Oho! Tällä tontilla on näemmä pidetty tahaton tauko, kun merkillinen ilmiö nimeltä elämä on niellyt kaiken ajan ja energian. Palataanpa päiväjärjestykseen, sillä asiaa on niin paljon etten edes tiedä mistä aloittaa. Ehkä viime viikonlopusta, sillä täysin suunnittelemattomasta juhannuksesta tuli kuin tulikin ihana. Miten alkaakin vaikuttaa siltä, että suunnittelemattomuus johtaa useimmiten pelkästään positiivisiin yllätyksiin?

Juhannus: kokonaisen viikonlopun verran tyhjiä tunteja ja kaupunki, joka oli kokonaan meidän. Autioituneissa kaduissa on aivan omaa taikaansa. Kuljeskelimme koirien kanssa ihmetellen kaikkialle levinnyttä kiireettömyyttä. Haimme kahvit mukaan Roban kulmassa sijaitsevasta kioskista, koska se oli ainoa paikka, joka oli auki. Tykkään siitä tosin muutenkin: siihen tiivistyy jotain, jonka tunnistan englanninkielisistä maista, tietty häpeilemätön keinotekoisuus, vakuumiin pakattujen välipalojen ja juustoisen listapopin maailma. Se on samalla tuulahdus lapsuudesta, siitä kun kävimme isän kanssa salaa 7-Elevenissa ja toimme hippiäitini järkytykseksi kotiin pakastejuustokakun. Kaiken kotonatehdyn luomuruoan keskellä en tiennyt mitään parempaa kuin frozen cheese cake. Anteeksi äiti.

Perjantaina kävimme tanssimassa ystävien kanssa. Kuudes linja oli pullollaan kaupunkiin jääneitä juhlijoita, ainakin puolella oli kukkaseppele päässään. Oli kuohuviinipullo, suomi-iskelmäkimara ja kun olimme tanssineet tarpeeksi, juhannusjatkot. Teimme porukalla pizzan: pitkätukka pyöräytti taikinan ja tomaattikastikkeen, me muut kasasimme tärkeinä täytteet pohjan päälle. Odotimme nälkäisinä uunin edessä, että pizza olisi valmis. Kun pelti oli putsattu viimeistäkin murusta myöten, aamu oli alkanut jo sarastaa ja kaupungin oli vallannut sakea sumu. Vieraat lähtivät nukkumaan, me päätimme pukea koirille pannat ja painella rantaan valokuvaamaan. Ensin minä nukahdin sohvalle. Kun hetkeä myöhemmin heräsin välitorkuista virkistyneenä ja valmiina maailmanvalloitukseen, löysin sohvan toisesta päästä onnelliseen uneen vajonneen miehen, molemmissa kainaloissa nukkuva koira. Kello näytti kuutta, sumu liikkui tyhjillä kaduilla. Suljin parvekkeen oven ennen kuin se hiipi sisään.

Lauantain vietimme vaakatasossa leffamaratonin edessä. Joskus se on parasta mitä voi tehdä. Oli sipsejä, vissypullo eikä kiire mihinkään. Koirat rakastavat sohvapäiviä yli kaiken, osaavat ottaa niistä aivan kaiken irti. Iltapäivän tärkein ohjelmanumero on kyljen kääntäminen. Jossain vaiheessa voi kellahtaa selälleen ja odottaa, että joku tajuaa rapsuttaa mahaa.

Seuraavana aamuna pakkasimme koirat, viltit ja eväät, ja lähdimme viettämään juhannussunnuntaita saareen – nämä kuvat ovat sieltä. Onneksi kaupunkijuhannuksenkin keskellä pääsee tuulettamaan päätään avomeren ääreen. Saaressakaan ei ollut muita kuin me ja hanhilauma, joka paistatteli päivää kallioilla. Ne eivät olleet pätkääkään kiinnostuneita Luna-koirasta, joka manasi niitä – toki turvallisen matkan päästä, sillä hanhet ovat hulluja eikä Luna-koira ole tyhmä. Juno keskittyi manaamaan lähinnä sipsinmurusia suuhunsa. Sai mansikan, kelpasi sekin.

PHOTOS BY STELLA HARASEK
PICS OF ME BY JARNO JUSSILA