Tämän halusin kirjoittaa tänään: olen alkanut tiedostaa, että kaikki tärkeä on tässä nyt. Hirvittävä klisee, mutta minulle ajatus on uusi. Pysähtelen, painan mieleen asioita jotka muuten unohtaisin. Puulattia paljaiden jalkojen alla, kun kävelen kasvopesun jälkeen nukkumaan. Sen miltä tuntuu kun koira vilahtaa peiton alle ja painautuu koko metrisellä mitallaan kylkeen kiinni. Tai kiertyy polvitaipeeseen, pieneksi kuumaksi keräksi, jolla on kylmä kuono. Ensin tuhahdus, sitten tuhinaa. Siitä tietää, että valtakunnassa on kaikki mallillaan.
Toisellakin puolella on joku jota rakastan. Painaudun kiinni hänen selkäänsä kun hän on nukahtamaisillaan. Hengitän hiljaisuutta, se ympäröi meidät. Painan mieleen kaupungin öisen huminan, niskan kuopan. Ulkona viilenee syksy, se on ensimmäinen.
Opettelen pois pelosta, yritän muuttaa sen muotoa. Levottomuudesta läsnäoloon, ilman jatkuvaa ikävää paikkoihin joissa ei ole käynyt. Lakanat ovat harmaat. Tuuli kolkuttaa ikkunaa. Olen tässä. Pidän tiukemmin kiinni, jotta muistaisin sen.
Bono wrote his most important lyrics over twenty years ago for an album called Achtung Baby: Alright now, baby baby baby light my way.
Kyynel tuli silmään täälläkin. Helpottava itku. Tuttuja fiiliksiä.
Helpotus on hyvä! Kiitos Taru kommentista.
Huhhuh, Stella. Kun minusta seuraavan kerran tuntuu siltä, että asiat ovat muka huonosti, palaan lukemaan tämän sinun tekstisi. Silloin, niin kuin nytkin, muistan taas sen, että ei ole mitään suurempaa kuin rakastaa ja olla rakastettu (ja tuntea mäyräkoiran kostea kuono iholla). Kiitos näistä kyyneleistä. Olet upea.
Kiitos Nana kun luit!
Olihan kaunis kirjoitus, juutuin siihen vaikka itselläni on ihan erilainen vaihe ja mietteet (useinhan erityisesti resonoivat ne tekstit jotka sopivat omaan elämään). Suosikkilauseeni on tuo “Ulkona viilenee…”, siinä jotenkin tiivistyy, miksi elämäänsä kannattaa raottaa toisille vilpittömästi. Kun siitä voi tulla toiselle pala kurkkuun (hyvällä tavalla).
On jännää miten jälkeenpäin sitten aina huomaa, mikä kaikki jäi muistiin ja alkoi tarkoittaa jotain vaikka sitä ei olisi mitenkään voinut arvata silloin kun se tapahtui.
En osaa mitenkään selittää tätä, mutta tästä tekstistä avautui mun mieleeni tosi kauniita maailmoja, katselen tässä niitä. Kunpa vain voisin lakata murehtimasta sellaisia asioita kuin epävakaista työelämääni, haluaisin elää sellaista kaunista aikuisen ihmisen elämää jota epäilen monenkin elävän. Aina välillähän se tietysti onnistuukin, niin kuin juuri nyt. Kiitos tästä! :)
Kiitos kommentista! Ihana kuulla, että tykkäsit tekstistä. Huolista irtipäästäminen helpottaa, kun tajuaa, ettei murehtiminen auta mitään tai ratko yhtään ongelmaa. Kannattaa nauttia vaan kaikesta hyvästä, positiivisesti latautunut energia vie paljon enemmän eteenpäin.
En ikinä koskaan kommentoi yhtään mihinkään, mutta. Oon palannut tähän tekstiin aina vaan uudestaan ja uudestaan. Välillä hymyillen, välillä kyyneleitä silmäkulmasta pyyhkien ja siis Stella, vau.
Oon niin monesti muutenkin ajatellut kuviasi ja tekstejäsi nähdessä, että hitto, oot nainen mieletön. No, nyt sen sanon, oot mieletön. Nyt meen sanomaan saman eräälle herralle. Ja halaan sitä. Koska kaikkihan on kuitenkin aika helvetin hyvin.
Ihanasti kirjoitettu – kiitos kaunis!
Tämä kohta “Opettelen pois pelosta, yritän muuttaa sen muotoa. Levottomuudesta läsnäoloon, ilman jatkuvaa ikävää paikkoihin joissa ei ole käynyt. Lakanat ovat harmaat. Tuuli kolkuttaa ikkunaa. Olen tässä. Pidän tiukemmin kiinni, jotta muistaisin sen.” iski suoraan sieluun. Ensimmäinen lause, tämän syksyn ajatukset. Toinen lause, koko elämän mittainen (positiivinen mutta kuluttava) tunne.
Tämä ansaitsee paikan tärkeiden ajatusten kirjassani. :)
Kiitos Maria kommentista, olen iloinen että tykkäsit.
Oon iloinnut tästä postauksesta nyt jo useamman kerran! Olet täysin oikeilla jäljillä. Koska tosiaankin, kaikki tärkeä on tässä. Miten voikin olla, että läsnäolon taito katoaa meiltä iän myötä, sillä lapsenahan sen taitaa?
Itse olen koittanut läsnäolon lisäksi myös lisätä intuition määrää elämässäni ja antaa sen vaikuttaa tai sanella enemmän päätöksiäni. Usein se nimittäin osuu hämmästyttävän oikeaan tai ainakin hyvin lähelle maalia. Epämiellyttävistä tunteista taas olen oppinut, että nekin on usein meidän puolellamme ja siksi tarpeellisia. Jos emme tuntisi vaikkapa pelkoa, ei meitäkään enää olisi. Sen sijaan että niistä pyristelisi suoralta kädeltä eroon, kannattaisikin miettiä, mistä ne kumpuavat ja mitä ne meille yrittävät viestiä. Vasta sitten, kun niistäkin on tarkkailun jälkeen oppinut lisää, kannattaa niiden antaa mennä menojaan.
Intuitiota olen minäkin miettinyt paljon viime kuukausina ja tullut samaan tulokseen, että hiljaista tietoa siellä hyödynnetään ja kuunteleminen kannattaa. Toisaalta, joskus intuitio kumpuaa niin voimakkaasti negatiivisista kokemuksista, että sitä määrittää pelko eikä kokemuksen myötä syntynyt viisaus. Näiden kahden erottaminen onkin sitten haastavampi homma.
Ihanasti kirjoitettu. Osaat pukea kauniisti sanoiksi sen, jota itsekin koen parhaillaan. Omalla kohdallani tarvittiin totaalipysähdys, mutta pala palalta asiat tuntuvat asettuvan järjestykseen ja hetkistä merkityksen löytäminen on helpompaa.
Olen seurannut blogiasi ihan alusta alkaen. Paljon onnea onnellesi!
Se onkin hieno tunne, kun huomaa että asiat alkavat loksahdella paikoilleen kuin palapelissä ja tajuaa, että kaikki menee hyvin, kun vaan antaa mennä.
Kyllä, kyllä, kyllä.
Ja voida hengittää. Ja saada välillä istua vanhan ystävän kanssa pöydän sekä viinilasillisen äärellä, ja puhua maailmaa paremmaksi. Sillä omalla kielellä, jolla ilmaisen itseäni kaikista täsmällisimmin.
Silkkaa puhdasta parhautta! <3
Totta – sellaisia ongelmia ei ole, jotka eivät viinilasillisen äärellä hyvässä seurassa ratkea tai ainakin tunnu pienemmiltä.
Heippa, blogia taakseäin selaillessa huomasin ihanan, harmaansävyisen pikkumaton ja kaulakorun missä on tähtiriipus. Mistä oot ostanu nämä? Tuon värinen matto ollu hakusessa jo jonkun aikaa.. kiva jos vastaisit :)
Hei Marie, kaulakoru on Linda Toyen ja ostettu Gaudetesta (www.gaudete.com). Pieniä mattoja meillä ei kyllä ole, mitähän mahdat tarkoittaa…? Eteisessä on pitkä harmaa matto, se on Artekin outletista hankittu hampusta tehty vintagematto. Niitä tuottaa Private 0204: http://www.private0204.com.
♥
♥
Ihana teksti ja etenkin kuvaus siitä karvaisemmasta mäyrisunikaverista hymyilytti, omassa sylissäkin tuhisee juuri kolmekuukautinen mäyräkoiranpentu :D <3 Ja on kyllä meidänkin neiti Nakki jo niin mäyräkoiran eleinen ja oloinen, että.. Mäyrikset on kyllä <3
Ooooo, onnentyttö, rapsut pikkuiselle!
Luin blogeja ja selasin hullujen päivien tarjouksia, lapsi kiehnäsi sylissä huomiota kerjäten, mutta itse olin naama kiinni koneessa, ärtyneenä… Tekstisi todella pysäytti. Kone kiinni, halasin lasta, kyyneleet tuli silmiin. Miten sitä ei huomaakaan tärkeitä asioita ympärillään? Kiitos tästä.
Kiitos kaunis itsellesi kun luet.
lyhyesti- kaunista
kun Tuntuu niin antaa tuntua
välillä höyhenenä navassa, välillä kivenä varpaan alla
kunhan tuntuu
elämä on nyt <3
Höyhenenä navassa. Hyvin sanottu.
Ihanaa! Olen onnellinen puolestasi. :)
Oi! Niin minäkin :)
Kaunis kirjoitus ja pisti miettimään…hmm…olenkohan mahtanut koskaan itse tuntea noin syvästi….pitäisi varmaan tehdä asialle jotain eli alkaa elämään itselle ja tunnustaa tosiasiat jotka mättää eikä tee onnellisiksi.
Niinhän se meni,että ensin pitää tykätä itsestä ja voida hyvin,ennenkö pystyy muuhun,tajuaisinkohan viimein sen itsekin..
Kiitos tästä Stella,jospa viimeinkin sain potkun persuksille =)
Kiitos itsellesi, ihanaa jos tekstistä oli iloa.
Joillain on tuo taito syntymästä lähtien, jotkut oppivat sen elämän (valitettavasti usein vaikeuksien) kautta. Mutta on se hienoa, kun hetkessä on elämisen rauha ja onni <3 Kiitos kauniista blogista!
Kiitos sinulle kun luet!
Uusi aika, kauniit hetket. Elämä on <3.Toisaalta on ihan onnekasta että mies on vieressä rakastamassa kun oma elämä vilauttelee vastoinkäymisiä, älä koskaan tilaa sohvaa.
Päivän paras kommentti ja hyvä neuvo. En tilaa.
Se on juuri noin, onni on tässä, nyt, useimmiten pienissä asioissa. Jo sen tajuaminen tekee onnelliseksi.
Olen vilpittömästi iloinen onnestasi.
Niinpä! Kiitos kaunis.
Upea ja kaunis kirjoitus, samoilla mietteillä ollaan menty täälläkin viime aikoina. Aiheeseen liittyen suosittelen kuuntelemaan Ilkka Alangon Kullanhuuhtoja-biisin ja keskittymään sen sanoihin. Lyriikoihin tiivistyy jotain olennaista, aivan niin kuin sinun tekstiisikin.
Kaunista viikonloppua!
Kiitos Heidi! Kuunnellaan.
Ihana <3
Itse olet!
Kyynelkanavat aukesi ryöpyllä yllättäen. Kaunis kirjoitus. Itse juuri mietin samaa, miten muistaisin tämän hetken vielä vuosien päästä, pieni, pehmeä poskinen vauva rinnalla, hipelöi syödessään vaatteitani ja luottaa joka solullaan. Kuinka monta kaunista ja täydellistä hetkeä päivässä onkaan. Rakkauden täyttämää ensimmäistä syksyä.
Kiitos ja sinne samaa! Haluan uskoa, että kaiken muistaa minkä haluaa, kun vaan painaa ne mieleen. Tai – toinen hyvä keino – kirjoittaa ne muistiin. Jos ei päiväkirjaan, niin vaikka blogiin!
Ihanasti kirjoitettu. Viisaita sanoja! :)
Kiitos Noora.
Hetkessä eläminen ja läsnäolo ovat avain kaikkeen hyvään ja onnellisuuten tässä maailmassa. Koska jos ei ole läsnä, ei huomaa niitä todellisia onnelisuuden hetkiä :) Sen kun vaan muistaisi kaikessa hälinässä.
No se.
Kuulostaa täydelliseltä. :) Yritän itsekin olla tyytyväinen asioihin joita minulla jo on, mutta välillä surettaa asiat jotka vielä puuttuvat täydellisestä onnesta. Eikä kyse ole materiasta, se on näissä asioissa aivan toisarvoista.
Niin, elämä vaan on luonteeltaan epätäydellistä. Sen kun oppii hyväksymään on jo pitkällä… Getting there.
Ei kun elämä on täydellistä, siksi ettei se ole vain onnellista. Näin mää tän näen.
NIIN! No se onkin hyvä näkemys. On vaikea kuvitella millaista olisi säröttömän ehjä ja onnellinen elämä. Ei oikeastaan kuulosta elämältä.