Jos vielä kerran kuulen sosiaalisessa mediassa kiertävän sanan arkihaaste, tuikkaan tulitikun silmääni. Sanotaanko, että arki on Kapteeninkadulla ilman alleviivaamistakin varsin vahvasti läsnä. Ennen muuta aamuisin, kun laahustamme kämppäkaverini kanssa keittiöön ja molempien Moleskinet ja MacBookit odottavat pöydällä. Onko tämä merkki erehtymättömästä mausta vai siitä, että olemme asuneet liian kauan yhdessä?
Home office for two.
☊ THE SMITHS – WORK IS A FOUR-LETTER WORD
:D Tuo kuva!
Stuff white people like
Heh, minä nimesin saamani haasteen vahingossa uudelleen, kun tallensin ottamiani kuvia FBssä Kuvahaaste -nimiseen kansioon. Oma arkikin taisi jäädä hieman, krhm, etäälle noista kuvista, juuri tähän kohtaan kun osui meidän hieman normaalia pidempi välilasku (5 päivää) Amsterdamissa. Kompensoin tätä kuvaamalla ihmisiä arkipuuhissaan kaupungin kaduilla kukonlaulun aikaan, kun suurin osa turisteista, poislukien jetlageissaan ylhäällä pomppinut allekirjoittanut, vielä vetelivät hirsiä ho(s)telleissaan…
Ulkosuomalaisena tuo haaste on ollut kiva, kun Suomeen jääneiden sukulaisten ja ystävien arki on tosiaan muuten jäänyt vähän kaukaiseksi. Ja sama varmaan päinvastoin, harvemmin kun noita “väsäänpä fonikeissiin vähän lisätoppauksia vanhasta joogamatosta” -tyyppisiä kuvia tulee julkaistua, enemmän omatkin julkaistut kuvat ovat tuota maisema ja auringonlasku reissussa -osastoa.
Voimia! Eiköhän sieltä joku uusi meemi kohta tunge :)
kiteytit oivallisesti sen, mitä itsekin olen ajatellut ‘siitä a-sanasta’.. ARGH.
Niin.
Mikä siinä arkihaasteessa ärsyttää? Minusta on ihan mukava vilkaista facebookissa ihmisten kuvia arjesta tai siitä, mitä kukakin arjeksi kutsuu. Bloggarithan tekevät sitä koko ajan, ja facebookissakin on kiva kurkistaa ihmisten työpaikoille tai jonnekin muualle ainaisten juhla-, lapsi- tai koirahehkutusten sijaan, omien mutruhuulien tutkielmista puhumattakaan. Toisaalta viihdyttävää on myös seurata, miten ihmiset ärsyyntyvät milloin mistäkin ja facebookissa sen helposti ääneen sanovat. Itse voi onneksi valita kenen päivityksiä ja blogeja lukee. Minä luen tätä blogia viikoittain ja facebookissa käyn melkein päivittäin. Kiitos ja aurinkoista päivää.
Kiitos Hanna kommentista! Käyn itse Facebookissa harvakseltaan tekemässä mitään muuta kuin julkaisemassa linkkejä uusiin blogijuttuihin. En ota siis juuri osaa mihinkään julkiseen keskusteluun tai somessa kiertäviin haasteisiin, enkä jaksa ärsyyntyä siitä mitä muut omilla seinillään tekevät (eihän niitä tarvitse seurata jos ei kiinnosta). Tuolla arkihaasteella meitsiä on vaan paiskattu niin monta kertaa, että alkaa vähän risoa, kun omasta mielestäni en muuta jaakaan blogissa ja Instagramissa kuin kuvia ja hetkiä arkeni varrelta. Tuntuu kummalliselta, että se arki pitää erotella omaksi ilmiökseen, joka on täysin irrallaan ihmisten normaalista somekäyttäytymisestä – onko niin? Ehkä sitten on. Vakavaa tämä ei onneksi ole, kunhan nyt kommentoin kun tuli mieleen.
Mun tarttee kans kommentoida että tykkään tosta haasteesta (jätetään se koko sana nyt mainitsematta maailmanrauhan takaamiseksi ;) koska ainakin mun kaverit on ottanu realistisia kuvia kattoon tuijottelusta, jäätävän kokoisista pyykkikasoista ja hikisistä naamoista lenkin jälkeen. Mä tykkään kattella ja kommentoida niitä, koska tuntuu etten oikein muuten pääse osaksi kavereiden arkea kun en asu enää Suomessa :)
Jatkona tähän vielä, että meikäläisen some-piirissä toi arjen kuvaaminen realistisena on aika harvinaista, yleensä kaverit tuppaavat kertomaan vaan niistä juhlahetkistä — eikä siinäkään toki mitään, jokainen tavallaan. Meitsin FB-seinälle tää tuo kivaa vaihtelua.
Mutta ymmärrän kyllä sun pointin ärsyyntymisestä -varsinkin kun bloggarina oma arki on tapetilla muutenkin koko ajan.
Seuraavaksi teistä tulee tekstiilikaksosia, koiria ulkoiluttamaan samanlaisissa tuulipuvuissa ;) kahina ja suhina vaan käy.
ME OLLAAN JO. Samanlaiset harmaat collegehousut ja aina-yhtä-tyylikkäät kumisaappaat. Huh mitä muodin juhlaa.