Kirjoitus on julkaistu alunperin syksyllä 2007 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. Tämä teksti oli tuon blogin ensimmäinen postaus. Kirjoittaja haluaa huomauttaa, että mikään ei ole olennaisilta osin muuttunut – paitsi sitä asiaa on näemmä riittänyt eikä loppua näy vieläkään. Tänä vuonna on nimittäin tullut kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun tämä blogi sai alkunsa.
Paras aika vuodesta on alkusyksy. Vielä voi käyttää balleriinoja paljaissa jaloissa, mutta nilkkurit ja saappaat saa jo kaivaa kaapista (olettaen, että omistaisi kenkäkaapin sen sijaan että saappaat lojuvat ympärivuotisesti pitkin poikin eteistä). Suurten aurinkolasien taakse saa vihdoin piilottaa puolet kasvoistaan pelkäämättä pandaefektiä. Huivit eivät enää hiosta kaulassa ja väljät neuletakit jatkavat minimekkojen elämää pitkälle syksyyn.
Jos sidotte minut puuhun, valelette päälleni bensaa ja uhkailette mäyräkoiraani, saatan äärimmäisessä hädässä kuitenkin tunnustaa, että lempivuodenaikani on silti kesä. Eläisin ihan mielelläni ympäri vuoden hihattomassa väljässä minimekossa ja mustissa läpsyissä. Mutta on syyskuu ja olen päättänyt ettei vihamielinen suhtautumiseni talventuloon pue minua, joten valmistaudun ensimmäistä kertaa syksyyn itsesuggestion (sanoo äitini) tai itsepetoksen (sanon minä) avulla. Hoen itselleni joka aamu peilin edessä LAMPAANVILLA ON YSTÄVÄNI.
Vielä sananen tästä blogista, joka on perustettu muutaman ystäväni kannustamana. He ovat todennäköisesti vain kyllästyneet vaatekriiseihini, sillä mitä sanottavaa muodista voi olla ihmisellä joka on pukeutunut pelkkään mustaan ja harmaaseen viimeiset viisi vuotta? Pelkkä musta ja harmaa ovat tänä syksynä vihdoin muodissa, joten ehkä tämä on hyvä hetki kokeilla.
10 vuotta matkassa mukana, aion pysyä jatkossakin. ♡♡♡ xxx
♡♡♡
Oi! Tiedätkö, että tajusin, että aloin lukemaan blogiasi 10 vuotta sitten asuessani Australiassa? En tätä aiemmin jotenkin tajunnutkaan yhdistää sun historiaan. Jännä! Ihana kirjoitus!
Oho! Mahtava sattuma. Huikeaa että olet ollut mukana alusta asti, kiitos kun luet!
Mahtavaa <3 sydämessä läikähti jokin ihana haikeuden tunne menneeseen aikaan ja minään. Sellainen muisto, että sen melkein haistaa ja maistaa. Kiitos <3
Ihanaa Katja ♥♥
Sydänsilmähymiö! En kommentoi ikinä mutta matkassa on pysytty tuo kymmenen vuotta. Oma elämä on muuttunut 27 vuotiaasta citysinkusta 37 vuotiaaksi perheenäidiksi landelle :D Jokainen postaus on luettu ja inspiroivimmat vaatepostaukset jopa useampaan kertaan, sun tyylisi on mahtava ja olen ammentanut siitä paljon omaan tyyliini (paitsi inhoan sukkahousuja ja olen allerginen kaikelle villalle mikä aiheuttaa välillä hitosti haasteita tälle inspiroituimiselle :D )
Kiitos! Ja matka jatkuu.
Oooh ihanaa kun kommenttineitsyytesi meni vihdoin! Kiitos kun olet ollut mukana niin pitkään. Villa-allergia, oh no! Millä pysyt lämpimänä talvisin?!
Minäkin olen ollut matkassasi jo kymmenen vuotta. Hassua ajatella, että itse olin vuonna 2007 14-vuotias.
Oho, olitpa nuori! Ihanaa, kiitos että olet kulkenut mukana ja lukenut niin pitkään ♥
Tiedätkö, tuosta bannerikuvasta tuli mieleen kokonsinen aikakausi omassa elämässä. Voi apua mikä nostalgia-haikeus-kaihomieliolo!!!! Kiitos <3
Eikä! Ihanaa. Kiitos sulle kun olet ollut niin pitkään mukana ♥
We want more! <3
Haha, lisää tulee!
Olen muuten lukenut sun juttuja 10 vuotta. 10 VUOTTA. Yllätyin. Aika rientää. Kiitos kun jaksat ilahduttaa! Ihan parasta. :)
Huh, KIITOS! ♥
Voi tuota aikaa ❤
♥♥
Ihana <3 Lukisin mielelläni lisää historian havinaa.
Hei hyvä, koska lisää on tulossa :D
Aaaaah parasta <3 :D
Haha, hyvä kun tykkäätte!
LISÄÄ NÄITÄ!
TULEE! ♥