Kuluneen kuukauden isot ja pienet, olkaa hyvä!

Koitan välillä pukeutua muuhunkin kuin yövaatteisiin.

✖ Poikkeustila. En muista koko elämästäni toista vastaavaa kuukautta, joka olisi jakautunut näin selvästi kahtia, aikaan ennen ja jälkeen globaalin kriisin alkamisen. On ollut sotia ja suuronnettomuuksia, mutta ei mitään mikä olisi vastaavalla tavalla leikannut ajan halki, pysäyttänyt lentoliikenteen, hiljentänyt kaupungit ja tyhjentänyt kadut. Olo on absurdi, mutta samaan aikaan poikkeustilasta on tullut yllättävän nopeasti uusi normaali. En mieti mitä teemme pääsiäisenä, emme pakkaa autoa Lappia varten, kukaan ei suunnittele kesän loma-aikatauluja. Kunhan olemme. Nousemme aamuisin kun herätyskello soi ja keskitymme niihin asioihin, joihin voimme.

✖ Uskokaa tai älkää, aloin vihdoin liikkua! Olen vihdoin tehnyt sen mitä olen kuukausitolkulla uhonnut ja kaivellut lenkkarit ja treenikamat esiin. Näköjään siihen tarvittiin vain kaikista menoista tyhjennetty kalenteri. Käyn rivakoilla kävelyillä, hölkkään minkä jaksan. Vedän hartioita taakse, avaan rintakehää ja herättelen kehoa, joka on ollut liian kauan käpertyneenä itseensä. Yritän tehdä joka päivä pienen kotijumpan, ihan perusliikkeitä, punnerruksia, askelkyykkyjä. Lihaskipu on juuri niin hirveää kuin muistin. Lievitän sitä magnesiumilla, yinjoogalla ja mielikuvilla siitä kuinka kuukauden jälkeen kaikesta tästä kärsimyksestä tulee silkkaa endorfiininhuuruista euforiaa.

✖ Kevät tulee kaikesta huolimatta. Valo tulvii ikkunoista, koira vaihtaa päivän mittaan paikkaa aurinkolänttien mukana, puut puskevat pieniä silmuja pandemiasta piittaamatta. Helsingin tuuli on edelleen hyinen ja ulkoilen yhä villakangastakissa, mutta suunnittelen jo kovaa vauhtia vaatekaapin valmistelemista kevääseen. Haluan huoltaa talvivaatteet ja pakata niitä pois, tuulettaa keväisempiä kamppeita tulevia viikkoja varten, harjata neuleet, lankata kengät. Kaivoin muistin virkistykseksi esiin myös viimevuotisen kirjoituksen siitä kuinka kulahdus karkotetaan (tähän aikaan keväästä ei perinteisesti ole kaikkein hehkein olo).

✖ Jarnolla on studio. Oho, kuulostaapa suureelliselta. Tarkoitan siis kodin läheisyydessä olevaa pientä kellaritilaa, jonne pääsee tuottamaan ääntä häiritsemättä naapureita (tai vaimoa). Ajoitus on täydellinen, yhdessä oleminen 24/7 alkaa hangata siinä vaiheessa kun toinen haluaa vetäytyä hiljaisuuteen kirjoittamaan ja toinen harjoitella vuorosanoja tai soittaa musiikkia. Studioon on pystytetty kitarakamojen lisäksi myös rummut, jotka lepäsivät pitkään isä Jussilan autotallissa sen jälkeen kun Jarnon bändi pisti pillit pussiin. Kellarissa niitä saa paukuttaa sydämensä kyllyydestä ja sillä aikaa minä saan kirjoitusrauhaa kotona. Paras diili on sellainen, jossa molemmat kokevat voittavansa.

✖ YLE Kulttuuriykkösen radiohaastattelu. Sain tehdä haastattelun puhelimitse, koska reissu radiotoimitukseen olisi ehdottomasti ollut tässä ajassa ei-välttämätön. Puhuimme laajasti bloggaamiseen liittyvistä ajatuksista ja arvoista. Reiluun 50 minuuttiin mahtui paljon, mutta kuten aina, paljon jäi myös sanomatta – ehkä täytyy purkaa ajatuksia joku päivä täällä blogin puolella. Haastattelun voi kuunnella YLE Areenasta.

Mitä kuuluu? Miten siellä sujuu kaiken tämän keskellä? 

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA