Täytän toukokuun lopussa 49 vuotta. Lukema ei aiheuta mitään järisyttäviä tuntemuksia, ehkä ainoastaan sen, että en voi uskoa miten keskeneräinen olen vieläkin. Minusta ajatus aikuiseksi kasvamisesta on aina ollut ihana ja olen jo hyvin nuorena julistanut olevani parhaimmillani vasta täytettyäni 50. Olen myös nähnyt mieheni jo ylittävän tuon kohtalokkaan ikärajan (hän on minua viisi vuotta vanhempi) eikä hänessä näyttänyt tapahtuvan mitään kamalan traagista muutosta, mitä nyt hän alkoi kuunnella radiosta Muistojen bulevardia.
Yhtä asiaa en ottanut nuorena huomioon viidestäkympistä haaveillessani. Vaihdevuosia. Juuri kun ajattelin astuvani torvet soiden ja kruunu kiiltäen elämäni huippukauteen, on edessä yksi naisen elämän suurimmista mullistuksista. Tai mitä mä höpisen, ei edessä vaan käynnissä.
Ensimmäiset merkit ovat olleet ilmassa jo aikoja sitten, vaikka en ole sitä silloin vielä tajunnut. Siitä on jo vuosia kun valittelin yhä pahenevia pms-oireita ja helvetillistä ärsytystäni eräälle lääkärille. Katson siitä alkaneen tämän tien, näin jälkiviisaana. Pms-oireiden hankaloitumiset ovat nimittäin yksi lukuisista vaihdevuosioireista.
Aikaa ennen varsinaista menopaussia kutsutaan esivaihdevuosiksi, perimenopaussiksi tai premenopaussiksi. Tosin joissakin lähteissä perimenopaussilla ja premenopaussilla on vielä keskenäänkin eri merkitys. Vaihdevuodet yleissanana periaatteessa tarkoittaa koko soppaa, sieltä esivaiheesta postmenopaussiin saakka ja vaihdevuodet kaikkinensa voivat jossain muodossa kestää koko naisen elämän viimeisen kolmanneksen. Kun äitini kysyi kahdeksankymppiseltä äidiltään eli minun mummoltani milloin vaihdevuodet oikein loppuvat, mummo vastasi että kysy joltain vanhemmalta! Menopaussi on käsittääkseni virallista vasta kun kuukautiset ovat olleet poissa kuvioista vuoden. Sanon käsittääkseni: muistakaa läpi koko tämän postauksen, etten ole missään tapauksessa mitenkään muuten pätevä kuin perimenopausaalisena kokemusasiantuntijana, naispuolisia ystäviään kysymyksillään piinaavana keittiönpöytätutkijana ja ahkerana googlaajana. Olen myös kuunnellut pari äänikirjaa.
Jos siitä varsinaisesta menopaussivaiheesta puhutaan vieläkin varsin vähän, niin perimenopaussista ei senkään vertaa. Perimenopaussioireet voivat alkaa jo heti neljänkympin kieppeillä, mutta yksikään gynekologi, joilla kävin ihmettelemässä olojani, ei koskaan kertonut perimenopaussin olemassaolosta. Koitin jopa itse haparoiden ehdottaa jotain vaihdevuosiin liittyvää, mutta koska olin ja olen alle 50, siitä ei kuulemma voinut olla kysymys. Lisäksi minulla on vieläkin säännölliset kuukautiset, ei kuumia aaltoja (paitsi EHKÄ on ollut kaksi, en ole ihan varma), nukun hyvin ja olen toistaiseksi kaikin puolin mehukas.
Tässä vaiheessa vaihdevuosien psyykkinen puoli ahdistaakin, ja pelottaa, minua eniten. Lupaan palata niihin fyysisiin konnankoukkuihin sitten kun ne ovat ajankohtaisia, mutta tässä vaiheessa lähinnä ärsyttää (haha, siis joo, kaikki ärsyttää) se, että vaihdevuodet ovat yhä yhtä kuin kuumat aallot. Moni jää kaikkien niiden muiden, epämääräisten oireiden kanssa ihan yksin.
On nimittäin päiviä, jolloin olen todella alakuloinen, ahdistunut, alistunut, itkuinen, vihainen, katkera ja niin ÄRSYYNTYNYT, etten tiedä miten päin olisin. Tuntuu, etten osaa mitään, minulla ei ole mitään merkitystä, eikä mikään onnistu. Kun olo on kurja, on kaikista-kaikista-kaikista surullisin ajatukseni ollut se, että tavallaan ymmärtäisin, jos puolisoni valitsisi olla jonkun toisen, jonkun nuoren, iloisen ja huolettoman ihmisen kanssa ja jättäisi minut yksin vellomaan mustuuteeni. Ja kun ajattelen sitä, tulen tietysti vain entistä vihaisemmaksi, surullisemmaksi ja saatanallisemmaksi. Juuri silloin kun tarvitsisin kaikista eniten halausta ja rakkautta, olen takuulla kaikista vähiten halattavimmillani.
Ja sitten taas seuraavana päivänä seison peilin edessä hiukset hulmuten ja huudan Parkkosta katsomaan miten JUMALAISEN kaunis olen ja mikä onnenpoika hän onkaan. Näitä päiviä on onneksi enemmän, harmi vain, etten voi vaikuttaa niiden ajoitukseen. Tunnen, kuinka hormonit aaltoilevat kehossani, riepottelevat minua kuin pientä purtta myrskyisällä merellä. Katson välillä itseäni ulkopuolelta ja tilanteesta riippuen näky huvittaa tai kauhistuttaa.
Mikä sitten avuksi? Suvussani on kohonnutta rintasyöpäriskiä ja yhden (ihan lääketieteellisen) sukukartoituksen mukaan minä lukeudun niihin, joille ei suositella hormonikorvaushoitoa. Tämä asia on kuitenkin jossain määrin epäselvä ja minun olisi tutkittava aihetta enemmän, sillä kukaan myöhemmin kohtaamani terveydenhoitoalan ammattilainen ei ole allekirjoittanut tätä tuomiota. Toisaalta en tiedä olisinko muutenkaan ensisijaisesti halunnut hormoneita (monikossa, estrogeenin parina annostellaan keltarauhashormonia, ellei kohtua ole poistettu). En ole syönyt esimerkiksi ehkäisypillereitäkään kuin hyvin lyhyen aikaa nuoruudessani, ne eivät tuntuneet sopivan. Sitä paitsi en koskaan ole saanut lääkkeistä apua niihin pms-oireisiinkaan. Pms-oireilla on muuten yhteys vaihdevuosioireisiin. Jos pms-olosi ovat vaikeat, suurella todennäköisyydellä myös vaihdevuotesi ovat. Miten epäreilua!
Tällä hetkellä tarkoitukseni olisi kohdata vaihdevuodet luomuna, jos sallitte tämmöisen epämääräisen termin. Kirjoitin muuten ensin “taklata vaihdevuodet”, mutta uskon myös asennoitumisen voimaan, siksi vaihdoin verbiksi kohtaamisen! Pidätän itselläni oikeuden muuttaa mieltäni matkan varrella: jos oireet alkaisivat vielä rajummin vaikuttaa elämänlaatuuni, elämänhalusta puhumattakaan, voisin ajatella, että riskistä huolimatta kokeilisin hormonikorvaushoitoja. Mutta avoimia kysymyksiä on niin tuskallisen paljon.
Jos käyttää hormonikorvaushoitoa vaihdevuosioireiden helpottamiseen, voivatko oireet hyökyä päälle, kun hoidon lopettaa? Voivatko hormonit siis ikään kuin vain siirtää vaihdevuosia? Onko mahdollista, että joutuisin syömään hormoneita lopun ikäni? Onko siinä mitään perää, että jos nyt pärjäisin (vaikka hampaat irvessä) läpi menopaussin ilman lääkitystä, se olisi sitten kertaheitolla ohi (niitä postmenopaussioireita lukuunottamatta)?
Ärtymyksen lisäksi lähes kaikki kummalliset oireet tuntuvat liittyvän vaihdevuosiin. Vaihdevuosioireita onkin listattu kymmeniä. Minulla näitä ovat tällä hetkellä mm. jalkojen ja lantion alueen särky, ruokahalun kolossaalinen lisääntyminen, pysäyttävä väsymys ja korostunut yksinolon tarve, suorastaan koteloituminen. Olen siitä kiitollisessa asemassa, että teen vähäisiä töitäni kotoa käsin. Päiväunet ovat pelastukseni, vaikka tunnenkin niistä selittämätöntä huonoa omaatuntoa, kuten kulttuuriimme kuuluu.
Päiväunien lisäksi hoidan itseäni sopivalla ruoalla, vaatimattomalla liikunnalla ja kaikella, mikä aiheuttaa yleistä mielihyvää.
Vihaan liikuntaa, mutta tunnistan sen hyödyt ja myönnän, että joskus liikunnan jälkeen olo on hyvähkö. Käyn siis pitkillä, todella tylsillä kävelylenkeillä ja makaan silloin tällöin joogamatolla. Oksitosiinia, dopamiinia, endorfiinia ja serotoniinia eli mielihyvähormoneita voi hyrisyttää monella tavalla. Kohtalotovereiden instagram-kommenteista päätellen avanto on yksi suosituimmista, mutta minä olen edelleen suklaaseen ja suukotteluun päin kallellaan. Silittelen pehmoista vatsaani ja kannustan itseäni eteenpäin, me pystymme tähän.
Auttavatko nämä? On päiviä, jolloin auttavat, ja päiviä jolloin eivät. Sådant är livet, kuten täällä etelärannikolla sanotaan. Yritän myös olla ottamatta tätä liian vakavasti, ylianalysoiva mieleni haluaisi ratkaista kaiken, mutta joskus salaisuus piileekin siinä, että ei ratkaise. Antaa vain olla, tulla, mennä, virrata. Mieli on voimakas työkalu. Tämä on hyvää aikaa myös vihdoin opetella päästämään irti muiden odotuksista ja vaatimuksista. Harjoittelen antamaan itselleni luvan olla onnellinen. Kuulostaa helpolta, mutta ikään kuin kontrolli heikkenisi, jos ei koko ajan olisi huolissaan?
Kuten näemme, tämä vaihe, on se sitten iän tuomaa tai hormonien viemää on myös mitä suurimmassa määrin henkinen matka. Tavallaan ajattelen (ja tämä on vähän radikaalia), että ehkä tätä kaikkea ei kuuluisikaan hirveän tarmokkaasti hoitaa pois, ehkä sillä on tarkoitus, että naiset usein tässä vaiheessa puhuvat suunsa puhtaaksi ja luovat itsensä uudelleen. Kenties sille kiukullekin on syynsä.
Ilmassa on suuren seikkailun tuntua. Vähän kuten jo syntyessä tai murrosiässä pusken läpi johonkin ihan uuteen elämään. Sille puolelle, jossa ehkä olen loppujen lopuksi sitten kaikista eniten minä.
PHOTOS BY TOMI PARKKONEN
PAINTING “NU ASSIS Á LA CHEMISE” (1917) BY AMEDEO MODIGLIANI, WIKIMEDIA COMMONS
Kiitos Anna, ihana kirjoitus, lukisin juttujasi mielelläni enemmänkin. Hienoa että joku (etenkin blogimaailmassa) sanoo suorin sanoin ettei kaikki aina ole niin ihanaa ja mieli mustuu. Jaksamista :)
Hei,
Kiitos todella tärkeästä ja mielenkiintoisesta avauksesta vaihdevuosiin. Itse olen tänä vuonna 48v ja jo vuoden syönyt säännöllisesti oireisiin liittyen Yliopiston apteekin valmistamaa ilmeisesti rohdoksi luokiteltua tablettia/lääkettä.. termeistä viis. Minun ongelmana oli uniongelmat niin että aamuyöstä herään hikeen ja yöunet katoavat. Hiki ei ole massiivinen, mutta sellainen että se häiritsee ja minä ikuinen vilukissa nukun nykyään mitä pienemmässä asussa, sen parempi. Muut posottaa meidän perheessä talvipeitoissaan, olen vetänyt koko talven kevyessä kesäpeitossa – että piti tämäki nähä. No pointtini oli siis, että gynelle asiasta mainittuani hän totesi samantien junan lähteneen liikkeelle ja alamäki on pitkä (kirjaimellisesti näillä sanoilla, mutta mun gyne onkin maailman paras!) Minulla on mahdollisuus myös hormoonihoitoon, mutta ajattelin, että kun tämä juna jo nyt menee alamäkeä niin yritän pärjätä mahd. pitkään ilman, kun oletan senkin ajan tulevan, että hormoonit kiinnostaa. Olen todella tarkka ja mustasukkainen kunnon yöunista. Ruukaan sanoa ihmisille, jotka kehuvat nukkuvan hyvin, että ymmärtäkää sen olevan lahja – kaikki eivät todella nuku vaikka kuinka toivosivat ja tekisivät kaiken sen minkä kerrotaan parantavan yöunta.
Siis pointtini on, että olen saanut apua tästä apteekin valmisteesta. Siinä on hikirauhasia supistavaa ja unen kestoa tukevaa jotain…ja minulla toimii. Jälleen tänään on taas apteekkiin asiaa. Että jos luontaistuotteet, luomuna ja hormoonit on vaihtoehto niin tässä vielä yksi jotain siltä väliltä.
Kiitos vielä todella kiinnostavasta ja tärkeästä asiasta, toivon jatkoa ja pohdintaa myöhemminkin!
Kiitos sun kertomuksesta! Mua vähän hirvittää toi alamäki-termi, koska tsemppaan itseäni myös ajatuksen tasolla! Minulla on vielä yöunet tallella eikä hikoilutakaan, mutta haluatko jakaa tuon hyväksi kokemasi apteekkituotteen nimen, jos joku muu saisi siitä apuja? Mahdollisimman hyvää vointia sinne!
Hei,
Ilman muuta, vinkit jakoon, pahoittelut kun en heti älynnyt. Valmiste on siis nimeltään Ergotamin. Ymmärsin, että tämäkin kuten kaikki muut on hyvin yksilöllistä, kelle sopii ja kelle ei. Minulle sopii/toimii ja tässä kohtaa käytän ilomielin kun näiden avulla vältän vielä hormoonit.
Gynen huumori on hyvin mustaa, että alamäki oli vitsi vaikkakin huono sellainen, mutta mua se nauratti ja ainaki jäi mieleen. Itsekin naisena gyne tietää mistä puhuu ja sattuu olemaan vielä samanikäinen kuin minä, niin päästiin vertailemaan kokemuksia.
Jk. Muistathan isosti ilmoittaa kun podcast pamahtaa ilmoille kuunneltavaksi!
Kiitos kirjoituksestasi, Anna. Kun äidilleni (nyt 85) aikoinaan tuli vaihdevuodet, niistä ei hänen gynekologillaan ollut mitään tietoa ja hänet lähetettiin kaiken maailman tutkimuksiin. Huoli oli hirveä. Onneksi tästä on tultu hiukan pidemmälle, mutta aika vaiettu asia tämä edelleen tuntuu olevan.
Nyt kun luin myös muita kommentteja, jäin pohtimaan, voisiko esimerkiksi pari vuotta itseäni vaivannut selittämätön väsymykseni liittyä noihin esivaihdevuosiin? Ikää on kuitenkin jo 50+ mutta yksikään lääkäri ei ole tällaista edes pohtinut – sen sijaan ovat yrittäneet kääntää väsymyksen masennukseksi, mutta sitä en kyllä koe, suurta ketutusta ja ärsytystä moisesta kyllä.
Etenen siis päivä kerrallaan itseäni kuunnellen, kehoani ja mieltäni kunnioittaen. Aika näyttää millä vaihteella näistä vuosista selviää
Tähän on törmännyt moni, että työnnetään masennuslääkkeet kouraan eikä noteerata vaihdevuosia mitenkään. En sano, etteikö joku tarvitsisi niitä masennuslääkkeitäkin, mutta joku gäppi tässä nyt on naisten kokemusten ja lääkäreiden reagoimisen välillä.
Hei, kiitos jutustasi! Olen aivan samanikäinen ja onnellinen hormonikorvaushoidoista – elämänlaatu ja unet paranevat.
Paljon on vielä tutkimatta, koska vanhenevia naisia ei ole tutkittu.
Tässä podcast, joka nosti aivoterveyden merkityksen meille kaikille.
https://open.spotify.com/episode/0hPyrQxlGTTivpmkuUSnJ5?si=xZslohCqQVq3sQR4i_Xxvw&utm_source=copy-link
Kiitos linkistä!
Hei, hyvää ja tärkeää keskustelua täällä. Kiitos, Anna, kun kohtaat nämä muutokset avoimuudella ja uteliaisuudella. Olen jo nenopaussin toisella puolella, jaan lyhyesti oman kokemukseni.
Kannattaa muistaa, että hyvin yksilöllisesti nämä muutokset iskevät meistä jokaiseen. Usein (ei aina) menopaussi on hyvin samankaltainen kuin omalla äidillä. Jos äiti on vielä maisemissa, häntä kyllä kannattaa haastatella. Sieltä voi saada viitettä siitä mitä on odotettavissa. Minula tämä meni lähes 100% kuin omalla äidillä.
Olen tapaus, jossa vaihdevuodet olivat helpot ja menivät ilman suurta draamaa. Koska puberteetti oli ollut helppo, kuukautiset hyvin niukat ja lähes huomaamattomat koko kestonsa ajan, osasin odottaa helppoja vaihdevuosiakin. Ja äidin kokemukset olivat olleet myös vähäoireiset, niinpä se kaikki meni minullakin juuri niin.
Olin elänyt siihenkin saakka ilman hormonivalmisteita, niinpä menin luomuna nuokin vuodet.
Kuukautiset pysyivät niukkoina. Jossain vaiheessa jäivät välistä. Sitten taas palasivat takaisin. Tätä jatkui parisen vuotta. Sitten 54 v loppuivat kokonaan.
Kuumia aaltoja päiväsaikaan hyvin harvoin, jonkin verran öisiä hikoiluja. Siinäpä fyysiset oireet.
‘Tiimalasivartalo’ säilyi vielä kuukautisten loppumisen jälkeenkin. Nyt muutamien vuosien jälkeen on kiloja kertynyt ja keskivartalo on vähän täyttynyt. Tämä toki harmittaa. (Syytän kyllä koronavuotta…)
Suurin muutos on ollut henkinen. Löysin paljon uutta virtaa. Olen alottanut uusia harrastuksia, matkustanut (ennen koronaa), opiskellut, ottanut taidetunteja, löytänyt luovuutta elämääni uudella tavalla.
Halusin kertoa myös erilaisesta kokemuksesta. Eli, joissain tapauksissa tämä voi mennä hyvinkin helposti ja olla hieno ajanjakso ja positiivinen muutos.
Kaksi vinkkiä tätä vaihetta kohti meneville: estrogeeniä tuottavat rasvasolut ja liikunta.
Menoopaussiin ei siis kannata mennä alhaisella rasvaprosentilla. Kevyellä (huom. vähäiselläkin) ylipainolla voi näiden vuosien läpi mennä helpommin. Ja järkevä, säännöllinen liikunta tekee hyvää. Ja helpottaa oloa.
Vaikka minulle 100% luomu (ilman hormoneja, lääkkeitä tai lisäravinteita) toimikin, on jokainen tapaus yksilöllinen. Jos olo käy liian tukalaksi voi hormonihoidot olla tarpeellisia. Riskit on toki huomioitava.
Jos tilanteessasi on mahdollista mennä luomuna, suositten. Elimistö menee oman aikataulunsa mukaan ja reagoi omalla tavallaan, omilla aseillaan.
Mukavaa kevättä jokaiselle!
Juuri näin, olenkin haastatellut äitiäni, ja sen perusteella mulle on tulossa koko setti ja isolla kädellä :D Apua! Mutta hän suhtautuu ihailtavalla luonnollisuudella asiaan, kiva kun voidaan puhua.
Kommenttisi tuosta rasvaprosentista on LOHDULLINEN, samaa olen ajatellut juurikin pientä pullavatsaani silitellen. Katsotaan miten käy. Kiitos kun kerroit sinun tarinasi!
Äitien oireet pelotteena on niin last season. Massurasvakin on huono ennuste, ikävä kyllä. ;)
Minulla on 3 siskoa, ikähaarukalla 51 – 57 v, painoindeksissä haarukka on huomattavasti laajempi. Vanhin meistä on hyväkuntoinen ikiliikkuja, normipaino ja ihan hirveet kuumikset, hormoonikorvaushoito on. Seuraava kovakuntoinen urheiluhullu jolla meinas hiukka tulla lämmin ja kilot on silleen terveesti karttuneet, olo parani kilpirauhaslääkityksen tarkastamisella.
Sitten olen minä, sairauksien miniottelija ja ihan kuin äitimuori 77 v. jolla edelleen hormonilaastari iholla. Hiki huilaa, limakalvot aavikoituu, väsyttää, vitsit vähenee ja veetuttaa – pikku-pikku pillereidenkin ohessa, toki vähemmän kuin ilman.
Hännän huippuna nuorin sisko joka näyttää myös pyrkivän äidin oireille.
Kaikki 4 naista samoista siemenistä kasvatettu, mutta hormonitoiminta tuntuu elävän ihan omilla sfääreillään.
miniottelija = moniottelija
Sain aikoinaan avun vaihdevuosioireisiin akupunktiosta, kävin jonkin aikaa hoidoissa joka viikko. Samalla voi ottaa neulat myös aineenvaihdunnan aktivoimiseen ja kasvoille anti-age hoidon ;-D. Kävin Maria Eklöfin vastaanotolla ja voin lämpimästi suositella häntä. Hänellä on vastaanotto Korkeavuorenkadulla.
Hei huippua, kiitos, moni muukin on kertonut akupunktion auttaneen!
Hei ja kiitos kun kirjoitit aiheesta!Olen 50 vuotta täyttänyt ja tuntuu,että viimeisen vuoden aikana kropassani on tapahtunut hurjia muutoksia.Ensin lähti kauheasti hiuksia,sitten kuukautiset muuttuivat “viikottaisiksi” tai tulivat parin kk:n välein.Alapäässä tapahtui muutoksia,tuntuu,että siellä on jotain ylimääräistä,eikä siis mitenkään positiivista tämä!Pahinta on,että petipuuhat ei huvita ollenkaan,ei mitenkään eikä missään tilanteessa!En haluaisi olevan niin…Painoa on tullut 10 kg viimeisen vuoden aikana.Tämä on niiiin syvältä,kun tuntuu,että naiseus on kadonnut jonnekin.
Voi, intohimon menettäminen on takuulla kurjaa! En osaa (ainakaan vielä) auttaa, oletko jutellut gynekologin kanssa? Se naiseus ON siellä! Halaus!
Ihana kirjoitus. Näistä puhutaan niin vähän. Gynekologitkaan eivät aina auta asiassa
Minä täytän tänä vuonna 60 ja aivan kuin sivusta seuraisin, mitä minulle tapahtuu. 10 kg 10 vuodessa kenkuttaa eniten, ehkä johtuu myös läheisestä ja rakastavasta suhteestani sohvaani ja lisääntyneestä ruokahalusta. Ent 50-kiloinen ei haluaisi olla millään olla 60-kiloinen. Ikääntyminen ei sinänsä haittaa, olenhan kuitenkin korvien välissä edelleen se n kolmekymppinen.. Hiukset värjäsin tummasta omaksi luonnolliseksi harmaaksi ja sehän on tosi magee, näin olen päättänyt. Muutaman kk:n hormonihoitoja lukuunottamatta n 52-v olen mennyt luomuna. Kuumat aallot ja yöhikoilut olen kestänyt vain menemään ja nyt ne alkaakin olemaan pois. Sen olen pannut merkille, että liika viini ja kilot hikoiluttaa eniten.
Eniten olen hämmästellyt sitä, että olen muuttumassa entisestä reippaasta ekstrovertistä takapenkin hiljaiseksi uneksijaksi. Ja keskusta-asumisen sijaan voisin muuttaa mummonmökkiin elämään luomuna loput vuoteni. Psyykkinen muutos on ehkä se isoin asia itselläni. Ja on tuo mun ukkelikin kuylä välillä varmaan ihan ihmeissään mielialojen vaeltelusta.
Huomaan kyllä, että vahvasti päättämällä ja itseään manipuloimalla positiivisuuteen kaikki on paljon aurinkoisempaa.
Ihanaa kevättä Hankoon, kyllä tästäkin selvitään ♥️
Kiitos kun jaoit tarinasi! <3
Hei Anna ja suurkiitos tärkeästä teemasta avautumisesta! Toivon myös että jatkat aiheesta kirjoittamista. Mainitset että olet lukenut pari kirjaa. Voitko jakaa lukuvinkiksi, kiitos?
Hyvä idea, voisin koostaa vaikka instan puolelle, sopisiko se?
Ihana kirjoitus!
Tunnistan niin tuolta omat oikkuni kun pian viidetkympit paukkuu :)
Koen myös että tämä vaihe on samalla matka itseeni ja minulla on lupa antaa vaan mennä täysillä ja antaa kaikkien tunteiden tulla ulos juuri sellaisina kuin ne haluaa <3
Tämä on ehdottomasti matka itseen <3
Juu, aattelen että vaihdevuodet niin sanotusti eivät ole sairaus niinkuin ei aikoinaan ollut raskauskaan. Elämä menee ja keho muuttuu niinkuin kuuluukin. On kankeeta, läheisyys yäk, paitsi sillai kun minä nyt haluan, ja läpäläpä kaikki vivahteet ja performanssit, vähempi ja enempi. Mut minä. MINÄ. Olisiko syytä irrottaa tästä ”minästä”? Vapauttavaa on huomata että elämä menee ja kaikki ympärillä jatkuu riippumatta näistä omista ”minun” määreistä.. Vaihdevuodet on. Ja minä olen. Olenko ihana?Vaihdevuodet ei sitä muuta. Olenko hirvee? Ei muutu vaikka mikä olis.Kantsii aatella viimeistään nyt. Että minkämoisen signaalin heität lähipiiriin. Mieti sitä.
No minäpä mietin.
Kiitos kaunis kirjoituksesta Ärtyneisyyden lisäksi olen huomannut alkaneeni puhua suuni puhtaaksi, kuten kirjoitit.
Kiitos kun luit!
Hormonikorvaushoidolla myös tutkitusti yhteys aivokasvaimiin. Googlettamalla hormone replacement therapy ja brain tumor löytyy tietoa.
Googletin ja katsoin Pubmedin, riski on mitätön ja kliinisesti merkityksetön.
Itselläni lähipiirissä useampi tapaus, lääkäritkin tuossa vaiheessa kertoneet mahdollisesta yhteydestä. Riski voi olla pieni mutta mahdollinen, ja itse en näiden kokemusten perusteella tule hormoneihin koskemaan.
En itse edees oikein tiedä misssä vaiheeessa mennään. Vuodot ovat harventuneet ja niukentuneet, ensin ne runsastuivat, tulivat vähän väliä ja kestivät pari viikkoa kerrallaan. Muuten olen autuaasti ilman muita oireita -ainakin tähän asti. En ole koskaan kärsinyt oikeastaan PMS-oireistakaan.Sen sijaan kuukautiskivut olivat teininä aivan kamalat; hirveitä kramppeja, päänsärkyä ja oksentelua. Kerran mm. oksensin tallilla hevosen päälle ja toisen kerran kouluhoitajan odotushuoneeseen kaaressa (ihan oikein hänelle, hän vähätteli oireitani ja pisti aina lukemaan saman kaksisivuisen pamfletin särkylääkkeiden haitallisuudesta sen harvan kerran kun menin pyytämään jotain), olenkin ajatellut ansaitsevani helpon siirtymän tässä vaiheessa.
Huh, aika rankkaa, toivon sulle leppoisaa vaihdevuosiaikaa vastapainoksi <3
“seison peilin edessä hiukset hulmuten ja huudan Parkkosta katsomaan miten JUMALAISEN kaunis olen ja mikä onnenpoika hän onkaan.”
Niin osuvan ihanasti sanottu!
Itselläni alkoivat vaihdevuodet nelikymppisenä rintasyövän hoitojen seurauksena. Hormonikorvaushoitoa en rintasyövän takia voinut käyttää, joten oli pakko kärsiä kaikki oireet mikä vastaan tulee.
Pahimpina oireina koin massiiviset kuumat aallot ja mielialan heittelemisen. Tosin moni oireista jäi varmaankin syöpähoitojen varjoon ja myös psyykkiset oireet kuittasin monesti syövän syyksi. Kuumiin aaltoihin aloin lopulta suhtautua naureskellen tyyliin hyväksy se mitä et voi muuttaa :)
Tästä kaikesta on nyt kymmenen vuotta ja vaihdevuosioireet ovat selvästi helpottaneet. Joskus tulee kuumia aaltoja ja muita “pikku juttuja”, mutta en koe niitä ongelmaksi. Eniten harmittaa limakalvojen kuivuminen ja oheneminen, joka selvästi vaikuttaa petipuuhiin.
Kiitos kun kerroit avoimesti kokemuksistasi, näillä on mulle hirmuisen paljon arvoa: en ole yksin. Nuo vaikutukset seksuaalisuuteen pelottavat, onhan se niin iso osa myös onnellista parisuhdetta (monilla, ei kaikilla).
Hyvä kirjoitus, kiitos!!! Vaihdevuodet ovat harmillisen mystifioitu asia. Tälle yksi syy on se, ettei aihetta oikeasti ole tutkittu paljoa. Siis voitko kuvitella että aihetta, joka koskee jokaista naista, EI OLE TUTKITTU!! Jyväskylän yliopistossa on edelleen meneillään vuonna 2015 aloitettu ERMA-tutkimus jossa aihetta juuri tutkitaan. Työskentelin tutkimuksen parissa hetken aikaa ja opin, että menopaussista on tehty vain yksi laajempi seurantatutkimus aiemmin ja sekin osoittautui huijaukseksi. Käsittämätöntä.
Siispä ei ihme, että aiheeseen liittyen on vaikeaa löytää tutkittua tietoa, mikä on omiaan antamaan jalansijaa kaikenlaiselle humpuukille.
Hormonihoitoon ja rintasyöpäriskiin liittyviä huolia on hyvä käydä läpi terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Hormonihoidolla on elämänlaadun lisäksi myös terveysvaikutuksia, kuten osteoporoosin ja lihaskadon ehkäisy. Kannattaa punnita omaa riskinsietoa myös näiden osalta. Hormonikorvaushoito on tarpeen niin kauan kuin häiritsevät oireet kestävät eikä hormonihoito siirrä oireita eteenpäin.
Vaihdevuosiin liittyvät tuntemukset ovat yksilöllisiä. Moni kierukkaa käyttävä nainen, joka ei voi seurata kuukautisten muutoksia kierukan vuoksi/ansiosta, ei huomaa vaihdevuosiaan ollenkaan. Tällöin todetaan verikokeilla yleensä jälkeenpäin että menopaussi on tullut ja mennyt ja kierukka voidaan poistaa.
Kiitos kun kirjoitit aiheesta. Toivottavasti kirjoittaisit jatkossakin. Toivon sinulle rauhallista ja uteliasta mieltä tähän vaiheeseen <3
KIITOS, tärkeä viesti kaikin puolin! Pää meinaa räjähtää tuosta tutkimuksen puutteesta, miten voi olla?? Kiitos myös viimeisestä virkkeestä, juuri rauhallisena ja uteliaana toivon tämän kaiken kohtaavani <3
Hei, hyvä että kirjoitat tästä. Itselläni menkat loppui tasan viiskymppisenä. Muita oireita ei hirveästi ole kuin kuumia aaltoja ja tietty limakalvot kuivuu, mutta niihin on paikallista apua. Olen pärjännyt ilman hormoneja, ja hyvä niin. Isoin muutos on ollut juurikin henkisellä puolella, koen just niin, että nyt vasta olen enemmän ja enemmän oma itseni, toisaalta täynnä myös aikaisempia ikävaiheita, mutta helpommin itseni kanssa myös. Mutta matkalle on mahtunut monenlaista. Vartalon muutokset ovat aika massiivisia, olen onneksi aina liikkunut, mutta nyt tuntuu, että nuo ylimääräiset 5-10 kiloa ovat tulleet jäädäkseen, tai sitten pitäisi treenata paljon enemmän. Kevät ja kesä kyllä tuovat aina uutta energiaa siihenkin, mutta syksyllä ja talvella olen kuin karhu joka kerää nukkuessaankin vararavintoa.
Soisin, että asiasta puhuttaisiin enemmänkin, ja olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, että tämä kuuluu luonnollisena osana naisen elämään eikä sitä tule hoitaa pois. Toki ymmärrän, että jos yöunet menevät ja olo on ihan sietämätön, niin se on asia erikseen.
Tuosta unohdinkin puhua: tuntuu, että lihon 2 kiloa kun vain katsonkin näkkileipään päin. Ällistyttävää! Tsemppiå sinne ja kiitos kun jaoit kokemuksesi!
Hei, täytän tänä vuonna viisikymmentä ja itselläni on ehkä jonkinlaisia kaikuja alkavista vaihdevuosista. Olen ollut pitempään jo todella kiinnostunut mitä on tulossa ja mitä oireille voi mahdollisesti tehdä. Olen myös ottanut todella brutaalin avoimen linjan asian suhteen ja kyselen suoraan kaikilta ikäisiltäni heidän vaihdevuosistaan ja keskustelen asiasta mielelläni. Olen päättänyt, että jos oireet niin vaativat ja hormonihoito minulle sopii, ehdottomasti sen otan. Kirkkaampaa kruunua ei turhalla kärsimyksellä saa. Hormonihoidoilla (tai yleensäkin hormoneilla) on mielestäni turhaan huono maine. Kaikille ne luonnollisesti ei sovi.
Huomaan, että osa ystävistäni ottaa vaihdevuodet kuin elämä olisi loppu ja helpotusta ei ole ja elämä on tästä lähtien pelkkää kärsimystä :D Elämää on kuitenkin jäljellä, jos hyvin menee), kolmisenkymmentä vuotta. En halua niin pitkää aikaa kärvistellä ja kärsiä, vaan kohtaan oireet sitä mukaa kuin niitä tulee vastaan. Bring it on vaihdevuodet. Bring. It. On.
Voimia meille kaikille uudessa mielenkiintoisessa elämänvaiheessa <3 Ihanaa kevättä.
Brutaalin avoin linja, tykkään! Enkä todellakaan aio asennoitua tähän kuin elämän loppumiseen, nythän seikkailu vasta alkaa!
Ihanaa kun joku kirjoittaa aiheesta. Minulla on ollut mielialanvaihtelua ja univaikeuksia vuosia. Premenopaussi ollut päällä jo muutaman vuoden siis ja ikää tulee huhtikuussa 49. Kuukautiset on tullut miten sattuu viimeisen 2 vuoden ajan. Yleensä niin että ensiksi on monta kuukautta että ei ole vuotoja ja sitten kun vuodot tulevat niin niitä voi pahimmillaan tulla 4 vuodot peräkkäin. Viikko vuotoa viikko ilman ja taas alusta. Olo on sen ruljanssin jälkeen täysin uupunut. Gynekologi ehdotti hormonikierukkaa lääkkeeksi ongelmaan viime syksynä. Mutta vielä en ole sitä kokeillut. Vähän väliä tulee vastaan uusia oireita, ainaista nälkää, lihomista, naamaan tullut enemmän ihokarvoja :D. Lista on loputon
Ah, mikä päivän/päivien – ja öidenkin, polttavan kuumottava aihe. Juuri viikonloppuna 49 – 57 v ladyporukalla asiasta keskusteltiin ja saatiinpa muutamat raikuvat naurutkin. Yksi meistä voi katsoa kalenterista vaihdevuosiensa alkamisen ajankohdan, aloitettuaan eilen sytostaattihoidon rintasyöpään. Osalla vaihdevuodet vasta edessä, osalla jo hiki pinnassa ja limakalvot aavikoitumassa.
Erästä oli lohdutettu ajatuksella, että koittaa naisen elämän uusi kevät. Voin kertoa omani olleen varsin sateinen ja tukala. :)
Itse valitsin hormonikorvaushoidon hetkeäkään epäröimättä. Jos oireita voi hoitaa yhtä helposti kuin allergiaa, minua ei pilleripurkista irti saa. Kuinka vetämätön ja hikinen olisinkaan ilman pikku-pikku pillereitä ja hyvin palvellutta hormonikierukkaa. En ole ihan äkkiä kokeilemassa, sen verran pitää elämänkumppaniakin ajatella. ;)
Lempeitä vuosia toivon kaikille asian kanssa eläville. Itseäni – 9 diagnoodin haltijaa – muistutan, että tämä ei ole sairaus vaan elämänvaihe
Mulla vaan ne pillerit eivät ole ilmeisesti suositeltu vaihtoehto, meni miten meni. Eivät edes elämänkumppanin suojelemiseksi. Mutta jatkan asian tutkimista ja selvittämistä, on tämä mielenkiintoinen matka. Hyviä vointeja sinne!
Hienoa, että vaihdevuosistakin voi puhua ☺️ Jollain tapaan myös vaiettu asia.
Itsellä oireet alkoivat jo hyvän aikaa ennen 50 v.. Kärvistelin oireiden kanssa 4-5 vuotta. Sitten paloi pinna! Yöt meni kieriskellessä hikilammikossa ja märissä yövaatteissa. Ei kun suihkuun ja lakanat vaihtoon. Töissä kuumat aallot saivat aikaan noloja tilanteita kesken asiakaspalaverin.
Sitten päätin, että annan periksi. Nyt käytössä ollut jo useamman vuoden estrogeenilaastari. Näillä mennään.
Iloa ja lempeyttä sinulle Anna
Ihmeen vaiettua on, mutta mun tekee kyllä nyt mieli puida tätä ja raportoida matkan varrelta. Iloa sinnekin ja hyvää vointia!
Hei Anna! Tosi kiinnostavaa pohdintaa. Koska en ole kokenut mitään mullistavia vaihdevuosioireita, jokunen kuuma aalto varmaan, kommentoin lyhyesti ainoastaan yhtä juttua. Minä kärsin aikanaan aivan hirveistä kuukautiskivuista ja kaikenlaisista sydämentykytyksistä kuukautiskiertojen tietyssä vaiheessa. Mutta! Eivät millään lailla ennustaneet kamalia vaihdevuosia. Oikeastaan mitään ihmeellistä en kokenut. Elämän parhaita vuosia olivat muuten nuorena aikuisena kolmen lapsen raskausajat ( pois lukien ne muutama viimeinen kuukausi ennen synnytystä), jolloin kurjia kuukautisia ei ollut ja sitten elämä kuukautisten jäädessä pois (joskus 50 v jälkeen eli ehkä 53-54 ikäisenä). Toiseen instassa olleeseen asiaan kommentoin tässä yhteydessä. . Olen nimittäin kirjoittanut omaan blogiini jutun siitä miten minusta tuli harmaapäinen pitkän prosessin kautta. Jos kiinnostaa, löydät osoitteesta mrs60something.blogspot.com Mukavaa kevättä sinulle!
Kiitos viestistä, tutustun blogiisi!
Kiitos. arvostan, että vastaat ja tutustut. Lu8n muiden kommentteja ja totean saman, että edesmennyt äitini sanoi aikanaan, että hänellä ei ollut erityisiä vaihdevuosia. Joten meilläkin meni äidillä ja tyttärellä samalla tavalla vaihdevuodet.
Sukurasitteisen rintasyövän kolme vuotta sitten (alle nelikymppisenä) sairastaneena, sanoisin että älä ota hormonikorvaushoitoa jos syöpäriskiä on suvussa ja mitenkään vain pärjäät ilman :)
Meillä tämä geenivirhe löytyi mun sairastumisen myötä, ja äiti 66-v lopetti hormonihoidon kuin seinään – hän on syönyt niitä 20 vuotta ja olisi muuten syönyt lopun elämäänsä, olisi kuulemma niin hirveä monsteri ilman. Ja aika ärhäkkä tosiaan tuntuu olevan nyt tuon lopettamisen jälkeen :D
Tiedä sitten, tasaantuu varmasti ajan myötä.
Minulle vaihdevuodet tuli sytostaattihoitojen kylkiäisenä, kyllä näiden oireiden kanssa pärjää vaikka välillä pää hiessä kiroilen kun viiden minuutin päästä sitten taas paleltaa. Toisina päivinä vihaan sitä kun mies ja lapsi edes hengittävät, toisina päivinä herkistyn siitä miten ihana perhe mulla on ja miten onnekas olenkaan. Limakalvot kuivaa, mutta siihenkin on onneksi helpotusta.
Itse olen huomannut sen, että kun syö ja juo mahdollisimman terveellisesti, myös vaihdevuosioireet pysyvät hanskassa. Sokeri, kahvi ja alkoholi pahimmat hikoiluttajat. Itsehän en tietenkään pysty pysymään erossa esim. perjantaipunkustani (tai aamukahvista, tai itse asiassa siitä suklaastakaan), mutta kärvistelen sitten kuumissa aalloissani ja vannon että joku päivä vielä :)
Voi, olen pahoillani rankasta kokemuksestasi. Ja voi ärhäkkää äitiä :D Uskon myös ravinnon merkitykseen hyvinvoinnin kannalta, mutta en elä niin kuin opetan, vaan olen vähän hulttio. Elämää ja opettelua. Valoisaa kevättä sinne ja kiitos viestistäsi!
Kiitos Anna, tätä ehdottomasti lisää! Kerro jatkossakin tilanteesta, ja jaa kaikki löytämäsi vinkit :)
t. juuri 50 täyttänyt kohtalotoveri
Kiitos kun luit! Kerron miten asia etenee!
Suosittelen hankkimaan Varpu Tavin kirjan Vaihdevuodet luonnollisesti. Hän käsittelee aihetta monelta kulmalta, “kirjassa annetaan keinot oireiden vakavuuden arvioimiseen sekä työkalut niiden hoitamiseen. Valittavanasi on koko kirjo hormonikorvaushoidoista ja kirurgiasta homeopatiaan, ayurvedaan, kiinalaiseen parannustaitoon, eurooppalaiseen luontaisparannukseen sekä yrttiterapiaan.”
Vaihdevuodet ovat myös mahdollisuus, aikaa itselle ja omille ajatuksille, omalle hyvinvoinnille. Matka oman kehon uuteen vaiheeseen.
Olenkin lukenut Varpu Tavin haastatteluja, kirja kiinnostaa. Kiitos!
Kiitos! Tärkeä kirjoitus! Koko hommasta pitäisi ehdottomasti puhua enemmän.
Kiitos itsellesi! Mun tekee mieli puhua tästä, joten kannattaa pysyä kuulolla, täällä ja instan puolella!
Moni kammoaa esim. E-pillereitä, koska haluaa elää ”hormonitonta” elämää. Itsekin ajattelin näin joskus kolmikymppisenä, kun vaihdoin pillerit kierukkaan. PMS- oireet saapuivat noin 10 v kuluttua aivan kamalinta. Samoihin aikoihin huononivat myös yöunet. Kokeilin ihan kaikkea; akupunktiota, homeopatiaa, lisäravinteita, ihan kaiken mahdollisen. Viimeisenä oljenkortena ja hieman epätoivoisena otin käyttöön gynen tarjoamat minipillerit. Mieliala tasoittui ja yöunet parantuivat huimasti. Pillerit olivat minulle pelastus, vaikka niitä alkuun pelkäsin. Ei kannata kärvistellä liian kauaa jos menee kovin hankalaksi. Lääketiede on kehittynyt huimasti ja nykyään on saatavilla parempia e-pillereitä, kuin joskus aikoja sitten ja PMS-vaivoja osataan hoitaa paremmin.
Tämä on hyvä pointti, varmasti on tapahtunut kehitystä! Mulla vaan kyse ei ole kärvistelemisestä, vaan olen todella siinä uskossa, että en voi turvautua hormoneihin, vaikka haluaisin, sen sukurasitteen takia.