Kukkia ja kärsimysnäytelmä

Sunnuntai-iltaa ruudun sille puolen! Kävin juuri viikonlopun aikana kertyneitä kuvia läpi kamerasta ja suurimmassa osassa sataa lunta – ehkäpä siksi silmä tarttuikin ensimmäisenä näihin valoa vuotaviin kukkakuviin. Älkää tosin antako niiden kesäisen tunnelman hämätä, ei nimittäin mennyt kuin puolisen tuntia niin ajelimme aurinkoisella moottoritiellä suoraan lumipyryyn. Jokakeväistä suomalaista surrealismia parhaimmillaan.

Kipaisimme eilen kukkakauppaan ostamaan multaa, sillä kotihortonomi on ollut huolissaan hitusen riutuvista kentiapalmuistamme. Vaeltelin kukkaloiston keskellä ja pohdiskelin tulisiko tänä vuonna vihdoin se kesä, kun saamme aikaiseksi pistää parvekkeelle muutakin kuin penkin? En sitten tiedä meneekö hätiköimisen puolelle, vasta kaksi vuottahan tässä on asuttu.

Aina voi varmuuden vuoksi vähän spekuloida: istuttaisiko parvekkeelle pelkkää vihreää, vaikka muratteja tai jotain pikkuisia puita? Oliivitarha olisi ihana, mutta en tiedä kuinka viisasta on hankkia lisää oliivipuita ennen kuin se olohuoneessamme majaileva kaksikko on virallisesti elvytetty takaisin elävien kirjoihin. Yksi teistä kysyikin niiden voinnista: toinen virkosi pienen talviunen jälkeen ja alkoi tyytyväisenä kasvattaa uusia lehtiä, mutta toinen hoippuu yhä kuoleman partaalla. Pidämme sille motivaatiopuheita, joista ei ole ollut mainittavaa hyötyä – ehkä hortonomi voisi valaa siihen elämänhalua laulamalla.

Toisaalta parvekkeen voisi täyttää kukkivilla lajikkeilla, kuten hennon vaaleanpunaisella hortensialla tai näillä pöyhkeän pinkeillä leinikeillä, jotka – toisin kuin ujostelevat hortensiat – ovat täysin tietoisia viehätysvoimastaan. Tekisi ehkä mieli istuttaa koko parveke täyteen yhtä kukkaa, tai vaihtoehtoisesti sijoittaa sinne vähän kaikkea ja tehdä siitä villi ja rönsyilevä minipuutarha.

Juno-koira ei oikein kukista välitä, kun ne eivät maistu miltään. Sen sijaan tomaattipensaat kiinnostivat ja tiedän kyllä miksi – kirsikkatomaatit nimittäin maistuvat mäyräkoirille. Luna-siskon rikosrekisteriin onkin merkitty se yksi pentukesä, kun neiti pisteli poskeensa parvekkeelle istutettujen pensaiden pikkutomaatit sitä mukaan kun ne kypsyivät  auringossa makeiksi ja meheviksi. Muille ei tainnut jäädä yhtään.

Toivottavasti teidän pitkä viikonloppu on sujunut tähän mennessä rennosti! Meillä on ollut vähän erilainen pääsiäinen. Ulkomailla asuva ystävä perheineen on viettänyt viime päivät luonamme ja on ollut ihanaa, mutta sitten tuli kipeäksi yksi lapsi ja heti perään seuraava. Tänään alkoi sairastaa myös perheen toinen aikuinen ja kolme tuntia myöhemmin kaatui kotihortonomi. Ei tarvitse olla ennustaja aavistaakseen, että ihan kohta on minun vuoroni. Naputtelenkin tässä niitä rästitöitä (ja pesen urakalla pyykkiä) kilpajuoksuna kelloa vastaan, että ehtisin saada mahdollisimman paljon valmiiksi ennen kuin tuo ilmeisen äkäinen tauti kaataa minutkin sängynpohjalle. Toivottakaa onnea.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

10 thoughts on “Kukkia ja kärsimysnäytelmä

  1. Lohdutuksen sana: olen useamman kerran onnistunut pysymään terveenä, vaikka lapsella on ollut tauti ja olen siis luonnollisesti ollut se joka oksennukset siivoaa ja pyykkää. Heti kun sairastui, kaikille omat pyyhkeet, kertakäyttöhanskat käteen siivotessa ja supertarkka käsien pesu saippualla joka välissä. Hyvää tuuriakin tässä on varmaan ollut. Mutta on siis mahdollista säilyä terveenä, vaikka muut ympärillä oksentaa… Tsemppiä sairastupaan!

    • Oho! Musta tuntuu, että sun tapauksessa harjoitus on tehnyt mestarin :D Me emme ikävä kyllä tajunneet ajoissa, että kyseessä olisi tarttuva tauti, luulimme ensin että kyseessä oli jokin ruokamyrkytys jonka lapset olivat saaneet. Ensi kerralla ollaan viisaampia. Kiitos tsempeistä! Minäkin tietysti sain taudin, mutta pahin on nyt onneksi ohi.

  2. Muratit ovat ihan lempikasvejani, ja sopivat minusta hienosti myös kaupunkiparvekkeelle. Kestävät sitäpaitsi myös jonkin verran pakkasta, joten ovat passeleita Suomen kesään. :•D Itse olen ajatellut kokeilevani seuraavaa; suureen betoniruukkuun taaimmaiseksi pieni tuija tai pari, keskelle jotakin vähän matalampaa vihreää (en todellakaan ole mikään hortonomi, joten kasvilajit eivät ole kovin hyvin hallussa), ja etummaiseksi sitä murattia. Viereen iso musta kynttilälyhty ja jos onnistuu niin kaiteeseen keijuvalot tunnelmaa tuomaan.

    • Muratit ovat niin kauniita, mutta mulle on mysteeri miten ne saadaan pysymään hengissä! Olen tappanut kaikki kolme, jotka olen hankkinut. Oi, ihanalta kuulostaa tuo sun suunnitelma! Keijuvalot tulee ehdottomasti meillekin kaiteeseen kiinni.

  3. Voi ei teitä, sympatiaa! Itse oon ollut töissä koko viikonlopun, mutta huomenna alkaakin viikon pituinen vapaa :)

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.