Kuvat eivät ole tältä aamulta, vaan viime viikolta, kun sumu oli työntynyt yön aikana mereltä. Kun seisoi parvekkeella keinuvan usvan keskellä, näytti siltä, että koko kaupunki on kadonnut ympäriltä. Tuntia myöhemmin kortteleiden ja katujen ääriviivat alkoivat taas erottua.
Kevät on ollut niin sumuinen, että se on tainnut jäädä korvieni väliin. Koko ajan on vähän epätodellinen olo, kuin kävelisi usvassa tai kahlaisi näkymättömässä aallokossa. Viime viikolla se kärjistyi kuumeeksi: kymmenen metrin matka sängystä kylpyhuoneeseen muuttui seikkailuksi, jossa sai seinistä kiinni pidellen jännittää löytääkö perille. Kerran luulin, että eteishalliin oli murtautunut tunkeilija, mutta se olikin ovenpieleen unohdettu lakana. Pesun jälkeen kuivumaan ripustettu pussilakana lepatti parvekkeelta kantautuvassa kevättuulessa varsin rauhanomaisin aikein.
Taisin kuumeen mukana hikoilla ulos muutakin kuin flunssapöpön. Muuton ja raksakaaoksen sekoittamat rytmit ja stressi on ilmeisesti syönyt naista enemmän kuin kuvittelin. Sitä vähättelee ja ajattelee, että yksi muutto tai remppa sinne tai tänne, ihmisillä on oikeitakin ongelmia ja nämä tässä ovat vaan omasta aloitteesta aikaansaatuja olosuhteita. On muutoissa ja muutoksissa silti sulattamista. Ehkä on hyvä hetki vähän hidastaa, hengittää ulos ja muistaa, että mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa. Kaikki ajallaan.
Kuvista kiitos Mikko Rasila
Olisi kyllä kiva kuulla siitä rempasta enemmän, vaikka ymmärrän senkin jos et jaksa siitä kirjoittaa :)
Moikka Janna, eiköhän siitäkin vielä kuulla!
Itselläni on muutto edessä ensi viikon maanantaina. Muutettavana ei kyllä ole kuin yhden huoneen tavarat, sillä asun solussa ja muutan nyt ensimmäisen yksiööni. Ajattelin, että en stresssaa tätä muuttoa, kun tavaraakin on niin vähän, mutta kuinkas kävikään… Heräsin pari yötä sitten ihan keskellä yötä siihen, että olin unohtanut ostaa jätesäkkejä. Tänään sitten meinasin ruveta itkemään, kun ne jätesäkit meinasivat unohtua. Että niin, kai sittenkin taidan stressata vähän. Ja ne jätesäkit tuli sitten ostettua lopulta.
Voi! Mä niin tiedän tunteen. Tsemii sinne! Mikäs siinä muuttaessa, jos saisi keskittyä pelkästään siihen, mutta useimmilla meistä on samanaikaisesti hoidettavana kokopäivätyö ja muu arkirumba, niin ihmekös tuo jos todo-lista pullistelee turhan tiukilla.
Upeat sumukuvat.
Kiitos, Mikko otti!
Itse vuodenvaihteessa muuttaneena voin sanoa, että oli stressaavin elämänvaihe vuosiin! Remonttia ei edes tehty, uusi koti oli muuttovalmis. Että tsemppiä. Kannattaa levätä sen kaiken keskellä, ei muuten jaksa.
Joo, olet ihan oikeassa. Olen jotenkin kaahannut eteenpäin mitään miettimättä.