Liian köyhä kouluun?

Olin yhdeksänvuotias, kun vanhempani erosivat. Muuttorumban jälkeen asetuimme toiselle puolelle Ylivieskaa ja vaihdoin koulua, kun matka vanhalle ala-asteelle kävi liian pitkäksi. Uudessa koulussa kuulin, että opettajia oli varoitettu vilkkaasta ja keskittymishäiriöisestä ongelmalapsesta, joka tuli rikkinäisestä perheestä. Siitä tuli leima, jonka mukaan aloin käyttäytyä. Vietin suurimman osan oppitunneista opettajanhuoneessa, etten häiritsisi opetusta. Kopiokoneen kanssa hölmöily tuli tutuksi ja jokainen välitunti alkoi kymmenen minuuttia aiemmin, koska tunsin olevani vastuussa välituntikellon soittamisesta.

Kotoa oli kadonnut kuri. Aloin testata rajojani, jotka venyivät ja venyivät, kunnes niitä ei enää ollut. Olin kaveripiirini ainoa, jolla ei ollut kotiintuloaikaa. Notkuin joka päivä iltamyöhään ulkona, pyörin skeittiparkilla tai tein tihutöitä ympäri Ylivieskaa. Kadun jokaista graffitia ja hajotettua ikkunaa.

Vähävaraisen yksinhuoltajan lapsena, yhtenä neljästä, minulla ei ollut myöskään viikkorahaa. Kun luokka meni jouluna kirkkoon, opettaja antoi minulle kymmenen markkaa siitä hyvästä, että istuin hiljaa ja erillään muista. Ostin sillä uutena vuonna raketteja (kadun myös kaikkia niitä räjäytettyjä postilaatikoita).

Kuudennnen luokan lopussa olimme opettajien kanssa varmasti yhtä helpottuneita siitä, että ala-aste oli osaltani ohi. Kiitos teille kärsivällisyydestä.

Yläasteella aloin purkaa energiaa muuhunkin kuin yleiseen häiriköintiin ja extreme-ninjailuun lähimetsissä. Pelasin jalkapalloa, jääkiekkoa, pesäpalloa ja koripalloa, skeittasin ja lumilautailin. Meillä ei ollut varaa ostaa mitään uutena, mutta hankin käytettyjä mailoja jäähallin myyjäisistä ja sain joskus kavereilta vanhan lumilaudan. Kerran jalkapallojoukkueeni maksoi kausimaksuni, koska meillä ei ollut siihen rahaa ja joukkue halusi minun jatkavan pelaamista. Kiitos teille siitä. Ilman aktiviteetteja ja harrastusten kautta saatuja ystäviä en olisi nyt tässä.

Monesti lapset ymmärtävät vasta aikuisempana, että kotona on ollut rahasta pulaa. Minä tiesin jo silloin, että meillä oli tiukkaa. Välillä rahaa ei ollut mihinkään, joten aloin varastella. Siitä oli jo kehittymässä tapa. Olin viittä vaille valmis nuorisorikollinen, kun jäin kiinni korvalappustereot farkkujeni vyötäröllä. Poliisi haki minut kaupasta ja muistan ikuisesti tuon kymmenen metrin matkan kaikkien silmien alla. Se oli yksi nöyryyttävimmistä hetkistä elämässäni, ajattelin, että nyt se on menoa, millään ei ole enää väliä. Istuin poliisiautossa ja itkin, koska tiesin, että rikosrekisterin ja varkaan leiman saaminen tulisi muuttamaan kaiken. Olin pilannut perheemme maineen, tuhonnut oman tulevaisuuteni. Itkun loputtua ylikonstaapeli ajoi minut kotiin, jätti minut korttelin päähän ja sanoi, että pidetään tämä meidän salaisuutena. Se oli käänteentekevä hetki. Kiitos, että näit minussa nuoren, joka oli valmis muuttamaan tapansa.

Vaikeudet heijastuivat koulunkäyntiin. Mulla epäiltiin olevan ADHD ja tunsin saaneeni sekä selityksen että syyn olla vilkas ja vaikea. Olin jatkuvasti tukkanuottasilla opettajien kanssa. Minua kiinnosti vain taideaineet ja käsillä tekeminen – ja kotitaloustunnit, koska siellä sai syödä. Lukuaineista lintsasin ja pääsin lunttaamalla rimaa hipoen kokeiden läpi. Väärensin poissaolovihkoon äidin nimen, en halunnut vaivata häntä. Olin täysin hukassa: olin saanut mahdollisuuden, mutta en tiennyt mitä olisin sillä tehnyt. Kaikki muut tuntuivat tietävän mihin olivat ryhtymässä yläasteen jälkeen, itse olin keskittynyt selviytymiseen. En osannut sanoa mihin ammatilliseen koulutukseen olisin halunnut hakeutua ja ajattelin, että lukio oli muita, fiksumpia varten. Menin sinne minne monet muutkin vaikeista oloista tulleet, kymppiluokalle.

Kymppiluokalla tuntui kuin meidät olisi vain siirretty syrjään muista, eteenpäin menneistä koulutovereista. Koulu oli fyysisestikin syrjässä, viisitoista kilometriä pikkukaupungin ulkopuolella. En kuulunut sinne, en ainakaan halunnut kuulua. Kestin kaksi päivää. Sitten kävelin rehtorin luo ja sanoin, että haluan pois, minne tahansa pois. Rehtori soitti puhelun ja sanoi, että mene huomenna lukioon todistuksesi kanssa. En ehtinyt edes ajatella haluanko tai kelpaanko lukioon, tiesin vain että keskiarvoni ei ollut lähimainkaan riittävä. Seuraavana päivänä istuin opinto-ohjaajan kansliassa vessapaperin arvoinen päättötodistus kädessäni. Hän näki minussa potentiaalia, ylipuhui rehtorin ottamaan mut koeajalle ja niin musta noin vaan tuli lukiolainen. Se oli toinen käänteentekevä hetki. Tajusin, ettei mun tarvi aina taistella auktoriteetteja vastaan. Joskus ne olivat mun puolella. Kiitos, kun ymmärsitte tilanteeni ja annoitte mahdollisuuden.

Äitini jäi varhaiseläkkeelle samoihin aikoihin kun pääsin lukioon. Se tarkoitti, että siirryin elätettävän roolista aikuisten maailmaan ja muutin 16-vuotiaana veljeni kanssa omaan asuntoon. En saanut alaikäisenä opintotukea, vaan elin asumistuella ja sossun toimeentulotuella. Oli yllätys, että lukiossa kirjat piti ostaa itse. Vielä isompi shokki oli, kun selvisi paljonko ne maksoivat. Matematiikan tunneille tarvittiin myös laskin. Onneksi mulla oli kavereita monista eri ikäluokista ja pystyin ostamaan heiltä käytettyjä kirjoja. Osan kursseista kävin ilman omaa kirjaa.

Minusta ei tullut mallioppilasta, vaikka olin saanut vapaapassin lukioon. Keskittymishäiriö teki pänttäämisestä haastavaa ja tein kaikkeni pysyäkseni muiden perässä. Lukuaineissa vitonen oli voitto: kirkkaasti kurssista läpi! Keräsin mahdollisimman paljon opintopisteitä taideaineista, liikunnasta ja kaiken maailman hiihtovaelluksista. Aloitin lukion ohella iltatyön pitseriassa, että saisin maksettua vuokran, laskut ja opiskelut. Pelkkä arjesta selviytyminen oli raskasta ja olin lopulta totaalisen uupunut. Monet arkiset asiat, jotka muille olivat itsestäänselviä, olivat mulle taistelu. Kotoa ei herunut tukea tai kannustusta, siellä vain ihmeteltiin, että olin päässyt näinkin pitkälle. Olin perheeni ensimmäinen, joka oli mennyt lukioon.

Päivät koulussa ja illat töissä poltti loppuun ja abivuonna tuli romahdus. Makasin kaksi viikkoa sängyssä kykenemättä nousemaan. Lopetin työt, mutta palasin kouluun, sillä halusin hoitaa sen loppuun. Olin saanut mahdollisuuden enkä halunnut tuottaa enää pettymystä. Olin päättänyt saada valkolakin osoittaakseni itselleni, että voin päättää oman elämäni suunnan ja näyttääkseni kaikille minua auttaneille, että olin sen arvoinen. Oli niin hieno tunne nähdä oma nimi ylioppilaaksi valmistuneiden listassa! Tuntui, että elämä aukesi. Ensimmäistä kertaa oli olo, että nyt pärjään ihan missä vaan.

Tiedän olleeni vaikeuksista huolimatta onnekas. Olin liian ylpeä ja häpeissäni pyytääkseni apua, mutta sain sitä silti. Futisjoukkueen, parin rehtorin ja opinto-ohjaajan lisäksi ystävät ja tyttöystävä perheineen auttoivat: ruokkivat, ottivat mukaan mökkireissuille ja retkille joihin en olisi muutoin päässyt, kannustivat ja kuuntelivat, ojensivatkin tarvittaessa, antoivat rajoja joita en ollut saanut. Kiitos teille kaikille siitä. Elän nyt parempaa elämää kuin olisin voinut ikinä kuvitella, enkä olisi nyt tässä ilman apua. En ole ikinä pitänyt sitä itsestäänselvänä. Kaikilla lapsilla ei ole ympärillään auttamishaluisia tai siihen kykeneviä ihmisiä.

Köyhien lasten määrä Suomessa on kasvussa: joka kymmenes lapsi elää pienituloisessa perheessä. Se tarkoittaa noin 120 000 lasta, joilla ei ole parhaat mahdolliset lähtökohdat elämään. Heidän huoltajillaan ei välttämättä ole mahdollisuutta maksaa opiskeluun tarvittavia välineitä tai tarjota tukea opinnoissa. Vaikka opetusmateriaali on muuttunut osin sähköiseksi, tietokone ei todellakaan irtoa yhtään sen halvemmalla kuin mun lukiokirjat, eikä opintoihin keskittyminen ole helppoa, jos täytyy samaan aikaan taistella jokapäiväisestä selviytymisestä.

Ei ole oikein, että opiskella saavat vain ne, joilla on siihen varaa. Se lisää eriarvoisuutta ja nuorten syrjäytymistä. On tärkeää, että pidämme yhdessä huolta kaikkien mahdollisuudesta opiskella riippumatta varallisuudesta tai perhetaustoista. Tiedän omasta kokemuksesta, että opiskelemaan pääsemisellä voi olla koko elämää mullistava vaikutus. Mun elämä olisi voinut yhtä hyvin mennä ihan toisella tavalla.

Tämän vuoden Yhteisvastuukeräys on käynnistynyt. Keräyksellä tuetaan tänä vuonna lasten ja nuorten koulutusta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua tuetaan esimerkiksi avustamalla maksullisten opiskeluvälineiden hankinnassa.

Kuulun itse niihin, jotka eivät olisi päässeet näin pitkälle ilman apua. Siksi halusin lähteä mukaan kampanjaan ja kannustaa teitäkin osallistumaan. Lahjoittaminen on helppoa ja onnistuu puhelulla, tekstarilla, MobilePaylla tai Siirto-sovelluksella. Lue lisää keräyksestä Yhteisvastuun sivuilta.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

74 thoughts on “Liian köyhä kouluun?

  1. Hieno kirjoitus, Jarno! Taisin olla äikän maikkasi Jokirannalla (kasvosi näyttävät kuvassa tutlta)ja muutamalla kielenhuollon kurssilla lukiossa. Näin se elämä on sinua kuljettanut. Hyvää jatkoa!

  2. Pingback: Viime aikoina olen… - Homevialaura

  3. Todella rehellinen ja rohkea teksti. Toivottavasti mahdollisimman moni samassa tilanteessa oleva ja häpeän tai epätoivon kanssa kamppaileva eksyisi tän ääreen. Tosi raikasta, että tässä omaa pärjäämistä ja menestystä uhkuvassa kulttuurissa joku voi noin nöyrästi kertoa lähtökohdistaan ja saamastaan avusta. Kiitos.

  4. Upea kirjoitus! Itse opettajana ajattelen, että peruskoulun opettajan tärkein ominaisuus on pitkäpinnaisuus -ja sydän. Täytyy olla riittävän herkkä aistimaan asioita. Toisaalta herkkiksellä ei ole helppoa, koska kaikki oppilaat eivät automaattisesti kunnioita lempeää opettajaa. Lempeys taas ei välttämättä asu samassa osoitteessa kuin kyky pitää kuria ja järjestystä. Osa nykyisistäkin vanhemmista on sitä mieltä, että paras opettaja on se, joka saa luokan pidettyä suorissa riveissäja hiljaa. Nämä vanhemmat eivät yleensä ymmärrä koulumaailman monimuotoisuutta ja sitä, että häiriköivällä nuorella on sama oikeus opettajan aikaan kuin niin sanotusti opettajan kannalta helpolla oppilaalla. Toki sitten, kun ikää karttuu, myös tietynlainen maine karttuu, jolloin opettaja pystyy tasapainoilemaan lempeyden ja jämäkkyyden välillä.

    Taustaasi ei mitenkään voisi uskoa tekstiesi perusteella. Kirjoituksesi ovat upeita. Olkoon tämä teksti taas yhtenä esimerkkinä meille maikoillekin siitä, että työllämme on merkitys, joka on oppiaineitamme suurempi.

    • Lempeästi jämäkkä, sellaisena muistan hyvin monet maikkani, joiden tunneilla istuin kuin tatti ja suu supussa. En jämäkkyyden takia, enkä lempeyden, mutta niistä koostuvan kunnioituksen. Jos itselläni oli huono päivä ja aloin häiritsemään oppituntia, niin mikään ei auttanut olooni enemmän, kuin opettajan reagointi asiaan lempeydellä. “Onko huono päivä, haluatko jäädä oppitunnin jälkeen luokkahuoneeseen ottamaan tirsat?”. Jäin, nukuin ja sen jälkeen en aiheuttanut historiantunneilla enää ongelmia, koska reiluus toimii molempiin suuntiin. Opettajalta vaaditaan kyllä paljon pelisilmää ja kyllä, sitä pitkää pinnaa!

      Kiitos kaunis kommenistasi ja aurinkoa päiviisi.

    • Kiitos paljon.

      Tuo on kyllä hyvä uutinen. Itse en olisi kyennyt suorittamaan toisen asteen opiskelujani, jos Suomessa ei olisi näitä tukisysteemejä. Niillä todellakin on väliä ja todella suuri apu.

  5. Koskettava ja elämänmakuinen postaus! Mahtavaa, että kohdallesi osui niin viisaita ja reiluja ihmisiä.

    Olen täysin sitä mieltä, että nuoria, joilla on itsellä vaikea kustantaa opiskelunsa (tai heidän vanhemmillaan), tulisi yhteiskunnan mahdollistaa toisen asteen opinnot. Mutta ilmankin tukea pärjäävät saisivat mielestäni maksaa itse omat kirjansa yms. Tässä maassa kun on muutenkin tarpeeksi rahareikiä. (Itse olen kuulunut tähän jälkimmäiseen porukkaan.)

    • Kiitos, kaikenlaisiin kohtaamiini tyyppeihin mahtuu onneksi myös noita hyviä, reiluja ihmisiä.

      Kyllä kyllä, systeemi ei aina toimi reilusti kaikkia kohtaan. Toivottavasti päättäjät ryhtyisi tekemään asian eteen korjausliikkeitä ja joku kaunis päivä tulevaisuudessa me voisimme sanoa, että Suomessa opiskelu on ilmaista ja se oikeasti tarkottaisi sitä.

  6. Hei muistan sut kouluajoilta herkkis showmies taisit olla ja äärimmäisen kiltti, hyväsydäminen ikätovereillesi. Mahtava homma, et elämä on kantanut..
    Tärkeä asia ja todellakin osallistun kamppikseen.

    • :D showmies…niinhän se tais vähän olla. Kiitos kommentista ja mahtavaa, että osallistut keräykseen!

  7. Kiitos todella paljon tästä kirjoituksesta, joka sai minut liikuttumaan kyyneliin. Kiitos omien kokemuksien jakamisesta ja ajattelemisen aiheista. Linkkasin sen ystävälleni, joka varmasti osallistuu myös keräykseen hänet tuntien.Taidanpa antaa lisää rahaa keräykseen itsekin.

  8. Hyväntekeväisyyskeräykset on very jees. Kuitenkin köyhyyttä ehkäistään parhaiten politiikalla, hyväntekeväisyys on vain ohut laastari. Huhtikuussa siis äänestyskoppiin ja ääni jollekin jota oikeasti kiinnostaa.

    • Juuri näin, Timo, olet oikeassa. Tällaisiin rakenteellisiin ongelmiin voi kansalainen vaikuttaa vain äänestämällä. Toivon, että kaikki niin tekisivät.

  9. Vilkkaan ja tosi taiteellisen (musikaalisen:) pojan äitinä haluan kiittää tästä kirjoituksesta. Olen vähän erilainen persoona itsekin, ja ymmärrän siksi poikaani hyvin. Tätä maailmaa ja koulujärjestelmää taas en aina ymmärrä.

    Olen laittanut merkille, että usein koulujärjestelmä ei tue eikä ymmärrä vilkkaita poikia. Näen itse kaiken sen potentiaalin, jota pojassani on, mutta tietyntyyppiset opettajat eivät.

    Toki kuri ja säännöt ovat tärkeitä, mutta villlit ja taiteelliset pojat tarvitsevat myös tukea.

    On hienoa, kuinka olet päässyt elämässä pitkälle. Toivon sitä sydämestäni kaikille, jotka kamppailevat samanlaisten asioiden kanssa. Minullakin kesti pari vuosikymmentä löytää oma oksa maailmassa.

    Kotini oli köyhä, mutta ainakin opin, mikä elämässä on tärkeää. Kotonani ei ollut rahaa, mutta rakkautta oli. Nykyään osaan arvostaa, ja veikkaanpa, että syvällisemmin sellaisia asioita kuin lämmin koti, suihku ja ruoka.

    Kaikkea hyvää. Keep the faith.

    • Täällä yksi ylivilkas on samaa mieltä! Se tässä koulutusjärjestelmässä vähän mättää, että kun meitä “erikoislumihiutaleita” löytyy yksi tusinaan, niin se 22 muuta siellä luokkahuoneessa on enemmistö. Silloin ne ylivilkkaat on se häiriö systeemissä ja heidät sysätään toisarvoisina syrjään. Siitä alkaa se henkinen sota, joka julistaa, että olet tyhmä, erilainen, joukkoon kuulumaton, ongelmatapaus, etc…

      Itse en täysin allekirjoita nykyistä koulutusjärjestelmää, mutta ymmärrän myös sen, että lapsia ja nuoria on paljon, joten kaikki ei voi saada juuri sellaista opetusta ja koulutusjärjestelmää kuin haluaisi. Onneksi vaihtoehtojakin on, kuten esim Steiner-koulut.

      Mutta, miten mieletöntä, että hänellä on musiikki ja taiteellisuus! Se on rikkaus jo itsessään.

      Kiitos kun kommentoit ja kaikkea hyvää sinnekin!

  10. Mä kävin lukion niin pienellä paikkakunnalla, että siellä koulu tarjosi kirjat kaksi ensimmäistä vuotta. Sillä ne sai houkuteltua opiskelijoita sisään. Se oli kyllä helpotus, koska itsekin olen vähävaraisesta yksinhuoltaja perheestä. Viimeisenä vuotena ostin kaikki kirjat käytettynä :)

    • Todella hyvä systeemi! Vähentää huomattavasti kynnystä aloittaa lukio. Toivoisin tällaisen käytännön yleistyvän.

      • Mä tiedän että jossain kunnissa ne kirjojen lisäksi maksaa autokoulunkin. Olikohan se Puumalassa missä maksetaan asuminen + bussilippu jos on kirjoilla siellä ja käy lukiota esim Mikkelissä (tunnin matka). Tänään on kuulemma joku mielenosoitus asiasta kun hallitus perääntyi tukisasiassa toisen asteen koulutusten suhteen.

        Mä sain vasta lakin aikuisiässä, en ole oikein koskaan pärjännyt koulussa. Mulle selvisi vasta aikuisiässä että lieväksi luultu lukihäiriö onkin keskivaikea, se selittääkin miksi mä en pääse eteenpäin elämässä, pääsykokeissa vaan saan puolet maximipisteistä. Älli ei koskaan riitä korkeakouluun/yliopistoon. Itsetuntoni on täysin murskana koko kouluiästä lähtien, tukiopetus jota olen saanut lukihäiriööni on ollut lähinnä nöyryyttävää – minulle on aina tavattu, annettu ymmärtää että ettei elämälläni ole mitään hyötyä, minusta ei ole mihinkään ja mun kaltaiset kuuluu laitokseen tai kuolla pois. Kuulin tätä skeidaa joku 20v:tta. Jos en olisi visuaalisesti lahjakas, olisin varmaankin tehnyt sen itsarin, mutta kun pystyn pakenemaan kirjoittamisella tätä maailmaa missä elän, niin se antaa mieletöntä hyvää oloa että jaksaa sinnitellä. :) :) Olen kuullut monelta saman ikäiseltäni että he ovat kokeneet aika samanlaista settiä, toivon että asia olisi nykyään jo toisin, eikä enää tarttisi kuulla että joku vanhoista koulukavereista on kuollut jonkun huonon pedagogiikan opetuksen takia.

        • Voi hitto, kuulostaa, että ei se valkolakki tullut sullekaan kovin helposti. Onneksi sullakin on ollut jotain, kuten visuaalisuus, mikä on saanut sut olemaan sinnikäs ja jatkamaan. Mulla oli sama homma, että taideaineet kiinnosti ja niissä pääsin loistamaan, mutta lukuaineet takkusi niin paljon. Meitä taiteellisia yksilöitä kun ei aina ymmärretä nykyisessä koulutusjärjestelmässä.

          Kiitos paljon kommentista ja lähetän sinne kilokaupalla voimaa ja valoa!

  11. Aivan upea kirjoitus ja tämä todellakin pysäytti ja pani pohtimaan. “Syvältä ja suodattamatta”…sen aisti joka sanasta. Kiitos.

    • Kiitos, todella mukava kuulla, että tällä tekstillä on vaikutusta. Tärkeän asian puolesta halusin jakaa tarinani, ja näiden kommenttien avulla ymmärrän aina enemmän ja enemmän, että mun tarvitse hävetä menneisyyttäni. Että sinulle kiitos siitä!

  12. Kiitos rehellisestä tekstistäsi, joka todella kosketti! Jokainen meistä ansaitsee tulla kuulluksi.

    Samalla kiitos teille molemmille loistavasta blogista. Teette hienoa työtä!

  13. Rock’n Roll Jarno !!!
    Kiitos, mahtavaa että kerrot tarinasi, hienoa tsemppiä ja tuuria sulla ollut.
    Osallistun ehdottomasti.

    • ROK ROK! 

      On, sitä on ollut – tuuria. Hannu Hanheksi en koskaan itseäni mieltänyt, mutta Aku, siihen samastuin – vaikeuksien kautta voittoon.

      Kiitos kommentistasi ja tarjoan kahvit kun seuraavan kerran nähdään!

  14. Todella upea kirjoitus, kosketti syvältä! Itse myös vähävaraisesta perheestä, mutta tarina ei ole yhtä vaikuttava kuin sinun. Osallistun takuulla keräykseen. Kiitos tästä <3

    • Kiitos, itsellänikin on hiukan tunnemyrsky meneillään, kun olen tässä palannut kauas taaksepäin ja miettinyt elämääni nuorempana. Hienoa kuulla, että osallistut! Siitä on varmasti suuri apu.

  15. wau. en ole aiemmin tällaisella mielenkiinnolla ja kunnioituksella lukenut blogitekstiä. kiitos että jaoit tarinasi.

    • Kuka ikinä sen tähden on luonutkaan, niin se sirottelee siitä tähdestä irtoavaa tähtipölyä niin isolla siivilällä, että sitä varisee joka ikiseen maailman kolkkaan ja siellä olevien ihmisten harteille. Sellaisessa maailmassa me nyt eletään, ei siltä pölyltä pääse karkuun. Että. :)

  16. Tärkeä aihe, kiitos siitä! Kymmenisen vuotta sitten luin mielipidekirjoituksen, jossa käsiteltiin lukion kalleutta. Valitettavasti siinä lopputulemana oli, ettei kyseinen henkilö mennyt lukioon. Olin silloin surullinen ja jopa hieman vihainenkin. Tuntui väärältä kuulua siihen onnekkaaseen joukkoon, jonka vanhemmat maksoivat lukion (ja olivat muutenkin erittäin lukiomyönteisiä). Nyt hieman vanhempana ajattelen hieman toisin: vääryys on järjestelmässä, joka yhtäältä saarnaa, että jokaisella on oltava mahdollisuus kouluttautua varallisuudesta huolimatta, mutta toisaalta tekee tästä kohtuuttoman vaikeaa.

    • Eihän se väärin ole kuulua siihen onnekkaaseen joukkoon, jolla on varaa ja sitä myötä mahdollisuuksia. Väärin olisi olla käyttämättä niitä. Mutta sitäkin tärkeämpää on ymmärtää juuri tuon mainitsemasi järjestelmä ja parhaassa tapauksessa pystyä vaikuttamaan siihen positiivisesti ja pyrkiä auttamaan muita siinä ohessa. Onneksi on tahoja, jotka tätä systemaattisesti tekeekin – auttaa.

      Se on hullua, että elämme kuvitelmassa, että Suomessa opiskelu on ilmaista ja kaikki olemme sen suhteen samalla viivalla. Se ei todellakaan pidä paikkaansa. Jos mulle ois kerrottu ennen ensimmäistä päivää lukiossa, että mikä on opiskeluni loppusumma, niin en olisi KOSKAAN astunut ovesta sisään. En onnekseni kerennyt sitä edes ajatella, että itsehän se täytyy kustantaa. Siellä ollessa sitä vain jotenkin sitten “pärjäili”.

      Kiitos kommentista.

  17. Kiitos! Koskettava kirjoitus. Tästä sain vielä lisää innostusta työhön, jossa kohtaan nuoria erilaisista lähtökohdista. Pienikin ele tai oikeaan kohtaan osuva lause voi olla juuri se suunnankääntävä.

    • Kyllä, juuri näin, sanoilla ja teoilla on voimaa. Teet tärkeää työtä ja lähetän voimia uusiin haasteisiin!

  18. Hieno, tärkeä, rohkea teksti!!! Erityiskoulussa työskentelevänä iloitsin suuresti tällaisesta upeasta selviytymistarinasta. Olet idoli! :)

    • Wau, teet todella tärkeää ja hienoa työtä. Jos tätä selviytymistarinaksi voi kutsua, niin haluan samanlaisia tarinoita lisää. Haluan enemmän mahdollisuuksia ja apua samankaltaisissa tilanteissa oleville nuorille.

      Kiitos Karoliina kommentistasi!

  19. Hieno, rehellinen kirjoitus. Komppaan Anna kommentoijaa myös, miten tärkeää on että nähdään lapsi,nuori,niin koulumaailmassa kuin muutenkin kaiken hässäkkäkäyttäytymisen takaa. Hienoa,että sun kohdalle osui nämä ” näkijät”. Suht tuoreena seuraajana kiitos tyylikkäästä,rehellisestä ja kiinnostavasta blogista teille molemmille :)

    • Kyllä, juuri näin.

      Mä olen ollut siinä mielessä onnekas, että oon aina ollut sosiaalinen ja osasin puhua asioista ja ongelmista aikuisten kanssa. Kaikki eivät kuitenkaan ole ja näissä tapauksissa ne ongelmat suljetaan sisään ja se kaikissa meissä asuva hyvä tyyppi ei koskaan saa mahdollisuutta esittäytyä.

      Eli tottakai on tärkeää nähdä syy- ja seuraussuhteet nuorten kanssa, mutta aina se ei tule helposti :) Tämän takia arvostan todella paljon nuorten kanssa työtä tekeviä, koska se varmasti vaatii äärimmäisen paljon.

  20. Tämä on monella tavalla tärkeä kirjoitus, kiitos tästä. Erityisopettajana mietin, miten tärkeää on muistaa, että kouluissa on lapsia hyvin erilaisista taustoista ja lähtökohdista. Ulospäin hankalan ja vittumaisen käytöksen takaa voi löytyä hyvä tyyppi kun vaan joku antaa sillekin tyypille mahdollisuuden olla jotain muuta kun se ongelmatapaus.

    • Jep, ja tiedätkö, mä olin se vittumainen, näsäviisas ja angstinen nuori juurikin siellä erityisopetuksessa. Mun “erkkari” näki samantien lävitseni ja ei lähtenyt lainkaan siihen mun showhun mukaan. Mä en muista hänen nimeään, mutta hänellekin haluisin sanoa kiitos, että kohteli mua vertaisenaan ja oli reilu.

      Muistan kun kerran tunnilla mulla oli joku hepuli päällä ja hän suuttui niin paljon, kun en kuunnellut. Hän karjahti yhtäkkiä täyttä kurkkua “SAATANA!” ja heitti ensimmäisen esineen seinään, mikä oli käden ulottuvilla – se oli taulusieni. Siitä ei kuulunut mitään ääntä osuessa seinään ja sen jälkeen oli hetken hipihiljaista, kunnes me kaikki purskahdettiin nauramaan hysteerisesti. Se oli hieno hetki, jolloin tajusin, että me ollaan kaikki vain ihmisiä. Sen jälkeen halusin olla hänen tunneillaan mallioppilas ja olinkin, vaikka matematiikka tuotti todella paljon hankaluuksia.

      Tämä oli hienosti sanottu: “antaa sillekin tyypille mahdollisuuden olla jotain muuta kun se ongelmatapaus.”

      Kiitos kommentistasi Anna.

  21. Voi, tuli kyynel silmäkulmaan tästä. Hienoa, että sulla on ollut matkan varrella niitä pelastavia enkeleitä, jotka ovat auttaneet eteenpäin. Ollaan vuorostamme me nyt niitä enkeleitä ja autetaan, jokainen lapsi ansaitsee toivoa ja tulevaisuutta <3

    • No sepä se. Ja en varmasti ole tehnyt sitä auttamista kenellekään helpoksi, mutta toivottavasti tietävät jollain telepaattisella tavalla, että oon syvästi kiitollinen heille, että vaivautuivat.

      Oon samaa mieltä toivon ja tulevaisuuden kanssa!

  22. Nyt ei irtoa muuta kuin hatunnosto – moni ei jaksa tsempata itseään vastaavassa tilanteessa. Osallistun ilman muuta kamppikseen.

    • Hienoa kuulla Riitta. Ehkä sillä kaikella kamppailulla oli tarkoitus, että voin nyt olla tässä kertomassa siitä ja inspiroida ihmisiä auttamaan vastaavassa tilanteessa olevia nuoria.

      Kiitos kommentista!

    • Jaa että heti ollaan vaatimassa lisää! :D :D :D
      Tämä aihe oli itselleni tärkeä ja halusin jakaa omat kokemukseni siitä. Ihanaa, että tykkäsit.

      Varmasti tulevaisuudessa tulee muutakin painavaa asiaa ;D

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.