Olen tänään kumonnut päässäni tukun turhanpäiväisiä kliseitä.
Kuten sen, että onni syntyy pienistä asioista. Kesän ensimmäisistä pioneista ikkunalaudalla, aamukasteesta paljaiden jalkojen alla, hyvästä kahvista. Hyvän kahvin merkitystä mitenkään aliarvioimatta sanon vaan, että tämä on maailmankaikkeuden suurin HUIJAUS.
Onni syntyy juurikin isoista asioista. Kuten siitä, että on työ, jonka tekeminen tuntuu järjelliseltä tavalta kuluttaa tätä yhtä elämää. Ihmissuhteista, joissa saa saman verran kuin antaa. Siitä, että oma ja läheisten terveys on tallessa. Että öisin ehtii nukkua, että keho liikkuu ja sitä saa liikuttaa, että happi virtaa keuhkoissa molempiin suuntiin. Aivan kaikki muu on plussaa. Pionit ikkunalaudalla ovat ihania ja minäkin rakastan aamukastetta, mutta niistäkin nauttii enemmän, jos ne suuret linjat – perusasiat – ovat kunnossa.
Sitten. En tiedä kuka vatipää sanoi ensimmäisen kerran, että raha ei tee onnelliseksi, mutta lyön vetoa, että ei ollut helsinkiläinen luovan luokan yrittäjä. Ei raha tietenkään itsessään tuo onnea, mutta se poistaa kyllä monenlaisia ongelmia. Juuri nyt tuntuu siltä, että elämässäni ei ole yhtään haastetta, jota ei voisi ratkaista rahalla. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa: en ole ikinä ollut kovin kiinnostunut rahasta, mutta juuri silloin kun sitä ei ole, sitä joutuu ajattelemaan jatkuvasti. Ehkä aloitan lottoharrastuksen. Tai ainakin tilaan universumilta elämän, jossa ei tarvitse pohtia onko tänä vuonna varaa esimerkiksi lomailla.
Yhden kliseen allekirjoitan: kauneus asuu yksityiskohdissa. Se on totta! Kyllä, hain äsken kukkakaupasta kesäni ensimmäisen pionin. Hinnat ovat vielä pilvissä, yksi sai riittää. Ei yksi, kaksi tai viisitoista pionia muuta mitään tai tee elämästä helpompaa tai parempaa, mutta ovat ne kauniita, kaikessa pöyhkeydessään. Katselin vaaleanpunaisia, mutta valitsin valkoisen, se vain oli eikä julistanut mitään. Vaivaton viikonloppuseuralainen, notkuu ikkunalaudalla eikä odota minulta muuta kuin vähän raikasta vettä.
Kuvat nappasin äsken kun tulin kotiin. Mikko tuli melkein heti perässä ja toi mukanaan kahden rantaretkestä uupuneen koiran lisäksi tuttuja: eräänkin Vihreän talon emännän ja tumman taiteilijakaunottaren, jonka kanssa jaoin kodin viisitoista vuotta sitten. Opiskelimme molemmat taidetta, olimme aloittaneet samalla tulevien kuvataiteilijoiden vuosikurssilla, kolmas kämppäkaverimme Timo oli valmistumassa näyttelijäksi. Kohtasimme aamuisin asunnon ahtaassa keittiössä ja neuvottelimme puuronkeittovuoroista. Muistan sinivalkoisen kylpyhuoneen ja kumiankan, Tigin shampoon tuoksun. Sinä olit jo silloin ihan samanlainen, Saija sanoi. Tuhat rautaa tulessa, aina sinkoamassa johonkin. Sitä en muistanut, ehkä en halunnut. Juuri siksi teki hyvää kuulla.
Joko olisi aika ottaa opiksi? Oikea hetki korjata kurssi? Väsymys riisuu ihmisestä turhat kerrokset ja yrittämisen. Ei kiinnosta enää kaunistella totuutta, sanoa asioita pehmeämmin. Jäljelle jää tukku tosiasioita, joita on kiertänyt niin kauan, että kehästä on saanut kyllikseen. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua, jos vaan kohtaa ne? Mitä sinä tekisit, jos tietäisit, että et voi epäonnistua?
Kiva kirjoitus! Joskustulee mieleen, (kuvista lähinnä), että ihailetko tosi palon Patti Smithia? Joskus varsinkin o akuvasi ovat kuin kopioita Pattin kuvista. Ehkä se on sattumaa ja joka tapauksessa olet ihan oma persoonasi, et kaipaa Pattia mihinkään!
Oho, muutama kirjoitusvirhe. Nim. Pikkukännykkä, isot tassur
Haha, eipä haittaa!
Kiitos, kiva kuulla että tykkäsit! Diggailen kyllä Pattin tekemisistä, mutta ei ole mikään idolini tai supersuosikkini. Otan sen kyllä kohteliaisuutena, jos näet kuvissamme yhteneväisyyksiä, mutta sattumaa se taitaa olla.
“Mitä sinä tekisit, jos tietäisit, että et voi epäonnistua?”
Jäin pohtimaan tätä lausetta. Hyvin pitkäksi aikaa. Palasin hieman ajassa taaksepäin.
Viime vuonna näihin aikoihin olin erittäin ahdistunut, kiersin kehää, kiersin totuutta, mitä en halunnut kohdata. Totuutta jota olin vältellyt jo monta vuotta. Itkin, väsyin, itkin, valitin, haahuilin. Kunnes pysähdyin ja päätin, että näin ei voi jatkua. Minulla on vain tämä yksi elämä ja näin en sitä halua elää. Myin kodin. Irtisanouduin “hyvästä työstä”. Muutin toiselle puolelle Suomea paikkakunnalle, jossa tunnen vain puolisoni.
Hyppäsin siis täysin tyhjän päälle, ajatuksena ottaa aikaa itselleni ja miettiä kuka olen ja mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Pelotti hemmetisti, että kuinka tässä käy, mitä jos tämä on suuri virhe ja epäonnistun, olen arvoton luuseri.
Ja hyvinhän siinä kävi. Huomasin jälleen kerran, että asioilla on tapana järjestyä, myös sillä synkimmällä hetkellä. Sen jälkeen tulee aina valo. Nyt tuntuu siltä että elämä on hyvää jälleen, elämisen arvoista. Kiva koti, kiva työpaikka pienessä työyhteisössä, perusarki rullaa, elämässä on taas enemmän valoja kuin varjoja.
Mutta mitä vielä tekisin jos “voisin” (eli saisin puolison ja koirat mukaan)? Lähtisin pois Suomesta, muuttaisin ulkomaille. Eikä haittaisi vaikka epäonnistuisin. Ne kuuluvat elämään. Ehkä vielä jonain päivänä.. :)
Kiitos kuin jaoit tarinasi! Niinhän se on, että asioilla on tapana järjestyä, ja muutokset ovat useimmiten hyvästä. Onnittelut rohkeista valinnoista, ne ovat selvästi kannattaneet! Antaa uskoa ja toivoa meille muille, jotka vielä pohdimme.
Joo eipä itselläkään ole niin häävi tilanne, onneksi sain yhden 200 euron apurahan, jota hain. Muutenkin suunta parempaan, mutta ei ole suuria lomasuunnitelmia tänä vuonna. Mutta onneksi teen / olen matkalla kiinnostaviin juttuihin. Aina pitää tietysti hakea kaikki etuudet, jotka kuuluu itselle. Pikkuyrittäjän osa on Suomessa liian kova. Hallituskin joutaisi jo vaihtoon.
Oi, onnea matkalle! Kuulostaa hyvältä.
Kaunis kirjoitus kuvineen taas.Olet oikeassa tuosta onnellisuudesta kyllä ja mitkä asiat sen tuovat suurimmilta osin.Kun elämän perusasiat kuten terveys,läheisten hyvinvointi,työ,raha jne..ovat kunnossa onnellisuutta ei usein ehkä niin mietikään sitä vain on.Pysähtyessä ehkä pakonkin edessä ja näiden peruspilareiden ja itsensä hajotessa on onnellisuutta revittävä pienistäkin asioista.Tällaisina hetkinä mielestäni onni on juuri se pioni tai kuppi hyvää kahvia joista tulisi olla kiitollinen.Näin minä ainakin selviydyn hengissä ja uskon että näistä pienistä väripilkuista keräntyy iso onnellisuuden meri,jos vaan jaksan uskoa.Helvittiä ajoittain,yksinäistä ja toivotontakin.Silti minussa asuu sitkeä kaveri nimeltä Toivo,jonka ansiosta olen päättänyt puskea tämän tuskani läpi
Niin ja jos tietäisin etten voi epäonnistua, niin minä saisin sen yhen elämänmiehen johon rakastuminen veisi kaikki huolet pois ja hän pelastaisi mut tältä ahdistukselta. Mutta prkl. Kun nyt on rakastuttava itseensä uudelleen,pelastettava ite ittensä eikä palata sinne mikä rikkoi.Rankka tie,mutta poljettava.Huh helpotti sanoa ääneen.Kiitos.
Voi, ymmärrän niin hyvin! Mutta hittovie tätä elämää, kun itse pitää kaikki tehdä, eikä voi laskea onneaan kenenkään muun varaan. Toisaalta hyvä niin.
Ihan oikeassa olet – ei ole tietenkään väärin iloita pienistä asioista, päinvastoin kannattaahan niistä nauttia! Uskon, että onnessa on kyse myös valinnoista, siitä mihin haluaa keskittyä.
Valoa sinne kaunokainen, kyllä sä sen läpi pusket, tiedän sen. Kohti kesää ja helpompaa olemista.
Jäin itse juuri työttömäksi. Uutta duunia en pysty alkaa etsimään, koska edessä on parikin isompaa leikkausta, joita ennen en ole työkykyinen. Rahat ovat täysin loppu, en tiedä miten kykenemme maksamaan lainanlyhennykset kun rahaa ei ole edes kunnolla ruokaan. 15-vuotiaasta olen tehnyt töitä, ja nyt kun ilman omaa syytäni menetin työni, tuntuu kuin olisi kiskaistu matto jalkojen alta. Tässä maassa ihminen on näköjään laillista pudottaa täysin tyhjän päälle, ja todeta vain että voi voi. Olen ruumiillisten rikkojeni lisäksi henkisesti niin hajalla, etten tiedä kuinka selviän tästä……. Eli allekirjoitan yäysin sen, että pioni ikkunalaudalla ei helpota paskan vertaa kun koko elämä tuntuu hajoavan käsiin.
Huh, en tiedä mitä sanoisin. Kuulostaa kamalalta tilanteelta. Toivotan voimia ja valoa. Uskon, että kaikesta on ulospääsy, jokin polku kohti parempaa. Tsemppiä sen löytämiseen.
Niin minäkin haluan ja yritän uskoa, kaikesta huolimatta. Kiitos tsempistä, ja sitä samaa sulle. xxx
Ikävä tilanne, toivon että terveys kohenee leikkauksilla ja asiasi selkiytyvät. Lainanlyhennyshuolia helpottamaan kannattaa hakea väliaikaista lyhennysvapaata. Jos olet hoitanut asiasi säntillisesti aiemmin, pankit tapaavat joustaa muuttuneissa elämäntilanteissa. Nykyään laina-ajat ovat pitkiä ja kaikenlaista sattuu sinä aikana. Helpompaa on heillekin hoitaa asiat hyvässä yhteisymmärryksessä, eikä ajaa asiakasta perikatoon. (En ole pankin tätejä, mutta tiedän kokemuksesta).
Hansulator, kiitos myös sulle tsempistä. Pankin kanssa joudumme varmasti olemaan yhteydessä ja selvittämään tilannetta, toivottavasti tulevat vastaan. Raha-asiat olen aina hoitanut säntillisesti niin kuin kaiken muunkin. Ehkä eniten ahdistaa ja harmittaa se, etten tosiaan itse voi tilanteelle mitään (eli krempat eivät ole millään asteella itseaiheutettuja, vaan pitkälle perinnöllisiä ja minulla vielä pari-kolme vuosikymmentä etuajassa tulleita). Yksi leikkaus on jo muutama vuosi sitten läpikäyty, ja auttoi ainakin sen verran että jaksan toivoa apua myös seuraavasta. Sillähän se on mentävä mitä on annettu, mutta kyllä välillä meinaa todella usko loppua…. Valoisaa kevättä sulle! :•)
Ajatuksia alkoi sinkoilemaan tämän tekstin jälkeen, mutta keskityn yhteen eli helpoimpaan. Rahaan. Mä en olisi ikinä uskonut, miten pienellä summalla voi elää unelmiensa elämää. Ja hankkia itse asiassa sellaisen elämäntavan, josta ei tarvitse juuri lomaa, vaan rentoutuminen ja hyvinvointi ovat osa arkea. Ja vaikkei tuhatrautaatulessatyyppinä osaisi arkena hellittää, niin olisi varaa lomaillakin. Pitää vähän raaputtaa pinnan alle niitä toiveita, niin tajuaa niiden arvon. Suhteessa rahantekemiseen.
Ja mitäkö tekisin? Kirjoittaisin ainakin rahasta. Suoremmin ja nöyristelemättä. Vielä jokin käsijarru pitää kiinni siitä, etten kehtaa. Kyse ei taida olla edes siis epäonnistumisesta. Vaan ihan suomalaisesta luonteenlaadusta, ettei rahasta puhuta. Mutta asia on prosessissa, yritän vielä paremmin!
Uskon ihan samaan – ei sitä rahaa määräänsä enempää tarvitse. Sen verran vaan, ettei sitä tarvitse ihan koko aikaa ajatella. Kuulostaa ihanalta tuo kuvailemasi elämäntapa.
Kirjoita kirjoita! Käsijarru pois ja eteenpäin.
Jos en voisi epäonnistua maalaisin tauluja. Aloitin sen kyllä jo.
Tää on maailman paras blogi <3
Hei mahtavaa, että aloitit! Ja kiitos kaunis – ihana kuulla että tykkäät. Nauti maalaamisesta!
Otin meille koiranpennun. Pelkäsin niin sitä hakiessa, että piti buranaa napata kun päätä särki niin. Nyt en muista enää mitä elämä oli ennen tuota ihanaa karvakasaa, joka on myllännyt elämän ihan uuteen uskoon. Mun ja lapsen elämän.
Oi! Onnea uudesta perheenjäsenestä. Ihanaa, kun uskalsit!
Oih, olen juuri tekemässä sitä Suurta Hyppäystä Uuteen, tietäen hyvinkin että voin mahdollisesti epäonnistua: ensi kuussa olen yrittäjä.
Varmoja asiakkaita tasan yksi, kauhea kasa kiinnostuneita mutta kukaan ei allekirjoita “vielä” sopimuksia… (No milloin sitten?!?!), pari kymppiä tilillä eli uusi läppäri ostetaan… hyvällä bisnesidealla?
Matkaan lähtee vain pitkä työkokemus alalta jossa ei ole vielä yrittäjiä, hyvät verkostot ja kovat odotukset. Kääk! Voiko vielä perua??
Oi, onnea! Älä peru, tulta päin! Hyvin se menee. Et tule katumaan.
Olet sinä sitten ihana teksteinesi kuvinesi! Lämpimät halirutistukset <3 kyllä se elämä siitä taas ajan kans lutviutuu…. lepäät ja mietit just näitä..tai olet miettimättä ja… alat lotota :)) kannatan.
Hahaa, ehkä alan! Nyt onkin sopivasti lauantai xxx Kiitos!
Jos en vois epäonnistua niin kävisin iskemässä ton yhden työkaverin. Huh. Tulipa sanottua. Kiitos Stella. Xxx
Oh! Kiitos kun kerroit.
Lapsen.
Kiitos kun jaoit! Toivon, että saat mitä haluat xxx
Nämä pohdiskelevat tekstisi ovat (muutenkin parhaista parhaimman) blogin timantteja. Kiitos kun kirjoitat.
Piti ihan pysähtyä miettimään, mitä oikein tekisin, jos…
Mieleen nousi kuva aurinkoisesta ja lämpimästä rantaseudusta jossain Euroopassa. Siellä valkoinen kivitalo, jossa asunto ja riittävän kokoinen terassi, jossa olisi sekä aurinkoa, että kotoisasti rakennettua varjoa. Riittävästi rahaa maksaa asumus ja suhteellisen yksinkertainen päivittäinen elämä. Riittävästi rahaa syödä hyvin ihan tavallisinakin päivinä. Lämpöä aina sen verran, että kenkäkaapissa voisi säilyttää pääosin erilaisista sandaaleista koostuvaa kokoelmaa.
Työkseni tekisin jotain eläinten hyvinvoinnin parantamiseen liittyvää ja rinnalla ammattitaitoani vastaavaa työtä satunnaisesti. Lopun aikaa tutustuisin ihmisiin ja viettäisin aikaa niiden kanssa, jotka jo tunnen. Liikkuisin luonnossa, lukisin, kuvaisin ja kirjoittaisin. Aihekin projektille on muhinut päässä vuosia, mutta se on aina vaiheessa “sitten joskus”…
Nyt elämä on monella tapaa isossa käännekohdassa, joten kukapa tietää, vaikka tämä olisi pian mahdollistakin. Kiinalainen apina on tarjoillut melkoisen vuoden, mutta koko ajan olen kaikessa ryminässä ajatellut, että tästä ei seuraa muuta kuin hyvää. Muutoksia, jotka ovat tarpeellisia, koska tätä nykyistä elämää on katseltu jo tarpeeksi.
Sisäänrakennettu kiltti ja sovinnainen, turvallisuutta kaipaava minä kartoittaa vielä toistaiseksi niitä tuttuja ja turvallisia polkuja jatkon kannalta. Samaan aikaan joku ihme hippi olkapäällä kuiskuttaa korvaan, että siinä laatikossa on reunat, mutta niiden yli voi hypätäkin, tiedätkös. Kun tuo sun elämä ei olis mitenkään mahdotonta siirtää johonkin toisaallekin.
Niinhän sitä sanotaan, että kannattaa varoa mitä toivoo…
Sulle toivon, että huolet hälvenee. Niin terveyshuolet, kuin rahahuolet. Uupumisessa kannattaa noudattaa lepäämisneuvoja, vaikka tunnollisen ja aina tekemään tottuneen on varmasti vaikea irrottautua. Pahasta uupumisesta ei vaan sitten ihan helposti toivu.
Onneksi moni asia on kuitenkin hyvin. Esim. ihana koti ja ystävät. Niistä onnenhipuista kannattaa yrittää muistaa iloita ihan joka päivä.
Kiitos kaunis! Moni asia on enemmän kuin hyvin, tiedän. Ei tässä onneksi mitään hätää ole. Olen vaan isojen asioiden äärellä, kun pitää liikutella näitä suuria linjoja. Koittaa nähdä tulevaan ja miettiä mihin asioiden kannattaa tarttua ja mitkä jättää jo taakse.
Ihana pitkä vastaus! Kiitos. Kuulostaa siltä, että visio on kirkas ja enää toteutusta vailla. Toivon, että saat tuon kaiken ja vielä enemmän. Ehkä kannattaa kuunnella sitä pientä hippiä siellä olkapäällä!
Stella, minä niin rakastan sun blogia. Tää on parasta mitä koskaan olen netistä löytänyt.
Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Ja toki toivon että jatkat blogin pitämistä ja pelkään että lopetat..Mutta jos on sinun parhaaksi niin kestän sen.
Ei mulla muuta
Hei miten ihana kommentti – en osaa sanoa kuin kiitos! Eikä pelkoa, en ole lopettamassa. Varmasti joskus, mutta en nyt. Aurinkoa viikonloppuusi Marjaana xx
Voi, nyt jos tietäisin, että onnistuisin, lähtisin. Pois. En siis mihinkään junan alle itseäni tappamaan, vaan ehkä karistaisin kaiken, mikä nyt on tuttua ja turvallista. Vain lapset ottaisin mukaan ja lähtisin.
Ehkä nukkuisin paremmin yöt, ehkä sydän ei enää hakkaisi kummallisia lyöntejä, ehkä minun ei tarvitsisi yrittää hampaat irvessä niin kotona kuin työssä. Ehkä olisin onnellinen.
Kiitos kun kirjoitat <3
Kiitos kun vastasit. Levollisempia sydämenlyöntejä, parempia yöunia ja onnellisempaa olemista sinne… Toivon ja uskon, että niitä on mahdollista saavuttaa lähtemättäkin. Ja toisaalta – lähteminenkin on aina ihan oikea vaihtoehto. Sitä on tehty maailman sivu. Tarinoita siitä kuinka kävi on varmasti yhtä monta kuin lähtijääkin.
Mikä kysymys!
Istuisin alas pianon äärelle, ja säveltäisin vihdoin ne kappaleet joiden palaset herättävät minut öisin. Mokomat lentelevät ympäriinsä, kuin yöperhoset lyhdyn ympärillä. Kokoaisin sen albumin.
Ja sitten kirjoittaisin sen tarinan, jonka skeema on jo hahmoteltu, ja jota kerran jo vähän aloitinkin, mutta joka jäi kesken koska minulta puuttuu into ja usko… ja päämäärä. Kirjoitin paljon silloin, kun minulla vielä oli bändi jolle tarvittiin tekstejä, mutta nyt kun kukaan tai mikään ulkopuolella ei tarvitse tekstejäni ei kirjoittaminen kertakaikkiaan suju. Haluaisin kyllä kertoa sen tarinan, mutta kirjoittaminen, voi miten se tuntuu työläältä!
Ja sitten ehkä voisin vetäytyä eläkkeelle, kadota vuorille katselemaan miten maailma pyörii radallaan.
Voimia ja aurinkoa kesääsi!
Jos saa ehdottaa: sävellä ne kappaleet. Tee se albumi. Aloita tänään.
Raha; se on merkityksellistä vasta kun se puuttuu. Lasten ollessa pieniä (öö ja nythän ne on jo 4 ja 6…)rahat olis tosi tiukalla; siis silleen tiukalla että kun mietin miten voitaisiin vielä säästää niin yksi listalla oleva kohde oli että aikuiset juovat maidon sijaan vettä ja maitoa ostetaan vain lapsille. .. Kaikki oli jo niin karsittua. Kun aina ei auta että ajattelee että se on vaan rahaa tai materiaa.
Vaikka nyt kaikki on enemmän kuin hyvin niin silti takaraivossa on koko ajan mörkö; että tapahtuu jotain. On vaikeaa nauttia siitä hetkestä ja olla onnellinen; onko minulla oikeus nauttia kaikesta siitä mitä ympärilläni on; jos alan pitää sitä “arkena” niin palauttaako universumi minut karkeasti maanpinnalle?
Ja ainut asia mitä meidän täällä pitää tehdä on elää elämämme ihmisinä; vain ihmisinä. Eihän koirakaan tavoittele muuta kuin tavallista koiran elämää; onnellisena heittäytyen siihen. Mistä päästään siihen että kyllä maastonakki on maailman paras psykologi:)
Ja mitä tekisin; muuttaisin Norjaan, Pohjoiseen. Metsästäisin, kalastaisin js skimbaisin talvet❤️
Oi! Kuulostaa ihanalta.
Tuo tunne näyttää olevan tuttu monille, siis pelko siitä, että uskaltaako hyvistä asioista ja onnesta nauttia, kun ei koskaan tiedä milloin se otetaan pois. Mun mielestä kaikesta hyvästä pitää aina nauttia juuri siksi. Martti Syrjä kirjoittaa vähän samasta aiheesta niin osuvasta:
“Kaiken minkä muistan
aika kutistaa,
mä sitä pelkään,
sua tahdon rutistaa
Kuullut olen ikuisuuteen
kaiken piirtyvän
ja kaiken suhteen,
kaiken siirtyvän
Niinkuin kuuluu asiaan
kaikki tähdet,
kuu ja kaikki muu,
aikakin
Niin myös aikanaan
sinä lähdet
pois häipyy taikakin,
siksi rakastan sua nyt”
❤️
xxx
Tämä on paha laulu, siis hyvä, mutta ai että se sai mut taas samantien kyyneliin. Se on se häivytetty suru tai kaipuu, en tiedä. On paljon hyvin, mutta olennaisia asioita uupuu elämästä. Miten saisi käännettyä sydämensä haluamaan jotain muuta, jonka voisi saada, jota yhtä ihanaa. Koska kovin montaa vuotta ei ehkä jaksa sitä jatkuvaa kaipuutakaan.
Jos voisin tehdä mitä vain, jättäisin kaiken, auttaisin enemmän niitä jotka ovat todellisessa tarpeessa ja hädässä, menisin vuodeksi metsään, kohtaisin vahingossa elämäni rakkauden, hankkisen koiran – jossain järjestyksessä.
Tuo kappale on niin haikea että on haljeta, kun sen kuulee tulkintatavasta riippuen oikealla/väärällä hetkellä.
Mutta niin. Totta, jatkuvan ikävän kanssa ei voi elää. Toivon ja uskon, että saat vielä nuo kaikki asiat, enemmänkin. Valoa sinne missä oletkin.
Kiitos, toivon sinullekin kaikkea hyvää <3
Mahtavaa kun kirjoitat näin, tykkään aina vaan enemmän! On niin totta, että jos perusasiat eivät ole kunnossa, se pioni ikkunalaudalla on ihan yhtä tyhjän kanssa. Omalla kohdalla olen yrittänyt aina vaan enemmän kuunnella itseäni ja luottaa siihen, että ratkaisut joita teen sen mukaan kyllä kantavat. Oli tilanne ja vaihtoehdot sitten hyviä tai vähän huonompia. Voimia ❤️!
Kiitos Karoliina, ihana kun luet ja kiva kuulla että tykkäät! Joo, kyllä itseään ja intuitiotaan kannattaa kuunnella – parempia vastauksia ei saa mistään muualta.
Vastaus kysymykseesi mitä sinä tekisit jos tietäisit ettet voi epäonnistua on: L A P S E N.
Onneksi ehdin ja uskalsin yhden tehdä, enempää en ehdi, siitä pitää luonnon lait huolen. Lapsen saaminen vähän vanhemmalla iällä on karistanut päästä paljon turhaa pohdintaa ja elämästä liikaa suorittamista. Kaikki eivät voi saada lasta, mutta uskon, että kaava on silti sama. Kun joutuu uhrautumaan jonkun vuoksi, asettuu oman elämän palikat jonkinlaiseen järjestykseen. Se ei ole välttämättä onnellisuuden avain, mutta mielekkään elämän kylläkin.
Ihana kuulla, että sait mitä toivoit! Uskon kyllä – vaikka kokemusta ei ole – että se asettaa monet asiat perspektiiviin. Lempeää viikonloppua sinne xxx
olin jo kolmannen kappaleen kohalla allekirjottamassa ja ihan samaa mieltä, mutta tämä vei potin:
“Sitten. En tiedä kuka vatipää sanoi ensimmäisen kerran, että raha ei tee onnelliseksi, mutta lyön vetoa, että ei ollut helsinkiläinen luovan luokan yrittäjä. Ei raha tietenkään itsessään tuo onnea, mutta se poistaa kyllä monenlaisia ongelmia. Juuri nyt tuntuu siltä, että elämässäni ei ole yhtään haastetta, jota ei voisi ratkaista rahalla. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa: en ole ikinä ollut kovin kiinnostunut rahasta, mutta juuri silloin kun sitä ei ole, sitä joutuu ajattelemaan jatkuvasti. Ehkä aloitan lottoharrastuksen. Tai ainakin tilaan universumilta elämän, jossa ei tarvitse pohtia onko tänä vuonna varaa esimerkiksi lomailla.”
tsemppiä stella. mä rakastan sun blogia, tää on aivan ihana. :)
Hei ihana kuulla – kiitos kun luet! xxx
Ihan hirveästi voimia haasteiden kanssa! Täällä myötäeletään suurella sydämellä. Toivon ihan kauheasti, että työhön ja sen uuvuttavuuteen liittyvät pulmat ratkeaisivat hyvin. Ja voi että toivon, että asiat loksahtaisivat niin, että sulla ois aikaa ja voimia kirjoittaa ulos itsestäsi se kirja.
En kuitenkaan voi olla kiittämättä ja riemuitsematta, että kirjoitat rahasta ja nimenomaan sen puutteesta. Se on musta ihan huikea hatunnoston paikka!
Ja pyydän jo etukäteen anteeksi moukkamaisuuttani – voi olla tosi loukkaavaa, jos kaltaiseni randomit alkaa mitään tietämättöminä besserwisseröimään kommenttiboksissa…mutta tuli mieleen, että voisko sun tapauksessa yksi ratkaisuvaihtoehto olla, että lähtisit(te) kirjoittamaan ja kuvaamaan ja tekemään etätöitä joksikin aikaa halvemman kustannustason maahan, jossa sais myös sitä aikaa omiin proggiksiin. :)
Hei kiitos kaunis kommentista ja kannustuksesta! Eikä ehdotuksesi ollut ollenkaan moukkamainen. Kyllä tässä on kaikenlaisia vaihtoehtoja pyöritelty, onneksi niitä on. Katsotaan mitä keksitään ja mihin päädytään. Aurinkoa viikonloppuusi xxx
Tämä teksti on nyt just sitä mitä tarvitsen. Läheisten terveys pettää ja itse uuvun kaiken huolen, hoidon ja päivätyön keskelle. Ei voi pysähtyä, ei ole aikaa vaikka sekin pitäisi löytää.
Hyvä, että tuli oikeaan saumaan. Pysähdy hyvä ihminen ennen kuin pysäytetään – silloin ei ole enää vaihtoehtoja.
Ihanat kuvat täynnä kauniita tyyppejä!
Tämä(kin) tekstisi puhutteli. Heräsin viime yönä kolmesti samaan painajaiseen, jota olen nähnyt reilun viikon verran aina silloin, kun olen hetkeksi ehtinyt ummistaa silmäni. Unessa tuntematon mies tahtoo murhata minut ja sen sijaan, että olisin kauhuissani tai peloissani kuolemisesta tai kivusta, olen vain helvetin uupunut ja turhautunut juoksemaan pakoon. Kolmannella kerralla en enää saanut unta, koska päänsisäiset soraäänet, suomeksi sanoen kaikki ne kolme miljoonaa katkeilevaa ajatusta, pitivät liikaa meteliä, joten painuin suihkuun kuuntelemaan veden kohinaa (ja ihan vähän itkemään). Pää käy ihan vähän ylikierroksilla kaikesta, mihin itse on päänsä työntänyt.
Itse pitäisi myös osata sanoa ei, pyytää apua kun menee liian vaikeaksi, mennä ajoissa nukkumaan ja itse pitää myös päättää pitää vapaapäiviä. Kun ihan helvetti itse on sen kalenterinsa täyttänyt.
Jos voisin (uskaltaisin), jättäisin nykyisen palkkatyön. Keskittyisin opintoihin ja vapaaehtoistyöhön, joka toki vie energiaa, mutta antaa niin paljon, että pakahduttaa. Mutta vittuku se virkeä mieli ei riitä elämiseen, eikä opintotuki sähkölaskuun ja makaroniin. Sori nillitys.
Suukkoi Stella!
Hui! Kuulostaa siltä, että olet akuutisti levon ja loman tarpeessa – pystyisitkö pitämään vähän vapaata? Tunnistan tuon kaiken mitä sanot, ja kyllä täällä saa kuule nillittää. Suukkoi sinnekin ja koita ottaa iisimmin ennen kuin kroppa ei anna enää vaihtoehtoja xxx
Voi Stella! Tämä Teksti isolla Teellä sulatti taas sydäntäni…en voi koskaan kyllästyä upeaan taitoosi tuoda ihmismielen totuuksia luettavakseni <3 Kiitos ja toinen kiitos!
Olen ilmeisesti vähän väsynyt, kun mietin pitkään että miten iso tee liittyy tekstiin… Kiitos ja anteeksi. Ihanaa kun luet! xxx