Kuluneen kuukauden olennaisuudet, olkaa hyvät! Tekstin kirjoittaminen vierähti toukokuun puolelle, mutta pokkana päivään tämän huhtikuulle, jotta löytyy arkistoista sitten oikean kuukauden puolelta.

✖ Uusi normaali. Maaliskuussa poikkeustila oli vielä uutuus. Huhtikuun aikana siihen on tottunut niin ettei sitä ajattele enää koko aikaa eikä jaksa joka hetki selata uutisia uuden informaation nälässä. Olen alkanut päinvastoin hiukan suojella itseäni uutistulvalta, koska mitäpä se auttaa, olla jatkuvasti tietoinen siitä kuinka monta tartuntaa on vahvistunut tai montako henkeä virus on vienyt. Olen keskittynyt ylläpitämään mitenkuten fiksuja rutiineita (en ole varma onko kirjojen lukeminen aamukahteen yksi niistä) ja ottamaan ilon irti pienistä asioista, kuten siitä mitä puen päälle seuraavalle kauppareissulle.

✖ Ricky Gervais valaisee jälleen iltojamme. Uusin koukutuksemme on brittikoomikko-käsikirjoittaja-näyttelijänero Ricky Gervaisin luoma sarja After Life, josta tuli hetki sitten toinen tuotantokausi Netflixiin. Ensimmäisen ahmaisimme jo ajat sitten, nyt yritämme säästellä ja katsoa vain yhden jakson illassa, että se kestäisi mahdollisimman kauan. Gervais näyttelee sarjassa pikkukaupungin sanomalehden toimittajaa, joka yrittää vaihtelevalla menestyksellä toipua vaimonsa kuolemasta. Sarja on superhauska, pohjattoman surullinen ja syvästi inhimillinen, näyttäen hienosti sen mikä jää usein surusta kuvaamatta: kuinka se aaltoilee ihmisessä vielä silloinkin kun muiden mielestä pitäisi jo “mennä eteenpäin”. 

✖ Työryysis. Niin, huhtikuun piti olla minun kirjoituskuukausi, mutta vähänpä tiesin millainen työsuma oli rysähtämässä kuun puolivälissä niskaan. Olen suhtautunut vallitsevaan tilanteeseen melko rennosti, mutta kyllä se väkisinkin vaikuttaa, kun talouden toisen osapuolen kalenteri tyhjeni kerralla kokonaan eikä hänellä ole tiedossa mitään omia työkeikkoja ties kuinka pitkään aikaan. Toki olin yllätystyösumasta kiitollinen, varsinkin kun tulevat viikot näyttävät minunkin kalenterissani kumman hiljaiselta peruuntuneiden projektien jäljiltä. Silti olen onnellinen myös näistä hiljaisemmista viikoista – ehkä se kirjoituskuukausi onkin sitten toukokuu.

✖ Niskajumitus. Aivan hirveä niskajumitus. Liittyy vahvasti edelliseen kohtaan. Yleensä nämä varoittavat tulostaan pahenemalla pikkuhiljaa, mutta tämä iski yllättäen: yhtenä aamuna ei vaan pää enää kääntynyt. Huomaan olevani vihdoin tukevasti kiinni aikuisuudessa, kun iloitsen asioista kuten terveysvakuutus, kunnollinen tyyny ja kuivashampoo, jonka avulla selviää sellaisestakin viikosta kun hiusten peseminen ei kertakaikkisesti onnistu. Kävin lääkärillä ja sain vahvoja lääkkeitä ja venyttelyohjeita, mutta en malta odottaa, että kiropraktikkoni palaa töihin ensi viikolla. Siinä myös yksi aikuisuuden merkki: oma kiropraktikko, jonka numero on puhelimen pikavalinnoissa. (Ylenpalttista aikuisuutta kyllä kompensoi se pikkutunneille valvominen sähkökirjojen kelmeässä valossa, joten ei hätää, ei täällä nyt sentään liian järkeviä olla.)

Kävin teininä kitaransoittotunneilla, mitään ei jäänyt päähän. Nykyään osaan vain kuljeskella lyyrisesti kitaran kanssa, kun Jarno haluaa ottaa kuvan.

✖ Kotona on taas järkkäilty. Kun on kaiket päivät kotona, kummasti keksii kaikenlaisia kehitysideoita ja muuta pientä puuhaa. Matot ja kalusteet ovat löytäneet kotoa uusia paikkoja, kaapeista on taas karsittu kaikenlaista (minimalismi here we come) ja löysimme vihdoin kunnollisen kokoisen kirjahyllyn! Ah sitä onnea, kun kirjat saa vihdoin riveihin eikä niitä tarvitse pinota päällekkäin, lomittain, toistensa taakse ja vaatekaappiin.

Mitä teille kuuluu?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA