Tämän kirjoituksen nimen pitäisi oikeastaan olla “Sekavat hipit suunnittelevat vallankumousta”. Siltä meidän koti Jarnon mielestä näytti eilen eikä se ollut kyllä kaukana totuudesta: kaikilla lojui keskeneräisiä suunnitelmia, remonttihankkeita ja kuvausprojekteja, sohvannurkassa epämääräisiä vilttikasoja, pöydillä tyhjiä takeaway-astioita. Siellä täällä pyörivät kuitit kruunasivat kaaoksen, joskin epäilen, että vallankumousta suunnittelevat hipit eivät ehkä ostele asioita kuten pattereita kameran salamaan, kipsilevyjä, ruuveja tai rengasvaloja tapahtumakuvauksiin. Toki riippuu vähän siitä minkälaisen vallankumouksen aikoo tehdä.
Viime viikot ovat olleet pimeitä niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisesti. Valo on kalpeaa ja sitä on vähän, se väreilee taivaanrannassa keskellä päivää ja kimpoilee kaupungin katoilla, kaduille asti siitä ei riitä. Iltapäivään mennessä se on kadonnut ja tilalla on säkkipimeä yö, vaikka kello ei ole vielä viittä.
En ole koskaan kestänyt erityisen hyvin tätä pohjoista kaamosta, mutta tuntuu, että tänä vuonna on ollut jotenkin erityisen vaikeaa. Mietin hetken miksi viime syksynä oli niin paljon parempi fiilis, sitten muistin että tämän tuskastuttavan pitkän pimeän nimeltä Suomen syksy katkaisi ensin matka Australiaan, sitten Balille – olin yhteensä melkein puolitoista kuukautta jossain muualla. Pimeyttä on helppo syleillä, jos tietää pääsevänsä pian sitä pakoon aurinkoon. Löysin itseni vanhasta tottumuksesta selaamasta äkkilähtöjä, sitten muistin ilmastonmuutoksen ja teki mieli vajota itsesääliin ja ruikuttaa maailmalle, että pohjoisella pallonpuoliskolla asuvilla on vähän erilaiset lähtökohdat vähentää lentämistä kuin heillä, jotka saavat valoa vuoden ympäri. Mutta eihän se ole maailman vika, että mie romahan tänne pimeään. Yhtä paljon ne minun lentokilometrini saastuttavat.
Note to self: mieti voisimmeko ensi vuonna viettää loppusyksyn jossain ihan muualla. Ehkä pakkaamme kameran, koiran ja Jarnon kitaran pakuun ja ajamme pimeimmäksi ajaksi jonnekin Espanjan etelärannikolle. Jospa sieltä löytyisi joku lähellä merta sijaitseva talo, jonne ne keskeneräiset vallankumoussuunnitelmat (ja kuitit) voi levittää.
Marraskuun alussa oli voimat niin vähissä, etten ollut päästä sängystä. D-vitamiinista ei ollut mitään iloa eikä mikään määrä yöunia tuntunut riittävän, olin aivan yhtä uupunut 12 nukutun tunnin kuin liian lyhyiksi jääneiden unien jälkeen. Sitten kaivoimme kaapista remonttikaaoksen tiimellyksessä unohtuneen sarastusvalon ja aamuista tuli kertaheitolla helpompia, kun makuuhuoneessa hohkaa herätessä edes joku valo.
Mutta päivät, ne ovat yhä sameita ja rajattomia, venyvät pitkiksi pimeiksi tunneleiksi joissa pitää pysyä hereillä, vaikka ei haluaisi mitään enempää kuin nukkua. Merkkejä siitä, että kovalevy on täynnä ja kaista lopussa: kun yritin pari päivää sitten lukea uuden laitteen käyttöohjetta, näin sanat ja luin niiden muodostamat lauseet, mutta en ymmärtänyt ainuttakaan. En saanut selvää edes siitä oliko lukemani suomea vai englantia, ne olivat vain paperille painettuja symboleja jotka eivät merkinneet mitään. Tänään yritin soittaa Mikolle, mutta en hetkellisesti muistanut puhelimeni pääsykoodia eikä sormenjälkitunnistus toiminut. Fingerprint not recognized, hoki puhelin. Itse olet tyhmä, kiljuin puhelimelle, siinä toinen mokoma mitäänymmärtämätön laite. On toki mahdollista, että vika onkin minussa, mutta sen ajattelemiseen ei riitä nyt aivokapasiteetti.
Keskeneräisessä kodissa simppelitkin asiat, kuten esimerkiksi ruokakuvaukset, ovat usein vähän monimutkaisia. Ei auta, että kuvauksia tehdään minuuttiaikataululla, jossa ei ole yhtään virhemarginaalia. Keittiöremonttimme on yhä vaiheessa, mutta kaasulieden sähköuuni on monen mutkan kautta saatu toimimaan – työvoitto! Jarno seisoi kengät jalassa pölyisessä raksavaloin valaistussa keittiössä, jossa sähköjohdot törröttävät seinästä, mutta viikunaleivät valmistuivat pellillä. Kaikki sujui olosuhteisiin nähden hyvin, kunnes tein VIRHEEN ja yritin samaan aikaan keittää ainokaisella retkikeittiölevyllämme glögiä. Kuului vaan posahdus, kun sulake paloi ja uuni sammui. Note to self: ei ruokakuvauksia keskelle remonttia. Ei minuuttiaikatauluja keskellä pimeintä syksyä, kun kaikki voimat ovat muutenkin loppu. Ehkä nämä ovat niitä hetkiä, joille ensi vuonna nauramme siellä Espanjan rannikolla sijaitsevassa talossa.
PHOTOS BY JARNO JUSSILA
Ihanat utuiset kuvat susta!
Kiitos kaunis, mäkin tykkään.
Sarastusvalo on niin parasta, meillä on se phillipsin joku joka vaihtuu punaisesta kirkkaaksi valoksi. Herääminen ei ole enää niin pyllystä kuin ennen. Eerikinkadulta löytyy sellainen paikka kuin TheHuone josta suosittelen ostamaan Winter orange -vihreätä irtoteetä sekä Kesä -rooibos teetä ja alkamaan juomaan näitä vähintään kaksi lasia per päivä. Ila Spa:lta saa myös Vital energy nimistä aroma rolleria joka herättää uuteen päivään + energiaan. Uskon että talvi on paljolti päänsisäinen asia. Kun pyöräilen näin talvisin tulee sellainen olo että näin tämä kuuluukin olla, nastat ropisee asfalttia vasten ja mieli on rento. Sitä ihmettelee luonnon kauneutta kaikessa karuudessaan. Juuri niinä hetkinä talvi ei vaivaa lainkaan. Olen sen oppinut että jos talvi on silkkaa kärsimystä niin jossain on vika. Kun mietin pyöräily hetkiäni, niin tajuan, että se tuntuu tavallaan kiireettömältä hetkeltä koska ärsykkeitä ei ole niin paljoa, osaan näköjään pukeutua myös oikein silloin, koska kylmyys ei haittaa, ymmärrän myös että liikunta tekee sen hyvänolon tunteen sisälleni. Sitten yritän korjata samoja asioita arjessani – pukeutua oikein ettei kylmyys haittaa, katsella maisemia ratikassa enkä kännykkää joka hetki ja harrastaa liikuntaa vähän enemmän. Ne on ne pienet asiat mille pitää antaa enemmän fokusta elämässä. ;)
Hei meillä on just se sama sarastusvalo! On toiminut tosi hyvin, tykkään.
Kyllä talvi on munkin mielestä tosi kaunis ja paljon on kiinni asenteestakin, mutta se ei valitettavasti poista tosiasiaa, että tämä kuukausia jatkuva pimeys on monille meistä tosi raskas. Ihmiset ovat erilaisia ja olen itse huomannut, että mikään määrä lämpimiä varusteita, vitamiineja ja sarastusvaloja eivät muuta sitä, että olen talvisin tosi uupunut ja matalavireinen. Eron huomaa ihan hetkessä, jos matkustaa jonnekin valoisaan paikkaan, minusta tulee samantien ihan eri ihminen.
Musta on IHANAAA lukea että joku muuki kärsii tästä. Tuntuu että mä olen ainoa lähipiirissäni, joka voisi valittaa jatkuvasti tästä loputtomasta pimeydestä ja väsymyksestä. Kun _tekis mieli_ tehdä asioita, mutta olo on kuin zombilla. Kroppa on sitä mieltä että kun on pilkkopimeää niin pitäisi nukkua, väliäkös sillä on että kello on 18. Puuuhh. Aivan karmeeta. Toisaalta tekis mieli nyt olla “ymmärtäväinen ja antaa kropan levätä” mutta eihän elämää nyt pauselle voi iskeä joka talvi moneksi kuukaudeksi?? Karmeeta. Pakko pärjätä, jotenkin :D
JOO! JUST TOI! Kaikki hokee, että pimeinä kuukausina pitää ottaa iisimmin ja olla armollinen itselleen ja levätä paljon, mutta se sopii todella huonosti yhteen sen kanssa, että mun alalla juuri tämä loppusyksy on vuoden kiireisintä aikaa, jolloin tehdään ne työt, joilla selvitään yli alkuvuoden hiljaisemmista kuukausista. Mikäs tässä ollessa, jos voisi vaan nukkua niin paljon kuin nukuttaa ja tehdä asioita jollain lempeällä puoliteholla.
Syysväsymys on niiiin tuttua! Huh. Onneksi maassa on nyt vähän lunta. Ei se juurikaan valaise, mutta jollain muulla tasolla helpottaa oloa. Tietää, että talvi on tulossa, ja sen jälkeen jo kevät.
Suosittelen myös (kuten oon lähes kaikille väsymyksestä valittaville) varastoraudan eli ferritiinin mittausta. Se voi olla alhaalla, vaikka hemoglobiini olisi viitearvoissa, ja aiheuttaa muiden oireiden lisäksi mm. väsymystä. Itsellä se selitti alkusyksyn omituisen väsyn (joka yleensä siis iskee vasta marraskuussa), ja nyt odottelen rautavarastojen täyttymistä pillereillä. Osa lääkäreistä suhtautuu asiaan asiallisesti, osa kohauttaa vaan olkapäitään, vaikka arvot olisivat todella matalalla. Viralliset viitearvot kun eivät oikein vastaa todellisuutta ja henkilökohtaisia oireita. Mikä tietty on tosi kurjaa. Varsinkin, kun ruokavalio on kasvispohjainen, niin rautavarastot voi ehtyä helposti.
Hei kiitos muistutuksesta, tuo ferritiini onkin pitänyt tarkistaa. Voi kunpa tosiaan tulisi tännekin lunta, niin olisi edes vähän valoisampaa!
I feel you. Yleensä ei tuota mitään ongelmaa herätä kuudelta, ja yleensä miellänkin itseni aamuihmiseksi, sillä on ihanaa tehdä aamurutiinit rauhassa ja välillä jopa herätä ennen muita. Mutta nyt viimeisen kuukauden aikana on ollut vaikee päästä ylös edes kahdeksalta, ja jos jää torkuttamaan, vajoaa sekaviin valveuniin ja on vielä enemmän pihalla, kun lopulta herää ja ryömii ulos sängystä. Ja nukkua voisi kellon ympäri, sekä tietenkin syödä herkkuja viltin alla. Toivottavasti tammikuussa tulee taas ihana ja kirkas, valkoinen talvi.
P.S. Viikunaleivät kuulostavat ihanalta! Onko jossain joku ohje näihin?
P.P.S. Ja tietenkin kirjoitan tätä kommenttia klo 8.45 aamutakki päällä ja tukka pystyssä aamukahvia hörppien, kun suunnitelmana oli olla toimistolla yhdeksältä.
HAHAHA!
I FEEL U.
YMMÄRRÄN! Hei viikunaleipiin on tulossa ohje loppuviikosta, stay tuned xxx