Vaelsimme viime perjantaina joukolla Kalasataman kaukaisimmasta päästä Suvilahteen, kun saimme purjevenekyydin festareille. En malttanut olla kuvaamatta kanssakulkijoitani, he kirjaimellisesti kimalsivat pölyn ja karheiden pintojen keskellä. Alue tuli tutuksi vuosia sitten, kun asuin Kurvissa: kävin usein silloin tällöin joskus satunnaisesti juoksemassa ja reittini vei useimmiten Suvilahden läpi Kalasatamaan. Pidin satamakonteista, betonisista laitureista, ruostuneista veneistä ja vanhasta sotilasaluksesta, johon olisin halunnut rakentaa salakapakan. Graffiteilla täytetyistä aidoista ja laudoista kyhätyistä saunoista, jotka savusivat rannassa. Matkan varrella on rakennustyömaa, se oli silloin aavemaisen autio ja toi mieleen Mad Maxin ja muut postapokalyptiset elokuvat. Kaikkein perimmäisessä nurkassa, juuri siellä kaikkein ruostuneimpien ja unohdetuimpien laivojen luota, löytyi vihreä keidas, kaupunkikasvimaa, jota kaupungin puutarhatyöntekijä kävi kastelemassa kahdesti viikossa. Kaiken keskellä oli – ja taitaa yhä olla – myös pieni konttikahvila nimeltä Ihana, minne en tietenkään koskaan kesken juoksulenkin pysähtynyt pullakahveille. Pois se minusta.

PHOTOS BY STELLA HARASEK