanssa matkaa Lombokiin ja me huristelemme kohti pikkusaaren rantaa. Balin pääsaari häämöttää horistontissa: tulivuori on kietoutunut pilviin ja sen pää pilkistää esiin kuin pumpulista. Vuori on tätä kirjoittaessa vielä aivan hipihiljaa.

Täällä ei nousta maihin laiturin kautta, sellaista ei ole. Hyppäämme laukkuinemme veneestä suoraan veteen ja kahlaamme hiekkarannalle. Meidät johdatetaan kujaa pitkin parkkipaikalle, jossa lastaudumme märkine varvastossuinemme safarijeepin kyytiin. Naurattaa. Meiltä ei ole kysytty mitään sen jälkeen kun kolme tuntia aiemmin hyppäsimme aamukuudelta pakettiauton kyytiin Seminyakissa sijaitsevan majapaikkamme edestä. Aasiassa matkustamisen helppoutta: kerrot jollekulle mihin haluat mennä, sen jälkeen sinua vaan viedään. Reitti voi olla ruuhkainen ja monivaiheinen, mutta ennemmin tai myöhemmin pääset perille, useimmiten oikeaan paikkaan.

Parin hektisen Bali-päivän jälkeen Nusa Lembonganin rytmi tuntuu huojentavan hitaalta. Saarta halkovat muutama pitkä tie, joiden varrella on kaikki: kaupat, skoottereita vuokraavat kioskit ja sukellusmatkoja järjestävät yritykset samanlaisissa matalissa parakeissa, ravintolat ja kahvilat, majapaikat halvimmista surffihostelleista hotelleihin, joissa on portit ja kiiltävät pinnat. Autoja on vain vähän, melkein kaikki ajavat skoottereilla ja ohittelevat seassa ajelevia polkupyöräilijöitä. Toisin kuin Balin pääsaarella, kukaan ei käytä kypärää, kaikki eivät kenkiäkään. Sateella he pukevat kyllä päälle kahisevan muoviasun, jonka helma liehuu heidän perässään kuin taikaviitta. Saman skootterin kyydissä kulkee koko perhe vauvasta koiraan. Joku on ilmeisesti tekemässä remonttia ja huristelee ohi olallaan nippu nelimetrisiä putkenpätkiä.

Et kai ihan yksin koko tuota lounasta syö?

Kaikki pienet saaret tuntuvat elävän saman jouteliaisuuden vallassa, on island time. On uneliaat aamut, pitkät iltapäivät, nopeasti pimenevät illat. Tuulenvire liikuttaa palmunlehviä, ilmassa tuoksuu meri ja jossain valmistuva lounas. Gekko paistattelee päivää liikkumattomana kuin kivikautinen piirros. Jokaista saarta tuntuu hallitsevan joko koirat tai kissat, jotka valvovat laiskanpulskeina valtakuntaansa. Nusa Lembongan on ehdottomasti koirien saari, sillä niitä on kaikkialla, jokaisella ravintolalla ja kaupalla omansa, joissakin kaksi tai kolme. Pienet ja isot sulassa sovussa, kuten nämä kaksi kaverusta, joista otin kuvan heitä herättämättä. Kissojakin on, mutta ne ovat laihoja ja melkein näkymättömiä, häntä saattaa vilahtaa ennen kuin sen omistaja katoaa kujien varjoihin.

Sadekausi on alkamaisillaan ja päivä päivältä on kosteampaa. Kuumuus tiivistyy pisaroiksi iholle, hiki valuu selkärankaa pitkin farkkushortseihin. Aamuisin paistaa aurinko, iltapäivästä kosteus puristuu pilviksi, jotka täyttävät taivaan. Kun sade alkaa, se ryöpsähtää alas kuin saavista, silloin on parasta löytää itselleen katos tai vähintään suuri varjo, joiden alla paikalliset jatkavat ilme värähtämättä päiväänsä. Melkein joka ilta ukkostaa. Joskus salamat valaisevat tummuneen taivaan suurina ja äänettöminä jossain kymmenien kilometrien päässä. Taivaallinen näytös tuntuu samaan aikaan lahjalta että muistutukselta.

Rantakahviloista saa kahdella-kolmella eurolla aamiaisen, johon kuuluu balilaista kahvia, paahtoleipää, voita ja hilloa, pekonia, kananmunia millä tahansa tavalla valmistettuna ja usein vielä paahdettu tomaatti tai rapeaksi paistettu peruna. Rasvakäryä enemmän kiehtoo paikka nimeltä Bali Eco Deli, josta saa simppeliä ja kevyttä safkaa sekä koiranpentuterapiaa, sillä lattiaa pitkin vilistää karvainen täystuho. Se haluaa syödä kaiken: varpaani. Punotun kassini. Varvastossuni. Lounaani. Hellyn ja annan sille leipää. Ja sitten nostan sen syliini ja vien juomaan, koska olen aina kaikissa kuumissa maissa kroonisen huolestunut siitä saavatko läähättävät koirat ja muut eläimet tarpeeksi vettä. Sillä on todennäköisesti oma vesikuppi heti kulman takana. Ekovetoinen ravintola huolehtii muutenkin ympäristöstään, sillä yrittäjät koittavat opettaa muita saarelaisia kierrättämään. Ei ilmeisesti ihan helppo tehtävä, mutta jonkun täytyy raivata tie.

Rannoilla on pehmeää hiekkaa täynnä pieniä simpukoita ja korallinpalasia. Kädenpaksuiset köydet kiemurtelevat hiekkaa pitkin veteen, jossa erikokoiset ja eriväriset paatit keinuvat parkkipaikoillaan, kunnes niitä seuraavan kerran tarvitaan. Kaukana veneiden takana surffataan, siellä missä aallot murtuvat ja vaahtopäät erottuvat valkeina tummenevassa horistontissa. Surffareita eivät lähestyvät myrskyrintamat hidasta, vaikka joku Canggussa kuoli juuri salamaniskuun. Mitä suuremmat aallot ja painostavammat pilvet, sen innokkaammin he kantavat lautansa rantaveteen ja kipuavat veneeseen, joka kuljettaa heidät parhaalle spotille. Katselen heitä rannalta, he erottuvat mustina pisteinä valkeissa tyrskyissä ja liitävät alas, alas, alas.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

14 thoughts on “Kirjeitä saarelta

  1. Mukaansa tempaava kirjoitus, melkein olin saarella mukana ja annoin koiranpennun purra varpaitani.

  2. Joo!
    Olen vuosia miettinyt Median huimaa “pelottelutaktiikkaa”??
    Oi miksi.
    Muutenkin on isosti aina vallalla ns “kun pelkäät jo valmiiksi, lisätään vielä vähän..”?!

    Usein tämä on vain opittua ja tiedostamatonta. Mutta, kuinka haitallista meille kaikille!?
    Toki on ihanaa, että tieto kulkee, mutta kun sen saisi pysymään faktoissa ja uutisia voi kertoa mm rauhoittavastikin ❤
    Pelolla on hyvä hallita maailmaa. Koska niin on vaan “aina” tehty.
    Rakkaudella hallitseminen onkin muka “uusi” juttu, vaikka sen pitäisi olla ainoa keino

    Nuo pienet käpälät!!!

    • Kyllä, juuri tuo – klikkijournalismi pitää huolen siitä, että on kannattavampaa lisätä bensaa liekkeihin ja lietsota hysteriaa sen sijaan että keskityttäisiin tosiasioihin.

      Ne käpälät ♥

  3. Eipä ole tulivuori enää hiljainen. Suomenkin mediat uutisoivat aiheesta ja brittimedia seuraa tulivuorta reaaliajassa. Vaikuttaako sinne saarelle? Saat kenties olla siellä saarella hetken aikaa, koska lentoja perutaan koko ajan lisää. Tällä hetkellä lentoliikenteessä on red alert ja odotetaan/pelätään isoa purkausta. Tsemppiä sinne!

    • Ei ole ei! Kirjoitan varmasti siitäkin kohta kun ennätän. Mutta tilanne täällä on kyllä rauhallisempi kuin median melko paisuttelevasta uutisoinnista voisi päätellä. Asukkaat on evakuoitu seitsemän kilometrin säteellä tulivuoren ympäriltä, mutta muihin täällä vuori ei juuri vaikuta. Olemme tällä hetkellä jo Canggussa ja täällä jatkuu arki ihan ennallaan. Jotkut lennoista on peruttu, mutta suurin osa lähtee ja laskeutuu ainakin toistaiseksi ihan aikataulun mukaisesti. Tuttuja lähti eilen Suomeen, muita on tulossa sieltä ensi viikolla tänne. Seuraamme tietysti tilannetta, mutta ei täällä ole ainakaan tällä hetkellä mitään syytä paniikkiin.

Leave a Reply

Your email address will not be published.