Meillä oli viime vuonna Itsenäisyysvastaanotto, josta tuli kertalaakista perinne. Meiltä ei oikeastaan edes kysytty – viimevuotiset vieraat vain ilmoittivat tulevansa tänäkin vuonna. Epäilen, että leffateatterin laajakankaan kokoisella televisiollamme saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa, vaikka ystävät toki vakuuttivat sen johtuvan vain viimevuotiset kemujen unohtumattomuudesta. Uskoo ken tahtoo, mutta ei käy kieltäminen – Linnan juhlien seuraaminen oli ison ruudun ansiosta huomattavasti kimaltavampi kokemus. Toivon, että ystäväpiiriin kuuluvat jalkapallohullut unohtavat tämän seuraaviin futiskisoihin mennessä.
Kippistelimme kuohuvaa paitsi itsenäisyydelle, myös sille, että syksystä on selvitty. Kiirettä, kaaoshallintaa ja erilaisia muutoksia on ollut liikkeellä muuallakin kuin meillä. Ystäväpiirissä vallitsee harvinaisen harmoninen yksimielisyys siitä, että uusi vuosi ei tule hetkeäkään liian aikaisin. Meitä yhdistää myös sokea luottamus siihen, että ensi vuodesta tulee hyvä, helpompi ja ennen muuta hedelmällinen maaperä kaikkien mahtipontisten suunnitelmiemme toteuttamiseen.
Mukana juhlakatsomossamme istui umpiuupunut Outi Pyy, joka oli ommellut Linnan juhliin mekon alumiinisista kahvikapseleista leikatuista paljeteista. 14 000 paljettia – pelkkä ajatus huimaa ihmistä, jonka käsityötaidoilla irronneen napin ompelu on juuri sopivan haastava tehtävä. Vaikea kuvitella miltä tuntuu nähdä Linnan juhlien suorassa lähetyksessä mekko, johon on upottanut kuusi viikkoa elämästään – mutta voin kyllä kertoa miltä se kuulostaa! Hihkumiselta, joka vaihteli hysteriasta hillittömään helpotukseen. Mekko loisti linnassa kauniin kantajansa yllä ja kotikatsomossa melkein näki kuinka neljäntoistatuhannen paljetin paino putosi suunnittelijan olkapäiltä.
Muiden mekoista minulla ei ollut montaakaan mielipidettä. Jotkut olivat kauniimpia kuin toiset. Mietin mihin itse pukeutuisin – johonkin mustaan, avoselkäiseen ja kapeaolkaimiseen? Hiuksista sitoisin hippikruunun, ranteet varustaisin timanttirenkailla, kauniilla ja kapeilla jotka välkkyisivät valoissa kuin peilipallot. Hmm! Alkaa kuulostaa suunnitelmalta. Odotellessa kutsua, jonka saan, kun esikoiskirjani voittaa Finlandia-palkinnon. Siihen mennessä ennätän mahdollisesti keksiä keinon rahoittaa ne rannerenkaat – tai sitten pakotan Outin suunnittelemaan minulle timantit kierrätyslasista. Kaikki käy, kunhan ne kimaltavat.
Sami! Suomen hurmaavin hiihtäjä oli aikoinaan luokkakaverini. Minä kuuntelin Doorsia ja kirjoitin pateettisia novelleja, Sami hiihti jo silloin. Hyvä valinta, sillä niillä leveysasteilla ei paljon muita ulkoilumahdollisuuksia talvisin olekaan. Vilkutin olohuoneessani virmuilevalle Samille välittämättä ystävistä, jotka olivat tylsiä ja järkeviä ja muistuttivat, ettei hän näe. Ajatus on tärkein.
Kapselimekko oli hieno. Niin väärän ihmisen päällä kuin vain voi olla.
Outin kapsikahvelimekko oli ehdottomasti linnan kaunein ja nerokkain! :) Ja huom. en edes ole mikään viherpiipertäjä ;)
Ei tarvitsekaan olla viherpiipertäjä arvostaakseen tuota mekkoa, se oli superkaunis!
Aikamoinen töllötin : D Pitääkö muuten bloggaajien maksaa mitään veroja noista saaduista tavaroista…Onhan ne joissain tapauksissa kuitenkin aikamoinen palkanlisä…ei tarvitse omia rahoja käyttää kalliisiin juttuihin…Ja ok, korvausta tehdystä työstä eli bloggaamisesta, sen ymmärrän : ) Olen tätä nyt vähän pohtinut, kun monissa blogeissa on paljon näitä yhteistyökuvioiden kautta saatuja aika kalliitakin esineitä, on kameraa, puhelinta, telkkaria, matkoja, kallista sisustustavaraa …
Verottajalta on tullut tänä vuonna uudet ohjeet bloggaajien verotukseen, mutta ne ovat vielä aika tulkinnanvaraiset. Tarkempien ohjeiden perään on kyselty, mutta jokaiselta virkailijalta on saatu erilaisia vastauksia.
Mutta niin, kyllä näitä asioita joutuu nykyisin miettimään. Silloin kun ilmaiseksi saadut tuotteet ovat korvaus yhteistyöstä ja ylittävät arvoltaan tietyn rajan (johon verotoimistosta ei, epäkäytännöllistä kyllä, olla saatu tarkkaa määritelmää), niistä on maksettava verot.
Vau, tuo telkku näyttää upeelta teidän olohuoneessa!!
EIKÖS! Näyttää melkein valkokankaalta.
Ha-haa, nääpät mukana juhlissa, kuten jalorotuisten kuuluukin
:)
Tietysti! He rakastavat juhlia melkeinpä enemmän kuin me.
Herranen aika, tuo töllötin on valtava!
SE ON! Ihana!
Haha! Toi käsi suun edessä -ilme on se sekuntti kun mekon laahuksen päälle astuttiin. JA SE EI REVENNYT. Sydän kyllä hyppäsi.
AINIIN!
Mikäs Samin sukunimi muuten olikaan? Tuttu naama mut en saa millään mieleeni.
Jauhojärvi – tämän vuoden ‘sykähdyttävin urheilutapahtuama’ noin varma voittaja yhdessä Iivo Niskasen kanssa, olympiakultaa.
Kiitos, kun kävit vastaamassa, minä kun ehdin paikalle hiukan jälkijunassa.
Jauhojärven Sami hän, kyllä!
Ihanat kuvat! Mikko ja Hanna <3
Heistä saa aina ihania kuvia! Kuvauksellinen kaksikko.